Mitä Kuuluu Marja-Leenä?

Yksi numero tilastoissa kirjoitti:

Joka päivä saamme lukea lama sitä lama tätä. Joillekkin taantuma on tätä päivää, on irtisanottuna tai lomautettuna. Viime laman aikana valtiolle kertyi velkaa, ja yhteiskuntajärjestelmää alettiin keventämään säästöjen perässä; vastuuta jaettiin enemmän julkisen sektorin, markkinoinnin ja kolmannen sektorin kesken. Uskoisin että 90-luvun lama on ollut vakavempi kuin tämänhetkinen, globaali taantuma, ainakin Suomessa. Tällä hetkellä (2008-2009) taantuma ei juurikaan ole vaikuttanut ostokykyyn, lähinnä ostohaluun, mikä puolestaan ruokkii lamaa. Enkä tarkoita pelkästään kuluttajia, vaan myös yrittäjiä. Rahat makaavat pesissään, media huutaa lamaa, eikä kukaan uskalla ostaa, jolloin taantuma vain syvenee. Olen myös ihmetellyt yritysten halukkuutta mennä piiloon markkinoilla, he karsivat ensimmäisinä markkinoinnista, vaikka nyt on aika kun uusasiakasta pitäisi saada, ja kontakteja luoda oman mukavuusalueensa ulkopuolellakin. Raha ei kierrä, ja kohta ollaan sormi suussa säännöstelylappujen kanssa, lasketaan montako maitoa saadaan ostaa. Mielestäni Suomessa myös säästetään aivan vääristä paikosta; vanhusten ja lasten hoidosta. Määrärahoja leikataan ja kansanedustajat nauttivat huippupalkastaan ja osingoistaan. Haluaisin nähdä, kun kaikki poliitikot Suomen maassa eläisivät kuukauden tavallisen perheen arkea, vanhalla ruosteisella autolla paskaduuniin, rahojen riittämään saaminen kaupassa, laskut, vuokrat, jne. Tai istua-kököttämään kuukaudeksi vanhainkotiin, tai työskentelemään hoitajana. Heidän palkkansa jos pudotettaisiin 500€ kuukaudessa, säästöjä tulisi vuodessa arviolta 1,2milj€! Yritysten vastuuna on nimenomaan saada raha liikkumaan, markkinoida omia tuotteitaan ja palveluitaan ja sitä kautta saada ostohalukkuus syntymään uudelleen. Mihinkään ei päästä vain istumalla ja pelkäämällä huomista, sillä saamme ainakin laittaa lapun luukulle ja poiketa sossussa. Taantuma on itsessään myös aiheuttanut ostovoiman alenemista, sillä yritykset irtisanovat ja lomauttavat henkilöstöä, jonka myötä ihmisillä ei ole rahaa ostaa. Yrityksen yhteiskuntavastuu on noussut trendiksi, ja jopa kilpailukeinoksi. Markkinoidaan, ettei meillä käytetä lapsityövoimaa, tuemme sitätätätota hyväntekeväisyysasiaa, ostamalla meidän tuotteen istutat puun kehitysmaahan, jne. Hirveästi sanoja, ja aivan liian vähän tekoja. Tuotteiden katteista menee niin pieni osa kehitysmaihin, ettei sillä puuta saatika kukkasta istuteta, pikemminkin menee rahansiirtomaksuihin ja lopulta yksittäinen ”lahjoitus” jää miinuksen puolelle. Kuitenkin katteesta menee sen verran, että siitä kehdataan mainita. Isosilmäiset nälkiintyneet lapset kuvataan ja tuodaan tänne ”rikkaiden maihin” kauhisteltavaksi ja pyydetään rahaa. Eikö silläkin kuvausmatkan hinnalla olisi saanut muutamaan puun istutettua, jos ostamalla lakupötkönkin sen saa tehtyä? Yritykset saastuttavat luontoa päästöillään kun eivät raaski sijoittaa ekologisempiin laitteisiin ja menetelmiin. Usein koetaan yhteiskuntavastuun olevan irrallinen osa-alue yrityksessä, samoin kuin markkinonti, ja tätä julkisivua koitetaan ylläpitää esim. sponsoroimalla logo hyväntekeväisyys-operaation webbisivuille, samaan aikaan kun yhteiskuntavastuu pitäisi suunnitella yrityksessä yhdeksi osaksi yrityksen kivijalkaa, ja varmistua siitä, että kaikki yrityksen osa-alueet tukevat tätä suunnitelmaa ja koko suunnitelma taasen toimii yhtenä yksikkönä – yrityksenä. Nykyään yhteiskuntavastuusta puhutaan, mutta nimenomaan puhutaan, ei tehdä. Yhteiskuntavastuu tuntuu olevan markkinointiosaston julkisuustemppu, eikä niinkään ajatus omaan elinympäristöömme. Yhteiskuntavastuulliset tehtävät katsotaan menoeriksi, kun välitöntä tulosta ei saada, tai se tulos mikä saadaan, ei näy omassa tilipussissa. Mielestäni nyky-yhteiskunta on aivan liian raha-keskeinen, työntekijät ovat uupuneita ja kerran vuodessa järjestetään jotkin pirskeet missä yritys tarjoaa kolme ensimmäistä drinkkiä. Työntekijät jäävät sairaslomille aivan liiallisen paineen alla, ja taas ollaan sormi suussa johtoryhmässä että mitäs tämä merkitsee. Jos kerrot, että sinulla on liika töitä, tai et kestä painetta, pääset mustalle listalle ja olet askeleen lähempänä lomautusta kun yt-neuvottelut tulevat. Jos jäät usein sairaslomalle, olet taas askeleen lähempänä lomautusta kun yt-neuvottelut iskevät. Työntekijöitä kunnioitetaan kokouksissa, kerrotaan korulauseita kuinka hienosti on töitä tehty ja kuinka paljon johto arvostaa. Niin tai näin, jos ei rahaa tule niin arvostus loppui jopa korulauseista siihen paikkaan, eikä jakseta kysellä missä vika. Hyvin harvassa yrityksessä, jossa omat arvot on määritelty, työntekijät kuuluvat niihin. On asiakkaita, on voittamista, mutta ei työntekijöitä. Uudet johtajat tulevat hymyillen isoine haaveineen ja lupauksineen toimivasta työyhteisöstä, kunnes tilikausi tulee ja puree takapuolesta. Sitten ei selittelyt eivätkä arvot auta, sitten tehdään rahaa. Yritykset näkevät edelleen yhteiskuntavastuun hienona markkinointitemppuna, ei minään muuna. Yhteiskuntavastuu käsittää niin ihmiset kuin luonnonkin, yhteiskunnan tukemisen talouspoliittisesti, eikä tässä kohtaa tulla sanomaan että ollaan vain pienyrittäjiä. PK-yrityksiä on 95% Suomen yrityksistä, joten pienyrittäjillä se päätösvalta lepää näissä asioissa. Katsellaan vain omaan napaan ja mietitään millä saisi eniten rahaa. Eettinen yritys kantaa vastuun toimintansa vaikutuksista paitsi taloudellisesta tuloksesta, myös ympäristöstä ja sosiaalisista vaikutuksistaan, eikä myös unohda lähtökohta-asetelmia, mistä kaikki alkaa. Yhteiskuntavastuun ajatus on lähtenyt nimenomaan ajatuksesta, että me voimme vaikuttaa maamme toimintaan, olimme sitten pieniä tai suuria yrityksiä. Tulokset eivät ehkä näy heti, mutta kun tarpeeksi montaa hiirtää piipittää yhtäaikaa, syntyy aikamoinen meteli. Kysykää työntekijältä, mitä sinulle kuuluu. Ja kuunnelkaa vastaus.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä