Stora Enso Kiinassa.

Boris Pillhard

Kiinan kommunistihallinto häätää kansalaisia mailtaan, jotta Stora Enso saisi puuviljelmänsä. Jos kommarihallinto joskus menettää otteensa ja Kiinaan pääsee kehittymään jonkinasteinen monipuoluedemokratia, voi Stora Enso joutua kärsimään. Kaikki on mahdollista. Kuka olisi 80-luvun alussa osannut odottaa N-liiton luhistumista?

3

2384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ole

      Kiinassa tapahtuu samaa kuin Etelä-Amerikassa, Intiassa, Indonesiassa ja ehkä jo Afrikassa. Asukkaat ovat saanet pieniltä peltotilkuiltaan ja metsistä toimeentulonsa ja kun he ovat perinteisesti asuneet samoilla alueilla, heillä ei ikinä ole ollut maanomistuspapereita. Vaikka olisi paperitkin niin kun isojen firmojen "turvamiehet" ovat pahoinpidelleet ja tappaneet muutaman kehityksen esteenä olevan taantumuksellisen kuokanheiluttajan niin sitten voidaan kyntää koko kylän pellot ja maanosan sademetsä puu-, öljypalmu-, soija-, maissi ym. pelloksi. Samalla tuhotaan metsien mahdolliset geenivarat, joista löytyisi uusiakin lääkkeitä vaikka sikainfluenssaan. Olikohan medialle sattunut aatteellinen lipsahdus kun tämä Kiinan tapaus nyt tuli julkisuuteen. Se on valkoisen miehen taakka mennä maapallon tiheimmin asutuille alueille ja ottaa pellot ja metsät parempaan käyttöön.

    • Ensin ajattelin kirjoittaa uuden aloituksen StoraEnson toilailusta Kiinassa, mutta tässähän on oivallinen pohja keskustelulle toissa keväältä, joten jatkan juttua tästä. Nyt siis elämme lokakuuta 2010. Boris Pillhard kiinnitti asiaan huomiota siis jo liki puolitoista vuotta sitten. Ilmeisesti StoraEnson Karvinen neuvonantajineen ei ole tilanteen tasalla vieläkään, kun sama asia on edelleen "hoitamatta". Vai olisiko "hoitaminen" heidän mielestään pelkästään hiljaista hautaamista?

      Mahtaisikohan kysymys olla yrityksen linjasta? Jos StoraEnsin ideologinen ja toiminnallinen linjavalinta on ylikävely perinteiseen suomalaiseen tapaan, niin jälki on juuri tällaista. Tuo aivan sama siirtomaakolinialismin kaudelta saakka periytyvä linja on yleisenä ohjesääntönä mitä moninaisimmissa muissakin suuryhtiöissä ja ikävä kyllä pienissäkin. Mieleen tulee mm. Monsanto, joka tekee paikallisten vallanpitäjien kanssa sopimuksia, joitten voimalla paikalliset pieneläjät häädetään pois vanhoilta kotisijoiltaan. Ja menetelmä on tosiaankin ollut myös StoraEnson työkalupakissa mm. Brasiliassa.

      Jos StoraEnso todella aidosti haluaisi katua tekojaan ja parantaa tapansa, niin uudeksi moraaliseksi ohjesäännöksi olisi valittava oikeudenmukaisuus. Pelkkä ns. laillisuus ei riitä, sillä olihan orjuuskin aikoinaan laillista monissa kulttuureissa ja maissa, vaikkakaan ei moraalisesti oikeudenmukaista. Kiinan osalta on todettavissa, etä StoraEnso näyttää lähteneen syyhyttä saunaan. Paikallista yhteiskunnallista asetelmaa siellä Kiinassa ei liene vaivauduttu tutkimaan eikä paikallisen pieneläjäväen kohtelun oikeudenmukaisuutta ole otettu ohjesäännöksi. Siis StoraEnso ei ole niin tehnyt. Jos olisi, niin tilanne ei olisi nyt tämä, mikä se on.

    • pahvinen olo

      Ostaa siis kiinalaisen pakkausyhtiön. Liikevaihto 82 milj. euroa ja 3100 työntekijää = 26000 euroa /tt.
      v.2009 tilinpäätöksen mukaan Stora Enso Packaging Oy Suomi, liikevaihto 108 milj. euroa ja 557 tt =
      200 000 euroa /tt. Eli tästä voi päätellä, että Kiinassa ovat kustannkset noin 7 kertaa pienemmät kuin Suomessa. Ja turha kuvitellakaan, että Suomesta voisi viedä pakkauksia Kiinaan, pikemminkin asia on päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe