Krationistit arvostavat ilmeisesti tuskatonta elämää ja ovat ottaneet todesta Raamatun tokaisun: "Joka tietoa lisää se tuskaa lisää".
Tuossa vähän alempana ajatusten kymi nimimerkiltään "Erkki se ja se" tilittää:
"Kidukset ottavat vedestä (H2O)hapen vaikka vesimolekyyleissä ei ole yhtäkään vapaata happiaatomia."
Kuinka kukaan peruskoulun käynyt voi olla näin pihalla luonnontieteestä? Kalatko hajottaisivat vettä vedyksi ja hapeksi? Eikö Erkillä ole liikahtanut mikään tukan alla, kun vaikkapa uutisissa on kerrottu vaikkapa jossain järvessä happikatoon kuolleista kaloista?
Taitaa olla "sillä ja sillä" taas nimimerkin vaihto edessä.
Päivän limbo
Anteeksi että ajattelen
582360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Vaikka tuo saattaisi päästä esim. Paholaisen asianajajan Jumalaiseen viisauteen, niin kuitenkin päivä on vasta alussa ja veikkaan, että tänään näemme tuonkin ylittävän (tai oikeastaan alittavan) viestin esim. viksummalta tai Outsiderilta.
Kuten varmaan moni on havainnut, Erkki se ja se on sama sekoilija-neiti kuin Viksumpi ja Hupsistakeikkaaja.
...kun väittely hävitään Kirjoittanut: nimi vaihtuu ....... syyttelijä, multinikkeilevä, evohäviäjä, ikuinen luuseri toisia syyttää siitä mitä koko ajan itse tekee. Oletko Turkanan sivupeersoona vai mikä hömelö oikein olet?
havainnut kreationistein muuttavan nimimerkkiään useammankin kerran, mutta itse olen aina kirjoittanut tälle palstalle nimimerkeillä Turkana ja sitä ennen edellisellä nimimerkilläni sammakko. Sitä paitsi, en kutsuisi nimimerkkiä viksumpi neidiksi, kun hän on useasti tuonut ilmi, että hänellä on vaimo. Tuskinpa hän elelee rekisteröidyssä parisuhteessa naisena naisen kanssa ja jos elelisikin, hän ei olisi neiti.
"viksumpi" koettaa (turhaan) pönkittää olematonta itsetuntoaan valehtelemalla ja esiintymällä välillä "viksumpana", välillä "pollliisina", välillä "Erkki se ja senä", välillä "hupsistakeikkaajana". Analogista sen kanssa, kuinka surkea pöllönpoikanen pörhistelee höyheneitään koettaen näyttää suuremmalta kuin mitä se onkaan.
....Sitä paitsi, en kutsuisi nimimerkkiä viksumpi neidiksi,.... johon vastasit kutsuttu häntä neidiksi? Ei minun mielestä.
""Onkos tuossa viestissä, johon vastasit kutsuttu häntä neidiksi? Ei minun mielestä."" Ei minunkaan mielestäni.
Huvittavinta on se, että tälläisen häikäisevän yleissivistyksen omaavat persoonat kuvittelevat tietävän luonnosta enemmän kuin maailman kaikki tutkijat, biologit ja fyysikot yhteensä. Tai kenties "Erkki se ja se" kuvittelee, että älykäs suunnittelija loi kiduksiin mekanismin, joka hajottaa vesimolekyylin elektrolyyttisesti vedyksi ja hapeksi. Eihän se olisi yhtään älykästä käyttää sitä veteen liuennutta happea. Liian helppoa. Nimimerkki meni nyt kyllä vaihtoon, se on varma.
Eivätpä nuo teidänkään "tiedot" juuri häikäise. Ja tiedemieskö se elektrolyyttisysteemin sitten kaloille loi ? Tekö siitä jotain tiedätte ? Maailman tieteilijätkö tietävät ? Mitäköhän te muka luonnosta tiedätte ?(kaiken huomioon ottaen, ette tiedä miljardisosan miljardisosaakaan, joten kannattaa leijua?) Vähän kysymyksiä, ja vielä vähemmän vastauksia.
"Ja tiedemieskö se elektrolyyttisysteemin sitten kaloille loi ? Tekö siitä jotain tiedätte ?" Voi pyhä jysäys! Ota nyt jo selvää, mitä ne kidukset tekee ja lopeta joriseminen jostain "elektrolyyttisysteemeistä". Etkö tajua miten typerältä vaikuttaa, että ihmiset jotka inttävät keuhkojen ja kiduksien kehityksestä eivät edes tiedä miten kidukset toimivat tai mitä ne tekevät?
Vanhoja viestejä selatessani osui illuminatuksen viesti, jossa hän väitti, että hänellä oli syntyessään vielä kidukannet sulamatta. Hän väitti lisäksi, että sikiö saa hapen kiduksien kautta lapsivedestä. Joten vuoden limbo onkin illu, 365 kertaa limbombin!
Pointti onkin siinä, että kun henkilö kuvittelee olevansa kykenevä julistamaan esim. evoluutioteorian, suhteellisuusteorian ja fysikaaliset ajoitusmenetelmät höpönlöpöksi niin pitäisi olla edes hitusen pohjatietoa aiheesta. Minä en sen sijaan ole missään vaiheessa kuvitellut olevanikaan kaikkia maailman tiedemiehiä fiksumpi toisin kuin moni kreationisti täällä palstalla. Siinä ero. Voi ääliö. Kun ei ole mitään eletrolyysisysteemiä. Estikö uskonnollinen vakaumuksesi käymästä peruskoulun? Kala hyödyntää veteen liuennutta happea kuten on jo monesti täällä todettu ja kuten jo alakoulussa sinunkin olisi pitänyt oppia. Elektrolyyttinen vedenpilkkominen oli vain sarkastinen heitto, jonka ymmärtääkseen pitäisi elektrolyysistä tosin jotain tietää. (Se ei siis ollut suunnattu teille kreationisteille.) Jos haluat yrittää tuota sarkasmia ymmärtää, niin mietipä miten paljon kala saisi energiaa käyttöönsä sillä prosessilla: -Ensin pilkotaan vesi elektrolyyttisesti vedyksi ja hapeksi. Otetaan tuo happi talteen ja mitokondriossa liitetään se jälleen vetyyn ja tuotetaan vettä. Paljonko vapautuu energiaa jos vedestä tehdään vettä? Mikseiköhän voimalaitoksemme tuota saasteetonta sähköä tekemällä vedestä vettä? [Vihje: Jos kalalla olisi elektrolyyttinen vedenpilkkomislaitteisto, niin se kuolisi hapenpuutteeseen.]
###### Pointti onkin siinä, että kun henkilö kuvittelee olevansa kykenevä julistamaan esim. evoluutioteorian, suhteellisuusteorian ja fysikaaliset ajoitusmenetelmät höpönlöpöksi niin pitäisi olla edes hitusen pohjatietoa aiheesta. ####### Ja vastavuoroisestiko Raamatun sisältämää oppia ei tarvitse tunteakaan, mkun sen voi kumota? Päättelykykysi on ällöttävää!
> Siis evoluutio, suhteellisuusteoria, painovoimateoria ja fysikaaliset ajoitusmenetelmät on todistettuja asioita. Siksi niitä voidaan pitää todellisina. Tätä reaalimaailmaa vastaan täällä kreationistit kuvittelevat tietävänsä jonkun paremman "totuuden" (joka on siis reaalimaailman vastainen). Siitä oli kyse. Jumalasta tai Raamatun oikeellisuudesta ei ole mitään todistetta, joten ei sen sepityksiä oikein reaalimaailmaan kuuluvina voi pitää.
Selitys epäonnistui ja jäit luokalle.
"Ja vastavuoroisestiko Raamatun sisältämää oppia ei tarvitse tunteakaan, mkun sen voi kumota?" Parhaita Raamatun kumoajia ovat kristityt itse. Hehän kilpaa julistavat kuka on "oikea" kristitty ja kuka ei. Eikös viimeksi tänään joku selittänyt, että ei Paavi ole oikeasti kristitty vaan aivan harhaoppinen. Kun Raamatun ja teologian tutkimukselle elämänsä omistaneet ammattilaiset eivät tämän palstan fundamentalistien mukaan tunne Raamattua, niin mitä mahdollisuuksia on uskonnottomalla maalikolla? Ja tästä huolimatta ainakin minä olen joutunut useampaankin kertaan huomauttamaan kreationistien Raamatun vääristelystä. Tuntuu, että läheskään kaikki eivät ole pyhää kirjaansa edes lukeneet. Vain sopivia lainauksia.
"Vanhoja viestejä selatessani osui illuminatuksen viesti, jossa hän väitti, että hänellä oli syntyessään vielä kidukannet sulamatta." Hmm, jos kerran pystyt niitä selaamaan, niin varmaan annat myös linkin moiseen viestiin? Nimittäin minäkin tein erilaisilla hakusanoilla vastaavaa hakua illuminatuksen viesteistä, mutta en löytänyt ensimmäistäkään moista väitettä. Sen sijaan löysin monta sellaista väitettä, jossa illuminatus kiisti että ihmisellä olisi ollut kidukset, tai että hänen lapsuuskuvissaan moiset olisivat esiintyneet (ei myöskään kiduskannet). http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000034094051#22000000034094051 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000033993156#22000000033993156 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000034096264#22000000034096264 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000019000944#22000000019000944 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000017826342#22000000017826342 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000011971835#22000000011971835 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000039641272 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000019004525#22000000019004525 "Hän väitti lisäksi, että sikiö saa hapen kiduksien kautta lapsivedestä" Ei taatusti ole väittänyt. Onko tässä taas esimerkki yhden rehellisen ja suoraselkäisen kreationistin esittämistä todenmukaisista väitteistä? Varsinainen säälikretteri.
> Siis jos Sinä epäonnistuit, etkä pystynyt mitenkään kiistämään tuota esittämääni faktaa, niin miksi MINÄ jäin luokalle ?
Mistähän se syy kiistämiseen syntyi? Mietippä sitä. Häntä on muistutettu asiasta aina parin vuoden välein, ettei illuminatuksella unohtuisi nettiuran ensimmäiset hapuilevat kirjoitukset. Alkuperäinen viestiketju oli limboilun huippu. Illuminatus väitti alkuviestinsä töppöilyn jälkeen, että sikiö hengittää kiduksilla lapsivettä.Mistäs muualta sikiö hapen saisi, ja pilkkasi perään kreationistien älyttömyytä "pyhällä hengelläkö ne kohdussa elää?"
Tarkennetaan vähän. Raamatun sisältämää oppia ei tarvitse tuntea, että voi kumota sen avulla muodostettuja tieteellisiä väittämiä. Ei tarvitse ymmärtää Raamatusta mitään, että voi osoittaa esim. Maailman olevan yli 6000 vuotta vanha. Tässä kun auttaa sellaiset kreationismille tuntemattomat tekijät, joita todisteiksikin kutsutaan.
kun katsoin kirjoitti: "kun katsoin" Mistä katsoit? "Illuminatus väitti alkuviestinsä töppöilyn jälkeen, että sikiö hengittää kiduksilla lapsivettä." Sellaista illuminatus - nimimerkillä kirjoitettua viestiä ei tämän palstan hakukone löydä: http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=siki%F6&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=illuminatus*&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2009&ed=30&em=4&ey=2009&hpp=25 Jos sellainen viesti on olemassa, annapa linkki siihen. "Alkuperäinen viestiketju oli limboilun huippu. " Missä se viestiketju on ollut nähtävillä? Ainoa illuminatuksen kirjoittama viesti, jossa näkyy sana "hengittää", on tämä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000019004525#22000000019004525 Sielläkin illuminatus vastaa toisen viestiin ja lainaa nimenomaan tuossa toisen kirjoittamassa viestissä olevia lauseita : ">>Millä ne nisäkkäiden "kidusraot" niin varmasti on todettu, että ne todellakin ovat kidusrakoja. Testaamalla sikiötä veden alla: hengittää kuin kala ja vieläpä kiduksilla vai kuinka?
Oikein hyvää perustelua! Ei tarvitse ymmärtää Raamatusta mitään, että voi osoittaa esim. Maailman olevan yli 6000 vuotta vanha. Tässä kun auttaa sellaiset kreationismille tuntemattomat tekijät, joita todisteiksikin kutsutaan. Niimpä sovellamme sitä sinuun ja sinun puheesi kautta tieteeseen. Vastaavalla prosessilla saamme teidät osoitettua vääriksi ihan Raamattua käytellen käyttäen oman itsemme vakuutteluun niitä todisteita joista te ette tiedä mitään.
Illu kirjoitti omista kiduksistaan silloin, kun tämä palsta oli vielä edellisellä nimellään yhdessä evoluution kanssa. Eihän kukaan olisi irvaillut Illun mokaa aina silloin tällöin ellei sitä olisi tapahtunut. Itse muistan asian siksikin, että minä Illun alunperin käräytinkin. Esinahka on vieläkin voitomerkkien joukossa tuolla palkintokaapissani.
kun katsoin kirjoitti: "Illu kirjoitti omista kiduksistaan silloin, kun tämä palsta oli vielä edellisellä nimellään yhdessä evoluution kanssa." Ei vaikuta hakuun. Tuollaista viestiä ei löydy. Jos löytyy, sinulla ei pitäisi olla suuriakaan vaikeuksia sitä löytää ja antaa vaikka siihen linkki. "Eihän kukaan olisi irvaillut Illun mokaa aina silloin tällöin ellei sitä olisi tapahtunut." En yhtään ihmettele, että jollekin kreaattireppanalle voisi muodostua mielikuva jostain tuollaisesta viestistä. Olen nähnyt täällä aika monen kreaattireppanan kehitelleen aikamoisia olkiukkoja ja mitä mielikuvituksellisimpia kuvitelmia toisten teksteistä - ilman että alkuperäinen viesti niin sanoi, ilmoitti tai ilmaisi. "Itse muistan asian siksikin, että minä Illun alunperin käräytinkin." Aha, ilmeisesti olet se Long Nose - nimimerkillä kirjoittanut kaveri, joka otti niinsanotusti nokkiinsa Illuminatukselta? "Esinahka on vieläkin voitomerkkien joukossa tuolla palkintokaapissani. " Kaikenlaisista fetisseistä ja fetisisteistä olen kuullut, mutta että tällainen tapaus?
Tuo on kyllä niin löysää paskaa, että vain viksumman "moraalilla" varustettu pystyy moiseen. No, eipä kahdeksannen käskyn noudattaminen muutenkaan järin kovassa huudossa hihhulien keskuudessa ole.
Jees. Jos raamattu väittää lepakoiden olevan lintuja, niin raamatun voi huoletta olettaa olevan täynnä muuta samanlaista roskaa.
Tyhjäpäinen käsienheiluttelu ei *vieläkään* ole argumentointia. Mutta kun te kressuressut ette muuhunkaan ole koskaan kyenneet, ettekä koskaan tule kykenemäänkään.
Pääasiahan lienee, josta voimme olla yhtä mieltä on, että vaikka Raamattu onkin varsin yksinkertainen, se ei silti yksinkertaisuudessa voita teitä evolutionisteja. Joten turha meidän on noin pienen asian takia repiä päätänne.
Tämä "erkki se ja se" on kyllä osoittanut iskunkestävyytensä. Hänen ja aikaisemmin käyttämiensä nikkien Sinisiä ajatuksia on tyrmätty täällä melkoinen nippu, mutta sitkeästi hän tieteellisistä perusasioista tai pikku takaiskuista välittämättä ottaa uuden vauhdin ja juoksee seinää päin kerta toisensa jälkeen...
Hyvä, että ihmisillä on joku harrastus. Idiooteillakin.
Olihan tuo hyvä, mutta olisin odottanut jotain parempaa. Ilmeisesti Erkki uskoo kuitenkin atomien ja molekyylien olemassaoloon. Jospa Erkki uskoo vielä auringon kiertävän maata tai peräti maan olevan litteä, kuten raamatussa selvästi annetaan ymmärtää. Siitä voisi veistellä vielä jotain. Kyllä sieltä varmaan vielä tulee jotakin... Eikös joku joskus väittänyt, että vedenpaisumus tuli, kun komeetat kevyesti "tupsahtelivat" maan pinnalle. Siinä oli kreationismitieteen huippusaavutus. Täällähän on esitelty monia muitakin kreationismitieteen suursaavutuksia. Mikä sitten mahtaisikaan olla kuukauden, vuoden tai peräti vuosikymmenen limbo?
"Kuinka kukaan peruskoulun käynyt voi olla näin pihalla luonnontieteestä? Kalatko hajottaisivat vettä vedyksi ja hapeksi? Eikö Erkillä ole liikahtanut mikään tukan alla, kun vaikkapa uutisissa on kerrottu vaikkapa jossain järvessä happikatoon kuolleista kaloista?" No kerroppas sitten tarkemmin miten ja mihin ne kalat kuoli?
"No kerroppas sitten tarkemmin miten ja mihin ne kalat kuoli?" Onko tämä epäselvä yleisimminkin? Kalat "hengittävät" ihan sitä samaa happea (O2) kuin mekin. Veteen on liuenneena ilmakehän kaasuja ja kalat käyttävät veteen liuennutta happea aivan samoin kuin vesikasvit käyttävät vedessä olevaa hiilidioksidia (ja tuottavat veteen happea). Talvella, kun järvet ovat jäässä, ilmasta ei pääse uutta happea veteen eikä vesikasvitkaan sitä tuota kylmyyden ja valonpuutteen takia. Jos jäätyneessä järvessä happi ei riitä koko talveksi, kalat tukehtuvat aivan samoin kuin maaeläimet jos ne joutuisivat ilmatiiviiseen tilaan ja käyttäisivät kaiken tuossa tilassa olleen hapen. Jotkut kalat, kuten ruutanat, pystyvät horrostamaan kuluttamatta happea, mutta se on jo toinen juttu.
Tiedätkö mikä on järvien kevät ja syyskierto niin et puhuisi mitään tuollaisista olettamistasi luuloista. Evlutionistit puhuvat tämän tästä ikäänkuin olisi useita jumalia sun muuta höynää. Jopa jotkut heistä uskovat vakaasti olkinukkeihin ja spaqettimonstereihin.
"Tiedätkö mikä on järvien kevät ja syyskierto niin et puhuisi mitään tuollaisista olettamistasi luuloista." Raamatukasso kerrottiin moisista kierroista vai ketkä ne on selvittänyt?
Sinusta tuli päivän limboehdokas! (((((Kalat "hengittävät" ihan sitä samaa happea (O2) kuin mekin. Veteen on liuenneena ilmakehän kaasuja ja kalat käyttävät veteen liuennutta happea aivan samoin kuin vesikasvit käyttävät vedessä olevaa hiilidioksidia (ja tuottavat veteen happea).))))) Tuskin mikään oli oikein. (O2) ?????? H2O2 on peroxiidi: NIIH!
////Raamatussako kerrottiin? Anteeksi että ajattelen 29.4.2009 klo 09.40 "Tiedätkö mikä on järvien kevät ja syyskierto niin et puhuisi mitään tuollaisista olettamistasi luuloista." Raamatukasso kerrottiin moisista kierroista vai ketkä ne on selvittänyt? ///// Tottakai! Eihän Wikipedia sitä muuten(engl.othervise)tietäisi!
Taas joku kolmannen luokan vajakki osoittaa tietämättömyytensä. O2 on kahden happiatomin muodostama *molekyyli*, jota liukenee veteen ja jota kalat käyttävät. Happi ei esiinny luonnossa yksiatomisena juuri koskaan. Mistä sinä hihhuli keksit peroksiidin tuoda kuvioihin?
Koskas me olemme sinunkaupat tehty, Taukkis?
En teitittele vajakkeja.
Kysyikö joku sitäkin?
Kukaan ei kysynyt tuota, mutta joku kysyi, mistä tuo peroksidi tuohon yht'äkkiä ilmestyi ? Eihän sillä ole mitään tekemistä veteen liuenneen hapen kanssa.
Luonnonvesissä on aina pieni määrä peroksidia. Peroksidi on luonnonvesissä eräs otsonin hajoamistuotteista .
Mistä se peroksidi yht'äkkiä tuli ? Siitäkö kalat happensa kreationismin mukaan saa.
"Koskas me olemme sinunkaupat tehty, Taukkis?" Kun sinä et tiedä vastausta väistelet tällaisilla typerillä "jotain tapoja" jauhamisella. Sinä itse otsikoit minulle osoittamasi viesti sinuttelumuotoon! Mekään emme ole tehneet sinunkauppoja! Eli älä viitsi viisastella. Voisitko kerrata mitä virheitä selityksessäni oli? Eikö Raamatussa kerrottu, että happi esiintyy yleisemmin kaksiatomisena molekyylinä?
Peruskoulun oppimäärä on varmaan jäänyt suorittamatta? Sama juttu varmaan Erkilläkin.
... missäköhän päin raamattua tällaista sanotaan?
Noin kysyy yksi raamatunkriitikkomme!
No, Raamattua tunteva varmasti nyt sitten osoittaa kysytyn kohdan. Ole hyvä !
olkiukkelinne ja spagettihirviönne; hmmm. pitäisihän sinun ne tuntea? 16:26 Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat.
> Eihän nyt ollut kyse mistään muusta kuin järvien syys- ja kevätkierrosta, josta väitteen mukaan löytyy selvitys Raamatusta. Nyt kysyttiin ainoastaan kohtaa, missä tämä selvitys sijaitsee tuolla Raamatussa. Mistä johtuu, ettei tähän saada vastausta ollenkaan ? Täällä olisi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet Raamatusta, mutta sitten tuota varjellaan kuin suurtakin salaisuutta. Vai oliko kyse sittenkin siitä, että Raamatun sisällöstä yritettiin valehdella ? > Eihän tuossa mainita ollenkaan sanaa syys- tai kevätkierto. Noin muuten niin, eikö tuo sano, että Sinunkin Herrasi, Jumalasi on epäjumala.
Kerro ensin mikä on kevätkierto ja mikä syyskierto. Huomaan että et tunne luomakunnan perusasiaa, vettä.
...kuitenkin vastata ensin esitettyyn kysymykseen, niin kenties joku voi sitten joskus vastata tähänkin.
Tämä meni nyt vähän sivuraiteille. Mistähän tässä oli alunperin kyse? Tiedätkö siis, miten kalat hengittävät? Se on kyllä merkillistä, kun kalat tukehtuvat vielä ilmassa. Ihmeellinen on tämä luojan luoma tai kenties sattumalta syntynyt maailma... Vai onko niin, että kreationistit kiistävät kalojen hengittävän veteen liuennutt happea, koska se voisi jotenkin tukea evoluutioteoriaa? Siten tieteellinen kreationismi on todennut kalojen ottavan happea hajottamalla vettä.
#### Voisitteko... ##### Kyllä voisimme! Lisää helppoja kysymyksiä, pliiz
Voisitko käydä kysymässä tuota kreationisteilta? erkki ei taida tietää, mitä kaikki kreationistit tuumaavat nykyään- lähti muuten liukkaasti nuo järvenjäät ja kevätkierto toimii ;?)
> Siis niiden selitys piti löytyä Raamatusta. Nyt kysynkin: missä kohdassa Raamattua noiden selitys on ? Auttaisitko minua sen verran kun olen kovin kiinnostunut tietämään Raamatusta, miten selitetään järven syys- ja kevätkierto ? [Mistä minä sen voisin tietääkään, jos en tiedä edes, miten Raamattu määrittelee nuo.] Tokihan kunnon kristitty levittää Jumalan sanaa kaikille, jotka sitä haluavat kuulla vai mitä ?
erkki kommentoi kysymääsi asiaa ketjun oloittajalle eikä minulla ole aikomusta puuttua hänen väiteensä perustaan. Omasta puolestani tämäkin sen kuitenkin kertoo ; Saarnaaja: 3:11 Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. KAIKKEEN sisältyy näet kaikki!