Minulla on nuha,

ja siksi sanoin suntiolle tänään kahvilassa, että voit alkaa kaivaa hautaa minulle. Täällä ei ole uskonnottomien hautausmaata.:-D)))))))))))))) Suntio lupasi sen huomiseksi.:-D)))))))))) Hyvästi, nyyh:-D))))))))))))))))
40687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

sauna ja terva ilman höyheniä auttaa sinut vappukuntoon.

Äänestä
  • viunaksia ottaa, niin eikä huimausaineita. Kiitti kumminkin, mutta kyllä minä taidan aamulla mennä varmuuden vuoksi sinne hautaan makaamaa, jos vaikka kuolema korjaisi.:-D)))))))))))))))

    Äänestä

  • ..että mitä sillä tervalla tehdään

    Äänestä

  • bluetitan kirjoitti:

    ..että mitä sillä tervalla tehdään

    ja on sillä vaikka kuinka paljon muutakin käyttöä. EU:n idiootit sen meinasivat kieltää, mutta eipä onnistunut. "Terva on ollut tärkeä aine suomalaisessa kansanparannuksessa. Sitä on käytetty varsinkin ihon hoitoon. Eri tavoilla oirehtivaa ihoa on tervattu. Vammoja, haavoja ja amputoidun tai irronneen raajan tynkiä on sitomisen jälkeen tervattu tulehduksen ja kuolion estämiseksi. Tervaa on myös sekoitettu eri aineisiin voiteiksi ja hauteiksi. Tervasta on jalostettu pikiöljyä, jonka on katsottu olevan vielä parempaa ihon ja haavojen hoidossa. Erään sanonnan mukaan "pikiöljyllä paranee, vaikka olis keskeltä poikki". Täitä on hävitetty laittamalla hiuksiin tervaa sisältävää seosta, joka on jätetty kuivumaan muutamaksi päiväksi. Saippuaa, jota keitettiin muun muassa eläinten rasvasta, on tehty raikkaammaksi laittamalla mukaan tervaa. Tervalla, niin maaöljy-, kuin puutervalla, on tieteellisesti todistettu ihon hilseilyä ja psoriasista hoitava vaikutus." http://fi.wikipedia.org/wiki/Terva#Terva_kansanparannuksessa Mutta jos ihminen tervataan ja kieritellään höyhenissä, niin kyseessä lienee häpäisy ja rangaistus, eikä tarkoitus parantaa.

    Äänestä

  • bluetitan kirjoitti:

    ..että mitä sillä tervalla tehdään

    kaikkeen, se on ihmeaine, joka on suomalaisessa selkäytimessä. Oikeasti se ei tehoa mihinkään, mutta se kuuluu perinteeseen.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    ...metkaa

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    sivistävästä oppitunnista

    Äänestä

  • bluetitan kirjoitti:

    sivistävästä oppitunnista

    sano ranskalainen sivistynyt:-D))))))))))))))

    Äänestä

  • bluetitan kirjoitti:

    ...metkaa

    Pari vuotta sitten Turussa keskiajan markkinoilla eräs myyjä sitä kiroili, että helvetin EU, jos lopettaa tervan jollain direktiivillä, niin hän joutuu vaihtamaan alaa. Kyllä tervashampoo ihan hyvää on. Terva käy myös puupaattien pohjiin ja sitten on tervapastilleja ja tervatippoja, joilla saa äänen kirkkaaksi. On siitä moneksi.

    on tarjolla kuin tervajäätelö. Mutta sitten se terva ja höyhen -yhdistelmä, mikä lie tarkoitus?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    ja on sillä vaikka kuinka paljon muutakin käyttöä. EU:n idiootit sen meinasivat kieltää, mutta eipä onnistunut. "Terva on ollut tärkeä aine suomalaisessa kansanparannuksessa. Sitä on käytetty varsinkin ihon hoitoon. Eri tavoilla oirehtivaa ihoa on tervattu. Vammoja, haavoja ja amputoidun tai irronneen raajan tynkiä on sitomisen jälkeen tervattu tulehduksen ja kuolion estämiseksi. Tervaa on myös sekoitettu eri aineisiin voiteiksi ja hauteiksi. Tervasta on jalostettu pikiöljyä, jonka on katsottu olevan vielä parempaa ihon ja haavojen hoidossa. Erään sanonnan mukaan "pikiöljyllä paranee, vaikka olis keskeltä poikki". Täitä on hävitetty laittamalla hiuksiin tervaa sisältävää seosta, joka on jätetty kuivumaan muutamaksi päiväksi. Saippuaa, jota keitettiin muun muassa eläinten rasvasta, on tehty raikkaammaksi laittamalla mukaan tervaa. Tervalla, niin maaöljy-, kuin puutervalla, on tieteellisesti todistettu ihon hilseilyä ja psoriasista hoitava vaikutus." http://fi.wikipedia.org/wiki/Terva#Terva_kansanparannuksessa Mutta jos ihminen tervataan ja kieritellään höyhenissä, niin kyseessä lienee häpäisy ja rangaistus, eikä tarkoitus parantaa.

    museoalueella oli viime kesänä ongelma, kun piti tervata yksi vanha navetan ovi. Mistään ei saanut oikeaa tervaa enää. Rautakaupan litku oli aivan liian valjua ja ovi jäi vaaleaksi. Onneksi Museoviraston väki ei ole asiaa huomannut.

    Äänestä

  • Tähdenlento kirjoitti:

    on tarjolla kuin tervajäätelö. Mutta sitten se terva ja höyhen -yhdistelmä, mikä lie tarkoitus?

    Mutta joistain tervadrinksuista olen kuullut kyllä. Kuten jo sanoin niin kierittely tervassa ja höyhenissä on ikiaikainen rangaistustapa. Kuka lie keksinyt, en tiedä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Mutta joistain tervadrinksuista olen kuullut kyllä. Kuten jo sanoin niin kierittely tervassa ja höyhenissä on ikiaikainen rangaistustapa. Kuka lie keksinyt, en tiedä.

    Tänään just söin, oikein upeasta annosmaljasta, sillain erään lempijuomani jälkiruokana!

    Äänestä

Siankärsämö ja islanninjäkälä. Hauduta teeksi. Löytyy lähimmästä luontaistuotepuodista, jos yrttivalikoima on vähänkään hyvä. Muutama pieni kuppi päivässä ja lusikallinen hunajaa perään (ei sekaan). Ainiin, ja tervasanapsia. Kivempi sairastaa. ***

Äänestä
  • kun pääsee snapsia maistamaan vasta torstaina.

    Äänestä

Älä nyt viitti yhden nuhan takia vinkua! Et Sinä siihen kuole. Ps. Tänään on ollut erittäin erinomainen päivä, vaikka silmä meinasi puheta.

Äänestä
  • mikään hirveän iso. 174cm. Enhän minä vingu, vaan menen kiltisti aamulla hautaan, jonka suntio lupasi minulle kaivaa. Hän asuu aivan hautausmaan vieressä, joten hänelle se on pikku juttu.:-D))))))))))))))))))))))

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    mikään hirveän iso. 174cm. Enhän minä vingu, vaan menen kiltisti aamulla hautaan, jonka suntio lupasi minulle kaivaa. Hän asuu aivan hautausmaan vieressä, joten hänelle se on pikku juttu.:-D))))))))))))))))))))))

    kookas vinkuaksesi tällaisista asioista. Toki, jos välttämättä haluat kuopan pohjalle, niin kait Sinä itse sen parhaiten tiedät, aikaihmisenä. Toisaalta olen kyllä taipuvainen uskomaan, että olet nyt vain aloittanut vapun vieton hivenen etuajassa? Muutoin, tunnetko montakin suntiota?

    suntion kunnolla, me olemme kavereita. En ole aloittanut vapun viettoa vielä enkä aloitakaan, koska minulla on liput Hectorin huomiseen konserttiin Savoy-teatteriin.

    Äänestä

  • Tähdenlento kirjoitti:

    kookas vinkuaksesi tällaisista asioista. Toki, jos välttämättä haluat kuopan pohjalle, niin kait Sinä itse sen parhaiten tiedät, aikaihmisenä. Toisaalta olen kyllä taipuvainen uskomaan, että olet nyt vain aloittanut vapun vieton hivenen etuajassa? Muutoin, tunnetko montakin suntiota?

    tämän suntion kanssa huvitoimikunnan kokouksessa, jossa mietimme missä suhteessa booli tuleviin juhliin laitetaan. Suntion mielestä paras sekoitussuhde on 1/3 ja minun mielestäni 3/1. Kolme osaa viinaa ja 1 osa mikseriä.:-D))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    tämän suntion kanssa huvitoimikunnan kokouksessa, jossa mietimme missä suhteessa booli tuleviin juhliin laitetaan. Suntion mielestä paras sekoitussuhde on 1/3 ja minun mielestäni 3/1. Kolme osaa viinaa ja 1 osa mikseriä.:-D))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    Siellä tarjoillaan varmasti lempijuomaani; ilmaista viinaa. ;D

    kyllä nyt kiehuu aikamoinen booli, suunnalla jos toisellakin. Ei taida enää sekaan mahtua?! Suosittelen yhden suhdetta yhteen, niin olokin tasoittuu, takuuvarmasti!

    Äänestä

  • H3mmo kirjoitti:

    viina on todellakin ilmaista, sillä kysymyksessä on järjestömme 40-vuotisjuhla. Talo tarjoaa:-D))))))))))

    Äänestä

  • Tähdenlento kirjoitti:

    kyllä nyt kiehuu aikamoinen booli, suunnalla jos toisellakin. Ei taida enää sekaan mahtua?! Suosittelen yhden suhdetta yhteen, niin olokin tasoittuu, takuuvarmasti!

    uskovainen voi näistä asioista tietää? Ehdotuksesi on muuten kompromissi minun ja suntion ehdotuksista. 3/1 oli kylläkin vitsi. Tiedätkö muuten, että mikä on todella kuiva Martini. 10 osaa giniä ja 1 osa vermuttia, sekä 1 vihreä oliivi.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    uskovainen voi näistä asioista tietää? Ehdotuksesi on muuten kompromissi minun ja suntion ehdotuksista. 3/1 oli kylläkin vitsi. Tiedätkö muuten, että mikä on todella kuiva Martini. 10 osaa giniä ja 1 osa vermuttia, sekä 1 vihreä oliivi.

    todellakin olla kuivaa, vaikka nestettä onkin. Tosin en nyt sitten oikein oivalla tuon oliivin merkitystä, tässä kohtaa. Ps. Vermut Bianco on yksistään aika hyvää. Ja kyllähän siihen niitä vihreitä oliiveja on kiva heitellä sekaan, siis enempi kuin yksi!

    syödä lopuksi, sillä tarvitseehan ihminen jotain ruokaakin.:-D)))))))))))))))))))

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    uskovainen voi näistä asioista tietää? Ehdotuksesi on muuten kompromissi minun ja suntion ehdotuksista. 3/1 oli kylläkin vitsi. Tiedätkö muuten, että mikä on todella kuiva Martini. 10 osaa giniä ja 1 osa vermuttia, sekä 1 vihreä oliivi.

    "3/1 oli kylläkin vitsi." Ajattelinkin, että ei se kasikymppinen (80%) maistu enää yhtään jos noin paljon kossua kaataa sekaan.

    Äänestä

  • H3mmo kirjoitti:

    "3/1 oli kylläkin vitsi." Ajattelinkin, että ei se kasikymppinen (80%) maistu enää yhtään jos noin paljon kossua kaataa sekaan.

    vähän 80 % Strochia joukkoon, niin kossu ei laimenna sitä liikaa.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    vähän 80 % Strochia joukkoon, niin kossu ei laimenna sitä liikaa.

    Olen tuota balsamointinestettä joskus juonut ja viikon tuli toffeeröyhyjä vielä. Tujua tavaraa. Eräässä amsterdamilaisessa kapakassa oli pölyttynyt pullo hyllyllä ja sitä tilasin plus olutta kyytipojaksi. Tarjoilija katsoi kuin en olisi ollut ihan viisas ja häntä selvästi puistatti.

    oli aikoinaan tapana käyttää muita nautintoaineita, mutta ei enää:-)

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    syödä lopuksi, sillä tarvitseehan ihminen jotain ruokaakin.:-D)))))))))))))))))))

    tulee mulle aina mieleen yksi toinen paukku. Siihen kuuluu: 2cl giniä, 2cl vermuttia ja laimennetaan spraitillä tai vastaavalla. Pitkään lasiin ja päälle jäämurskaa. Koristeeksi kaksi mustaa oliivia. Asiakkaalle pitää tietenkin antaa myös joku keppi, jolla juomaansa sekoitella. Paukun nimi on "somalit heikoilla kevätjäillä";)))

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    Ginistä tulee naama punaiseksi, ei mustaksi.

    Itse kehittämäni drinkin nimi on "nokialainen." Siihen tulee 4 cl fisherman`s friend-viinaa, spriteä tai vastaavaa kirkasta lantrinkia, jäitä tai jäämurskaa sekä pari mustaa oliivia. Kyllä siitä tulee sellaista likaveden väristä ja ne oliivit kuvaa... noh. Ihan juotava drinksu, melko raikas.

    Ehkä viinaksi voisi laittaa 4 cl fisun sijasta 2 cl fisua ja 2 cl salmaria. Tulisi se salmiakin vivahde ja väri vähän syvenisi. Täytyypä kokeilla seuraavalla kerralla baarissa...

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ginistä tulee naama punaiseksi, ei mustaksi.

    sellainen autoilijan cocktail. Voi vaikka koko illan painiskella niitä oliiveja jäämurskan alle ja ihmetellä, pysyykö ne perkeleet siellä vaiko eikö:). Riittoisa paukku, kun se on aika pahanmakunen ja mustia oliiveja ei viitsi edes syödä.

    Äänestä

  • H3mmo kirjoitti:

    Itse kehittämäni drinkin nimi on "nokialainen." Siihen tulee 4 cl fisherman`s friend-viinaa, spriteä tai vastaavaa kirkasta lantrinkia, jäitä tai jäämurskaa sekä pari mustaa oliivia. Kyllä siitä tulee sellaista likaveden väristä ja ne oliivit kuvaa... noh. Ihan juotava drinksu, melko raikas.

    tiennyt, että tuollaista fisherman's friend -viinaa edes on olemassa. Aina sitä oppii jotain uutta.. Toi sinun kakkosresepti vaikutti paremmalta, jos ei aivan välttämättä halua saada itselleen mahakipua pääkivun lisäksi. Oliivithan kuvaa varmaan kunnallista laaduntarkkailua:)

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    sellainen autoilijan cocktail. Voi vaikka koko illan painiskella niitä oliiveja jäämurskan alle ja ihmetellä, pysyykö ne perkeleet siellä vaiko eikö:). Riittoisa paukku, kun se on aika pahanmakunen ja mustia oliiveja ei viitsi edes syödä.

    eivät välttämättä hyviä, mutta mielenkiintoisen makuisia. Kyllä mansikka paremmalta maistuu, mutta se on makuasia. Jos vaikka pitää pullasta ja myös sipulista, niin ei sellainen pulla kivalta maistu, jos se siivu on leikattu samalla veitsellä, jolla on sipulia leikattu. Kummallista, mutta totta.

    vihreät oliivit kelpaavat vallan hyvin, mustat ovat vain jotenkin pliisun makuisia. Kaipa nekin just ja just jossain pitzassa menee, muttei suoraan purkista. Toi sinun kakkuteoria pitää joskus testata. Minä tosin pidän enemmän raa'asta sipulista kuin kakusta. Joten kokeilen, pilaantuuko sipuli, jos leikkaan sen kakkuveitsellä:)

    lähestyit aihetta nurinkurisesti. Voisi sitä muuten joskus kehitellä jonkun niin kummallisen drinkin, että pystyisikö edes itse juomaan. Vaikkapa joku sellainen, missä on tehosekottimessa laitettu sipuli mehuksi, joukkoon vähän mansikoita, tilkka pirtua ja pari desiä kahvia. Mahtaisi olla hyvää?

    Äänestä

Silmät vuotaa ja nenä vuotaa ja keuhkot on ihan tukossa. Jos tämä on kuolemaksi, niin sitten on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teotwawki kirjoitti:

ja siksi sanoin suntiolle tänään kahvilassa, että voit alkaa kaivaa hautaa minulle. Täällä ei ole uskonnottomien hautausmaata.:-D)))))))))))))) Suntio lupasi sen huomiseksi.:-D)))))))))) Hyvästi, nyyh:-D))))))))))))))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu