Aabraham,

on kaikkien uskovaisten alkuisä. Jumala lupasi Aabrahamissa siunata kaiken sen siemenen, joka uskonkuuliaisuuden kautta oli ja on lähellä Jumalaa.
31359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

ja vaatimus: 1. Mooseksen kirja 18 17 Ja Herra sanoi: "Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä? 18 Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi. 19 Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut."

Äänestä
  • Miksi Aabraham valittiin Israelin esi-isäksi? Luulisi, että komeampiakin olisi löytynyt.

    Äänestä

  • Kai pitää kirjaa kirjoitti:

    Miksi Aabraham valittiin Israelin esi-isäksi? Luulisi, että komeampiakin olisi löytynyt.

    oli kaunis vaimo, tiedä sitten hänen omasta komeudestaan. Toisaalta vaimon kauneus koitui Aabrahamille siunaukseksi, vaikka varmasti tuskan kautta. Ottihan faarao Saaran palatsiinsa ja Aabrahamin oli annettava sen tapahtua, kun oli itse sisareksi vaimoaan sanonut pelon takia, että menettää oman henkensä, jos tiedetään Saaran olevan hänen vaimonsa. Saaran eleli hovissa ja veljeksi luultu Aabraham sai monenlaisia suosionosoituksia ja rikastui, mutta faaraon elämä meni sietämättömäksi Saaran takia, sillä Jumala antoi vitsauksen toisensa perään kohdata faaraota, kunne hän ajoi Saaran ja Aabrahamin matkoihinsa. Ei tuo Aabrahamkaan niin kamalan täydelliseltä ihmiseltä alkujaan vaikuttanut, kun valehteli ja pelkäsi, mutta Jumala tunsi edeltä hänen luonteensa ja siksi valitsi hänet ja Jumalan ei koskaan tarvinnut katua valintaansa.

    Äänestä

  • Aabrahamilla kirjoitti:

    ja tämäkin. Aabraham oli kuuliainen Jumalalle ja kasvoi kuuliaisuuden kautta kantaisäksi. Ei Abrahamkaan ollut täydellinen ihminen, mutta Jumala muutti hänen nimensä Aabrahamiksi ja sen jälkeen Jumala kasvatti häntä.

    Äänestä

  • Aabrahamilla kirjoitti:

    oli kaunis vaimo, tiedä sitten hänen omasta komeudestaan. Toisaalta vaimon kauneus koitui Aabrahamille siunaukseksi, vaikka varmasti tuskan kautta. Ottihan faarao Saaran palatsiinsa ja Aabrahamin oli annettava sen tapahtua, kun oli itse sisareksi vaimoaan sanonut pelon takia, että menettää oman henkensä, jos tiedetään Saaran olevan hänen vaimonsa. Saaran eleli hovissa ja veljeksi luultu Aabraham sai monenlaisia suosionosoituksia ja rikastui, mutta faaraon elämä meni sietämättömäksi Saaran takia, sillä Jumala antoi vitsauksen toisensa perään kohdata faaraota, kunne hän ajoi Saaran ja Aabrahamin matkoihinsa. Ei tuo Aabrahamkaan niin kamalan täydelliseltä ihmiseltä alkujaan vaikuttanut, kun valehteli ja pelkäsi, mutta Jumala tunsi edeltä hänen luonteensa ja siksi valitsi hänet ja Jumalan ei koskaan tarvinnut katua valintaansa.

    Onko se väärää tietoa, että adventistit tuntisivat Raamatun? Meinaan kun eivät tiedä miksi Aabrahamista tuli Israelin kantaisä.

    Äänestä

  • oen kullt kirjoitti:

    Sitä pitää kysyä adventisteilta.

    Äänestä

  • oen kullt kirjoitti:

    Onko se väärää tietoa, että adventistit tuntisivat Raamatun? Meinaan kun eivät tiedä miksi Aabrahamista tuli Israelin kantaisä.

    Aabraham oli korkein patriarkka ihmiskunnassa omana aikanaan. Hän oli suoraa esikoislinjaa Aadamista poislukien Kain, joka menetti esikoisoikeutensa. Siksi Israel oli nimellinen pappiskansa, jolle annettiin pappeuden virka Jeesukseen asti. Kuuliaisuuden kautta Jeesus oli oikea esikoinen, sillä muu Israel oli "hyljätty". Jeesus oli myös Jumalan esikoinen ylösnousseiden joukossa saaden uuden Aadamin aseman ESIKOISENA/Patriarkkana tulevaan olotilaamme ikuisuudessa. Sitten, kun me oikeasti synnymme uudesti kuolemattomaan muotoomme. Matteuksen evankeliumi: 19:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.

    Äänestä

  • näet kirjoitti:

    Jumalan lupauksen mukaan ja siksi kuulun pappiskansaan, joka tänäänkin aivan huutaa, että uskokaa Jeesukseen/Jumalan Sanaan ja käskyihin. Tuon lihallisen Israelin osa on monille käsittämätön asia, sillä lupaahan Jumala pelastaa heidät, kunhan on ensin tehnyt sijaa meille, joita niin paljon rakastaa, että antoi sijan meille lihallisen Israelin osasta. Siunataan vain Israelia, sillä heidän juurensa on PYHÄ ja siinä samalla siunaamme itseämmekin, me LUPAUKSESTA israelilaisiksi tulleet. Ei luonnollinen israelilainen ole israelilainen Jumalassa, vaan Jeesukseen uskovat ovat israelilaisia, samaan kalliiseen öljypuuhun oksastettuja, mitä on juutalaiset ja muut Israelin kanan jäsenet, jotka uskovat Jumalaan ja saavat kalliin öljypuun mehevästä juuresta ravintonsa. Roomalaiskirje 11 1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa. 2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia: 3 "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"? 4 Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille." 5 Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan. 6 Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. 7 Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet, 8 niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti". 9 Ja Daavid sanoo: "Tulkoon heidän pöytänsä heille paulaksi ja ansaksi ja lankeemukseksi ja kostoksi, 10 soetkoot heidän silmänsä, etteivät he näkisi; ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan". 11 Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen. 12 Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä! 13 Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa, 14 sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä. 15 Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista? 16 Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat. 17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, 18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. 19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin". 20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. 21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. 22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois. 23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen. 24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa! 25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, 26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. 27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." 28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. 29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu. 30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta, 31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden. 32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. 33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! 34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? 35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? 36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Galatalaiskirje: 3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. LAIN päätehtävänä oli saattaa pelastus Jumalan laillisuusperiaatteen mukaaisesti mahdolliseksi Jeesuksen kautta. Sinä puhut lain tarpeellisuudesta ihmisiä varten. Adventismissa on kiista koko ajan juuri tästä. Näin adventismi mitätöi sovitusoppia, kun se kohdentaa huomion meihin itseemme. MIKÄÄN EI OLLUT LAIN KOHDALLA NIIN TÄRKEÄÄ KUIN SAATTAA JUMALAN TAHTO KOKONAISUUDESSAAN LAILLISESTI VOIMAAN JEESUKSESSA KRISTUKSESSA. Te puhutte ihmisistä siinä missä Raamattu puhuu suuresta PYHÄSTÄ asiasta. Mutta eihän sokea voi tietää mitä näkö on, ja siksi väittää sen puolesta, minkä itse tuntee.

    koko tämä Jumalan laki, vapaudenlakiin pelastuminen ainoa viattoman Uhrin antamisen kautta on tehty, pelkästään Jumalaako vasten, vai ihmisen ja Jumalan liittoa vartenko? Tuossa galatalaisille osoitetussa kirjeessä Paavali puhuu tekojenlaista, joka Jeesuksessa tuli täydellisesti täytetyksi, kuten tuli profetiatkin, sillä Jeesus on uuden liiton ylimmäinen pappi ja aina pappeuden vaihtuessa esiin tuodaan uusi laki ja nyt se on tämä: RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN, KUIN ITSEÄSI ja kuten Jeesus opettaa, niin noissa kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja kaikki profetiat. Jo Aabraham uskoi niin lujasti Jumalaan, että vaikka hän olikin "ison talon isäntä", niin silti palveli itse lähimmäisiään, eikä palveluttanut muilla.

    Äänestä

roomalaisille uskon kautta vanhurskaaksi tulemisesta. Hän kertoi, että enää ei tarvita laintekoja, joita aikaisemmin, vanhan liiton aikana oli uskon sinetiksi tarvittu. Paavali tarkoitti, että Jeesuksen tultua, tuli lakiin muutos ja sen jälkeen ei kukaan kykene enää kerskaamaan teoilla, kuinka on saanut oikeaan aikaan lihaan tehdyn ympärileikkauksen ja kuinka on muistanut viettää oikealla ajalla sitä ja sitä päivää, mitä silloin piti viettää ja kuinka on antanut oikeanmuotoisen uhrin sen ja sen teon takia. Paavali teroitti roomalaisille, että nyt palattiin Aabrahamin aikaiseen uskoon, jossa uskon kuuliaisuus ylitti tekojen lain ja vaikka Aabraham saikin lähes satavuotiaana lihaan tehdyn ymrärileikkauksen, niin silti sitä ei katsottu Aabrahamille hyödyksi muuten, kuin uskon vanhurskauden sinettinä, sen uskon, joka hänellä oli ennen ympärileikkausta. Ei siis lihaan tehty ympärileikkaus ollut Aabrahamille pelastus, vaan usko oli pelastus, kuten on tänäänkin ja siksi tänään ei tarvita lihaan tehtyä ympärileikkausta, sillä Jumalan Pyhä Henki, joka todistaa Jumalan Sanan on uskonvanhurskauden sinettinä heille, jotka uskovat. Roomalaiskirje 4 1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? 2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. 3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi". 4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, 5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; 6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: 7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! 8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" 9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi". 10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna. 11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; 12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna. 13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. 14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. 15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. 16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä 17 -niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. 18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva", 19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; 20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, 21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. 22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. 23 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, 24 vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, 25 joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.

Äänestä
  • "Ei siis lihaan tehty ympärileikkaus ollut Aabrahamille pelastus, vaan usko oli pelastus, kuten on tänäänkin ja siksi tänään ei tarvita lihaan tehtyä ympärileikkausta, sillä Jumalan Pyhä Henki, joka todistaa Jumalan Sanan on uskonvanhurskauden sinettinä heille, jotka uskovat." ------- Kyllä nyt tarvitaan lihan mielen poisleikkaaminen, sydämen ympärileikkaus, Kristuksen ympärileikkaus, Kaste. 11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: 12 ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA,JOSSA te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

    Äänestä

  • Kristuksen ympärileikkaus kirjoitti:

    "Ei siis lihaan tehty ympärileikkaus ollut Aabrahamille pelastus, vaan usko oli pelastus, kuten on tänäänkin ja siksi tänään ei tarvita lihaan tehtyä ympärileikkausta, sillä Jumalan Pyhä Henki, joka todistaa Jumalan Sanan on uskonvanhurskauden sinettinä heille, jotka uskovat." ------- Kyllä nyt tarvitaan lihan mielen poisleikkaaminen, sydämen ympärileikkaus, Kristuksen ympärileikkaus, Kaste. 11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: 12 ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA,JOSSA te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

    joka annetaan USKOVILLE taivaasta, ihminen tulee uudeksi luomukseksi. Kaste, joka täällä annetaan vedellä on vertauskuva tuolle ylhäältä tulevalle kasteelle, joka todella poistaa lihan saastan uskon kautta Jumalan Sanaan, mitä taasen ei tee tämä kaste, joka annetaan täällä merkiksi siitä, että ihminen tahtoo tulla Jumalan lapseksi, tai tahtoo luovuttaa lapsensa Jumalan kasvatettavaksi. Ei kaste ilman uskoa merkitse mitään, kuten ei merkinnyt lihaan tehty ympärileikkauskaan, vaan tuli uskottomille ympärileikkaamattomuudeksi. 1. Pietarin kirje 3 17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. 18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, 19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. 21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, 22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

    Äänestä

  • Kabbalah nimellä toimivan uskonnon. Juutalaiset oikea oppiset ovat Kabbalahin harjoittajia. Tämä uskonto on kuulema sitä oikeaa Aabrahamin uskoa.

    Äänestä

  • EKI@ kirjoitti:

    Kabbalah nimellä toimivan uskonnon. Juutalaiset oikea oppiset ovat Kabbalahin harjoittajia. Tämä uskonto on kuulema sitä oikeaa Aabrahamin uskoa.

    eikä epäuskossa epäillyt. Kabbalahit ja muut uskonnimitykset on nousseet esille myöhemmin, mutta usko on ollut aina, alusta alkaen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    joka annetaan USKOVILLE taivaasta, ihminen tulee uudeksi luomukseksi. Kaste, joka täällä annetaan vedellä on vertauskuva tuolle ylhäältä tulevalle kasteelle, joka todella poistaa lihan saastan uskon kautta Jumalan Sanaan, mitä taasen ei tee tämä kaste, joka annetaan täällä merkiksi siitä, että ihminen tahtoo tulla Jumalan lapseksi, tai tahtoo luovuttaa lapsensa Jumalan kasvatettavaksi. Ei kaste ilman uskoa merkitse mitään, kuten ei merkinnyt lihaan tehty ympärileikkauskaan, vaan tuli uskottomille ympärileikkaamattomuudeksi. 1. Pietarin kirje 3 17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. 18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, 19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. 21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, 22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

    Kaste ei ole mikään vertauskuva ja symboolinenn kupla, vaan todellinen tapahtuma, jossa on mukana itse Jeesus Kristus. Kasteessa ollaan samanaikaisesti yhdessä Hänen kanssaan ja aletaan elää uutta elämää. Raamattu liittää uudestisyntymisen kasteeseen. Room.6:4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN, jotta mekin ALKAISIMME elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Äänestä

  • huomaan, kirjoitti:

    suomalaiset on jossakin vaiheessa kastettu, mutta ovatko he uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Eksyksissä olet itse.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    suomalaiset on jossakin vaiheessa kastettu, mutta ovatko he uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Eksyksissä olet itse.

    Adventismi on amerikkalainen harhaoppi ja heresia. Yksi väkevä eksytys muiden eksytyksien muodossa. Pitäisi siirtää pois tältä osastolta tuonne "uskonnot ja uskomukset" osastolle.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    suomalaiset on jossakin vaiheessa kastettu, mutta ovatko he uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Eksyksissä olet itse.

    Kaikki suomalaiset ovat rekisteröity. Joka ei ole rekisteröity, ei voi saada laillista asemaa. Kun ihminen on rekisteröity Suomen kansalaiseksi, hänestä tulee Suomen lain alainen. Ei lain rikkominen tee kansalaisuutta mitättömäksi. Mikä ihme siinä on, että et hyväksy periaatteita? Sovella kaste liittämisen merkiksi Evankeliumin valtapiirin sisälle. Sisällä ei olla sen perusteella miten sääntöjä noudattaa. Näin me oman kasteen kautta tunnustamme tuomarille oikeuden tuomita. Olemme vaikka sitten jumalien kieltäjiä, mutta tuomion vallan alla.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    suomalaiset on jossakin vaiheessa kastettu, mutta ovatko he uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Eksyksissä olet itse.

    Viestistäsi on hyvä lähteä pohtimaan. ((((Melkeinpä kaikki aloittaja 29.4.2009 klo 15.27    suomalaiset on jossakin vaiheessa kastettu, mutta ovatko he uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. )))))) Mitä ensinnäkin tarkoitat uudestisyntymällä? Lahkot tarkoittavat kukin oman opinmuotoon kääntymistä josta emme nyt oleta oikeaa tai väärää. Lopullinen uudestisyntymämä on kuitenkin siellä, missä ei koi syö eikä ruoste raiskaa. Mitä vikaa on kieltäytyä tarjotusta uskomisenmuodosta jos se onkin suurimmaksi osaksi väärää? Kuten useinmiten on tarjotun sanoman tulkintojen laita. Pitääkö ottaa vajavainen esitys vastaan kun apostolien aikaan ei otettu täydellistäkään? Ihmiset sitovat kääntyneet itseensä. Mitä pahaa on, jos ei anna sitoa ihmisiin?

    Äänestä

Raamatun mukaan Aabrahamin siunaus tulee osaksi vain Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta adventistit eivät ole Jeesuksessa Kristuksessa; he ovat omissa opinkappaleissa ja omissa profeetoissaan. He yrittävät joitakin lainkohtia kopioimalla ja niitä noudattamalla saavuttaa Aabarahamin siunauksen, mutta siten sen saaminen on mahdotonta Raamatun mukaan. Joka ei noudata koko lakia, on edelleen kirouksen alla, vaikka noudattaisi esim. sapattisääntöjä.

Äänestä
  • tuosta mitä kerrot? Ei Jumala lähetä ketään etsimään eksytyksiä, vaan käski julistaa Ilosanomaa kaikkialle. Oletko nyt varma, että adventistit olisivat eksyksissä. Ainakin heillä on tallella Jumalan käskyt ja toivonpa, että heillä on myös Jeesuksen usko niin, että he tunnustavat Jeesuksen Jumalan Sanaksi, Jumalaksi, joka tuli tähtemme lihaan ja eli kansansa keskuudessa opettaen kolme vuotta Jumalan Tahdon tuntemista ja antoi puolestamme uhrin ja joka on uhrin vastaan ottaneiden hengessä Pyhän Hengen todistuksella se sama Sana, jonka kautta kaikki luotiin.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tuosta mitä kerrot? Ei Jumala lähetä ketään etsimään eksytyksiä, vaan käski julistaa Ilosanomaa kaikkialle. Oletko nyt varma, että adventistit olisivat eksyksissä. Ainakin heillä on tallella Jumalan käskyt ja toivonpa, että heillä on myös Jeesuksen usko niin, että he tunnustavat Jeesuksen Jumalan Sanaksi, Jumalaksi, joka tuli tähtemme lihaan ja eli kansansa keskuudessa opettaen kolme vuotta Jumalan Tahdon tuntemista ja antoi puolestamme uhrin ja joka on uhrin vastaan ottaneiden hengessä Pyhän Hengen todistuksella se sama Sana, jonka kautta kaikki luotiin.

    Väitteesi on mieletön ellet osoita sitä mihin vertaat adventisteja. Miten adventistit noudattavat käskyjä? Vai käskettiinkö käskyjä pitelemään? Miten adventistit niitä pitelisivät?

    Äänestä

Aabraham oli käännekohta sillä lupaushan olikin ; Roomalaiskirje: 9:7 eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset"; Ja tuo luvattu siemen, josta jälkeläiset tulevat, oli Jeesus Kristus. Galatalaiskirje: 3:16 Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.

Äänestä
  • tulivat kaikki kansat siunatuksi uskon kautta Jeesukseen, joten jokaisella on oikeus valita tahtooko uskoa ja ottaa siunauksen ja elämän vastaan, vai tahtooko olla uskomatta ja valita kuoleman ja kirouksen. Aabrahamille tämä lupaus annettiin ja se on toteutunut Jeesuksessa. Lupaus toteutui ja Aabrahamin pojasta Iisaista tuli juurivesa, johon mekin olemme toivomme laittaneet. Room. 15:12 Ja myös Esaias sanoo: "On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa".

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tulivat kaikki kansat siunatuksi uskon kautta Jeesukseen, joten jokaisella on oikeus valita tahtooko uskoa ja ottaa siunauksen ja elämän vastaan, vai tahtooko olla uskomatta ja valita kuoleman ja kirouksen. Aabrahamille tämä lupaus annettiin ja se on toteutunut Jeesuksessa. Lupaus toteutui ja Aabrahamin pojasta Iisaista tuli juurivesa, johon mekin olemme toivomme laittaneet. Room. 15:12 Ja myös Esaias sanoo: "On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa".

    Tuo asia jonka kerroin, oli se järjestelmä jonka kautta me tulimme sovitetuiksi. Mielestäni otat liian pikaisesti ihmiset nyt mukaan ja siten jää toinen puoli asiasta kesannolle. Adventismiko on sinut tähän taluttanut? Paavalikin puhui enemmän opetusta Jumalan salaisuuksien tuntemisesta. Ylpäätään miksi meidän pitää oppia ihmisistä kun Apostolit opettivat Kristuksen tuntemusta ja Hänen vanhurskauttaan. Johtuuko se siitä, että opetat miten me tulisimme vanhurskaiksi? Eikö se enää olekaan Pyhän Hengen tehtäviä? 1.Johanneksen kirje: 2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    Järjestelmä, josta kerroit on totta, sillä lupaus annettiin Aabrahamille ja hän oli jo satavuotias, kun hänen poikansa Iisakki syntyi ja tämän pojan juurivesasta tuli kaikkien kansojen pelastaja, siis pakanoidenkin. En ole adventisti ja Pyhä Henki on opettaja ja Jumalan salaisuutten tuntija ja avaaja ja aina Jeesuksella on ollut valjastetut Jumalan Tahdon opettajat. Pyhä Henki opettaa näille Jumalan Tahdosta opettaville ja nämä antavat sitä tietoa kansan keskuuteen. Uskovaisissa pysyy Jumalan antama voitelu ja nämä voidellut viestittävät kaikille Jeesuksen uskosta ja Jumalan käskyistä. Tunnetko armolahjat?

    Opettamisen armolahja on myöskin! Eikä kaikilla ole samaa armolahjaa. 1.Korinttolaiskirje: 12:4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama; 12:5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama; 12:6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.

    kaikkia armolahjoja, vaan Henki jakaa miten haluaa ja opettajan armolahjan saanet ovat joutuneet käymään kovan koulutuksen läpi. Ei opettajaksi synnytä, vaan siihen saadaan koulutus ja koska se koulutus tulee Jumalalta, niin se on aukoton.

    Äänestä

mukavaa lukemista ja raamatullistakin :) - armosta pelastutaan mutta ei unohdeta Jumalan käskyjäkään ... alex

Äänestä
  • Armosta pelastutaan ja elellään täytetyssä laissa ja ollaan vapaita. Käskyt sisältyvät tähän: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi. Tässä on kuninkaallinen laki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kantaisä kirjoitti:

on kaikkien uskovaisten alkuisä. Jumala lupasi Aabrahamissa siunata kaiken sen siemenen, joka uskonkuuliaisuuden kautta oli ja on lähellä Jumalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu