Ymmärrän että on vain YKSI ja oikea ja elävä Jumala(2.Moos.20.2,3) joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki ja että Hän on arvollinen saamaan kaiken kunnian, ylistyksen ja palvonnan Luojana, Ylläpitäjänä sekä Kaiken Alkuna ja Loppuna.
Ymmärrän että Jeesus Kristus on Messias, SANA( Joh.1:1,14) joka tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Uskon että Hän tuli tekemään tyhjäksi Saatanan teot että Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään saaden niistä VOITON!
Uskon, että Jumala on osoittanut Rakkautensa minuun, koska kun minä vielä olin syntinen, Kristus kuoli minun puolestani.
Uskon että Hän on vapauttanut minut pimeyden valtakunnasta ja siirtänyt minut omaan Valtakuntaansa, ja HÄNESSÄ minulla on lunastus ja syntien anteeksiantamus(Kol.1:13,14)
Uskon, että olen NYT Jumalan lapsi että minulla on paikka Kristuksen kanssa taivaassa(Ef.2:6)
Uskon, että minut on pelastettu Jumalan ARMOSTA uskon kautta, uskon, että pelastus on LAHJA eikä ole minun omien töideni hedelmää.
Irtisanoudun kaikista itsekkäistä tavoitteista ja valitsen kaikkein tärkeimmän tavoitteen: RAKASTAA (1.Tim.1:5)
Päätän totella kaikkein suurinta käskyä:
Rakastaa Herraa Jumalaani kaikesta sydämestäni
sielustani ja mielestäni
ja rakastaa lähimmäistäni niinkuin itseäni.
...KIITOS, Suloinen Jeesus :))

Vastaukset 2
Vanhimmat
>>Päätän totella kaikkein suurinta käskyä:
Rakastaa Herraa Jumalaani kaikesta sydämestäni
sielustani ja mielestäni
ja rakastaa lähimmäistäni niinkuin itseäni.>>
Hieno kirjoitus! Menestystä :-)
Hei, ava hei!
Mukava kuulla sinusta:)
Toivottavasti voit hyvin?..
...niin "Rakkauden valtavaan syleilyyn kun painan pään..siinä siinä on hyvä levahtää"
runis