Jeesus oli rasisti

Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet: "Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo (Matt 10:5-6) Jeesus lähti sieltä Tyroksen alueelle. Hän meni erääseen taloon ja halusi pysytellä tuntemattomana, mutta hänen tulonsa ei pysynyt salassa. Hänestä kuuli muuan nainen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki, ja nainen tuli heti hänen luokseen ja lankesi hänen jalkoihinsa. Hän ei ollut juutalainen, vaan Syyrian foinikialaisia. Hän pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen hänen tyttärestään, mutta Jeesus sanoi: "Anna lasten ensin syödä kyllikseen. Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." Nainen vastasi tähän: "Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi." (Mark. 7:24-29) Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." (Matt. 10:23-24)
3219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

rasismi= rotuviha. Vaikka Jeesus olisikin vihannut samarialaisia, mitä hän ei suinkaan tehnyt, eihän silti olisi syyllistynyt rasismiin, eli rotuvihaan. Samarialaiset ja Jeesuksen kansa kun kummatkin ovat tod. näk. samaa rotua! Voitaneen ehkä puhua syrjinnästä, mutta sekään ei liene kovin relevantti käsite, Jeesus kun nimenomaan puhui sitä vastaan saarnatessaan lähimmäisenrakkaudesta ja rakkauden kaksoiskäskystä.

Äänestä
  • "Jeesus kun nimenomaan puhui sitä vastaan saarnatessaan lähimmäisenrakkaudesta ja rakkauden kaksoiskäskystä." ...että Jeesus oli jakautunut persoonallisuus? Sopisi kuvaan, ottaen huomioon kuinka usein Jeesus evankeliumeissa itse elää toisin kuin opettaa. Tai ehkä hän sittenkin oli vain tyypillinen tekopyhä hurskastelija, kuten saarnaajat yleensä.

    Äänestä

raamatun jumalahan oikein tosi rasisti on. Kehoittaa tappamaan ja raiskaamaan naapurikansat. Natsien natsi! Kyllä siinä ihan aatun ja joosepin veroinen peto on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


truth hurts kirjoitti:

Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet: "Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo (Matt 10:5-6) Jeesus lähti sieltä Tyroksen alueelle. Hän meni erääseen taloon ja halusi pysytellä tuntemattomana, mutta hänen tulonsa ei pysynyt salassa. Hänestä kuuli muuan nainen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki, ja nainen tuli heti hänen luokseen ja lankesi hänen jalkoihinsa. Hän ei ollut juutalainen, vaan Syyrian foinikialaisia. Hän pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen hänen tyttärestään, mutta Jeesus sanoi: "Anna lasten ensin syödä kyllikseen. Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." Nainen vastasi tähän: "Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi." (Mark. 7:24-29) Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." (Matt. 10:23-24)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu