Olen samaa mieltä tämän lainauksen kanssa, vaikka en vapaa-ajattelija olekaan.
Vapaa-ajattelijain liiton mielestä valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Kaksi valtionkirkkoa tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten yhdistykset yleensäkin. Verotusoikeus on siis kirkoilta poistettava
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/liitto/tavoitteet
Kirkko irti
valtiosta
491070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
kyllä on kirkko vajonnut alas. ensiksi veikko-papista tulee vieno-pappi. seuraavaksi äiti mitro on ehdokkaana euro-vaaleissa. odotan seuraavaa siirtoa. luultavasti laki muuttuu,että pappeja pitää olla kaksi kerralla. kiva katsoa,kun lesbot tai gay-pojat siunaa vainajaa.
"kiva katsoa,kun lesbot tai gay-pojat siunaa vainajaa." Mitä kivaa tai vikaa siinä olisi?
Pitäsikö kirkko jättää kokonaan huomiotta yhteiskunnallisessa keskustelussa? Tai kun valtio tekee päätöksiä esim. avioliittokysymysten tai lapsenaseman kohdalla suuntaan tai puoleen, tai kouluopetukseen suhteen?
yhtä suuri huomio yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin horoskooppiväelle. Asiapohja on molempien humpuukimaakarien opeilla samaa tasoa.
Ei uskomuksilla pitäisi olla mitään tekemistä avioliiton, lasten tai kouluopetuksen kanssa. Kummastuttaa se, että on kyse sitten mistä tahansa keskustelusta, joita televisiossakin näkee, niin usein siellä on ev.lut.pappi höpisemässä. Miksi? Jossain adoptioasiassa tai hedelmöityshoidoissa ei papistolla ole mitään edellytyksiä sanoa yhtään mitään. Pappi ei ole lakimies tai psykologi.
Ehdottomasti pitäisi. Kyllä minä tuomioistuimessa ja sosiaaliviranomaisen vastaanotolla luotan paljon enemmän siihen mitä Suomen laki sanoo, kuin että odottaisin kaapupukuisen munkin saapuvan tilaisuuteen kertomaan kivitys- seivästys- ja elävältäpolttoperinteistä Pyhässä Kirjassaan.
tasapuolisuuden nimissä antaa kaikille uskonnollisille yhdyskunnille, jotka sen haluavat ja ovat valmiita maksamaan siitä korvauksen valtiolle, niin kuin evlut ja ortodoksinen kirkko nykyisin tekevät. Kirkon ero valtiosta voidaan toteuttaa siten, että muille uskonnoille annetaan samat oikeudet kuin kansankirkoillamme. En hyvksy sitä, että kirkoista tehtäisiin yhdistyksiä- Uskonnollislla yhdyskunnilla ja tavallisilla yhdistyksillä on tietty ero. Eläköön wse ero!
tarkoiteta rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia? Samanlaisia kun nämä http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_rekisteröidyistä_uskonnollisista_yhdyskunnista http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnollinen_yhdyskunta
"Uskonnollislla yhdyskunnilla ja tavallisilla yhdistyksillä on tietty ero. Eläköön se ero!" Entä sitten? SAK:lla ja Kissojen katastrofiyhdistykselläkin on iso ero, mutta saman yhdistyslain alla ne toimivat. Ja yhdistyslaki toimii mm. pääosalle helluntailiikettä.
villejä seurakuntia. Niiden virallisia asioita hoitaa rekisteröity yhdistys, muuten toiminta on vapaamuotoista. Suomessa on myös uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröity Suomen helluntaikirkko, mutta monetkaan helluntaiseurakunnat eivät ole liittyneet siihen. Yhsdistysmuotoisella seurakunnalla ja virallisella uskonnollisella yhdyskunnalla on mm seuraavanlaisia eroja. Uskonnollinen yhdyskunta voi vihkiä jäsenensä avioliitoon eli siis jollakin henkilöllä tuossa yhdyskunnassa on avioliittoon vihkimisoikeus. (Aina 70-luvulle asti uskonnolliset yhdyskunnat pitivät myös väestörekisteriä omista jäsenistään.) Uskonnollisella yhdyskunnalla on myös oiksus antaa koulussa uskonnonopetusta, mikäli ko uskonnosta on kouluviranomaisten hyväksymä opetussuunnitelma, päteviä opettajia on saatavilla ja koulussa on vähintäin kolme siihen uskontokuntaan kuuluvaa lasta. Ei siis ole samantekevää onko joku uskonnollinen yhteisö rekisteröitynyt viralliseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi vaiko vain yhdistykseksi. Ei pidä täällä tahallaan levittää väärää tietoa. Kyllä sinun pitäisi nämä asiat tietää.
Kyllä vain, vihkimisoikeus on tällä hetkellä selvä uskontojen etuoikeus uskonnottomiin katsomuksiin nähden. Pitäisi muuten korjata. Ja totta on sekin, että koulussa opetetaan vain "virallisen" uskontokunnan uskontoa. Tätä varten ei tarvittaisi kokonaan omaa yhteisömuotoa. Riittäisi että ry toimivat uskonnot olisivat erillisessä uskontokuntarekisterissä siten kuin nyt on olemassa puoluerekisteri. Mutta ennenkaikkea nuokin voitaisiin poistaa. Vihkimisoikeus voidaan sitoa henkilöön eikä järjestöön, eikä julkisen vallan tehtävä ole opettaa oppilaan "omaa uskontoa" (lue: vanhempien uskontoa) sen enempää kuin "omaa poliittista kantaakaan".
sen kummempi kuin yhdistys, jolle nyt on vaan vanhoista ajoista johtuen jäänyt erityisasema lainsäädäntöön. Ja se on purettava. Kerätkää itse jäsenmaksunne, niin muutkin yhdistykset tekevät.
Kannatan sitä, että valtio voisi antaa myös muille uskonnollisille yhdyskunnille tai jopa sekulaareille järjestöille mahdollisuuden kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä, kunhan siitä maksetaan korvaus verottajalle. Tavallisten sekulaarien järjestöjen jäsenmaksut (ammattiyhdityksiä ja työttömyyskassoja lukuunottamatta) ovat tosin yleensä niin pieniä, ettei niitä kannata kerätä veroennakoissa. Olen ymmärtänyt, että Ruotsissa on useita uskonnollisia yhdyskuntia, joiden jäsenmaksut kerätään verotuksessa. Ei se tee niiden yhdyskuntien asemasta yhtään sen virallisempaa muihin verrattuna, kyse on vaan valtion tarjoamasta maksullisesta palvelusta jäsenmaksujen keräämiseen.
kerätköön itse jäsenmaksunsa ja kirkollisveronsa jäseniltään mukaan lukien ev.lut.kirkko ja ortodoksinen kirkko.
pankit voisi tarjota maksullisia palveluitaan ja kerätä uskontoryhmien jäsenmaksut?
joku tilitoimisto. Tai miksei kirkko itse perusta perintätoimistoa jäsenmaksujensa keräämiseksi?
Asiassa ei ole mitään korjattavaa. Se on aivan kunnossa. Uskonnonvapauslain mukaan vanhemmat päättävät lastensa uskonnon, olisi ihmisoikeusloukkaus jos näin ei olisi. Kenen muka pitäisi saada päättää, missä uskonnonopetuksessa lapset käyvät? Naapurin fanaattisen ateistinko? Kunnioittakaa sen verran uskonnonvapautta, että jätätte muitten ihmisten asiat ja heidän lapsensa rauhaan!
vapautta valita uskontoasi, vaan olet jo lapsena aivopesty ja peloteltu vanhempiesi uskontoon!
No, jos poistettaisiin myös uskontokuntien vihkimisoikeus, olisiko se sinulle OK? Tällöin voisi todeta että vihille pääsee maistraatissa, asiassa ei ole korjattavaa. Vanhempien lapsilleen antama opetus on ihan eri asia kuin se, mitä koulu tekee. Yhteiskunnan tehtävä ei ole opettaa uskontoa. Yhteiskunnan tehtävä ei toisaalta ole kieltää rippikouluja ym, vaan uskontokunnat voivat järjestää omien oppiensa opetusta.
"...vanhemmat päättävät lastensa uskonnon, olisi ihmisoikeusloukkaus jos näin ei olisi. "
Valtio hoitaa verotuksen yhteydessä kirkollisveron perimisen, mutta ei valtio siinä uskonnonharjoittamiseen sekaannu. Ammattiyhdistysten jäsenmaksut eivät ole tässä oikein hyvä vertailukohta, koska ne ovat verovähennyskelpoisia, mutta periaatteessa kirkollisveron keräämistä vastaava maksullinen valtiollinen palvelu voisi olla avoin myös muille järjestöille.
18-vuotiaana kirkkokuntaa, siis heti kuin pystyin. En ole enää 40:een vuoteen ollut enemmistökirkon jäsen. Mistä hitosta te aina luulette tietävänne keskustelukumppaninne uskonnollisen tai poliittisen vakaumuksen?
monissa uskonnoissa avioliitto on sakramentti, niin samalla kun toimitetaan uskonnollinen vihkiminen, voidaan myös toimittaa Suomen lain mukainen vihkiminen. Koulun uskonnonopetus on osa yhteiskunnan perheille antamaa palvelua. Uskonto on osa inhimillistä kulttuuria. Siksi uskontoa voi ja tulee opettaa koulussa. Varsinkin pienille lapsille uskonnonopetus, joka lähtee tuttuus periaatteella lapsen tai perheen omasta tunnustuksesta, on oikein hyvä asia.
varsinainen moralisoija, ja vielä hyvin alkeellisella ja typerällä tavalla! Ihmisoikeuksiin kuuluu saada siirtää lapselleen oma äidinkielensä ja kulttuurinsa. Uskonto on hyvin tärkeä osa tätä kulttuuria. Siellä, missä tätä periaatetta loukataan, loukataan muitakin ihmisoiksuksia. Kenen muka pitäisi saada päätää Suomen kaikkien lasten uskonnosta, Vapaa-ajatrtelijoiden liiton ateistihihhuleidenko?
valtion pitäisi tarjota kaikkille kirkoille tai uskonnollisille yhdyskunnille mahdollisuuden kerätä jäsenmaksunsa kirkollisveroina. Muut järjestöt eivät ole uskonnollisiin yhdyskuntiin verrattavia, eikä niille pidä antaa tuollaisia oikeuksia.
sulle taas kerran: "...vanhemmat päättävät lastensa uskonnon, olisi ihmisoikeusloukkaus jos näin ei olisi. " Myös lapsilla on ihmisoikeudet ja uskonnonvapaus, vaikka se ei näemmä uskismoraalilla varustettua ihmistä kiinnosta.
on kaksi sakramenttia, kaste ja ehtoollinen. Avioliittoon vihkiminen ei ole siis sakramentti. Ja vaikka olisikin, niin en tajua mitä tekemistä sillä pitäisi olla Suomen lain kanssa. Opettakoon vanhemmat itse lapsille uskontonsa. Se ei ole koulun tehtävä.
palvot vai hinduksiko rupesit? Ettet vaan olisi pysynyt vanhempiesi sinulle syöttämissä jeesus-saduissa?
Monissa Euroopan maissa on pakollinen siviilivihkiminen ja sitten pariskunta sen jälkeen voi hakea avioliitolleen uskontokuntansa mukaisen siunauksen, jos haluavat. Minusta se olisi ihan hyvä käytäntö Suomessakin. Perusteluita: 1. avioliiton solmiminen on ensisijaisesti oikeustoimi, jolla on monenlaisia vaikutuksia erilaisten yhteiskunnallisten etuuksien, oikeuksien ja velvollisuuksien osalta. Uskonnollinen näkökohta on toissijainen. 2. pakollinen siviiliavioliitto voisi vähentää sitä ylenmääräistä kohkaamista, mikä nykyisin monilla on kirkkohäiden suhteen, ja voisi rohkaista useampia menemään naimisiin. Monet siirtävät häitä pitkälle tulevaisuuteen, kun ajattelevat, että heillä ei ole varaa mennä naimisiin, mutta todellisuudessa vihkiminen ei maksa mitään. Vaatteet, vieraitten keskitys, mahdolliset henkilökorttien uusimiset ym. maksavat, ei itse vihkiminen. 3. jos olisi pakollinen (ilmainen) siviilivihkiminen, valtion perhelainsäädännöstä tulisi paljon yksinkertaisempaa, kun voitaisiin poistaa avoliittoihin liittyvät erityismääräykset. Lapsilisien maksamiseen muutos ei vaikuttaisi.
tehdä mitä vain. En ymmärrä, miksi sitä aina ajetaan niin aggressiivisesti - tai no, ehkä ymmärrän. Valta-asema on niin mukava joistakin... Mutta joo. Niistä pienistä lapsistakin tulee piitata. Ei varmasti ole oikein rikkoa pieniä mieliä ja täyttää niitä syyllisyydellä ja pelolla. Ihan vain että sehän on minun ihmisoikeuteni tehdä lapsilleni näin. Ei hyvää päivää. Meneekö sinulla jossakin raja, jossa et enää antaisi vanhempien noudattaa ihmisoikeuksiaan lastensa kustannuksella? Missään?
Jos olisi pakko ottaa ensin siviilivihkimys, niin silloin asiat mutkistuisivat,koska kirkollinen vihkimys trvitaan joka tapauksessa. Useimmissa maissa uskonnollisilla viranomaisilla papeilla, rabbeilla ja imaameilla on vihkimisoikeus. Miksi pitäisi lisätä byrokratiaa ja määrätä pakollinen siviilivihkimys? Rahaa säästyy rutkasti, kun rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat saavat vihkiä avioliittoo.
oikein puhut? Esim kristinuskossa on kysymys ilosta ja rakkaudesta. Kun en ole muiden uskontojen harjoittaja en osaa vastata niiden puolesta.
Miksi muka olisi? Monissa maissa siviilivihkimys on ainut virallinen vihkimistapa. Muut pippalot voi sitten pitää sen jälkeen JOS HALUAA.
perisyntiin ja siihen, että jos et usko jumalaan joudut ikuisuudeksi helvettiin.
joka ei raamattua tunne?? =O
perisynti on vain ev-lut lahkon keksimä taikauskon vivahde. Krisuhihut pl. tuo lahko, eivät sillä keulittele.
"Miksi pitäisi lisätä byrokratiaa ja määrätä pakollinen siviilivihkimys? Rahaa säästyy rutkasti, kun rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat saavat vihkiä avioliittoo. " Jos lahkolainen haluaa keskimääräiset kaksi lastaan pakkoliittää taikauskoonsa, eli lukea loitsuja ja riittejä tai toisaalta kuolla ja tulla kuopatuksi sekä ehkä siinä välissä mennä eri riitein naimisiin, niin kalliiksihan se tulee. Nimittäin patavajakki maksaa keskimäärin rapiat 200 ekee vuodessa riiteistään, joten siitä ja yhteisöveroista muodostuu melko monta tonnia per himmenyt kuuppa ja sessio.
siis uskonnon vaatimuksesta, ei valtion. Tämä ei tietysti koske niitä, jotka eivät kuulu sellaisiin kirkkoihin, joissa on sakramentillinen avioliitto. Yleensäkin uskontokuntiin kuuluvat ottavat mieluummin oman uskonnollisen ja etnisen perinteensä mukaisen vihkimyksen kuin kalsean siviilivihkimyksen jossain virastossa. Mitä ihmettä teille uskonnottomille kuuluu uskontokuntiin kuuluvien asiat. Miksi haluatte vaikeuttaa heidän elämäänsä kaikin tavoin? Euroopan maista vain ateistisissa tai entisissä ateistisissa maissa on pakollinen siviilivihkimys kuten esim Ransakassa (suuren vallankumouksen peruja) tai Venäjällä.
valitsevat sen ihan itse omasta vapaasta tahdostaan. Ihmisellä on vapaa tahto. Hän voi valita joko hyvän tai pahan.
Oletko koskaan kirjoittanut yhtään asiallista viestiä? Epäilen, että et ole.
helvetin ihan itse vapaasta tahdostanne, koska ette tunnusta Allahia ja Muhammedia hänen Profeettaansa.
pyhän kirjakokoelman suomenkielinen nimi on Raamattu, siis isolla alkukirjaimella. Itse et ole tainnut lukea mitään tuon kirjakokoelman monista kirjoista?
että sinua harmittaa kyvyttömyytesi esittää argumentejä. Toisaalta, eihän se hihna muutoin luistaisi ja jumalia syntyisi, eihän?
on riittävän hidas olleakseen ymmärtämättä mielikuvituksensa loputuloksen - ikuisesti aikaa ja vapaa tahto.
maistraatissa vihkiminen on juridisesti pätevä. Kummallista minun mielestäni, että jollain uskonnollisella lahkolla on vihkimisoikeus. Se pitäisi olla vain valtion viranomaistaholla.
milla noita hihuja pelotellaan. Jollain aina kuitenkin. Ja helvetti lienee yhteinen sekä katolisilla että evlutkuilla.
kirjoitusasusta vain tarvitsee kommentoida Minulle kyseinen opus on hyvinkin tuttu. Siksi en olekaan uskovainen.
pelolla hallitsemisestahan siinäkin on kyse.
"samalla kun toimitetaan uskonnollinen vihkiminen, voidaan myös toimittaa Suomen lain mukainen vihkiminen. " -Mm. Saksassa ja Ranskassa ei papilla tällaista rekisteröintilupaa ole. Vihkimisen tekee viranomainen, pappi hoitaa liturgiat erikseen. "Koulun uskonnonopetus on osa yhteiskunnan perheille antamaa palvelua. Uskonto on osa inhimillistä kulttuuria. Siksi uskontoa voi ja tulee opettaa koulussa. Varsinkin pienille lapsille uskonnonopetus, joka lähtee tuttuus periaatteella lapsen tai perheen omasta tunnustuksesta, on oikein hyvä asia." -Tuo sanomasi lähtee oletuksesta, että jokainen ihminen ja koululainen on jonkin uskonnon vakaumuksellinen ja tunnustuksellinen kannattaja. Näin ei ole. Kouluissa on paljon eriuskoisia ja uskonnottomia sekä ei-tunnustuksellisia nimellisiä kirkon jäseniä. Edes "oman" uskonnon harjoittamiseen ei tule pakottaa ketään vastentahtoisesti.