eivät nämä kaikentietävät varoittaneet pandemiasta? Miksi vaikeni kaikentietävä Veijonen kuin myös kilpaileva profeetta Piho?
Miksi
vanha emakko
5322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Veijonen ennusti Hillaryn paluun valtaan joka ainakin osin toteutui.
Pandemiasta ei tarvitse varoittaa erikseen, kun Raamattu jo kertoo sekä Jeesuksen sanoin että Ilmestyskirjan neljännen sinetin avaamisen yhteydessä, että lopunaikana maailmaan tulee tappavia ruttotauteja. Jouko Piho
Totuus on totuutta, ei omia mielikuvia. Älä sotkeennu valheeseen ja omiin mielikuviin. Rutto on ruttoa. Rutto ei ole syöpää, mahahaavoja, sydänkohtauksia eikä varsinkaan influenssaa. Influenssa ei ole ruttoa. Sikainfluenssakohu on suurimmaksi osaksi median aikaansaamaa. Ripuli tappaa ja jyllää maapallolla ja kukaan ei sitä huomaa.
En muista, että Raamatussa missään kohden puhuttaisiin influenssasta. Sairastivat kai ihmiset silloinkin kyseistä tautia? Jos selvität, mistä alkaen influenssa-sana on ollut käytössä, ymmärtänet paremmin mitä rutto Raamatun-aikaisessa kielenkäytössä mahtoi tarkoittaa? Ei silloin ollut käytössä myöskään epilepsia-sanaa, eikä tuhansia muitakaan nyky-tautiluokitusten sanoja. Jos profeetat olisivat alkaneet tuolloin käyttää nykysanoja ennustuksissaan - kuuroille korville olisivat puhuneet lähes parin vuosituhannen ajan. Kyllä meidän on vain itse oivallettava ja annettava tilaa Pyhälle Hengelle valaista asioiden merkityksiä.
Älä suurentele pieniä asioita. Pandemiaa ei ole, syö rauhoittavasi niinkuin ennenkin.