Minun elämäni

pysähtymisen ja pohtinut tähänastista elämääsi. Olet nyt tässä, elänyt tällaisen elämän, mutta tästä eteenpäin... voisiko suuntaa muuttaa? Jos olet uskovainen, voisitko löytää tukea jostain uskonnollisesta yhteisöstä? Suosittelen myös jotain terapiamuotoa (taideterapia, valokuvaterapia...). Näin juuri keskusteluohjelman (Voimala), jossa keskusteltiin mm. valokuvaterapiasta. Voisitko osallistua voimauttavan valokuvauksen kurssille? Voisit katsoa itseäsi ja elämääsi etäämmältä ja nähdä syitä ja seurauksia. Miksi olet elänyt sellaisen elämän kuin olet elänyt? Varmasti syyt ovat osittain jossakin kauempana perhehistoriassa? Kun ymmärrät miksi elämä on mennyt näin, voit ehkä rauhallisemmin mielin jatkaa eteenpäin. Ei kaikki tapahtunut ole ollut sinun käsissäsi.

Minun elämäni on aivan erillainen.Kerronpa.Olen elämäni alussa,pian kolmannella luokalla.Meillä on 2 kissaa.Äiti ja isä eivät ole rikkaita.Ja minulla on iso-veli,joka on tylsä.En tiedä miten saan koiraa,hevosta,nintendoa,.....Ne kaikki ovat kavereilla.Oikeastaan en tarvtse niitä.Koira olisi kyllä kiva ajan kulu isona.Olen jo ajatellut hankkia 5 lasta,suomenlapinkoiran ja suomenpystykorvan,pari mustaa ponia,paitsi toisella olisi otsassa tähti.Niiden nimet olisi ponte ja polle.Sitten mietin millaisen talon haluaisin.Ajattelin maaseutua,isoa pihaa,pari kerrosta talossa,hieno maasto hevosille,lyhyt koulumatka,muutama hauska naapuri.....Sellaista ei löydy joka paikasta.Ajattelin vielä suomesta.Mutta ei minun tarvitse sellaisia vielä ajatella,onhan tässä vielä AINAKIN 12 vuotta aikaa.

.. jeps,ja mulle alkolhioloholismin,tietopellekoneen ja ties minkä aivodiagrammaisuusasteen fyysisdepressiivisen aivovamman tuottamale idiosekopaskalle tuottama maanisdepressivisyys!!! Menikö vittu jakopellee??

Hei ! Elämä on aina helvetin kurjaa. Olen tehnyt kaiken voitavani lapseni ja hänen lapsensa vuoksi, mitään säästämättä tai omia toiveitani esittämättä. Silti minut heitettiin ulos heidän asunnostaan ja sanottiin että en näe lapsenlastani enää ikinä. Kuka siinä jutussa häviää eniten, veikkaan että tämä pikkuinen.

Hei!Olen itse kokenut vaikean sairauden vuonna 2001,ja sen takia minut irtisanottiin 20 vuoden työsuhteen jälkeen kylmästi Ensiksi vain kamppailin toipuakseni sairaudesta, toipumiseni jälkeen seurasi ayvä masennus ja katkeruus työpaikkani, eli oman pitkäaikaisen elämänvaiheeni kiintopisteen menettämisestä.Uskoin olevani ilman työtä täysin arvoton ja ihmiskunnan pohjasakkaa,mutta usko tai älä,minä ainakin sain itsekunnioitukseni takaisin, enhän sairaudelleni mitään voinut.Jossain vaiheessa aloin etsiä ratkaisua ja tyyneyttä uskonnosta, ja sen minä läysinkin sieltä.Älä ole sinäkään katkera, se on vain ajan tuhlaamista.Menneitä asoita ei myöskään kannata pohtia,ne eivät siitä muutu.Suuntaa katseesi tähän hetkeen ja tulevaisuuteen, ja mieti mitä hyvää sinulla nyt on ja mitä tulevaisuus voisi sinulle antaa.Vaikeaahan se on, enkä myöskään halua sinulle uskonasioissa neuvoja antaa, mutta uskon että Jumala katsoo myös sinuun, varsinkin silloin kun siihen vähiten uskot.Pidä itsestäsi huolta, rakasta itseäsi kaikkien vaikeuksienkien jälkeen.kukaan muu ei tee sitä puolestasi.Ja muista aina,että monella, monella muulla on asiat paljon huonommin.Kiitetään jokaisesta päivästä ja muistetaan että kuitenkin elämä kantaa.