Kyyjärven seisakkeella jäin bussin kyydistä. Katselin loittonevaa kuraista auton perää ja jatkoin kävellen sukulaismiehen tilaa kohti. Pihalla mustavalkoinen hirvikoira Julli haukkui juoksunarunsa päässä. Kaiku vastasi pellon takaa. Kymmenisen vuotta sitten palanut piharakennus oli jo melkein purettu. Paksu nuoskalumi peitti armeliaasti vielä pystyssä olevaa hiiltynyttä liiteriosastoa.
Työnsin asuinparakin oven auki ja astuin kynnyksen yli kumartaen sisään. Tervehdittiin, halailtiin ja taputeltiin toisiamme olalle. Alkutervehdysten jälkeen kaikki sujui tutuissa merkeissä. Juteltiin hiljakseen niitä näitä. Juotiin sumpit ja kastettiin pullaa. Turistiin pakolliset kuulumiset: sukulaiset, lomat sun muut. Kaikki tuo tuntui kovin tutulle ja vanhat muistot palautuivat. Lämmin maalaistalon tuoksu, kellertävä vahakangasliina, vaimeasti kohiseva öljykamina. Ajatukseni harhailivat. Martti ei ollut sen kiinostuneempi kuin minäkään. Martin verevä emäntä Pirjo sensijaan kyseli innokkaasti kaikenlaista ja tiesi serkkujeni viimeaikaisista edesottamuksista. Jesse pääsisi kohta lomille Sukevalta. Silja oli sillävälin mennyt vihille Gambialaisen hiphop-muusikon kanssa. Puhe soljui ohitseni ja mietin, vieläkö Martin vaimo kantaisi kaunaa viime kertaisesta…
Vilkaisin Marttia ja hän vastasi katseeseeni lähes huomaamaton virne silmäkulmassaan. Martti kaivoi nenäänsä ja kynsi sitten hampaitaan: kuule Pirjo, viitsisitkös pistää kohta jotain tukevampaa pöytään kun on tällä matkamiehellä varmaan jo nalkäkin. Sieltä asti tullut. Me käväistään sillävälin tuolla…
Pirjo siihen että, tottahan toki kellohan on jo vaikka mitä, mutta… MARTTI, ette sitten ole kauaa. Ja tulette HETI sisälle takaisin. Ei MITÄÄN hölmöilyjä! Muistat varmasti hyvin miten viimeksi kävi. Sellaista häpeää en kyllä enää siedä!
Martti siihen että: Joo joo, ainahan me, tullaanhan me. Täytyyhän minun nyt näyttää sukulaismiehelle, että mitä tässä ollaan touhuttu…
Toisiamme katsomatta, sanaakaan sanomatta kävelimme ulos ovesta. Painoin karvalakin syvemmälle päähäni. Pirjon viime varoitukset kuuluivat vielä peräämme. Tiesimme kumpikin määränpään. Kävelimme jonossa navetarakennuksen kulmalle. Polku oli liukas ja yritimme osua vanhoihin saappaanjälkiin. Väistimme imelälle haisevaa lantakasaa. Koiran haukku kuului vaimeampana navetan toiselta puolelta. Perille päästyämme pysähdyimme ja katseemme kohtasivat hitaasti. Siinä se nyt on. KYYKKYHYPPYPAIKKA. Kenttä oli jäinen, mutta hiekoitettu. Kaikesta huomasi selvästi, että tämä paikka oli ahkerassa käytössä ja sitä huollettiin säännöllisesti. Tiesimme kumpikin hyvin mitä viimeksi tapahtui. Tällä kertaa nuo tapahtumat ei saisi toistua uudelleen…
Hetken hiljaisuuden jälkeen sanoin: olet sitten hommannut kunnon rajamerkit ja oikein valotkin…

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nooh, miten se jatkuu?
Jos sillee kuten jutut tääl yleens, ni jostain tulee koht joku lammas ja sitte se loppujuttu jää lukematta, kun ei noi poikien pervoilut kiinnosta...ainakaa mua...eikä kai ketää suht normaalia ;(
se?Kerrohan loppuun,olihan niin mielenkiintosta että jatkoja oottelen;)