hohhoijjaaa

ALKAAKO TOTUUS PALJASTUA ???? KUKA TAI KETKÄ SALAAVAT TIETOA ??? FALSE FLAG ??? Monen tälläkin palstalla...itse mukaan lukien uskoo että kaikki ei ole niin kuin meille on annettu ymmärtää... Toivottavasti lakimies LASSE VUOLA saa selville paljon kyseisestä asiasta.
6375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kiitos ilmoituksestasi Kirjoittanut: dövwpvwpvb 26.4.2009 klo 12.48 "Toistuvaa palstan aiheeseen liittymätöntä häiriköintiä." "Kiitos ilmoituksestasi" Hohhoijaa.

Äänestä

Kuvan murhaajasta teki Smala Gränd nimisellä kadulla eräs taidetta opiskellut nainen ohikulkevasta miehestä, jonka kasvot hän näki pimeässä ja aamulla soitti poliisille kuullessaan murhasta ja parin päivän päästä Saksan poliisin avulla muistikuvastaan teki tuon ns. 'haamukuvan', jonka piti esittää murhaajaa. Petterssonia kaikissa lehdissä aina esitettiin rinnan tuon kuvan kanssa. Tuo kuva on useaan kertaan julistettu bluffiksi. Siis tahallaan tehdyksi hämäykseksi, jotta oikeat murhaajat saisivat etumatkaa. Ketkä lehdistössä olivat tuossa salaliitossa mukana. Aika monta suomalaista, jotka asuvat Ruotsissa ja olivat lehditössä töissä. Saammeko heitä koskaan oikeuteen vastaamaan valheistaan. Ketään ei ole ristikuulusteltu. Pettersson oikeudenkäynti oli media tempaus, jolla media teki rahaa. Lehti myy paremmin kun jauhaa saippuaoopperamaista paskaa. Nyt meille iskostetaan, että tämän näköinen mies, joka on joko Christer Petterssonin veli Vicktor tai sitten tänne kirjoitteleva haukotteleva retardi herra Hohhoijaa. http://mydmt.us/Jason's Site/Images/UGLY GUY.jpg

Äänestä
  • Ei ihme, jos tämän näköinen mies on murhannut Palmen, niin hän saa kulkea vapaalla jalalla. http://mydmt.us/Jason's Site/Images/UGLY GUY.jpg Lehdistölle ja medialle ei kelpaa kuka tahansa murhaaja. Media tekee murhaajista idoleja jos ei jopa sankareita. Tämän miehen ulkonäkö ei ole kovin myyvä, joten on pakko etsiä joku toinen. Jos rouva Palme todellakin näki Christer Petterssonin, niin saattoi hän kyllä erehtyä veljeksistä. Minä kylläkään en usko tämän olevan Christerin veli, joskokin saman näköisyys onkin käsinkostettava. Täällä kirjoitteleva ja haukotteleva herra Hohhoijjaa on taas täydellinen mysteeri. Onko hänestä ainuttakaan kuvaa saatavilla, jotta voisimme verrata ja poissulkea sen mahdollisuuden, että hän olisi tuo kuvan esittämä mies.

    Äänestä

Koulukiusattu ? Söi masennuslääkkeitä ? Katsoi väkivaltaa netistä ? SAMA KAAVA lähes joka kerta ?! HERÄTKÄÄ MIETTIMÄÄN ASIAA MITÄ TEILLE SYÖTETÄÄ !!!!!!!!! Bum bum bumerang. Boom boom boom boomerang by Elia Kazan 1947. Eikö kiinnosta katsoa. Siinä selviää motiivista osa. Katsoi jotain ja se vaikutti.

Äänestä
  • Britanniassa laaditaan omaa Lex Soneraa 29.4.2009 16:08 Britannian valtio on luopunut aikeista perustaa tietoarkisto, joka tallettaisi tiedot brittien sähköposteista, puhelinsoitoista ja nettiliikenteestä. Sen sijaan tietojen tallentaminen aiotaan määrätä Suomen tapaan operaattoreiden tehtäväksi. Jo nyt EU-direktiivi velvoittaa nettiyhteyksiä tarjoavia operaattoreita säilyttämään asiakkaiden lokitietoja 12 kuukauden ajan. Britannian sisäministerin Jacqui Smithin ajama ehdotus menisi kuitenkin vielä pidemmälle, sillä operaattoreiden pitäisi tallentaa myös ulkomailta Britanniaan otettujen yhteyksien lokitiedot. Tämäkin on lievennys sisäministerin aiempaan suunnitelmaan rakentaa Britanniaan yksi valtion valvoma tietokanta, johon tallentuisivat lokitiedot kaikista Britannian puheluista, sähköposteista ja nettilliikenteestä. Sähköpostien jne. sisältöä tietokantaan ei kuitenkaan tallennettaisi. Yksityisyydestä ja tietoturvasta huolestuneet ovat verranneet hankkeita Ison veljen valvontaan. Valtiollisesta tietokannasta luopumista on kuitenkin yleensä pidetty hyvänä uutisena. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä. – Keskustietokannan hylkääminen on hämäystä, sanoo Privasy International -järjestön johtaja Simon Davies. – Todellinen uhka tulee siitä tiedon määrästä, jonka hallitus haluaa koota. Kun nämä tietolähteet yhdistetään, olemme menettäneet yksityisyytemme ikiajoiksi. Britannia kulkee lainsäädännössä Suomen perässä. Suomessa vuonna 2004 voimaan tullut Lex Sonera itse asiassa tarkensi lokitietojen käsittelyä, joita operaattorit tallensivat jo sitä ennen Viestintäviraston määräyksen takia

    Äänestä

Das U-Bootnnnn... Kirjoittanut: ...on saksan kieltä... 30.9.2008 klo 16.36 ...ja tarkoittaa sukellusvenettä, se "U" on kai lyhenne sanasta "Unterwasser", mut en oo varma. "U-boat" (itse keksimäni nikki, jota ei ole käytetty täällä) on kaiketi sama kuin vieras sika ja fairy tale. U-boat-salaterry eli secretary taas on runollinen rahalaitosjohtaja sitruunaisen snikkersin surkeiden sattumusten sarjassa Näin se vaan on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hohhoijjaakaa kirjoitti:

ALKAAKO TOTUUS PALJASTUA ???? KUKA TAI KETKÄ SALAAVAT TIETOA ??? FALSE FLAG ??? Monen tälläkin palstalla...itse mukaan lukien uskoo että kaikki ei ole niin kuin meille on annettu ymmärtää... Toivottavasti lakimies LASSE VUOLA saa selville paljon kyseisestä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu