Rauhaa. Haukkuva koira ei pure, mutta minun on nyt avattava suuni. Tiedättekö, mihin menivät helluntaiseurakunnan joulukuusimyynnin rahat? Ne menivät saarnaajan kukkaroon. Ja kenen hyödyksi sujahtivat rikkaan liikemiehen lahjoittamat hirsihuvilat? Saman saarnaajan. Ja yhä hän on keskellämme ja pyhimyksenä pylvään nokassa istuen opettaa, miten vanhurskas elää.
No, niin voi käydä ja saakin, sillä anteeksianto on voimassa kaikille. Etukäteen ja jälkikäteen. Minäkin saan anteeksi pahat tekoni, ja en siksi heitä ensimmäistäkään kiveä.
No, niin voi käydä ja saakin, sillä anteeksianto on voimassa kaikille. Etukäteen ja jälkikäteen. Minäkin saan anteeksi pahat tekoni, ja en siksi heitä ensimmäistäkään kiveä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Myyvätkö seurakunnat joulukuusia? En usko olet tainnut keksiä koko jutun itse, tai sitten olet katkera. TEE SIIS PARANNUS.
Olin itse paikalla (tosin salaa sermin takana) kun joulukuusijupakkaa puitiin. Meni koko homma puihin kun kuitit olivat hukassa. Onneksi kukaan ei kertonut Iltalehdelle tai sitten niillä oli mielenkiintoisempaa tekemistä.
Ei missään seurakunnassa ole myyty joulukuusia sillä ne ovat epäraamatullisia ja koira puhuu höpöjä. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot. Jos jotain on myyty niin lapasia ja kuivakakkuja sekä saarnakasetteja. Niistä ei tarvitse maksaa veroja eikä tehdä tiliä eli kuitteja ei tarvii säilytellä. Eikä muutenkaan ole tarkkaa rahojen kanssa kun on yhdistys muoto.
on ollut kyllä meilläkin seurakunnassa monen monta vuotta. Ei olla kyllä koiran ilmoittama seurakunta koska meidän kuusirahat on lähetetty joka vuosi Keniaan. Viime vuonna emme enää kyllä myyneet kun seurakuntaamme tuli uusi saarnaaja joka kielsi myynnin.