raiskasi ja teloitti enemmän naisia, punaiset vai valkoiset.
(Satakunnan Kansa)
(Tuntematon) kirjoitti 1.5.2009 11:00 Ilmoita asiaton viesti
(Tuntematon) kirjoitti: Lähes päivälleen 91 vuotta sitten saksalaiset sotilaat ottivat vangiksi 37 Valkeakosken Paperitehtaan tyttöä ja luovuttivat heidät suomalaisille valkokaartilaisille. Tytöt raiskattiin ja ammuttiin 1.5.1918 Hauholla. Heidät on haudattu yhteiseen joukkohautaan. Nuorimmat tytöistä olivat 15-vuotiaita.
Tämäkin tapahtuma sisältyy Suomen Valkoisen armeijan urotekoihin, joiden muistoa perinnesäätiön pojat juhlivat Porissakin.
Kumpi osapuoli
paleltunut
19727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kehitellä mielin määrin. On mahdollista, että joku punatyttö on raiskattukin. Sellaista sattuu. Tuskin kuitenkaan suurissa määrin, siksi löyhätapaisia nämä yleensä olivat. Se on totta, että punakaartilaiset eivät juuri syyllistyneet "valkoisten naisten" raiskauksiin. Arvelen myös, että tästä asiasta tuskin käytiin kilpailua. Valkoisen armeijan urotekoihin kuului ennen muuta punakaartin lyöminen taistelussa ja maan vapauttaminen. Sitä kannattaa aina juhliakin.
on tyypillisen vähättelevä koska tapahtunutta ei voi enää peitellä,pitää vähätellä.Vangittujen punaisten naisten raiskaaminenkin oli sinun mielestäsi heidän omaa syytään. >>On mahdollista, että joku punatyttö on raiskattukin. Sellaista sattuu. Tuskin kuitenkaan suurissa määrin, siksi löyhätapaisia nämä yleensä olivat.
punaisten syyllisyyttä. Jos he eivät olisi alkaneet kapinoida, ei koko sotaa olisi syttynytkään. Syyllisyys on kokonaan punaisten puolella. Näiden tyttöjenkään ei olisi pitänyt ottaa riskiä joutua sotaan. Nyt he ottivat ja riski toteutui. Tosin raiskauksesta on pelkkä väite, ei todisteita.
leipälajisi,nyt oli kuitenkin kyse osapuolien tekemistä sotarikoksista naisvankeja kohtaan eikä sotasyyllisyys.
naisvankien määrä. Kerro samalla, kuinka monta naista osallistui aseelliseen taisteluun hallituksen joukoissa. Kerro myös, mitä Mannerheim vastasi, kun naiset kysyivät mahdollisuutta osallistua aseelliseen taisteluun.Kerro vielä, kumpi on suurempi syyllinen kapinaan, sen aloittaja vai kukistaja? Sodan suurin syyllinen on aina se ALoittaja. Vuonna 1918 punaiset aLOITTIVAT KAPINAN JA VALLANKUMOUKSEN. mIETI SITÄ! Yrität tavalliseen punikkien tapaan siirtää keskustelun sivuseikkoihin, jottei punaisten syyllisyys tulisi esiin. Ei onnistu!
reistailemaan. Ymmärtääkseni kapinan ja siihen valmistautumisen aloittivat jääkärit Hohenlockstedtissa 1915 alkuvuodesta. Seuraavana askeleena olikin vehkeily Kerenskin kanssa Eduskunnan hajottamiseksi. Et semmottii kapinallisia ne meidän valkoiset olivat todellisuudessa. Sodan suurin syyllinen on aina se ALoittaja. Vuonna 1918 punaiset aLOITTIVAT KAPINAN JA VALLANKUMOUKSEN. mIETI SITÄ!
Kansalaissodan alkamisen todellista syytä. Nuo kansalaissodan todelliset syythän löytyvät paljon aikaisemmalta ajalta kuin vuoden 1918 alkupuoli. Otahan nyt selvää ensin asioista ennenkuin kirjoittelet omia mielipiteitäsi jonkinlaisena faktana yleisille nettipalstoille.
Väinö Linnan kirjoja.Vaikka tämä Täällä pohjantähden alla.
Kommunisti käsikirjoitajilla, kirjailijoilla kuten Linna ja ohjaajilla on tapana tehdä vuoden 1918 sodasta kirjoja, elokuvia ja teatterinäytelmiä, joissa kuvataan punaisten kokemia kärsimyksiä hyvin tunteisiin vetoavalla tavalla valheellisesti. Tarkoitus on ilmeisesti lietsoa uutta luokkavihaa yleisöön, kun ei kerrota kuka aloitti sodan tammikuun lopulla 1918. Sotaa ei olisi alkanut, ellei punakaartin johto olisi antanut käskyä sitä aloittaa venäläisten bolsevikkien aseistamana ja tukemana . Eli pääsyyllisiä punaisten puolella taistelleiden kärsimyksiin on Otto Ville Kuusinen ja muut Venäjälle paenneet punaisten johtajat joiden käskystä kapina Suomen laillista hallitusta vastaan alkoi.
Väinö Linna kuvaa Pohjantähdessä mm. kokousta, jossa päätettiin punakaartin perustamisesta. Halme ja Kivivuoren Janne vastustivat, mutta mm. Hellberg ja Akseli kannattivat, ja enemmistöpäätöksellä kaarti sitten perustettiin. Myös kapinan alku tammikuussa on kuvattu. Ruma-Santeri tuo Akselille yöllä punakaartin johdolta viestin: "Vallankumous on alkanut." Punaista terroria kuvataan: Laurilat kiusaavat humalassa Yllön vanhaa paria. Vangiksi jääneet suojeluskuntalaiset ammutaan kirkonkylässä. Paroni murhataan. Punaisten tappion lähestyessä Uuno vielä murhaa Yllön isännän. Linnan kuvaus noudattelee mielestäni varsin hyvin historiallisia tapahtumia. Aina on muistettava myös se, että Pohjantähti on kaunokirjallinen teos, ei mikään historiallinen dokumentti.
Jääkärit valmistautuivat VAPAUTTAMAAN ASuomen Venäjän herruudesta, ei kapinoimaan suomen hallitusta vastaan. Sitähän ei edes ollut. Vasemmiston johtomiehet halusivat Venäjän bolsevikkien esimerkin mukaisen työväen diktatuurin ja aloittivat kapinan. Pohjoismainen rauhallisen kehityksen esimerkki ei kelvannut.
>> Pohjoismainen rauhallisen kehityksen esimerkki ei kelvannut.
Ruotsin suurvalta-aika loppui viimeistään 1721. Kaikissa muissa Pohjoismaissa lähdettiin 1900-luvulla rauhallisen yhteiskunnallisen kehittämisen tielle. Vain Suomessa vasemmisto valitsi väkivallan. Vieläkään ei näytetä asiaa haluttavan myöntää, vaan lykätään valhetta valheen perään.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/malmön-levottomuudet-piinaavat-vanhuksia/316126 http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Nuorison riehunnasta on tullut pysyvä ongelma Malmössä/1135245578155
kirjoitus paljastaa asian ytimen, "saksalaiset sotilaat luovuttivat vangitut valkoisille" Saksalaiset sotilaat toimivat saksalaisen sotilaskurin mukaisesti eivätkä syyllistyneet naisvankeja kohtaan tehtyihin julmuuksiin. Julmuudet tapahtuivat valkoisten toimesta,joista puhuttaessa ei voida käyttää nimitystä sotilas,sotilaskurista puhumattakaan.
punaiset vangit valkoisille poislukien ase kädessä tavatut, jotka teloitettiin välittömästi. Valkoinen armeija teloitti aseistetut kapinalliset. Niin on tapahtunut kapinoita kukistettaessa kaikkialla, myös Lenin teki niin. Valkoiset muodostivat järjestyneen armeijan. Toisin oli tilanne punakaarteissa, jotka olivat enemmän räyhäsakkeja.Taistelussa puhti loppui yleensä muutamassa tunnissa.
Onko se tutkimustulos vai vain osa loputonta valhekampanjaa? Ampuminen on varmaan totta. Sehän oli kapinallisille aivan oikein.
On se kumma kun vapaussodan aloittajaksi aina mainitaan punaiset. Valkoiset aloittivat vapaussodan Karjalassa. Miksei sitä uskota!
Vapaussota alkoi Karjalassa. Se on totta. Punaiset aloittivat kapinoinnin. Se on totta.