Mitro on äijä!

Olen miettinyt, että mikä se Mitro on miehiään. Mutta ainakin vappuna hän puhui asiaa miehistä ja yrittäjistä! Mielenkiintoista. http://www.sdp.fi/fi/ajankohtaista/puheet/?a=viewItem&itemid=1381 Mitro Repo huolissaan miesten syrjäytymisestä Sosialidemokraattisen puolueen sitoutumaton EU-ehdokas Mitro Repo on huolissaan miesten työllisyyden nopeasta heikkenemisestä. - Viime laman suurimpia menetyksiä oli miesten työttömyyden raju lisääntyminen. Sen seurauksena työttömät miehet syrjäytyivät sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Pitkittyessään ongelmat veivät monelta suomalaismieheltä työkyvyn, jopa hengen. Vappuna Uudellamaalla puhunut Mitro Repo muistutti, että 1990-luvun lamasta kärsivät myös yrittäjät. - Palkansaajien lisäksi lama koetteli yrittäjiä. Moni menetti firmansa, perheensä ja kasvonsa. Ja juuri kun he ovat päässeet jälleen jaloilleen, koettelee talouttamme uusi kriisi. Työministeriön tuoreen tilaston mukaan työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 25, 9 % vuodentakaiseen verrattuna. Miesten työttömyys on kasvanut kymmenillä tuhansilla.
3394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitro ei tiedä,että 90-luvun laman aiheuttivat yrittäjät,jotka ahnehtivat liikaa.Samoin nyt tämän laman aiheuttivat yrittäjät samasta syystä.Vain uskovainen voi antaa kahdesti anteeksi pahat teot ja niinpä ne jatkavat pahoja tekojaan uudelleen.Pakanuus pitää saada viralliseksi suomalaiseksi käsityskannaksi ulkomaalaisuskontojen sijaan,jotta päästään eroon tästä ongelmasta lopullisesti.

Äänestä

hän pystyy pelkästään iloisella ilmeellä ja päättelemällä toimimaan oikein ja tasapuolisesti kaikkia kohtaan. nykyiset pakkolait puretaan ja salaisuudet julkistetaan. näin on kaikille paras.palkat heti puolitetaan,etuisuudet poistetaan ja sitten eu puretaan vuoden sisällä. se on totta vie parasta. mitro on tosi ÄIJÄ ja hyvä sellainen. sen hameeen saa kyllä jättää kotiinsa,muuten tulee liian kuuluisa ja kohta kaikki kirkkojen herrakaartit pyrkii eu:n ja se ei käy ollenkaan. ne on niin riitasta sakkia jo keskenään,että sitä soppaa ei voi ikinä syödä ja selvittää.

Äänestä

Mitro hyppäsi bryssittäjien puolueeseen, juuri siihen kolmen suuren puolueen sakkiin, joka syrjäytymistä on aiheuttanut, siihen kuuluvat myös demarit, faktaa on, että EU aiheuttaa syrjäytymistä ja köyhyyttä uusliberaaleine ideologioineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gabriel Knight kirjoitti:

Olen miettinyt, että mikä se Mitro on miehiään. Mutta ainakin vappuna hän puhui asiaa miehistä ja yrittäjistä! Mielenkiintoista. http://www.sdp.fi/fi/ajankohtaista/puheet/?a=viewItem&itemid=1381 Mitro Repo huolissaan miesten syrjäytymisestä Sosialidemokraattisen puolueen sitoutumaton EU-ehdokas Mitro Repo on huolissaan miesten työllisyyden nopeasta heikkenemisestä. - Viime laman suurimpia menetyksiä oli miesten työttömyyden raju lisääntyminen. Sen seurauksena työttömät miehet syrjäytyivät sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Pitkittyessään ongelmat veivät monelta suomalaismieheltä työkyvyn, jopa hengen. Vappuna Uudellamaalla puhunut Mitro Repo muistutti, että 1990-luvun lamasta kärsivät myös yrittäjät. - Palkansaajien lisäksi lama koetteli yrittäjiä. Moni menetti firmansa, perheensä ja kasvonsa. Ja juuri kun he ovat päässeet jälleen jaloilleen, koettelee talouttamme uusi kriisi. Työministeriön tuoreen tilaston mukaan työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 25, 9 % vuodentakaiseen verrattuna. Miesten työttömyys on kasvanut kymmenillä tuhansilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu