Kaverini

kertoi, että hän aloitti erään kaupunginvaltuuston kokouksen sanoilla "Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen..." (virsi 440) - Virren sanat olivat pohjustuksena eräälle kunnallispolitiikkaan kuuluvalle asialle, jota en tässä käy sen enempää selvittelemään. Mutta huvittavaa oli se, että kokouksen jälkeen kristillisdemokraattien edustaja oli sanonut kaverilleni, että hän ei hyväksy politiikan ja uskonnon sekoittamista toisiinsa. Kaverini sanoi, että hän on ollut täysin samaa mieltä siitä asti kun kristillisdemokraattinen puolue perustettiin:)
8261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tarkan sivalluksen teki kaverisi. Tuollaisista sutkauksista saa makeat naurut

Äänestä
  • Olen jo vuosikausia saanut nauttia hänen oivalluksistaan. Ja ne tuntuvat niin herkullisilta silloin, kun joskus itsekin on saanut olla paikalla kuulemassa. Kerran hän sanoi valtuuston kokouksessa papille, joka siellä myös valtuutettuna on, että ai jaa, sää tulitki sit tänne ihan vaa työvaatteissas. Oli papilla se sokeripala kauluksessa ja mitä muuta rekvisiittaa siihen nyt sitten kuuluu.

    Äänestä

Tais unohtua kissanpaskat hiekkalaatikkoon muhimaan moisen ilon tähden! Minun ystäväni kristillisdemokaraatti sanoo saaneensa olla monelle uskonasiopista kiinnostuneelle valtuutetulle ja kaupungin päättäjille valona ja suolana. Toi erään jopa seurakuntaan saakka. Joten näin täällä päin!

Äänestä
  • Eikö jumalasi rauhoitakaan "sydäntäsi"? Olet ilmeisesti puutteessa, minkä puutteessa, no, sen tiedät parhaiten itse.

    Äänestä

  • Kuk regus susej kirjoitti:

    Eikö jumalasi rauhoitakaan "sydäntäsi"? Olet ilmeisesti puutteessa, minkä puutteessa, no, sen tiedät parhaiten itse.

    se johtuu siitä, että Hannan mielestä hänen pinkkejä trumppupöksyjään ei saa naureskella ja jos ei saunanlauteilla laula "golgatan veressä voima on..." niin hän on sitten hyvin hyvin vihainen.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    se johtuu siitä, että Hannan mielestä hänen pinkkejä trumppupöksyjään ei saa naureskella ja jos ei saunanlauteilla laula "golgatan veressä voima on..." niin hän on sitten hyvin hyvin vihainen.

    toisenkin värisiä pöksyjä, vaikka sellaiset jeesuksenverenpunaiset, jos kävisi parempi flaksi miesten kanssa. Nythän kuulostaa siltä kuin hänellä olisi vain kuviteltuja miesystäviä, sellaisia kuin Jeesus ja jumala, eihän niistä voi olla kovinkaan paljon iloa.

    Äänestä

  • Kuk regus susej kirjoitti:

    Eikö jumalasi rauhoitakaan "sydäntäsi"? Olet ilmeisesti puutteessa, minkä puutteessa, no, sen tiedät parhaiten itse.

    Melko vähäisistä asioista ateistin täytynee ilonsa hankkia kuin kertomasi "muka kristillisdemokraatin moka" ja vielä kertoa ystävillensä uutisina ja oivalluksen sutkauksina. Jospa tämä mielestäsi mokannut kristillisdemokraatti onkin mukana aidosti hoitamassa yhteiskunnallisia vastuullisuutta, ei mukana vaan poliittisestä höyrystä kuten varmasti monet siellä ovatkin! Sittenkin Jumala on sydänten tuntija!

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    vihassasi "jumalan rakkaudesta", sinä et selvästikään ole saanut minkäänlaista rakkautta osaksesi, tai vain sitä kuviteltua lajia, ja sehän sinua taitaa vihastuttaakin. Sitäpaitsi, mitä jos opettelisit lukemaan, missä minä olen puhunut kristillisdemokraateista mitään, sinun vihamielisyydestähän tässä oli kyse (tunnustit muuten vihamielisyytesi). Ainoa joka höyryää olet sinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

kertoi, että hän aloitti erään kaupunginvaltuuston kokouksen sanoilla "Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen..." (virsi 440) - Virren sanat olivat pohjustuksena eräälle kunnallispolitiikkaan kuuluvalle asialle, jota en tässä käy sen enempää selvittelemään. Mutta huvittavaa oli se, että kokouksen jälkeen kristillisdemokraattien edustaja oli sanonut kaverilleni, että hän ei hyväksy politiikan ja uskonnon sekoittamista toisiinsa. Kaverini sanoi, että hän on ollut täysin samaa mieltä siitä asti kun kristillisdemokraattinen puolue perustettiin:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu