Olen rasistiksi leimattu fenno

perusteella, että vastustan pakkoruotsia. En usko tuollaisten perustelujen pitävän. Uskon leimaajien sen sijaan joutuvan ajan saatossa julkiseen häpeään ja kääntämään nöyrtyneinä takkinsa. Kyllä sitten vakuutellaan, että enhän minä leimannut oikeastaan, enhän minä.
4176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jonka elämäntyönä näyttää olevan suomenkielisten nimittely miksi milloinkin. Hyvin usein toistuvat sanat hänen kirjoituksissaan ovat juuri "nettifenno" tai "hörhö". Tapio ei näköjään ymmärrä, että näiden nimittelujen kohteeksi joutuu suurin osa suomalaisia. Ainoastaan muutama takinkääntäjä ei ole kohteena oman identiteettinsä myyneinä. PS. Tapion työnantaja (palkanmaksaja) ei voi olla kukaan muu kuin rkp.

Äänestä
  • "suomenkielisten nimittely miksi milloinkin. Hyvin usein toistuvat sanat hänen kirjoituksissaan ovat juuri "nettifenno" tai "hörhö". " Nimitysten kohteita yhdistää netti fennous ja hörhöys. Kumpikaan ei ole mitenkään erityisen suomalainen ominaisuus, vaan samankaltaista huru-ukkojen nurkkanationalismia ja toiseudenpelkoa esiintyy kyllä kaikkialla maailmassa. "Tapio ei näköjään ymmärrä, että näiden nimittelujen kohteeksi joutuu suurin osa suomalaisia. " Höpö höpö, ei puoli tusinaa netti fennoa ole suurin osa suomalaisia. Meitä tavallisia ihmisiä on paljon enemmän.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "suomenkielisten nimittely miksi milloinkin. Hyvin usein toistuvat sanat hänen kirjoituksissaan ovat juuri "nettifenno" tai "hörhö". " Nimitysten kohteita yhdistää netti fennous ja hörhöys. Kumpikaan ei ole mitenkään erityisen suomalainen ominaisuus, vaan samankaltaista huru-ukkojen nurkkanationalismia ja toiseudenpelkoa esiintyy kyllä kaikkialla maailmassa. "Tapio ei näköjään ymmärrä, että näiden nimittelujen kohteeksi joutuu suurin osa suomalaisia. " Höpö höpö, ei puoli tusinaa netti fennoa ole suurin osa suomalaisia. Meitä tavallisia ihmisiä on paljon enemmän.

    Pikku hiljaa Tappio joutuu antamaan periksi. Vielä äskettäin Tappio väitti meitä olevan vain pari!

    Äänestä

  • puoli tusinaa! kirjoitti:

    Pikku hiljaa Tappio joutuu antamaan periksi. Vielä äskettäin Tappio väitti meitä olevan vain pari!

    "Hah, hah, nyt jopa puoli tusinaa! " Joo, siinäpä onkin valtava joukkovoima

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vain sillä kirjoitti:

perusteella, että vastustan pakkoruotsia. En usko tuollaisten perustelujen pitävän. Uskon leimaajien sen sijaan joutuvan ajan saatossa julkiseen häpeään ja kääntämään nöyrtyneinä takkinsa. Kyllä sitten vakuutellaan, että enhän minä leimannut oikeastaan, enhän minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu