Onko suuri synti ottaa tieten tahtoen etäisyyttä omiin sukulaisiinsa? En millään kestä seureustella niitten kanssa, kun tuntuu, että olemme niin eri aaltopituudella. Olen ajatellut, että minun kuuluu pitää kontakteja yllä, mutta aina niitten jälkeen olen enemmänkin surullinen. Vanhempani eivät edes kuuntele, kun juttelemme.
Keskeytetään ja vaihdetaan puheenaihetta, jos haluan puhua jostain asiasta, joka vaikkapa huoletuttaa itseäni. Olen jo niin aikuinen, että tuntuu tyhmältä kysyä tällaista. Veljeni on aina ollut minulle suorastaan v-mäinen, jo vuosia, minkä takia emme ole tekemisissä, mutta hän kuulemma haluaisi, että tapaisimme toisinaan. Ei vois vähempää kiinnostaa.
Kysyn uskovilta
Aika kypsä jo
7393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hei, Se mitä itse asiasta ymmärrän,en pidä sitä syntinä. ennemminkin synnin seurauksena. Jokaisella on oikeus valita kenen kanssa on tekemisissä.Ei kukaan jaksa olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa joilta saa henkisen selkäsaunan joka kerta kun tapaa. olet vapaa valitsemaan,
Sinä itse teet päätöksen, mutta joskus on vain hyvä sietää sukulaisia ja olla väleissä.
Hei, mulle tulee mieleen, että kannattaa ainakin rukoilla heidän puolestaan. Syitä suhteiden huonouteen varmaan löytyy. Ja yksin voi olla vähän vaikeaa korjata välejä. Mutta sen minkä voisi tehdä on, että annat mielessäsi heille anteeksi ja pyydät heille jatkossa Jumalan apua elämässä.
Rukoiltu on semmonen noin 22 vuotta oiekin tosissaan yksin ja kimpassa.
totutella muihinkin ihmisiin. Ei kaikkien kanssa toimeen tule mutta aina voi yrittää. Emme pysty jokaista rakastamaan mutta Jeesuksessa sekin on jo anteeksi annettu.
Ei ole mutta heidän edestään voi rukoilla että jeesus muutaisi heidät,uskovan rukous voi paljon missä kaksi tai kolme on koolla minunnimessäni minä olen heidän kanssaan.Vanhemat eivät voi esetää rukousta. Luuk. 22:32 Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi." Tämä kohta on jeesusen rohkaisua pietarille.
sisaret ja äidit ovat Jeesuksen seuraajia. Itse en käy kuin raamattupiirissä, ehtoolliskokouksessa ja aamupiirissä. Siskoja on kuusi, mutta eipä ole tullut käytyä heillä. Tietenkin rukoilen heidän puolestaan ja yritän elää sovussa kaikkien kanssa. Nuo erimielisyydet ovat normaalia itsenäitymis prosessia ja kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Luonto ohjelmissa emot neuvovat poikasiaan mistä sitä "leipää" saa ja sen jälkeen alkaa kunkin yksilön oma elämä. Mutta Luojamme ja Lunastajamme Jeesus Kristus ei koskaan meitä hylkää, kunhan itse emme häntä hylkää. Siunausta.