Koska Suomi on ylläopidetty rakenteiltaan verotuksella ja väestön omalla koolla Suomena ja hyvinvointiyhteiskuntana on omituista että tämän yhteiskunnan hyvin suuri osa ja enenvä koulutettu väestö voi oikein pahoin!
Lisäksi politiikkaan tehdään kokoajan ikäänkuin "maalilman pelastajan" sekä yltiö realismin keinoin että muka Suomi olisi fyysinen paikka ja velvollinen luovuttamaan isolle osalle maaaailman ongelmien hoitokotina.
Miksi tämä Suomi yhteiskuntana huolehtii heikosti siitä suuresta ihmisjoukosta mikä on Suomen omia kansalaisia ja rakentaneet ja kustantaneet yhteiskuntamme perusteet?
Ihmisä syyllistetään, syrjäytetään, jätetään, heitteille, ja lakeja säädetää perusturvaa vastaan eli perheitä ja perusyksiköitä tuetaan tukemaalla yksilökeskeisyyttä ja itsekyyttä ja rahaa.
Myös pyritään edelleen rahalla ratkaisemaan vaikka pankit ja finanssi sektori on syönyt ahneudessaan itsensä kriisiin ja nyt maksatetaan pankkien rakentamaa kuplaa joka on syylistetty kansan aiheuttamaksi?!
Kouluihin/kouluja oikesti tulisi saada elämänhallinta, sekä elämänkatsomus tietoiseksi ja koulutusohjelmiksi ihmisä varten eikä talouden ahneutta palvelemaan.
Terveen elämän ahneutta tulisi rahoittaa ja rakentaa .
Suomalaiset ihmiset tulisi tukea eläman hallintaan johon työkin kuuluisi sopivassa suhteessa jotta kykenisimme auttamaan viemällä muualle maailmaan sitä oppia miten autetaan oman yhteiskunna toimintaa kansaa kohtaan.
Ei ottamalla yhteiksuntamme sisälle kustannettvaksi ulkomaalaista väestöä hajoittamaan omaa ja vierasta syvää perimää ja kultuureja luonnottomasti.
Hyvinvointia ko?
Ihmisoikeus asia.
2274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ystävän neuvo. liity esm amnesty puolustamaan todella sorrettuja.teet itsellesi palveluksen.annoin suoravelotus mahdollisuuden amnestylle 10/kk.muuta hyvää kuin sen juuri jaksa tehdä, oon laiska paska. sieltä impivaaran näkökulmasta "niin vähän esm auringon valoa"äly himmenee ja tuijotus omaan napaan saa alun.se vie sun voimat realy.asut muutaman vuosen esm. aasiassa, niin silmäsi saattaa aueta.siellä lottovoittajien maassa impivaarassa,martti lutherii äidinmaidossa saanut, masentuu,ja alkaa etsimään epäkohtia,vaikka kaikki sosialisti suomessa paremmin kuin missään. viime viikollakin annoin yhdellä isoäidille 250, koska oli ollut sokeana jo pari vuotta menimme yhdessä kaihileikkauseen syvässä aasiassa, sain parhaan lahjan-mielen vuoteen. koska sain olla hylätylle avuksi, hän itki-itki ilosta,, powerii pojat.. mok..
että oot ollu "syvässä aasiassa".... parasta pysyäkin siellä....