Bilderberg

DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group (2007) Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut väitteensä tueksi. JULKISUUTTA KARTTELEVA SALASEURA Aina kun Davosin talousfoorumin, maailmankauppajärjestö WTO:n tai rikkaiden G8-teollisuusmaiden kaltaisia huippukokouksia pidetään, ovat ne etusivun uutisia kaikkialla maailmassa, ja niistä laaditaan kattavia analyysejä niin virallisten asiantuntijoiden kuin vastavirran kriitikoiden toimesta. Tapahtumapaikka vetää puoleensa laumoittain toimittajia, kuvaajia ja mielenosoittajia. Eikö siis tuntuisi kummalliselta tätä taustaa vasten, jos joka vuosi pidettäisiin kokous, jonne osallistuvat maailman vaikutusvaltaisimma t henkilöt - korkea-arvoisia hallitusten ministereitä ja virkamiehiä, presidenttejä, suurimpien yhtiöiden johtajia ja omistajia, kuninkaallisia, kustantajia, mediakeisareita, kenraaleja, pankkiireja jne. – mutta valtamediassa ei mainittaisi tapahtumasta juuri sanaakaan? Ei uutiskuvaa, ei reportaaseja, ei lausuntoja, ei mielenosoittajia, ei toimittajia - ei mitään. Tällainen kokous on joka vuosi pidettävä Bilderberg-ryhmän tapaaminen, jonne keräytyy maailman mahtihenkilöiden todellinen kerma ja jonka salamyhkäisyydestä kertoo jo se, että useimmat eivät ole koko nimeä koskaan edes kuulleet, mikäli heidän maailmankuvansa on rakennettu valtamediaa seuraamalla. Bilderberg-ryhmä ei anna kokouksistaan mitään tietoja julkisuuteen – ei lausuntoja, ei esityslistoja, ei loppupäätelmiä. Isäntämaa ja -kaupunki vaihtuvat vuosittain, ja tieto niistä lähetetään kutsuvieraille vain viikkoa ennen h-hetkeä. Näin ulkopuoliset pyritään pitämään poissa. Turvatoimet varsinaisen isäntähotellin luona ovat massiiviset, ja paikalla vilisee CIA:n, MI6:n, Mossadin ja muiden tiedustelupalveluid en eliittijoukkoja vahvistettuna isäntämaan poliisi- ja sotilasvoimilla. Bilderberg-ryhmän kokouksiin ei riippumattomalla medialla ole ollut koskaan asiaa, ja sitä ympäröivän salaperäisyyden verhon taakse ovat pystyneet kurkistamaan vain ne muutamat rohkeat ja periksi antamattomat toimittajat, jotka eivät ole välittäneet uhkauksista, varoituksista ja muusta häirinnästä, joita totuuden etsintä on tuonut mukanaan. Yksi heistä on jo 30 vuotta bilderbergejä tutkinut Jim Tucker, joka on vähitellen siirtymässä sivuun tekemään vain taustatyötä. Hänen paikkansa johtavana tutkijana on ottamassa 14 vuotta kenttätyötä tehnyt Daniel Estulin, joka on kirjoittanut aiheesta maailmanlaajuiseksi menestykseksi nousseen kirjan ”The True Story of the Bilderberg Group”, jonka alkuperäinen espanjankielinen versio on käännetty jo 24 kielelle, ja se on ilmestynyt yli 40 maassa. Suomeksikin kirjan piti ilmestyä tammikuussa 2008, mutta kustantaja perui julkaisemisen tuntemattomasta syystä. Jos kerta Bilderberg-ryhmä suojautuu julkisuudelta kaikin mahdollisin keinoin, miten Estulin on arkaluontoisen tietonsa ryhmän todellisesta toiminnasta saanut? Kaikki Bilderberg-ryhmän jäsenet eivät suinkaan ole tyytyväisiä harjoitettavaan politiikkaan, sen käytäntöihin ja päämääriin. Ryhmän sisällä on ”vasikoita”, jotka vuotavat joka vuosi esimerkiksi kokoushotellin ja osallistujalistan julkisuuteen. Samoin myös käydyistä keskusteluista välittyy yhteenveto ulkopuolisille. Tämän lisäksi hotelleissa työskentelevät siivoojat, tarjoilijat ja muu palveluhenkilökunta kuulevat tehtäviensä lomassa pätkiä epävirallisista kahvipöytäkeskusteluista, joiden sisältöä he toisinaan paljastavat. Tosin halukkuus tähän ei ole suurta, koska kaikki henkilökunta, joka toimii Bilderberg-hotellei ssa, joutuu erityissyyniin turvallisuuspalvelu jen taholta. Heidän taustansa selvitetään etukäteen perusteellisesti, ja heitä painotetaan olemaan paljastamatta ulkopuolisille mitään, mitä he kuulevat. Estulinin kutsumustyö mahtavimpien vallanpitäjien aikeiden paljastamiseksi ei ole ollut vaaraton. Hän kuvaa bilderbergejä ryhmäksi, jonka maailmassa lahjonta, uhkailu, kiristys, valheet ja salamurhat ovat todellisuutta. Ollakseen hengissä ja kirjoittaakseen heistä paljastuskirjan, on Estulin tarvinnut suojeluksekseen monta pientä ihmettä. YHTEISKUNNAN TODELLISET OMISTAJAT KOKOONTUVAT Ensimmäinen Bilderberg-kokous järjestettiin 1954 Hollannin Oosterbeekissä Bilderberg-nimisessä hotellissa Hollannin kuningasperheen ja yhdysvaltalaisten, öljyllä rikastuneiden, Rockefellereiden suvun koolle kutsumana. Osallistujien joukko, tuolloin noin 70, seulottiin tarkoin maailman vaikutusvaltaisimmi sta ihmisistä. Päämääränä oli keskustella maailman tulevaisuudesta ilman lehdistön häiritsevää paikalla oloa, ja luoda ”tarkoitushakuinen aristokratia” Euroopan ja USA:n välille ja hallita maailmaa yhdessä. Salailun virallinen peruste oli, että siten osallistujat pystyvät puhumaan vapaasti tarvitsematta käyttää ”lehdistökieltä”. Ensimmäinen kokous johti siihen, että joka vuosi lukuun ottamatta vuotta 1976, ovat Bilderberg-ryhmän jäsenet tavanneet jossain päin maailmaa, esimerkiksi Helsingissä 1994. Yleissääntönä voidaan pitää, että kokouksista ei uutisoida kattavasti - jos lainkaan - valtamediassa, mikä on johtanut useisiin salaliittoteorioihi n ja syytökseen maailmaa hallitsevasta kulissien takaisesta eliitistä, todellisesta maailmanhallitukses ta. Syytökselle on vankat perusteet, kun tarkastelee, keitä bilderbergit ovat. Ensinnäkin paikalla ovat aina vakiojäsenet (tai heidän edustajansa) , jotka koostuvat eurooppalaisista ja amerikkalaisista eliittisuvuista – kuten öljyllä rikastuneista Rockefellereistä, pankkitoiminnalla rikastuneista Rothschildeistä sekä kuninkaallisista. Vuosittain vaihtuvat vieraat koostuvat delegaatioista. Jokainen osallistujamaa lähettää paikalle delegaation, joka koostuu yleensä kolmesta henkilöstä. Ensimmäinen on huipputason ministeri tai senaattori, toinen teollisuus- tai businessjohtaja ja kolmas arvostettu intellektuelli tai johtavan valtamedian päätoimittaja. Kokouksen maksimi osallistujamäärä on nykyisin 130, josta 1/3 tulee USA:sta ja Kanadasta ja 2/3 Euroopasta. 1/3 edustajista on poliitikkoja, virkamiehiä ja muita hallitusten edustajia ja 2/3 teollisuuden, rahoituksen, koulutuksen, ammattiliittojen ja kommunikaation johtoa. Bilderbergeillä on siis hallussaan kaikki välineet, joiden kautta he voivat kontrolloida, mitä yksittäinen kansalainen näkee ja kuulee (media), paljonko hän maksaa veroja, asuntolainansa korkoja, ruokalaskuja (rahalaitokset, pankkitoiminta) , mitkä ovat hänen työehtonsa (teollisuus, ammattiliitot) ja miten hänet on koulutettu. Bilderbergeistä 80 jäsentä ovat vakituista ydinjoukkoa ja loput vaihtuvia vierailijoita, jotka on kutsuttu mukaan raportoimaan omasta erikoisalastaan. Vaihtuvat kutsuvieraat ovat autuaan tietämättömiä ryhmän muodollisista rakenteista ja sen todellisista päämääristä. Estulin painottaa, että Bilderberg ei ole ensisijainen tapahtumapaikka, jossa päätökset tehdään. Se on paikka, jossa edistetään ja levitetään ideologiaa, jonka omaksuminen toteuttaa käytäntöön jo tehtyjä päätöksiä. Tästä huolimatta kokoukseen osallistujilla on valta vaikuttaa tulevaisuuteen. Esimerkiksi vuoden 2006 kokouksessa eurooppalaiset bilderbergit eivät antaneet tukeaan amerikkalaisten suunnitelmalle hyökätä Iraniin. Ensikertalaiset saavat kutsun uudelleen vain, jos he onnistuvat näkemyksillään tekemän vaikutuksen ryhmän vakiojäseniin, joista kaikkein vaikutusvaltaisimpi en nimi ei edes näy osallistujalistalla , vaikka heidät voi kuvista tunnistaa vuosi vuoden jälkeen (esim. Rockefellerit, Rothschildit) . Bilderberg-kokoukse en osallistuvat valitaan tarkasti. Mukaan pääsevät joko yhden maailmanjärjestyksen kannattajat tai fabialaiset sosialistit, jollaisiksi voidaan laskea Suomen kolmen suurimman puolueen valtapoliitikot. Bilderberg-ryhmä asettuu vasemmiston ja oikeiston näennäisen vastakkainasettelun ulkopuolelle. Avainsana on kontrolli, johon ryhmä uskoo. Sillä ei ole mitään merkitystä, minkä puolueen riveistä täydellistä kontrollia kannatetaan. ”Vasemmistoa” edustava Paavo Lipponen (kutsuvieras vuosina 1998, 2000 - 2004) kelpaa ryhmän jäseneksi yhtä hyvin kuin ”oikeistoa” edustava Sauli Niinistö (kutsuvieras 1997), kunhan he kumpikin kannattavat elitististä maailmanjärjestystä, jossa valta ei ole kansalla. (Lipposesta ilmeisesti pidettiin enemmän, sillä hän sai kutsun uudelleen, Niinistö ei.) Bilderbergeille mieleisimpiä tietenkin ovat ne vaaleilla valitsemattomat, joilla todellinen valta on, eli talouselämän johto (Jorma Ollila on steering comitteen eli johtoryhmän jäsenenä ”edustanut Suomea” 1994, 1997 - 2007). VALTAMEDIA ON OSA KONTROLLIJÄRJESTELMÄÄ Bilderbergeihin kuuluvat suurimpien kustantamojen, sanomalehtien, televisiokanavien ja verkkomedioiden elitistit, joten ei tarvitse ihmetellä, miksi valtamediasta ei löydy kiinnostusta lähettää tutkivia journalisteja raportoimaan ryhmän tapaamisista: Bilderberg omistaa valtamedian. Se päättää, mitä kansa näkee ja kuulee, ja mitä kansa ei tiedä, sitä ei ole olemassa tai se ei ole tärkeää. Suomen kokoisessa maassa sitä ei ole olemassa, mitä ei Yle tai HS julkaise. Suomesta Aatos Erkko (osallistui 1991), sanomakonsernin omistaja, on ryhmän jäsen, joten Helsingin Sanomien haluttomuus kirjoittaa analyysejä ei ole mikään yllätys. Myös HS:n entinen päätoimittaja Janne Virkkunen osallistui 1998 ja 2001. Ylen uutispäätoimittaja Atte Jääskeläinen oli viime vuoden kutsuvieras. Vuonna 2007 kumpikin edellä mainittu media vain lyhyesti tyytyi toteamaan, että tällainen kokous järjestetään Turkissa ja keitä suomalaiseen delegaatioon kuuluu. Mutta ei analyysejä, ei reportaaseja, ei uutiskuvia. Mitättömäksi pikku-uutiseksi naamioitu muutaman rivin palsta hukutettiin muun uutismassan sekaan. Ketä nyt jaksaisi kiinnostaa, jos maailman todelliset mahtihenkilöt kokoontuvat jälleen vuosittaiseen salailua pursuavaan tapaamiseensa? Tarkoituksenahan on vain pelailla golfia ja rentoutua yhdessä, joten media pysyköön poissa? Media ei kuitenkaan ole poissa Bilderberg-kokouksi sta, vaan se on itse osa ryhmää. Jos maailmaa halutaan hallita täydellisesti, täytyy tyrannin kontrolloida etenkin informaationvälityskanavia. Siksi maailman vaikutusvaltaisimma t mediat eivät ole kokouspaikan ympärillä tenttaamassa osallistujilta tietoa keskustelunkuluista tai tehdyistä päätöksistä, vaan ne ovat kokouksessa sisällä osallistumassa elitistiseen, kansanvallan ulottumattomissa olevaan, päätöksentekoon. Financial Timesin, Economistin, London Timesin, Le Figaron, New York Timesin, Washington Postin, Wall Street Journalin ja lukuisten muiden kotoisan Helsingin Sanomien laatulehdiksi julistamien julkaisujen toimittajat eivät ole tekemässä sitä työtä, jota neljänneksi valtiomahdiksi luonnehditun lehdistön pitäisi tehdä, eli paljastaa vallanpitäjien kieroilut kansan päänmenoksi. Vallan vahtikoirasta on tullut osa valtaa. Laajalevikkisimpien lehtien päätoimittajat ja pulitzer-palkitut luottotoimittajat eivät istu Bilderberg-kokouksi ssa hankkimassa aineistoa kriittisiin artikkeleihin, vaan he ovat paikalla varmistamassa, että kokouksissa päätettyjä agendoja aletaan myydä lehtien palstoilla kansalle. Bilderberg-ryhmä esimerkiksi valitsee, kenet se haluaa nähdä seuraavana EU:n tai USA:n presidenttinä tai Saksan liittokanslerina. Jos tietty henkilö, joka yleensä on myös kutsuvieras, saa kannatusta, aletaan lehdissä nostaa häntä suotuisassa valossa esiin ja mustamaalaamaan mahdollisia kilpakumppaneita. Suurelle yleisölle tuiki tuntematon kuvernööri Bill Clinton osallistui Bilderberg-kokoukse en vuonna 1991, ja seuraavana vuonna hän voitti ensin demokraattien ehdokkuuden ja sen jälkeen presidenttiyden. Clinton haluttiin valtaan, koska hän tuki innokkaasti NAFTAA, joka on askel kohti yhtä maailmanhallintoa. Tony Blair osallistui kokoukseen vuonna 1993, seuraavana vuonna hänestä tuli Labourin puoluejohtaja ja vuonna 1997 pääministeri. George Robertson osallistui vuonna 1998, ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin NATO:n pääsihteeriksi. Estulin tarjoaa kirjassaan runsaasti esimerkkejä vastaavista tapauksista, joissa Bilderberg-vierailu sta on nopeasti seurannut nouseminen merkittävään yhteiskunnalliseen asemaan. Vuoden 2005 kokouksessa esimerkiksi pohdittiin keinoja, millä mediatempuilla kuivaksi ja vastenmieliseksi mielletty Angela Merkel nostettaisiin Saksan liittokansleriksi. Media myy kansalle jo valmiiksi valitut ehdokkaat niin tehokkaasti, että kansa lopulta luulee itse valinneensa heidät. Kukapa äänestäisi ehdokasta, josta ei ole koskaan kuullutkaan tai joka esitetään vain huonossa valossa? Maailman kollektiiviset korvat ja silmät ovat siis tehokkaasti peitettyinä, jotta kulissien takana voidaan pelata likaista peliä ilman paljastumisen pelkoa. Miten kansa voisi vastustaa bilderbergien suunnitelmia, jos kansa ei ole niistä kuullutkaan, tai jos kuulee, on informaatio suodattunut pelissä osallisena olevan valtamedian kautta. Kansa ainoastaan kokee nahoissaan suunnitelmien vaikutukset, mutta ei osaa etsiä oikeaa syyllistä. Politiikka pelkistetään mustavalkoiseksi vasemmisto – oikeisto vastakkainasetteluk si, ja yksittäisen kansalaisen ainoaksi sallituksi rooliksi tulee sijoittaa itsensä tälle poliittiselle kentälle, vaikka bilderbergit omistavat sekä vasemmiston että oikeiston. Heille ei ole perimmäistä merkitystä valitaanko USA:n presidentiksi demokraatti vai republikaani (tai Suomessa demari vai kokoomuslainen) , koska he omistavat molemmat puolueet. Tämän voi jokainen tarkistaa tutkimalla puolueiden vaalirahoitusta, joka tulee samoista lähteistä. PÄÄMÄÄRÄT Bilderbergien päämäärä on uusi maailmanjärjestys, New World Order (NWO), jossa on yksi valuutta, yksi armeija, yksi pankki ja yksi talousalue. Tarkoituksena on keskittää poliittinen, taloudellinen, intellektuaalinen ja uskonnollinen valta yhden maailmanhallinnon alle. Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot Euroopan unioniksi, USA, Kanada ja Meksiko Pohjois-Amerikan unioniksi ja Aasian maat Aasian unioniksi. Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-kokouksi ssa. Lord Rothschild ja Laurence Rockefeller valitsivat 100 vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan - ei suinkaan muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle, vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen talouden ylivallalle. Bilderbergien kyky manipuloida informaatiota mahdollistaa maailman todellisen historian sterilisoinnin. Tehokkaat propagandakoneistot alkoivat vakuutella, että mikä on hyvää pankki- ja liiketoiminnalle, on hyvää kaikille muille. NATO:a Bilderberg käyttää kontrolloimaan Euroopan asioita. Perimmäinen päämäärä on Estulinin mukaan luoda yksi sosialistinen ”hyvinvointivaltio”, jossa tottelevaiset orjat palkitaan ja häiriköt, kuten järjestelmän kriitikot, terminoidaan. Maailman teollisuuden ja teknologisen kehityksen alasajo on jo aloitettu USA:sta ja muu maailma seuraa perässä. Eliitti panttaa itselleen huipputeknologian, ja orjat näkevät siitä vain yhden osan - huippuunsa viritetyn valvontalaitteiston , kuten ihonalaisen mikrosirun. Kehitysmaat halutaan pitää kehitysmaina ja riippuvaisina ulkopuolisesta avusta. Lopullinen utopia, tai suurimmalle osalle dystopia, on ”ylikansallisten intellektuellien” hallitsema uusi maailmanjärjestelmä, jossa pieni eliitti hummaa ympäri planeettaa nauttimassa vapaudesta ja elämännautinnoista orjiksi muutettujen kansalaisten palvellessa heitä. Jotta ihmiset luovuttaisivat vapautensa ilman vastarintaa ”omaksi hyväkseen”, on heitä ensin peloteltava perin pohjin - terrorismilla, talousromahduksella , lamalla, epidemioilla, pedofiileillä, rikollisuudella… Kun ihmiset ovat demoralisoituja, hämmentyneitä, itsetunnottomia ja tulevaisuudestaan epävarmoja, ottavat he avosylin vastaan uuden maailmanjärjestyksen, joka lupaa vakautta ja vaurautta kaikille. Hintana on vapaus. COUNSIL ON FOREIGN RELATIONS JA TRILATERAL COMMISSION Jotta Bilderberg-ryhmän ja globaalin valtaeliitin toimintarakennetta voisi ymmärtää, käsittelee Estulin kirjassaan kahta muutakin eliitin organisaatiota. Näitä ovat Bilderbergin ”sisarjärjestöt” Council on Foreign Relations (CFR) ja Trilateral Commission (TC). CFR on avoin vain yhdysvaltalaisille, Bilderberg USA:laisille, kanadalaisille ja eurooppalaisille ja Trilateral Commission on globaali valtaeliitin ”hyvä veli” -kerho. Kaikille kolmelle edellä mainitulle yhteinen nimittäjä on David Rockefeller. Näiden klubien vaikutusvallasta kertoo jotain jo se, että kaikki Yhdysvaltojen presidentit toisesta maailmansodasta lähtien ovat kuuluneet johonkin näistä kolmesta organisaatiosta. Council On Foreign Relations perustettiin 1921 ideoidakseen uuden maailman, joka perustuisi yhteen keskitettyyn finanssijärjestelmään. Visio houkutti mukaansa sekoituksen kapitalisteja, sosialisteja, idealisteja ja opportunisteja. Median kärkinimet, CIA, FBI, IRS ja hallinto-organisaat iot ovat edustettuina CFR:ssä. Sekä republikaanit että demokraatit rekrytoivat hallintonsa kokoonpanon kyseisen klubin riveistä. Vuodesta 1940 lähtien kaikki USA:n ulkoministerit James Byrnesiä lukuun ottamatta ovat olleet CFR:n tai TC:n jäseniä, ja sama pätee puolustus- ja valtiovarainministe reihin. Lähes kaikki neuvonantajat ulko- ja turvallisuuspolitii kassa, sekä kenraalit ja amiraalit, kuuluvat niin ikään näihin elitistikerhoihin. Korkein oikeus koostuu CFR-jäsenistä ylituomari mukaan lukien. CFR:n rahoittajia ovat säätiöt, joista suurimmat ovat Rockefeller, Ford ja Carnegie. Näitä säätiöitä puolestaan johdetaan suuryrityksistä ja pankeista kuten Monsanto, Chase Manhattan (Rockefeller omistus), Bechtel jne. ”Rockefeller filen” kirjoittaja Gary Allen on todennut, että David Rockefeller on tehnyt USA:n valtiovarainministe riöstä käytännössä Chase Manhattan –pankin sivukonttorin. CFR ei muiden salaseurojen tavoin päästä ulkopuolisia seuraamaan neuvottelujen todellista kulkua, ja se painottaa jäseniään olemaan tiukasti raportoimatta mitään niiden sisällöstä. Yleisön halutaan uskovan, että CFR:n nettisivuilta löytyvät viattomilta kuulostavat raportit pitävät sisällään sen, mitä todella on puhuttu.CFR:llä on samanlainen hallintorakenne kuin tiedustelupalveluil la kuten CIA:lla: se koostuu kehistä kehien sisällä. Ulkokehällä olevat eivät tiedä, mitä seuraavalla tapahtuu. Näin rakentuvat myös Bilderberg ja TC. Täten voidaan varmistaa, että kukaan ei tiedä enempää, mitä hänen asemansa ja käyttökelpoisuutensa organisaatiossa ovat. Ulkokehäläiset siis uskovat olevansa mukana täysin erilaisessa organisaatiossa kuin sisäkehäläiset. ”Valhe on erilainen joka tasolla.” Siten tieto todellisista päämääristä säilyy vain kourallisella ihmisistä ytimessä, jonka ympärille kehät piirtyvät. CFR ei ole mikään merkityksetön organisaatio Euroopankaan kannalta. Se alkoi pohjustaa tietä nykyiselle Euroopan hallinnolle jo ennen bilderbergejä. Ajatus Marshall-avusta oli klubin ideanikkareiden käsialaa, ja sen tarkoitus oli Euroopan amerikkalaistaminen ja yhdistäminen, jotta se voisi tulevaisuudessa siirtyä sulavasti yhden hirmuvallan maailmanjärjestykseen. Kansallisvaltioiden tuhoaminen, yksityisten kansalaisten riisuminen aseista ja YK:n roolin vahvistaminen ovat seuraavia askeleita. NWO tarvitsee armeijan, ja sen on tarkoitus toimia YK:n alaisuudessa. Estulinin käsittelemistä sisarjärjestöistä toinen on Trilateral Commission, jota oli perustamassa David Rockefeller. Ensimmäinen kokous pidettiin yleisöltä suljettuna (kuten kaikki muutkin) hänen huvilallaan vuonna 1972, ja koolle kutsuttiin 250 talouden ja teollisuuden mahtihenkilöä. TC on levittynyt globaaliksi eliittikerhoksi, mutta jäseniä ei kuitenkaan ole Afrikasta mukana. TC on jakanut maailman kolmeen osaan nimensä mukaisesti. Jokainen TC-alueen maa on koonnut itselleen orjavaltioita, joissa niiden hikipajat, plantaasit ja kaivokset sijaitsevat. Vapaa kilpailu on illuusio. Ylikansalliset suuryhtiöt eivät osallistu markkinoille yksilöinä tai autonomisina yhtiöinä, vaan osina verkostosta, jota johdetaan keskitetyiltä tahoilta, jotka suosivat monopolia ja vihaavat vapaata kilpailua, vaikka virallisesti vannovat sen nimeen. Ylikansallinen vallan verkosto rakastaa kommunismia, koska se pitää sisällään ajatuksen monopolista. Sosialistinen ”hyvinvointivaltio” on tehokas keino kontrolloida kaikkia elämänalueita. Estulinin mukaan elitistit ymmärtävät sosialismin olevan äärimmäinen hallintakoneisto, ja he ymmärtävät sen psykologiaa paremmin kuin marxilaiset. Siksi anti-kapitalistiset ohjelmat ja säädökset saavat heiltä tukea, mutta ei suinkaan vaurauden jakamiseksi rikkailta köyhille, vaan vallan ja kontrollin keskittämiseksi Rockefellereille, Rothschildeille, Morganeille ja muille maailmanvaltiaille. Keskikokoisten yritysten menestyminen tehdään vaikeaksi, jotta jättiläiset voisivat niellä ne ja saavuttaa monopoliaseman. Sosialismi keskittää vallan hallituksille ja koska Rockefeller hallitsee hallituksia, merkitsee hallitusvalta Rockefellerin valtaa. JULKISEN MIELIPITEEN KONTROLLOINTI Estulinin mukaan yksi parhaiten varjelluista salaisuuksista on se, miten vain kourallinen ihmisiä pystyy hallitsemaan koko maailman informaatiovirtaa. Esimerkiksi ABC, CBS ja NBC ovat vain näennäisesti kilpailevia mediakonserneja, mutta todellisuudessa ne ovat yhteydessä toisiinsa lukuisten yritysten ja pankkien kautta. ABC:n ja NBC:n hallituksissa valtaa pitävät Rockefeller- Rothschild- Morgan-ryhmittymän edustajat, jotka kuuluvat samoihin organisaatioihin (CFR, Bilderberg, TC). Foxin omistaja Rubert Murdoch, joka omistaa huomattavan suuren osan maailman medioista, on Bilderberg-jäsen. Riippumatonta valtamediaa ei ole. Rahalla pystyy ostamaan median, median avulla voi kontrolloida julkista mielipidettä, ja julkisella mielipiteellä voi hallita politiikkaa. Suljetuissa kabineteissa syntyneet ideat ja poliittiset linjaukset esitellään johtavissa lehdissä, ja niistä tulee julkista politiikan tekoa. Bilderbergeissä on edustajia kaikista USA:n ja Euroopan suurimmista sanomalehdistä ja verkkomedioista. Mukanaolon ehto on, että tapahtumasta ei raportoida. Pienemmät mediat eivät uskalla tarttua aiheeseen, eikä niillä ole resursseja tehdä tutkivaa journalismia. Siksi kokous käydään täyden uutispimennon alla. ”Vapaa media” on bilderbergien propagandan armoilla. Median avulla siis ensisijaisesti kontrolloidaan julkista mielipidettä, mihin on käytettävissä maailman parhaimmat psykologisen sodankäynnin ammattilaiset. Esimerkiksi CBS:n perustaja William Paley on koulutettu massa-aivopesutekni ikoihin Tavistockissa. Yhdysvalloissa on 200 think-tankia, ajatushautomoa, joiden tarkoitus on manipuloida julkista mielipidettä. Esimerkiksi Stanford Research Institute on erikoistunut tutkimaan, miten eri taustoista lähtöisin olevat ihmiset omaksuvat tietyn mielipiteen. Yksi taktiikka ujuttaa propagandaa kansan keskuuteen, on CFR:n tapa rahoittaa arvostettuja tutkimuslaitoksia, jotka käyttävät ”oikeanlaista” kieltä saavuttaakseen korkean tason uskottavuuden. Näiden laitosten tutkimustuloksia siteerataan valtalehdissä ympäri maailman ilman kritiikkiä, kuten Helsingin Sanomienkin toimenkuvaan näyttää kuuluvan. Täydellistä mediakontrollia maailman mahtavimmatkaan eivät ole pystyneet luomaan. Yksi esimerkki on vuoden 2006 Bilderberg-kokous Kanadassa, joka uutisoitiin etusivulla muutamissa maan suurimmissa sanomalehdissä. Syynä oli bilderbergien ylimielisyys ja illuusio täydellisestä koskemattomuudesta. He luulivat pystyvänsä juonimaan salassa kokouksen järjestävän isäntämaan tuhoamisesta. Bilderbergien agenda matkalla kohti yhtä maailmanvaltaa on jo pitkään ollut USA:n, Kanadan ja Meksikon taloudellinen romahduttaminen, jonka jälkeen ne yhdistetään yhdeksi unioniksi. MITÄ SITTEN? Ruususen unessa nukkuva lukija hymähtää ja toteaa: onko sillä väliä, jos maailman eliitti silloin tällöin tapaa toisiaan ja nauttii siinä lomassa kupin kahvia ja pelailee golfia? Hyvä, että saavat edes joskus olla rauhassa median ahdistelulta ja skandaaliotsikoilta ? Jos maailman vaikutusvaltaisimpi en täytyy kokoontua salassa ja varmistaa erilaisin turvatoimin, että ulkopuoliset eivät pääse paikalle, ei kyseessä ole ainakaan kansan etujen ajaminen. Jo tarve kokoontua salassa antaa syyn tutkia asia perin pohjin. Mutta suurin osa ihmisistä haluaa kieltää todellisuuden. Me haluamme elää turvallisessa keinotodellisuudess a, joka rajoittuu kodin, työn ja televisiosta tarjoiltavien kevyiden sirkushuvien ympyrän sisälle. Tähän meitä myös median taholta kannustetaan. Asenne on kuin strutsilla, joka hautaa peloissaan päänsä hiekkaan ja uskottelee itselleen, että sitä ei ole olemassa, mitä ei haluta nähdä. Valtaenemmistö ei halua nähdä salaliittoa, jonka takana ovat kaikkein eniten valtaa ja rahaa itselleen kahmineet elitistit. Median mielipidevaikuttaja t ovat ehdollistaneet ihmismielen siten, että pelkkä ”salaliitto”-sanan lausuminen aiheuttaa välittömän reaktion, jossa syytöksen kohteeseen automaattisina mielleyhtyminä liitetään termit tyhmä, hullu ja huomionkipeä. ”Salaliitto”-sanaa käyttämällä voidaan välittömästi tappaa kaikki järkevä keskustelu. Mitä ja ketä valtiovarainministe ri Jyrki Katainen edusti vuoden 2007 Bilderberg-kokoukse ssa? Miksi kansaa edustava eduskunta ei vaadi häneltä julkista selvitystä esille tulleista agendoista? Ovatko Lipponen, Niinistö, Heinäluoma, Katainen ja muut korkean tason ministerit junailleen kansan selän takana asioita, jotka eivät ole sen edun mukaisia? Lupasiko Lipponen, että Suomi liitetään Natoon? Miksi media ei ole kiinnostunut? Kun Montesquien nimeämät kolme valtiomahtia liittoutuu teollisuuden ja liiketoiminnan kanssa, ja media neljäntenä valtiomahtina, jonka pitäisi vahtia kolmea edellistä, liittyy mukaan seuraan, on kyse diktatuurista. Jos kansan valitsema eduskunta nimittää ministerin, joka käy eliittikerhossa ajamassa politiikkaa, jolla ei ole kansan tukea ja joka on sen edun vastaista, on kyseessä maanpetos. Tämä ei kuitenkaan kiinnosta ketään, sillä sunnuntaina tulee taas ”Tanssii tähtien kanssa”, ja maanantaina saamme lukea lööppien kirkuvista otsikoista seksikkäimmistä asuista. Älkää vain ajatelko, sillä ajattelu hoidetaan teidän puolestanne ylikansallisten intellektuellien toimesta suljetuissa kabineteissa.