Uutisissa oli, että lääkkeet ovat lähes turhia sikainfluenssaa vastaan, tarkoitettin lähinnä mm. Tamifluta.
Nyt kuitenkin on jo alettu kehittää rokotetta sikainfluenssaa vastaan, vaikka tämä tauti ei näytä olevan vaarallinen, todella vähän on kuollut.
Ajatelkaa, että Meksikossa on yli 100 miljoonaa asukasta.
Lääketehtaat hyötyy tästä sikainfluenssa hysteriasta, ja mm. Suomi on jo tilannut kaikille tuota muutaman kuukauden päästä valmistuvaa sikainfluenssa rokotetta.
Herää epäilys, että tuo rokote saattaa olla se vaarallinen juttu.
Sikainfluenssaan sairastuneet on suurin osa parantunut ihan antibiooteilla ja monilla oireet vain lieviä.
Miksi siis nyt kehitetään kallista rokotetta?
Ainakin lääketehtaat ovat jo voittajia, kun maailman valtiot ovat lupautuneet ostamaan tuota valmistuvaa rokotetta.
Eikös kannata suhtautua vähän epäilevästi tuohon valmistuvaan sikainfluenssa rokotteeseen?
Ties mitä myrkkyä se on ja mitä se aiheuttaa ihmiskehoon?
Sikainfluenssa rokote
vaarallinen?
18631392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 186
Vanhimmat
Sikainfluenssan rokote hieman epäonnistui. Itse tauti tappoi yhden, rokote amerikoissa 25. :D Muutenkin tuo meni silloin hieman käsille kun pandemiaa ei tullutkaan. Tämän kertainen sikaflunssa on sen verran erilainen ettei kaiketi tuota rokotetta suoraan voida käyttää. Tamiflun napsinnassa riskinä on että kun sitä alkaa olemaan hamstereilla tallessa niin ottavat sitä ilman kunnon varmuutta onko tautia vielä ja onko lääkkeelle tarve, sekä onko annos riittävä. Jotenka riski saada aikaan vastustuskykyinen versio on massiivinen. Salaliitto siitä että tällä koitettaisiin vähentään populaatiota on hieman ontuva, virus kun on kovin epätäsmällinen. Mutatointi on täysin ennalta-arvaamatonta ja tuo Tamiflun resistiivisyys tulikin jo mainittua.
on se sama kuin ihmisliha .
...eli ei kannata nettiin noita mutu-juttuja jorista. Myös WHO:n sivuilla on faktaa sikainfluenssasta.
Lainaus "Itse tauti tappoi yhden, rokote amerikoissa 25."
Jep. Tauti tappoi yhden, mutta rokote pelasti kymmeniä tuhansia. Ilman rokotettaa.... huhhuh...
"Myös WHO:n sivuilla on faktaa sikainfluenssasta"
mistä sinä sen tiedät?
:)
"mutta rokote pelasti kymmeniä tuhansia"
mistä sä tiedät?
Supisuomalainen kristitty perheenäiti yhtyy kantiltaan edelliseen! Eikös ne ollut sikoja joho se "Kiesuski" ne pahat hengesä ajo, vai nou??
se ei ollut kymmeni tuhansia, vaan varmuudella satoja tuhansia, ehkäpä muutama miljoona.
se tietämien on varsin helppo juttuu. taudin leviäminen oli siinä vaiheessa jo helppo ennustaa. lisäki meillä on hyvon tarkkaa tietoa siitä, miten erityyppiset tartuntataudit leviävät väestössä. Rokotusten alettua leviämien hidastu ja lopulta pysähtyi niillä alueilla ja sitä mukaan kuin rokotukset etenivät. Että siinä sulle, jos vain kykenet ymmärtämään.
hyvon tarkkaa tietoa teillä ei ole mistään, siis ei mistään.
Sikaflunssa on keksitty juttu jolla lääkeyhtiöt tienaavat rahaa. Keksitty tauti, että voidaan keksiä rokote.
En sanoisi että epäonnistui... if you know what i mean ;)
ollunna tuo röh tauti reilun viikon,mut ei tuo lääkärinalku sitä vaan tiedä....ainaski mitä netist katoin,niin kaikki kohdat täyttyy.....et röh röh vaan.....kaks kertaa oon käyny verikokeis ja tavis taas torstaina käydä et onko joku verihiutale arvo ym.koholla......sano vimeks et varmaan se virus alkanu parantuun ku arvot koholla...ei kyl kertaakaan ole puhunu koko sikaflunssasta....
no pyöritään ny tuol ihmisten seas,on ainaki sit tarttuneita tarpeeks
Jokainen suomalainen rokotetaan:
http://tinyurl.com/m6tagm
noita flunssatauteje on ollut ja tulee aina olemaan mutta nyt tehdään tota rokotusoperaatioo ihan tän laman varjolla että riittäis työmuurahaiset kantamaan kortensa kekoon..ainahan noihin on heikommat kaatuneet ja se on luonnon oma tapa hoitaa heikot pois.
rokotteet on turhia jos kerran selviät muutenkin.ketään ei voi pakottaa ottamaan ittensä ehdointähden joku sikavastaaine jos sen saa muutenkin.
Se rokote todella on erittäin kyseenalainen. Ei ole vain yhtä rokotetta vaan kaksi tai kolme annetaan kerralla tai jonkin ajan kulueassa. Oudointa on se, että Yhdysvaltalainen lääkefirma Baxter, miltä rokote tulee, on patentoinut sikainfluenssa rokotteen jo vuonna 2008. Siis ennen kuin se tauti on muka edes syntynyt rokote on jo patentoitu (swine flu vaccine baxter patent 2008).
Influenssaviruksen päätyyppejä tunnetaan vain muutama.
H1 variaatioita taisi olla N7 asti ja H2 variaatioita on vain yksi.
Outoa olisi jos maailman tunnetuimman sairauden rajatusta tyyppimäärästä ei tähän päivään mennessä jo olisi patentteja.
Onkohan tuosta "jokainen suomalainen rokotetaan" asiasta missään lisätietoa?
Suomeen on tilattu 5 milj rokote annosta ja rokotus on 2 vaiheinen. Riittää sii noin puolelle suomalaisista. Jos annetaan vain suuren riskin omaaville ne 2 rokotusta, nii voidaan rokottaa enemmän ihmisiä. 1 rokotuskerta antaa jonkinlaisen suojan sekin niille ketkä sen saa. loput jää ilman.
Sikainfluenssa, eli swineflu, on syntynyt jo 1900 -luvun alkupuolella..
Sikainluenssa on ollut liikkeellä jo ainkan kaksi kertaa aiemmin. Meillä Suomessa käytettävä Pandermix on hyväksytty jo 2004. Kummassakin tapauksessa on kysymys siitä, että kossa virus saa sellaisen muoden, että se tarttuu ja alkaa levitä ihmisissä. Siitä hetkestä alkaa kilpa juoksu, jossa selvitetään miten juuri se virus voidaan monistaa ja käsitellä (tappaa ja pilkkoa) niin, että elimiströn immuuni systeemi ottaa sen "tosissaan". Siihen työhön kuluu puolisen vuotta. Stten kun se homma on tehty otetaan se(patentoitu) rokotteen runko ja istutetaan nämä viruksen pitaproteiinin palaset sinne ja taas alkaa hyväksymisprosessi, joka tällä kertaa on käsitelty ns. nopeutetussa järjestyksessä, mika ei tarkoita sitä, että rokotetta ei olis tutkittu.
Tämäkin asia on täällä ja tiedotusvälineisä ja nettikirjoituksissa selitetty sen "satakymmentä" kertaa.
Itse asiassa sika-influenssa on itse kehitetty tauti jonka tarkoituksena on karsia porukkaa pois kuvioista mutta juuri päinvastoin. Tautiin joka siis on olemassa on keksitty rokote ja sen kun ottaa niin ei sairastu mutta ne jotka uskovat näihin salaliittoihin ja he jotka ovat muutenkin tiellä eivät tietenkään tule ottamaan sitä ja se karsii heidät pois koska he kuolevat siihen flunssaan. Mukana menee myös muuten ne jotka eivät saa jostain syystä rokotetta eli köyhät afrikkalaiset sun muut joita jonkun mielestä ihmiskunta ei tarvitse. Kuka mahtaa olla syyllinen tähän suunnitelmaan? Joku on saanut tietää liikaa salaliitoista ja nyt kaikista hankkiudutaan eroon nerokkain keinoin ??
Saatan myös olla väärässä..
Kuulostaa tavallista vainoharhaisemmalta. Ja jos porukkaa halutaan karsia (mitä elitistit ovat monesti kertoneet haluavansa tehdä) niin se olisi aika huono tapa tehdä sitä. Parempi olisi että kaikki mitä väestölle jaetaan on myrkkyä. Tauti tappaa, lääkkeet tappaa ja rokote tappaa. Eliitti istuu vaan sitten bunkkereissaan juomassa kahvia kunnes tarpeeksi jengiä on kuollut.
Mutta kaikki tehkööt oman päätöksensä. Ottakaa rokote tai älkää. Sama se minulle on.
ooooo
tää sikainfluenssa kokous joo o...Jeps poks, sielähän se viruksen luojat nyt miettii että ollaanko aikataulussa ym. Maailmaneliitti meinaan, jokka suunnittelee nwo:ta/uutta maailmanjärjestystä ja tämä on niitten yksi tapa tienata lääkkeillä ja tappaa muutama siinä sivussa. Mediaan on turha uskoa mitä sielä sanotaan, koska media on sensuurin alla, suurin osa näistä "sikaonfluenssa" uutisotsikoista on täyttää fuulaa niinku kaikki mikä liittyy terroristeihin, kaikkihan nyt pikkuhiljaaa alkaa tajuamaan että "terrorismi" on keksitty juttu että päästään ottamaan se öljy...Todelliset terroristit ja murhaajat istuu Bilderbergin kokouksissa vuosittain. Ei mulla muuta. Pheace. Epävarma
Voi voi, ei ketään pakoteta kyllä tota rokotetta ottamaan. Itse en ota vaikka hoitsu olenkin. Mikään ei ole pakko kuin kuolla.
Rokotteella tai ilman. Itse epäilen yhtä paljon H1N1-rokotetta kuin flunssarokotettakin.
Sehän on nyt selvää että ko. virus voi kehittää monta kantaa, ei siis ole missään nimessä kaikki samaa kantaakaan flunssissa.
Se voi olla turha riskinotto ottaa muutenkin liian vähän testattu rokote.
Mm. Amerikkalaisia lääkefirmoja on jäänyt kiinni toisinaan lääkkeiden tappavista sivuvaikutuksista kuten oli mm. Vioxx ja Nimed.
Niin ne lääkefirmatkin myy välillä suorastaan p-aa. Se on kato bisnestä. Useimmiten on mennyt etenkin jenkkiläisten firmojen suhteen niin.
Elätämme lääkefirmoja sairauksilla. Tämä on fakta.
Esim. tuo WHO:n tapa ilmoittaa ko. taudista ihmetyttää. Hurmoshenkistä maailmanloppumeininkiä, jolla media ahnaasti mässäilee. Luulisi moisen organisaation pysyvän tosiasioissa.
Tarkoitus on kai lietsoa pelkoa ja paniikkia ihmisten keskuuteen. Syitä ei voi kuin arvailla.
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2009_09_01_archive.html
Katsokaa noi David Icken videot, niihin saa tekstityksekki ku painaa cc:tä
Muistakaa ihmiset, ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA!
Janne
Silmistä ja kasvoihin tulleista epäsymmetrioista voidaan päätellä rokotteiden aiheuttamat aivovauriot:
http://vactruth.com/2009/08/03/vaccinations-are-causing-impaired-blood-flow-ischemia-chronic-illness-disease-and-death-for-us-al...
Mikähän hoitsu sinäkin olet? Kirjallinen tuotoksesi sanavalintoineen on vähän epäilyttävä.
Enemmän ihmisiä on kuollut muihin viiruksiin. Itselläni on pari kaveria jotka sairastivat sikainfluenssan olivat viikon kipeänä vuodelevossa 3 pvä lihakset kipeinä. Kummallakin tauti meni nopeasti ohi. Lääkäri ystäväni sanoi että nyt jyllää laimea versio sikainfluessasta. Hänen mielestään olisi parempi sairastaa tämä laimea versio kuin ottaa siihen rokote, jonka toiminnasta ei ole tietoa.
Testaamaton rokote voi aiheuttaa enemmän tuhoa kuin influenssa itse.
http://www.infosota.fi/2009/07/09/toimittaja-ja-laakari-sikainfluenssa-joukkomurhaa-varten-tehty-bioase/
David Icke on entinen BBC:n urheiluselostaja, joka erotettiin työstä mielisairauden takia. Hän väittää, että moni ihminen on todellisuudessa avaruudesta tullut krokotiili valepuvussa.
Joka paikassa toitotetaan ettei rokotetta ole pakko ottaa kuitenkin on paljon työpaikkoja joissa rokote on ollut pakko ottaa työnantajan käskystä. Mitä tapahtuu jos et ota siltikään? kuinka moni haluaa ottaa riskin ja menettää työpaikkansa. Jokaisella pitää olla oikeus omiin mielipiteisiin ja vakaumuksiin. Itse en ota vaikka olen hoitoalalla, otan riskin ettei töitä jatketa.
Meidän koululle on tullut ilmoitus että sikainfluenssa rokote olisi saatavana.Mietin tässä vaan että kannattaako ottaa. Olen vähän epävarma rokotteesta , kun olen lukenut siittä ja sen (ehkä) haitoista.´Vanhempani sanovat että se kannattaisi ottaa kun olen yleisessä koulussa , mutta itse olen sitä mieltä että en ota , koska olen nuori,terve ja urheilullinen en usko että se sikainfluenssa olisi sen pahempi kuin tavallinen (vähän pahempi) flunssa! SANON EI ROKOTTEELLE!!!
Rokotteesta saa kuitenkin usein jotain lyhytaikaisia haittoja. Joku voi olla pari päivääkin kipeä. Kohdallasi vakavan hengenvaarallisen infektion mahdollisuus on todella pieni, mutta kuitenkin reaalinen. Mitä useampi koulutovereistasi ottaa rokotteen, sitä pienempi on sinu riskisi sairastua.
Totuus on kuitenkin se, että ilman rokotteita nuoriaKIN kuolisi enemmin (kymmeniä vai satoja Suomessa?) kuin edes pääosin rokotesuojan saaneena.
David Vaughan Icke (s. 29. huhtikuuta 1952 Leicesterissä, Englannissa) on brittiläinen kirjailija, joka on vuodesta 1990 lähtien omistautunut selvittämään "kuka ja mikä todella kontrolloi maailmaa". Icke on entinen jalkapalloilija, toimittaja, urheiluselostaja ja vihreän liikkeen kannattaja. Hän on kirjoittanut näkemyksistään yli 20 kirjaa.
[muokkaa] Salaliittoteoriat
David Icken teorioita ovat mm. se, että maailmaa hallitsee salainen ryhmä nimeltään "Globaali eliitti" eli "Illuminati".
Vuonna 1999 Icke julkaisi kirjan nimeltä "The Biggest Secret" (Suurin salaisuus), jossa hän kirjoitti Illuminatin jäsenten olevan Draco-tähdistöstä lähtöisin olevia liskohumanoideja, jotka pystyvät muuttamaan muotoaan ihmisiksi. Nämä liskot tunnetaan nimellä Babylonian veljeskunta (Babylonian Brotherhood) ja heihin kuuluvat monet vaikutusvaltaiset henkilöt, kuten George W. Bush ja kuningatar Elizabeth II.
Icken teorioita on myös syytetty antisemiittisiksi, koska hän väittää, että Illuminatiin kuuluu vaikutusvaltaisia juutalaisia pankkiirisukuja, jotka Icken mukaan suunnittelivat holokaustin ja rahoittivat Adolf Hitleriä. Hän myös tukee teoksen Siionin viisaiden pöytäkirjat teorioita.
Kirjassaan "Tales From The Time Loop" sekä muissa teoksissaan Icke väittää, että järjestäytyneet uskonnot, kuten kristinusko, islam ja juutalaisuus, ovat Illuminatin aikaansaannoksia, joiden tehtävänä on hajottaa ja hallita ihmiskuntaa loputtomilla konflikteilla.
vaikka rokotetta ei ottaisi, siihen EI kuole. itse olen sairastanut influenssa kuumeen jälkeisein ja mahdollisen keuhkokuumeen, kuumetta oli 40,9 ja olin silloin 7v. nyt olen 15v. ja tässä sitä vielä ollaan. ja jos se possun saa, niin ainakin siihen saa koko elämän kestävän vastustus kyvyn, toisin kuin rokotteessa vastustuskyky on väliaikainen, joten jos haluaa ottaa rokotteen niin siitä vaan jos haluaa elää loput elämästään taudin pelossa, mut jos ei ota niin siitä vaan hankkimaan se possu niin vastustuskyky sitä varten kestää kuolemaan saakka. ja olisi kiva olla tietoinen että mitähän sinne suoneen laittaa, ja se rokote kans näkyy soluissa
" ja olisi kiva olla tietoinen että mitähän sinne suoneen laittaa"
- netistä löytyy tarkka tuoteseloste. Lue toki se, jos se helpottaa
"ja se rokote kans näkyy soluissa "
- ei näy.
" toisin kuin rokotteessa vastustuskyky on väliaikainen"
- ei ole sen väliaikaisempi kuin virustartuntakaan
Itse asiassa rokote antaa suojan hieman laajemmalle kirjolle viruksia. Tartunta antaa suojan vain sille muuntuneelle versiolla, jolle on altistunut. Rokote taas itse asiassa hieman laajemmalle kirjolle.
Minä puolestani luotan siihen että kaikki "lampaat" ryntäävät rokotettavaksi ja eivät siten sairastu, eivätkä levitä tautia. Toivon että varsinkin ne, jotka kuvittelevat olevansa niin korvaamattomia että menevät sairaanakin töihin; hakevat piikin.
Itse en halua ottaa piikkiä. Joku kiireessä väsätty "tienataan ihmisten pelolla isot rahat"-rokote. Sisällöstä ja sen vaikutuksesta ei kukaan tiedä. Karvat nousee pystyyn kun vakuuttelevat, että nämä suomalaiset rokotukset eivät sisällä elohopeaa jne.
vouhkaavatkin ettei joutuis pistään lappua luukulle että paikallinen markantalo ei voi palvella kun työntekijät sairastaa........varmaan säätävät lain jos joku makaa kotona kipeenä ni se ei ole yhteiskuntakelponen..
paras kun lopetetaan kaikki siat niin eipähän tule sikaflunssaakaan....tai joo.sittehän ne joutuu kloonaamaan senkin viruksen..nöf
"Itse en ota vaikka olen hoitoalalla, otan riskin ettei töitä jatketa. "
Näöin saadaan suodatettua varalliset ja typerät hoitajat pois terveydenhuodon piiristä. Ja kyllä niitä vaan onkin. Miten on mahdollista, että sairaanhoitajissa on niin hemmetin paljon tyhmiä ihmisiä. On tietty fiksuja ja osaaviakin.
Rokote tai potkut olisi todella hyvä keino saada hölmöimmät ulos. Valitettavasti suomessa ei voi niin tehdä:-(
Mikään työnantaja ei ole jumala että voi pakottaa ihmistä yhtään mihinkään!
Kiva kuulua elittiin!
Mitähän teit koulussa kun sulla ei ole edes perusasioista tietoa - kirjallisesta ilmaisusta puhumattakaan. Toivottavasti et ole töissa samassa sairaalassa minun kanssani.
Kekkonen ja Mannerheim, Stubb, Niinistö ja ihku Katainen, sitten Mauri Pekkarinen ja aina mairea Jutta Urpilainen.Ulkomailta Mahatma Gandhi, Michael Jordan, Barack Obama, Hilldog, Matt Stone ja Trey Parker!
juttu että kaikki jutut on silloin vaarattomia kun ihmistä ei pakoteta mihinkään ja joutuu maksaa itsensä kipeäksi. Kun taas silloin on hengenvaarallista jos ihminen pakotetaan ja ei joudu maksaa siitä.
Rokote on pakollinen usassa ja jossain muuallakin, joten se on hengenvaarallinen. Ihme että suomessa ei ole pakollinen, ainakaa vielä.
Ei se rokote ole pakollinen edes USA:ssa. Jos olisi, niin seuraukset olisivat jo havaittavissa.
Olisi syytä lukea muutakin kuin noita ameriikkalaisia salaliittosivustoja.
iltalehdessä oli siitä uutinen myös ja hesarissa.
Kallis rokote kehitetään (on jo kehitetty), että saadaan kaikkiin ihmisiin tämä H1N1-virus lopullisesti. Rokote sisältää paljon haitallisia ainesosia, tarkemmin Pandemia-keskusteluissa. Rockefellerit, Bilderbergit ja isot lääkejätit ovat voittajia.
Kaiken lisäksi sikainfluenssarokotteessa on "siru ihon alle", joten se annetaan joko oikeaan käteen tai otsaan. Tarkoitus on hävittää käteinen raha maailmasta. Ilm. 13:16-18.
Sikainfluenssarokotteen koodi on US666 ja EU666. Jos epäilet, niin googlaa nämä tuotekoodit.
Jaaha....se kyllä riippuu kumpi kätinen on,mulle laitettiin vasempaan käteen,ei siis vaihtoehtoisesti otsaan.Tiedän tämän ilmestyskirjan paikan,mutta ei tässä nyt ole sellaisesta kyse.
http://koti.phnet.fi/elohim/viimeiset_paivat8
lukekaa tuolta.. Tämähän saattaa olla se siru juttu ja näin monet ihmiset saavat pedon merkin, tietämättään.
Ei ole vaarallinen, ottakaa vaan rokote.
"GlaxoSmithKlinen myymän rokotemäärän karkea hinta-arvio on Helsingin Sanomien mukaan noin 3,1 miljardia euroa. Se on yli kymmenen prosenttia yhtiön viime vuoden liikevaihdosta (26 miljardia)."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1738025
Erittäin hyvin onnistunut vedätys lääkefirmoilta..
Rahastahan tässä on loppupeleissä kysymys.
Et sitten ole tullut ajatelleeksi, että' mitä tuon rokotteen kehittäminen kaikkine testauksineen tuli maksamaan....? sattuu nimittäin olemaqan niin, että rokoteen valmistus ja kehittämiskustannukset ovat suurin osa tuosta 3.1 mrdstä. jokunen miljoona jää sitten uusien lääkkeiden kehittämiseen.
ei ketään se varmaankaan kiinnosta, että miltä tuntuu olla kipeänä tai katsella avuttomana kipeää lastaan. silläkään ei ole mitään väliä, että jos pademia puhkeaa ilman, että suurin onsa väestöstä on rokotettu, niin silloin virusleviää myös ns. riskiryhmiin, jotka kuolevat. Sehän on tietysti sinusta vähän, josa vain muutamia satoja tai tuhansia kuolee - vai onko, jos heidän joukossaan on sinun lapsesi, siskosi tai äitisi?
Tavallinen flunssa tappaa pelkästään Yhdysvalloissa yli 40.000 joka vuosi. Tähän mennessä sikalenssu on tappanut noin 5000 maailmanlaajuisesti.
"ei ketään se varmaankaan kiinnosta, että miltä tuntuu olla kipeänä tai katsella avuttomana kipeää lastaan. "
Niin, joskus ihmiset sairastuvat ja lapset myöskin.
"Sehän on tietysti sinusta vähän, josa vain muutamia satoja tai tuhansia kuolee - vai onko, jos heidän joukossaan on sinun lapsesi, siskosi tai äitisi?"
Puhutaan sitten lisää kun satojatuhansia on kuollut. Meinaatko että kuolee?
"sattuu nimittäin olemaqan niin, että rokoteen valmistus ja kehittämiskustannukset ovat suurin osa tuosta 3.1 mrdstä. jokunen miljoona jää sitten uusien lääkkeiden kehittämiseen."
Roskaa. Kyseessä on vain vähän muutettu rokote ja kehittäminen ei kauaa kestänyt... noin muutaman kuukauden eikä sitä ole kunnolla testattu.
katsoin juuri videon, jossa amerikkalainen lääkäri expertti (tai joku vastaava) kertoi, että rokote olisi jopa vaarallisempi kuin itse rokote. (http://www.youtube.com/watch?v=E1z7KSEnyxw&feature=player_embedded). Sekä http://sikainfluenssa.biz/ sivuilla kerrotaan muita rokotteen haitta vaikutuksia. Rokote sisältää jopa muutaman vaarallisen lisäaineen (tiomersaalia (elohopeaa) ja skvaleenia)!!!! Joten miettikää ennen kuin otatte rokotteen!
Et oo tosissas...
Käyppä jossain asiasivuilla!!!
On totta että en itsekään aio ottaa sikainfluenssarokotetta, koska olen täysin perusterve ihminen ja tiedän että minulla on melko hyvä vastustuskyky, jonka olen työni kautta saanut. Koen rokotteen ottamisen turhaksi, koska tällä hetkellä Suomessa jylläävä H1N1-viruskanta on melko laimea, eikä siihen perusterveet ihmiset kuole. Ei kannata turhan takia kärsiä mahdolliset rokotteen aiheuttamat sivuvaikutukset. Avomiehelleni ko. rokotteen ottamista kuitenkin suosittelen, koska hän kuuluu riskiryhmään sydänvikoineen ja -tahdistimineen. Hänelle sikainfluenssan sairastaminen saattaisi olla kohtalokasta. Rokotteen aiheuttamat sivuvaikutukset ovat pieniä kuolemaan verrattuna. Nämä Teidän spekuloinnit ja salaliittoteoriat perusteluina jättää rokote ottamatta ovat melko naurattavia.
Ensinnäkin, kukaan ei ole luonut tätä tautia tässä viime aikoina. Siksi jo aikaisemmin on patentoitu rokote ko virusta vastaan. H1N1-virus on jyllännyt jo 1900-luvun alussa aiheuttaen esimerkiksi vuonna 1919 epidemiaksi muodostuneen espanjantaudin viruskannan. Ja mitä 1970-luvun lopussa tapahtuneeseen sikainfluenssaepidemiaan tulee, silloin taisi olla hieman erilaiset valmiudet, tekniikka ja tieto valmistaa rokotteita, mitä tulee nykyaikaan.
En yritä puolustella mitenkään sikainfluenssarokotetta, ja myönnän että lääkefirmat pääsevät mässäilemään ihmisten pelolla, jonka media on onnistunut luomaan. Onhan kyseessä kuitenkin vain yksi A-influenssaviruksen muoto, ja influenssoja tulee ja menee koko ajan. Ihmisten pitäisi käydä lukemassa LUOTETTAVILTA sivuilta H1N1-viruksesta ja -rokotteesta, eikä luoda mitään käsittämättömiä salaliittoteorioita, jotka perustuvat yksinkertaisesti tietämättömyyteen. Nämä salaliittoteoriat aiheuttavat vain lisää hysteriaa. Suosittelen käymään Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen sivuilla (www.thl.fi) ja lukemaan asioiden todellisen laidan. Jos tämä rokote pystyy pelastamaan monia ihmishenkiä (kuten moni muu rokote on tehnyt) tai sillä pystymään ko tauti poistamaan maailmasta kokonaan (kuten esim isorokko), otan rokotteen kuin rokotteen avosylin vastaan.
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/rokotuksetjarokottaminen
Käykää lukemassa luotettavaa tietoa rokotteen ottamisesta, ja tehkää sitten vasta päätös, otatteko rokotteen vai ette.
Järki käteen hyvät ihmiset.
Elikkä olen vielä täysissä ruumiin/sielun voimissa. Vähän pistopaikaa(olkavarata) "jomottaa" muuten voiti OK:
Nyt sitten odotan ettei tauti tarttuisi edm. perheen jäseniin. P.S. Tämä on muistokirjoitus 23.10-19 klo 000000000
Hyvin kirjoitettu!
Mutta ei uppoa näihin mielisairaisiin - tulet huomaamaan.
väärä paikka kirjoitella "fiksuja".
->Kohti NWO:ta
Vähän sitä loogista päättelyä kiitos. http://fi.wikipedia.org/wiki/Logiikka
Piikki on ainakin yhtä vaarallinen kun itse tauti, ellei vaarallisempi rokotteen sisältämien aineiden takia. Jos on riskiryhmässä VOI kuolla sikaflunssaan JOS SEN SATTUU SAAMAAN, kuten myös aina kaikkiin muihinkin tauteihin. Jos on riskiryhmässä VOI kuolla piikkiin KUN SEN MENEE OTTAMAAN. Kun menee ottamaan 100% varmasti saa verenkiertoon aineita jotka EIVÄT SINNE KUULU. Sairastuminen influenssaan ei ole IKINÄ 100% varmaa ja käyttämällä JÄRKEÄ voi minimoida sairastumista. Lisäksi piikki EI ANNA 100% suojaa sikainfluenssaan.
1. "pikki" antaa lähes 100%:n suojan - käytännössä 100
2. mitkä aineet sinun mielestäsi kuuluvat tai eivät kuulu verenkiertoon?
- onko niin, että H1N1 -virus kuuluu verenkiertoon, mutta
- tapetun (pilkotun ja inaktivoidun) virukset pintaproteiinit eivät kuulu
3. tietenkään sairastuminen ei ole varmaa, mutta jos kaikki rokotetaan, niin silloin se on varmaa että kukaan ei sairastu (no, 99%). Jos taas ei rokoteta, niin helposti 30% sairastuu - pahimmassa tapauksessa pitkälti yli puolet. Vaikka iso osa sairastaa ja paranee kotonaan, niin parissa miljoonassa sairastuneessa on aika monta niitä, jotka eivät selviä ilman sairaalahoitoa. Sitä taas ei kahdelle miljoonalle yhtäaikaa riitä!
Miksi siis 30%-50% pitäisi sairastua, kun on sellainen vaihtoehto, että kukaan ei sairastu?
4. Jos kuuluu riskiryhmään, niin voi kuolla virukseen. Vaikka ei olisikaan, niin voi sairastua tai kuolla nk. jälkitauteihin. Niistä voi jäädä myös pysyvä invaliditeetti, kuten vaikea hengityksen vajaatoiminta - olisko kivaa?
5. Mihin perustuu käsityksesi, että riskiryhmään kuuluva voi kuolla rokotteeseen? Analyfaktinen shokki (allerginen reaktio) on sellainen johon voisi kuolla, jos ottaisit piikin omia aikojasi kotonasi JA olisit allerginen jollekin rokotteen aineosalle. Tästä syytä rokote annetaankin AINA olosuhteissa, jossa analyfaktinen reaktio voidaan hoitaa. Jotta et nyt taas mielikuvittelisi hulluja, niin kysymys on siis täsmälleen samasta asiasta, kuin niillä, jotka kuolevet ampiaisen piston aiheuttamaan analyfaktiseen reaktioon, jos eivät pääse nopeasti hoitoon. Hoito on sinänsä helppo ja nopea.
ja lopuksi
6. väität, että "Piikki on ainakin yhtä vaarallinen kun itse tauti, ellei vaarallisempi rokotteen sisältämien aineiden takia." Hahhahhahh! Tiedätkö sinä edes mitä nuo aineet ovat? siinä rokotteessa ei ole yhtään "vaarallista ainetta" (jos nyt ei lasketa vaikkapa vettä, jota jos saat liikaa verenkiertoosi, niin kuolet)
Tuon lääkkeen "runko" on saanut myyntiluvan jo vupnna 2004 ja sitä on käytetty jo miljoonia kertoja! Se on erittäin perusteellisesti testattu. Ainoa aineosanen, joka on "uutta" on juuri tästä viruksesta tehty proteiinimalli, jonka elimistö tunnistaa ja tuottaa sille vasta-aineet. Jos siis edes elävä vitrus ei sinusta ole vaarallinen, niin miten tuo tapetun ja pilkotun viruksen yksi osa sitten olisi!?!?!?
Lopgiikkaa hyvä ihminen - LOGIIKKAA!
Vaikka tuskin tuo typerys sitä ymmärtää. Jos nyt edes olisi vähän aikaa hiljaa.
Ihmiset kyllä erittäin typeriä! Älkää hyvät ihmiset menkö ottamaan rokotetta joka on vaarallisempi kun itse sikainfluenssa.
Kannattaa lukea:
http://209.85.129.132/search?q=cache:http://sikainfluenssa.biz/
Unkarissa kaksi päivää sikainfluenssarokotuksen jälkeen, 64-vuotias nainen kuoli.
Kolmas kuolema sikainfluenssarokotteesta Ruotsissa?
Sairaanhoitajat sairastuivat sikainfluenssarokotteesta Ruotsissa.
Sikainfluenssarokote ei suojaa sikainfluenssalta.
Harvardin yliopistossa työskentelevän lääkärin Marc Lipsitchin mukaan sikainfluenssa on vaarallisuudeltaan samaa luokkaa vuosittaisen influenssan kanssa. Lipsitchin mukaan sikainfluenssan aiheuttama kuolleisuus olisi vain 0.007%. Mikäli rokote toimisi 10% ajasta, pitäisi miljoona ihmistä rokottaa, jotta estettäisiin yhden ihmisen kuolema.
Koska rokotteet aiheuttavat haittavaikutuksia, sikainfluenssarokotteen ottaminen “varmuuden vuoksi” lisää todennäköisyyttä sairastua rokotteen haittavaikutuksiin.
Tällä hetkellä ainoa viite siihen, että sikainfluenssa olisi vaarallisempi kuin normaali kausittainen influenssa on sen ennennäkemätön geneettinen rakenne. Muutoin se muistuttaa oireiltaan kausittaista influenssaa.
Tuo edellinen viesti on malli esimerkki denialismista.
Eihän tuo ihmisraukka sille mitään voi, että on päästään vajaa ja suoltaa aivan täyttä puppua ilman minkäänlaista suhtellisuudentajua saati tietoa asiasta. Näitä on muutama prosentti väestöstä ja kun nykyisin on mahdollista asua yksin erilaisten tukien ja avohoito järjestelmän avulla, niin nämä pääsevät nettiinkin kirjoittelemaan. Ei niitä kuitenkaan pidä ottaa sen enempää todeta kuin muitakaan hulluja. ainahan näitä on ollut.
"ja lopuksi
6. väität, että "Piikki on ainakin yhtä vaarallinen kun itse tauti, ellei vaarallisempi rokotteen sisältämien aineiden takia." Hahhahhahh! Tiedätkö sinä edes mitä nuo aineet ovat? siinä rokotteessa ei ole yhtään "vaarallista ainetta" (jos nyt ei lasketa vaikkapa vettä, jota jos saat liikaa verenkiertoosi, niin kuolet)"
Miten uskallat ees väitää että aineet jota rokote pitää sisällään ei ole vaarallisia!? otetaan esimerkiksi vaikka elohopea:
"Elohopea on raskasmetalli eli sen lääketieteelliset vaikutukset ovat ihmiselle haitallisia; se ja sen yhdisteet tuhoavat aivoja, munuaisia ja keuhkoja." jo nuo tiedot estävät minua ottamasta rokotetta koska vaikka olen nuori, mutta urheilen ja olen muutenkin kunnossa joten en usko että tulee kovin kummonen nuha...mutta kuitenkin "riskejä on otettava"
Suurin osa tuosta rokotteestahan on divetyoksidia. Mitäs tämän vaikutuksista tiedetään!!??
Niin, tarkemmin se on divetyMONOKSIDI. Käytetään esimerkiksi ydinvoimaloiden jäähdytyksessä!!! Ettei vaan lauhdevesistä nämäkin peräisin !!!
Rokote ja sikatauti on yksi vitun hailee, se tauti on pelkkä hyttysen pieru tässä pallossa. Tänäänki kuolee nälkään monia kymmeniä tuhansia. Täällä jengi jaksaa jauhaa jostain paska mitättömästä taudista johon kuolee ehkä pari ihmisitä tänään. Suomessakin köyhyysrajan alapuolella ~miljoona. Monikohan mummo kuolee täällä suomessakin tänään aliravinnon puutteeseen, tai monikohan lapsi elää aliravittuna??? HÄH? Vähän suhteellisuudentajua nyt.
No vsataus on: ei yhtään.
Suomessa mummot ei kuole aliravitsemukseen eivätkä lapset elä aliravittuna. Itse asiassa aivan päin vastoin. Meillä on liikalihavia lapsia ja mummoja, jotka kärsivät nyt tai myöhemmin (lapset) lihavuuden tuomista sairauksista JA kuolevat niihin.
Mutta jos sinua vituttaa se, että meillä on niin pirun paljon paremmin asiat kuin Afganistanissa tai Intiassa, niin mitäs ajattelit sille noin oikeasti tehdä? Laskteaan meidän elintasomma yhtä alas, niin olla tasa-arvoisia, niinkö? Ajetaan lääketehtaat alas, niin jävät nekin lääkkeet kehitysmaissa saamatta, jota sinne nyt lahjoitetaan. Mitä?
Kules pösilö: jos miedän pitää jotenkin auttaa niitä kehitysmaiden ihmisiä, niin meidän on oltava terveitä. sairaina emme pysty senkään vertaa. Jos meillä ei mene talous ja teollisuus hyvin, niin meilläkään ei ole yhtään mitään annettavaa muille.
terveenä pysyy kun syö terveellisesti. Flunssia on ollut aina ja tulee aina olemaanki. Syöt terveellisesti niin pysyt myös terveenä. Lääkkeet on vain haitaksi.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/09/joka_kolmas_vanhus_aliravittu_paakaupunkiseudulla_317883.html
http://www.aamuposti.fi/Uutiset/Kaikki-uutiset/Paauutiset/Hyvinkaan-vanhainkodeissa-kymmenia-aliravittuja-asukkaita
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/281002160152PB?OpenDocument
Katoppa kullanmussukka (en alistu haukkumaan kuten sinä teet) mitä kapitalistinen talousjärjestelmä saa aikaiseksi:
SASK:
Miljoonien kohtalona velkaorjuus ja muut pakkotyön muodot
http://www.sask.fi/kaikki_uutiset/?x115663=278307
76 murhattiin ay-toiminnan vuoksi:
http://www.sask.fi/kaikki_uutiset/?x115663=285072
Kato kaikki:
http://www.sask.fi/kaikki_uutiset/?E*O=0&x115663=Select/List
THL on arvioinut, että tauti vaatii Suomessa vähintään 50 kuolonuhria ja vie vähintään 150 ihmistä tehohoitoon. Tautiin kuolevista ja sen vuoksi sairaalaan joutuvista 90 prosenttia tulee olemaan alle 65-vuotiaita, Ruutu ennakoi.
Suomessa kuolee liukastumisonnettomuuksissa satoja ihmisiä joka vuosi.
Liukastuminenki on vakavampaa kun itse sikatauti. Vuosittain yli 50 000 jalankulkijaa joutuu hakeutumaan hoitoon liukastumisvammojen vuoksi. Liukastuminen ja kaatuminen voivat johtaa vakavaan loukkaantumiseen, josta paraneminen vie aikaa. Ranteen ja lonkan murtumat, ruhjeet ja nyrjähdykset ovat yleisimpiä liukastumisen aiheuttamia vammoja. Selkä saattaa venähtää jo pelkän äkillisen tasapainon korjausliikkeen seurauksena. Vammautumisriski kasvaa iän myötä. Myös kuolemaan johtaneita liukastumisia sattuu vuosittain.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/liukastumiset_vievat_tuhansia_sairauslomille_1109644.html
Tässä ohjeita miten välttää liukastumisen.
http://www.kotitapaturma.fi/sivu.php?artikkeli_id=89
toi oli hyvä :) Kun täällä lässytetään sikataudista, niin hyvä vähän saada vakavampaakin aihetta esille :)
Kaikki on suhteellista.
25 v nainen menehtyi sikainfluenssaan lauantaina 24.10.2009. Ei ehtinyt saada rokotetta, Tamiflu ei tehonnut. Tänään olen saanut itse rokotuksen, kehotan kaikkia järjellä varustettuja ihmisiä rokotuksen ottamaan. Tässä ketjussa näyttää olevan runsaasti psyyken lääkityksen tarpeessa olevia paranoidikkoja - kuolkoot he sitten pois, yhteiskunta tervehtyy.
se nainenhan oli jo parantumassa sikainfluenssasta, mutta kuoli perussairautensa aiheuttamaan tilaan. Mutta näin kaikki kuolemat tällä hetkellä tullaan pistämään sikanuhan piikkiin.
mummoja kuolee aliravittuna ja lapsia on aliravittuna. toki meillä on myös liikalihavuutta ja kaiken kaikkista pahoivointia. menkää käymään SUOMALAISTEN kaupunkien ghetoissa. ei mee hyvin meilläkään!
sikainfluenssa.biz ei toimi enää. onko tämä sananvapautta?
Mitä uutinen sanoo.
"Nainen oli hoidettavana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä terveyskeskuksen vuodeosastolla, jonne hän tuli influenssan ja heikentyneen kunnon takia.
"Influenssalla on jokin rooli tässä, mutta ei hän sen aiheuttamaan tautiin suoraan kuollut", kertoi Oulun yliopistollisen keskussairaalan osastonylilääkäri Hannu Syrjälä maanantaina.
Syrjälä ei halunnut kertoa, mikä oli naisen perussairaus. "
http://www.hs.fi/artikkeliredirect/1135250294854
Haha! toi ylä puolinen oli hyvä!
Mut katselin tälläsen videon pätkän just ja pisti kyllä vähän miettiin tota rokotteen ottamista :/
Tyttö otti rokotteen elokuussa ja 10pv päästä nousi kuume ja sit tämä---->
http://www.youtube.com/watch?v=ja7lCIp04YY
Noh...mahtaneeko joku oikeasti tietää tuon videon alkuperästä....
minkä tahansa rokotteen jälkeen voi saada nuhaa ja kuumetta. Eiks tästä sika rokotuksesta oo tehty iso asia...vähä liian iso???
Ottakoon ne jotka haluu ja ne ei ketkä sitä vastustaa... Aika selkeetä!! mun mielestä! On vaan hiukka naurattavaa kun kaikki koittaa tehä omasta mielipiteestä sitä oikeeta!! Vaikka kukaan tuskin on asiaa paremmin tutkinut. siis laboratorioissa yms yms. Mie otin rokotteen ja tässä sitä ollaan ehjin nahoin ja vauvakin ihan terveenä massussa :D
yritetään. Buisness on buisnessss ja yritetään saada rahaa vaikka ihmishengillä.Millään ei ole mitään väliä.Tehtailu jatkuu....
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=219959
http://www.rokotusinfo.fi/yhd/tiedotteet/tiedote_080909_html
http://www.youtube.com/watch?v=KFLir5yZ960
kerta yritetään täydellisyyttä saavuttaa, niin yrittäisivät tosissaaan ratkaista miten estää liikenneonnettomuudet, väkivaltakuolemat, sydän ja verisuonitaudit, lihavuus ongelmat. Näihin kuolee paljon enempi ihmisiä.
Itse en rokotusta ota ja jos kuolen niin sitten joudanki hautaan, jos ei kerta oma vastustuskyky riitä tappamaan sikatautia.
eikö olisi parempi kehittää luontaista vastustuskykyä ja sairataa??
Kyllä maailma on jumalauta sekasin.
kumpikohan on sekaisin....
Ootko jo kokeillut ottaa yhteen tetanus (Clostridium tetani) bakteerin kanssa. Ja tietysti ilman rokotetta. Kumpi mahtaa voittaa.
kummatki :)
OLET oikeassa minäkään en aio muuta ku sairastaa...... Mitä ruton väliä sillä on vaikka sattuiski kupsahtaan (joka on 100% epätodennäköistä)???!!!!??!!! ÄLKÄÄ rakkaat ihmiset menkö ottamaan sitä rokotetta. Mun isoveli sairastaa munuaistulehdusta joka voi puhjeta koska vaan, mutta LÄÄKÄRIKIN oli sanonu ETTEI rokotetta KANNATA ottaa!!!!!!!!!!!
tää karjukuume juttu on vähän ihmeellinen ku joku on väittänyt et se olis kualeman tauti mut en usko siihen . rokottees sit taas on kuulemma elohopeaa. mun sisko sai rokotteen ja nyt sillä on kauhea kuume
http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/h1n1-flu-and-vitamin-d.shtml
Pitkä pätkä mutta suosittelen lukemaan.
Mitä tuosta vitamindcouncil artikkelista pitäisi päätellä? Sikainfluenssasta on tehty ihan liian suuri asia. Mielipiteitä taudista ja siihen kehitetystä rokotteesta on miljoona. Luotettavia tiedon lähteitä on vaikea rajata ja esimerkiksi internetissä leviävät "infopaketit" taudista ja rokotteesta ovat ristiriitaisia. Tämä vitamincouncil -linkki menee huuhaa gatekoriaan ainakin minun ahtaassa mielessäni.
--- voitaisiinko resurssit nyt suunnata ihan oikeiden sairauksien tutkimiseen
"http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/h1n1-flu-and-vitamin-d.shtml
Pitkä pätkä mutta suosittelen lukemaan. "
No huh! Oletko tosissasi? Näitä vitamiinin kauppaajia on joka lähtöön. Kuolen nauruun.... XD
meenyt jo hoitaa runkku
mee ite hoitoo
hoitoo meenki. Puhun iteleeni hahahahahha. se on iha selvää kuolette kaikki jos otattte rokottee mut soz ei oo mun vika pellet
miksi tästä asiasta on näin HIRVEÄ kohu!? odotetaan nyt että rokotuksia aletaan edes antamaan, ja jos ei sitä halua ottaa niin ei sitten ota. katsoin tuon videon youtubesta missä tyttö oli saanut "sivuvaikutuksia" rokotteesta.. tyttö juoksee ja kävelee takaperin normaalisti mutta käveleminen eteenpäin ei onnistu.. HU-OH! kävellessään puhuu kenties vain takaperin...? H1N1 ei ole sen vaarallisempi kuin mikään muukaan vuosittainen influenssa-aalto. ainakin minä voin sen rokotteen ottaa, en usko että siitä mitään elämää suurempia sivuoireita tulee.. mielummin sairastan 3 päivää kotona kun sitten viikon influenssassa joululomalla (niin kävi viime vuoden jouluna). älkää panikoiko ihmiset, vielä te ootte hengissä.
mä en ainakaan rokotetta aio ottaa,ON IHAN TURHA ROKOTTAA ITSEÄÄN JONKUN KUUMEEN TAKIA ja who cares jos sairastaa sen 3pv ei se varmaa tapa jos tuhlaa 3pv elämästään sohvalla kytäten telkkaa..
Yksi tärkeä näkökohta: H1N1 on muuntunut muoto kauan liikkeellä olleesta influenssaviruksesta. Maailmalla muhii jossakin kuitenkin edelleen erittäin tappava mutta onneksi huonosti tarttuva virus H5N1 eli lintuinfluenssa. Influenssavirukset voivat rekombinoitua eli vaihtaa perintötekijöitä, mistä seuraa ennalta-arvaamattomia muutoksia niiden ominaisuuksiin. Esim. sikainfluenssvirus on ottanut jonkin osan lintuinfluenssaviruksen geeneistä. H1N1-pandemiassa on se vaara, että virus rekombimnoituu H5N1:n kanssa niin, että pahimmassa tapauksessa syntyy hyvin tappava ja helposti tarttuva virus. Tämä on aivan realistinen mahdollisuus. Selvää on, että tämä lamaannuttaisi koko maailman. Tämä on yksi syy, miksi nykyistä pandemiaa olisi pyrittävä rajoittamaan kaikin mahdollisin tavoin, joista tärkein on rokotus.
Suomessa kuolee tupakkaan 5000-6000 ihmistä vuosittain. Montako on kuollut sikainfluenssaan koko maailmassa tähän mennessä? En ota rokotetta.
Mitä ihmeen tekemistä noilla on toistensa kanssa?
Ihmisä kuolee tupakkaan, liikenteessä, lihavuuden seurauksena ja jotkut hyppii katolta.
Onko tuo joku syy sille, että lisäksi mahdollisimman moni pitää saada kuolemaan myös H1N1 -viruksen aiheuttamana? Kun sinä sitten makaat kuumessa sängyn pohjalla ja olo on todella kurja, niin helpottaako sina jotenkin se, että typeriä tupakoitsijoita kuolee samaan aikaan? Mites kun kaupunkisi bussikuskit ovat sairaana ja linjoja jää ajamatta, lapsesi joutuu odottamaa bussia tunnin kauemmin, niin lohduttaako se, että "no tupakkimiehet kuitenkin kuolevat"?
Siis kun 5000 kuolee tupakoinnin seurauksena, niin 50 saa kuolla virustautiin vaikka 40 voidaan väestötason rokotuksilla estää. Puhumattakaan kymmenistä tuhansista sairastavista......
Sä olet tosi pimee ihminen!
MITEN SITÄ TUPAKKAAN KUOLLAAN. Syömälläkö sitä ja saamalla myrkytyksen. Ei sitä suoraan voi sanoa tupakan tai viinan tappavan. Ne vain eivät ole kaikille terveellisiä tai ehkä ei kenellekään paitsi viina kohtuudella otettuna pitää röörit auki. Läskisoosiin Suomessa kuolee vuosittain tuhansia. Varsinkin sikaläskisoosiin. Terveemmät ruokailutavat ja viini tavallisiin kauppoihin ja hinnat alas niin eiköhän Suomikin vielä tervehdy. Salatti jokapäiväiseen ruokapöytään eikä vain lisukkeena vaan kunnon annoksina. ANNETAAN VAAN SIKOJEN KUOLLA LUNSSAAN NIIN SAADAAN TERVEEMPÄÄ RUOKAA LÄSKIN SIJASTA.
http://www.translate.google.com/translate?hl=en&sl=ru&tl=fi&u=http://globalist.org.ua/?p=22750
hysteeristä kuolemanpelkoa ja oman perseen hätäistä varjelua sanon minä.
Täällä haukutaan rokotteen epäilijöitä mielisairaiksi sekopäiksi ja sitten lauotaan suoria "TOTUUKSIA" kukin tahoiltaan.
kysymys: MISTÄ TE VOITTE TIETÄÄ TOTUUDEN YHTÄÄN MIHINKÄÄN?????
Itse epäilen, että eliitti haluaa tuhota vallan nimissä, joten olen skeptinen liittyen kaikkeen mitä minulle tyrkytetään terveyden nimissä. Eivät ne taida ihmisten hyvinvoinnista olla kiinnostuneita. Kaikki mistä on hyötyä kielletään ja kaikki myrkyllinen on sallittua.
MUTTA, en helvetissä tule tänne sanomaan mikä on TOTUUS.
Te olette ihan kamalia ego-hirviöitä. Myöntäkää jo, ette te mistään mitään tiedä, koska meidän ei anneta tietää. Tietoa eliitti pimittää ja satuja sepittää.
Nostan hattua rokotteen epäilijöille. Nyt jos koskaan on aika alkaa ajatella omilla aivoilla eikä niellä kiltisti kaikki mitä meidän kurkusta halutaan median avulla tunkea alas.
VASTARINTAA VELJET JA SISKOT!!!
älkää ottako oikeesti!
Älkää uskoko näitä epätietoisia ! Minä ja muut ainakin otamme tämän rokotteen, koska luotamme 110% suuriin lääkeyhtiöihin ja ja poliitikkoihimme, hehän todellisuudessa haluavat sydämmellisesti auttaa kansakuntaa kaikin parhain tavoin ! Mutta missäs on Mooses-Lippone ?
Aikuiset immeiset lukekaa tekstejänne!!
Alkaa oikeen naurattaa kun tieto ei riitä ni sitten täytyy rupee haukkumaan toisiaan.
Ottakaa asiasta selvää ja miettikää. kun teillä on oma mielipide älkää kuitenkaan pitäkö sitä parempana ku muiden.
Mie en tiiä asiasta. ja uskon että tuskin markkinoille tuotais lääkettä joka uhkais tappaa koko väestön ja joka ikisen maailmaassa. kuitenkin olen suht tyytyväinen ollut saamaani hoitoon suomessa.
Tai mahollisuus on että tää on jenkkilän hallituksen tapa eliminoida väestö...muualta maailmasta jotta voivat rauhassa toteuttaa maailman herruutta....ja tutkia uhvoja!!!
HYSTERIAAAAAAA ilmassa rauhottukaa hyvät ihmiset!!
Ite otin rokotteen ja tässä sitä ollaan terveenä ja ihan vielä tuntuu noi vauvan pienet liikkeet ja alkaa muuten olee ihan ekoja :)
Mutta hei täällä meillä päin sitten ainakin tietää (jos tuo rokote on niin vaarallinen ku puhutaan) millon muksut on syntyny ku tulee vastaan. Erittäin paljon odottavia äitejä siis meidän kunnassa ottamassa rokotteen.
HYVÄT SYKSYT JA JOULUN ODOTUKSET KAIKILLE!! kai se alkaa olee jo joulu kohta ovella kun suklaakalenteritki on jo kaupoissa :D
http://sikainfluenssa.wordpress.com/ kannattaa käydä tsekkaamassa, siinä taas huomaa kuinka pysytellään hiljaa jotta ihmiset ottaisivat rokotteen. itse en vieläkään tiedä otanko vai enkö. todennäköisesti mielummin sairastan taudin kun se on vielä niin lieväkin, ja tulen sitä kautta immuuniksi, kuin riskeeraan ja otan rokotteen jota ei ole kunnolla edes tutkittu. Jokainen päättäköön tietysti itse
Tuo antamasi linkki EI suinkaan ole mikään faktojen lähde. Päin vastoin!
Siinä olet kyllä oikeassa, että sikainfluenssarokote ei paranna sydänsairauksia eikä pelasta kuolemalta, jos sydän on loppu. Se on kuitenkin hienoa, että vaikeastikin sydänsairaat rokotetaan, vaikka toivoa ei muutenkaan juuri ole. Sehän on toki vapaaehtoista niin Norjassa kuin Suomessakin.
Koita nyt ymmärtää, että jos jossain maassa on vaikkapa 1200 vaikeasta sydämen vajaatoiminnasta kärsivää henkilöä, joista 300 kuolisi joka tapauksessa, niin vaikka kaikki 1200 rokotetaan, niin niitä kolmeasataa tämä rokote ei tietenkään pelasta siltä sydänkuolemalta - he kuolevat rokotuksesta huolimatta - siihen sydänsairauteen. Sen sijaan ne 900, joiden sydän muutenkin kestäisi, saavat suojan sikainfluenssaa vastaan. Miksi sinä haluaisit heidän saava sikainfluennssan, joka taas varmasti tappaisi heistäkin osan?
Tässä maassa kuolee koko ajan ihmisiä muutenkin. Sikarokote ei suinkaan vähennä niitä kuolemia, vaan estää lisäkuolemat, jotka aiheutuisivat H1N1 viruksesta. Sen lisäksi että kymmenettuhannet välttyvät sairastumasta, vaikka hengissä selviytyisivätkin.
Kummallista logiikkaa!?
Jokainen luulee tietävänsä rokotteesta totuuden ja sitten kun jokaisella on oma mielipide niin sitten haukutaan muita, JÄRKYTTÄVÄÄ KÄYTÖSTÄ!!!
Lainausta edelliseltä: "Aikuiset immeiset lukekaa tekstejänne!! Alkaa oikeen naurattaa kun tieto ei riitä ni sitten täytyy rupee haukkumaan toisiaan."
OSU JA UPPOS!!! Ihan oikeest....
En osaa sanoa että otanko rokotteen vai en vaikka riskiryhmään astmani takia kuulunkin...ja mulla on siihen päivittäinen lääkitys (ajattelin nyt kertoa senkin ennen kun joku takertuu siihen)
Ajattelin kuitenkin kokeilla nostaa vastuskykäni ihan perus jutuilla:
- käsien peseminen ja desin käyttäminen useammin jne...
- vitamiinien lisäämistä tabuina/poreina/hedelmistä jne...
Se ottaako rokotteen on jokaisen oma asia ja siitä on täällä turha käydä ketään haukkumaan sen takia!
Iloisempaa mieltä kaikille =)
Periaatteessa kyllä, mutta mieti tätä:
vene on uppoamassa ja kaikki kaksikymmentä matkustajaa vaarassa hukkua.
Jokaiselle on kuitenkin äyskäri, ja jos kaikki 18 äyskäröivät vettä laidan yli mereen, niin tämä pumppauskapasiteetti riittää pitämään veneen pinnalla kun ne kaksi muuta outavat rantaan.
Onko sinusta oikein, että jokainen saa itse päättä viitsiikö ruveta äyskäröimään, jos vaikka käsi tulee siinä kipeäksi?
Mitä useampi ehditään rokottaa, sitä vähemman tauti ehtii levitä ja tartuttaa niitä, joita ei ehditty rokottaa. Vai onko niin, että tärkeää on vain minä_itte ja mulle kaikki, eikä mitään vastuuta muista tarvitse kantaa?
Muuten toimienpiteesi ovat puoliksi aivan oikein:
- käsien peseminen ja desin käyttäminen useammin jne...
tuo on ehdottoman tärkeää!
- vitamiinien lisäämistä tabuina/poreina/hedelmistä jne...
tästä taas ei hyödy kuin vitamiinien valmistaja, myyjä ja verottaja, mutta ei siitä sinulle haittaakaan ole.
Vitamiinien syönti ei millään tavoin ehkäise H1N1 viruksen tarttumista (paitsi jos kärsit jonkin vitamiinin puutteesta). Muista samalla, että kaikki kaupassa myytävät vitamiinit ovat synteettisiä lisäaineita.....
Hedelmät ovat toki kaikessa mielessä okei! Ja riittävät hyvin myös vitamiinien lähteiksi.
Todettakoon vieä kaikille Tolos -uskovaisille, että jos ylimääräisistä vitamiineistä olisi terveyshyötyä, niin kyllä niitä syötettäisiin meille joka kulmassa. Jos vitamiinit todella ehkäisisivät vaikkapa syöpää, niin säästettäisiin hurjia summia syöpähoidoissa. Kuka sellaista haluaisi vastustaa? Eduskunnassa syntyisi helposti laki, jonka mukaan vitamiinejä pitää olla ilmaiseksi jaossa jokaisessa kadunkumassa. Lääketehtaan löisivät kättä yhteen - siellä ne vitamiinivalmisteet nimittäin tehdään.
Itse kävin tänään ottamassa rokotteen, koska on "pakko". Syön niin vahvoja lääkkeitä, että on todella heikko vastustuskyky.Esim. 2007-2009 ollut n. 20-30 kertaa flunssassa.mm. 2007 talvena A-virus, jonka vuoksi olin vuodepotilaana 10vrk.
Itse asiaan: Sivuoireina hieman väsynyt olo sekä pientä käsikipua. Mielummin otan rokotteen, kun ootan että saan taudin joka vie sängyn pohjalle viikoksi. Vaimolla pientä lämpöä ja käsikipua. Tänää itseasiassa rokottajani kertoi, että ei kannata ottaa rokotuksen jälkeen särkylääkettä niin kuin on ohjeistettu. Hän kertoi, että ei ole julkista tietoa mutta särkylääkkeet heikentää rokotuksen vaikutusta.
Sinä joka kirjoittelet Raamatusta väärää sanaa, että "siru ihon alle". Ei taida nyt ihan olla tuosta kyse.
"vene on uppoamassa ja kaikki kaksikymmentä matkustajaa vaarassa hukkua.
Jokaiselle on kuitenkin äyskäri, ja jos kaikki 18 äyskäröivät vettä laidan yli mereen, niin tämä pumppauskapasiteetti riittää pitämään veneen pinnalla kun ne kaksi muuta outavat rantaan.
Onko sinusta oikein, että jokainen saa itse päättä viitsiikö ruveta äyskäröimään, jos vaikka käsi tulee siinä kipeäksi?"
Itse yrität koko ajan tyrkyttää rokoteuskoasi oikeana ja ainoana totuutena ja vieläpä esiintyen sairaanhoitohenkilökuntaan kuuluvana auktoriteettinä. Missään ja kertakaikkiaan yhtään missään ei olla tutkitusti todistettu, että rokoite antaa suojan tälle influenssalle. Päinvastoin kaikki mitä influenssan ympärillä puhutaan viittaa siihen, että tämänlaajuinen joukkorokotus tällaisella vouhkalla pitää takanaan jotain muuta. Voi tietenkin olla, että lääketehtaat kera mätien poliitikoiden ajattelevat tällä kertaa ihmisten parasta ja haluavat meidän pysyvän terveinä ilman kausiflunssaa, mutta tuskinpa...
" Missään ja kertakaikkiaan yhtään missään ei olla tutkitusti todistettu, että rokoite antaa suojan tälle influenssalle. "
No onhan! Se nimen omaan on TUTKITUSTI toditettu!
Toistojen äiti... faktaa kehiin. Laita se lähde, missä sanotaan rokotteen tutkitusti todistetun...
Jos löydät sellaisen lähteen, jossa sanotaan tietyn instanssin tutkineen rokotteen tehon niin tarjoan kaljat. ...
... eipä taida ihan heti löytyä..
Kaljat saat juoda itse, mutta tutkimuksia on tehty ja paljon ennen kuin mm. nämä tiedot on saatu:
1. Perusteellisten tutkimusten tulokset voi lukea sivulta 7 eteenpäin:
http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pandemrix/D-H1N1 single PDFs/SPC/emea-spc-h832pu17en.pdf (tässä suomennos: http://www.ktl.fi/attachments/suomi/palvelut/rokotelahettamo/valmisteyhteenveto_1.10.2009.pdf)
Tuo on siis euroopan korkeimmän viranomaisen antamaa tietoa (The European Medicines Agency (EMEA))
2. Tiedot ovat peräisin niistä tutkimuksista, jotka on tehty
a) GlaxoSmithKline Biologicals s.a. laboratioriossa ja jotka on tarkistanut ja joiden tekotavan on hyväksynyt EMEA (The European Medicines Agency http://www.emea.europa.eu/htms/aboutus/emeaoverview.htm)
lue myös tämä: http://www.emea.europa.eu/influenza/vaccines/pandemrix/pandemrix.html
ja tämä: http://www.emea.europa.eu/Inspections/index.html
b) EMEA:n itsensä toimesta
3. Tutkimusmenetelmät ja tulokset ovat moneen kertaan tarkistettu lisäksi mm.
- THL (http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/organisaatio) ja
- KTL (http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen/)
yhdessä kymmenien muiden maiden viranomiasten kanssa, jotka kaikki ovat tehneet myös osan itse tutkimuksista
Tätä kaikkea puuhaa valvoo vielä WHO
http://www.who.int/csr/disease/swineflu/notes/h1n1_vaccine_20090806/en/index.html
Jos sinä haluaisit lukea vielä kaikkien laboratoriotutkimusten testipäväkirjatkin, niin olet vaatimassa pikkuisen liikaa. Et saa niitä käsiisi edes buranasta. Rokotteen kehittäminen maksaa todella paljon, ja rokoteyhtiö haluaa panostuksen takaisin tietenkin(!). Tästä syystä, kun mm. Suomi ei osta rokotetta, ellei viranomaisella ole mahdollisuus saada käsiinsä tarpeellinen määrä tutkimusaineistoa, kauppasopimuksessa sovitaan, että luovutettu aineisto on luottamuksellista. Toisin sanoen, THL:llä on huomattava määrä sellaista tietoa, joka on tarpeellista lääkkeen tehon ja turvallisuuden toteamiseksi, mutta jota sinä et oikeasti tarvitse etkä saa. Katsotaan nyt ymmärrätkö edes tuon saatavilla olevan tiedon.
Haa, sata meni rikki.
Jaa mikä oli aihe? Siis rokotukset on perseestä.
Mutta ihmiskunta on niin jo valmiiksi rokotettua, etteivät osaa ajatella itsenäisesti. Valtio ajattelee puolestasi. Viimeinen saa sammuttaa valot mennessään. Tämä on ihmiskunnan loppu.
ihmiskunnalla vaan menee koko ajan paremmin ja paremmin. Ihmiset osaavat ja ennen kaikkea saavat ajatella itsenäisemmin kuin koskaan ennen! Tasan eivät käy onnen lahjat, mutta kaikilla menee peremmin kuin ennen. Kaikkein huonompiosaiset mukaan luettuna.
Sinäkin voit esittää noita täysin älyttömiä mielipiteitä ja haukkua "kuningasta" etkä joudu loppuiäksesi kellarivankilaan, hirsipuuhun tai roviolle. Sinäkin olet rokotettu sellaisa tauteja vastaan, jota olisivat jo voineet tappaa sinut. Vesi tulee putkia pitkin sisälle ja menee toisia pitkin ulos. Sinä et jaksaisikaan kantaa vettä avannosta ja pilkkoa puita sen lämmittämiseksi.
Suurimman osan ihmisistä sivistys on sillä tasolla, että he eivät näe demoneja rokotteessa. Sinä olet harvoja poikkeuksia. Suurin osa ymmärtää mm. rokotteiden kiistattomat edut. Sinä et, koska olet tyhmä ja päästäsi pikkuisen vialla ja siksi myös kouluttamaton. Siitä huolimatta saat elää ihmisarvoista elämää. Sinun mielisairauttasi hoidetaan, sinut elätetään ja vaatetaan. Sinulla on tietokone ja netti, joiden kehittämisessä sinulla ei ole osaa eikä arpaa.
Minä ja 99% ystävistäni ja tutuista ni ovat onnelisia ja hyvin voivia ihmisiä. He hoitavat itseään ja lapsiaan sekä suojautuvat turhaa kärsimystä aiheuttavilta taudeilta rokotuksin.
Rokote on luonnonmukainen tapa suojautua tautia vastaan. Se ei ole lääke. Se ei tapa tautia eikä rasita siinä sivussa elimistöä. Se ei ole millään tavoin aktiivinen ja se poistuu täydellisesti elimistöstä. Se ei yksinkertaisesi itsessään tee yhtään mitään. Se vain on, kunnes poistuu elimistöstä.
Elimistön oma immuunijärjestelmä tekee työn. Havaitessaan rokotteen virusta muistuttavat aineosat, se tuottaa täsmälleen samoja vasta-aineita kuin jos ihminen sairastuisi saatuaan tartunnan elävästä viruksesta. Suoja on yhtä kattava ja yhtä pitkäaikainen, jos rokote otetaan valmistajan suunnittelemalla tavalla kahdesti. Kun suoja kuitenkin on 80-90 prosenttinen jo yhdestä kerrasta, sen on katsottu riittävän. Saat toki aikanaan toisenkin, jos haluat, kun rokotetta alkaa toiseen kierrokseen riittämään. Nyt koitetaan ensin saada yksi kaikille.
Näin yksinkertainen asia on demonisoitu täydellisen tietämättömyyden turvin.
Kun muuta ei ole keksitty, niin mukaan on vedetty täysin vaaraton säilöntäaine ja pientä sivuoiretta aiheuttava tehosteaine. Kumpikin ovat perusteellisesti testattu ja toinen on ollut käytössä 60 vuoden ajan ja toinen lähes kymmen vuoden ajan. Kymmeni miljoonia ihmisä on rokotettu rokotteilla, joissa nämä osaset ovat olleet mukana.
aamulla oli olkapää vähän arka mut sekin on menny tässä päivän mittaan ohi.
Tavallaan hienoo kun kuuluu riskiryhmään ni ei ainakaan tartte mitään sikaninfluenssaa ruveta sairastaan. Ei siitä mitään kummia haitta oireita näytä tulevan et sinne vaan kaikki ketkä saatte sen.
Minua saa kutsua idiootiksi jos haluaa, mutta en halua leimautua äidiksi joka ei lääkärien kehoituksesta huolimatta rokotuttanut riskiryhmään kuuluvaa lastaan.
Tässä mennään sen luokan kysymyksissä, että faktana ei kannata esitellä mitään näkemystä, puolin tai toisin, ellei se sitten sitä ole.
Omalla naamallaan ja nimellään on julkisuudessa lääkäreitä ja tutkijoita jotka kehoittavat meitä riskiryhmälapsien vanhempia ottamaan pienokaiselleen rokotusta. Tee omat ratkaisusi miten parhaaksi näet, mutta ei kannata odottaa että monikaan ottaa riskin ja jättää rokottamatta vain siksi että joku anonyymi netissä niin sanoo.
ja kehoitan muitakin niin tekeen. En just välittäis nähä uutisia, että sata kuollut kuten Urainassa on.
Sää oot just sen verran pököpää, että et osaa edes lukea. Sun rokotuksella ja ukrainan epidemialla ei ole mitään yhteistä vaan siellä sairastuneet johtuvat muusta kuin sikainfluenssasta. Sikaan sairastuneitahan ukrainassa on kourallinen.
Senkin pököpää asioiden vääristelijä.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8035/type=1
Hihihi ei näille viesteille voi muutakun nauraa. Pikkupennut linkkaavat epäluotettavia sivustoja, "ROKOTTEESEEN KUOLEE!!!!111 mun frendin siskon poikaystävän brodin kaverin eno sano näi" ja uskovat kaiken minkä osaavat vain lukea.
Eiköhän jokaisen kannattaisi ottaa selvää edes hitusemman luotettavimmilta sivuilta, kuin esim tämä sikainfluenssa.biz, ja tehköön jokainen omat johtopäätöksensä rokotteen suhteen. Naurettavaa yrittää levittää keskustelupalstoilla ym huhuja, että rokote olisi pakollinen.
Rokotteeseen voi kuolla, sikainfluenssaan voi kuolla, mutta voihan porkkanaankin tukehtua?
Sikainfluenssaan voi kuolla ja porkkanaankin tukehtua, totta. Ja uaton alle voi jäädä, jne.
Mutta tähä sikarokotteeseen ei voi kuolla, Ei vaan yksinkertaisesti voi.
Siinä ei ole tappavia määriä tappavia aineosasia ja sen laittaa ammattihenkilö oikean määrän, oikeaan paikkaan. Kymmenkertainen määräkään ei tappaisi. Virhettä ei voi tapahtua. Analyfaktinen reaktio voisi tappaa ja pienen pieni ryhmä, jollekin rokotteen aineosaselle allerginen voisi sellaisen saada, mutta se vältetään ensisijaisesti niin, että heitä ei rokoteta, joilla tämä mahdollisuus tiedetään olevan ja jos rokotetaan, niin analyfaktisen reaktion hoitoon tarvittavat lääkkeet ovat valmiina. Siksi siellä viivytään 15min rokotteen saamisen jälkeen.
Rokotteeseen kun nyt siis vaan ei voi kuolla. Tai sanontaan nyt varmuuden vuoksi, että kun samalla rokotteella mutta eri viruskannalla on tähän mennessä rokotettu kymmeniä miljoonia ihmisiä ja A(H1N1) kannalla varustettullakin jo paljon yli yhden miljoonan, niin vielä aonakaan ei ole yhtään rokotteeseen kuollutta. Mulle se on sama kuin että rokotteeseen ei voi kuolla. Niin, ja meidän perheestämme on rokotettu jo kolme.
pitäisi tietää tuo!
pitää olla umpitollo, jos luulee rokotteen jotenkin vaaralliseksi.
Miten ihmeessä rokote olisi luonnonmukainen?
Kemiallisesti tuotettu rokoteseos ei voi olla mikään luonnontuote.Raskasmetalleja sisältävä rokote ei sovi kaikille,sellaista rokotetta ei ole keksittykkään joka sopisi kaikille.Ja miksi terveet ihmiset ovat saaneet rokotuksen jälkeen flunssa oireita,vaikka eivät koskaan ole sitä aiemmin sairastaneet?
Ihmetyttää nyt vuosi ensi rokotteitten jälkeen kun ei olla puhuttu rokotteen suoja-ajasta halaittua sanaa.Tällä hetkellä sanotaan tämän v.2009. syksyllä annettu rokote suojaisi pelkästään kohtuullisesti influenssaa vastaan,mikä tarkottanee n.70.% tehokkuutta,mikä on mielestäni todella vähän.
Nyt ollaan tyrkytämässä uutta tehokkaampaa suojaa muuntautunutta influenssaa vastaan,tehoaako sekään enään ensi vuonna enään mihinkään tautiin?
Vai annetaanko ensi vuonna taas uusi rokote?
Näiden rokotteitten yhteisvaikutus on varmasti hämärän peitossa,mitä ne tekevät ihmiskeholle?
Tuntuu siltä että nämä rokotteet pelkästään alistavat ihmisen vastuskykyä alemmaksi,eli ihmisistä tehdään tahallaan sairaampia altistuen kaikille taudeille,jotta saadaan lääketeollisuuden voitot tuplattua.Tämä globaalirokote on tehty pelkästään rahan takia,se ei ihmiskuntaa pelasta!
jotkut jaksaa tästä lasten pikkutaudista täällä kitistä ja jostain fakin rokotteista?
Hahahaaaa, hajotkaa!
Ai tuollainenko reaktio siitä tulee, kun muistutetaan tyhmyydestä. Eipä siitä muuten tarvitsiskaan muistuttaa, mutta töppäilyistä pitäsi osata ottaa oppia ja SINÄ "fakin" PÖSILÖ ET OSAA!
Miten jotkut ovat jaskaneet levittää pelkkää paskaa tästä "pikkutaudista" ja "jostain fakin rokotteista" kuukausitolkulla!
Nyt kun kirjoitetaan asiaa, niin hups, tuntuu kuin kalikka kalahtaisi salkkarin sääreen....hahhahhahh...
Mun ei käy sua yhtään sääliksi - vitun paskanpuhuja!
Hyvä että sua vituttaa ja huomaat olleesi perusteellisesti VÄÄRÄSSÄ! - Hah!
vituttaako kun kiviäki kiinnostaa?
ne jotka ottaa rokotteen ja uskoo siihen yrittää tuputtaa sitä muille ja haukkuu sellaisia ketkä ei siihen usko ja päinvastoin....sehän on jokaisen oma asia mitä tekee ja mihin uskoo,miksi kaikesta pitää tehdä niin iso numero!
tautiin voi kuolla tai sitten ei ja rokotteesta voi tulla mitä vaan tai sitten ei! Ei näille vaan mitään voi!jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee!Todella ärsyttävää luettavaa kun kaikki yrittää päteä ja luulee olevansa oikeassa ja tietävänsä kaiken.
nyt kaikki 27 eu jäsenmaata ovat allekirjoittaneet lissabonin sopimuksen... joka mahdollistaa menemään valtioiden lakien yli ja ottamaan jopa kuolemanrangaistuksen käyttöön...... kohta ei ole suomea on vain yksi EU ja yksi presidentti!!!!!!!!!
Suomea tarvitsemme? Sen nykyisestä presidentistä puhumattakaan!
Irlantilainen dokumentti aiheesta(suom.tekst.)
http://www.youtube.com/watch?v=xIvCZzRTjSA&videos=V1I83fTDQqc&playnext_from=TL&playnext=1
Miten tämä liittyy sikainfluenssaan?
Ja nyt odotan avaruusaluksen tulevan noutamaan minut siriukselle. Pääni muuttui äsken päärynänmuotoiseksi ja odotan että avaruus veljet noutavat minut. rokote todella tepsii..
Ruotsissa yli 350 ihmistä on sairastunut vakavasti saatuaan H1N1-rokotuksen. Osa näistä kuollut heti paikalla tai muutaman vuorokauden sisällä. Uutismediat ovat kuitenkin saaneet tiukat ohjeet olla julksematta mitään näistä tapauksista jottei muu kansa pelästyisi ja kieltäytyisi rokotuksista.
LEVITTÄKÄÄ TIETOA. ROKOTE ON MYRKKYÄ!
http://organichealthadviser.com/archives/h1n1-swine-flu-vaccine-deaths-being-reported-all-over-europe
Ja monikohan vielä delaa rokotteen ja taudin yhteisvaikutukseen, nimittäin näyttää nyt siltä että rokote tauti tappaa ainaki heikot.
joopa joo,
"and there have been five people who have died there after taking the vaccine."
(siellä on viisi ihmistä kuollut rokotuksen saamisen jälkeen / saatuaan rokotuksen.)
KAIKKI ihmiset kuolevat rokotuksen saamisen jälkeen. Joku päivän päästä joku 70 vuoden päästä, mutta kaikki kuolevat. Kuolinsyitakin on hyvin monenlaisia. Esim A(H1N1) -infektio, ennen kuin rokoteen vaste on kehittynyt. Rokotteen saamisen johdosta taas ei ole kukaan kuollut!
"The staff there let her know that one man collapsed after getting the shot."
(Henkilökunta kertoi, että eräs mies romahti/lysähti saatuaan pistoksen)
Tätä tapahtuu jatkuvasti. joillekin raasuille tulee huono olo jopa sen katsomisesta, kuin otetaan verikoe tai annetaan pistos kaverille.
On se business kovaa. Tällaisillakin keinoilla koitetaan saada ihmisiä ostamaan sitä, mita tuolla sivulla myydään: Organic Seeds, Organic Vitamins, Emergency Food, Food Storage, Superfood, Miracle Mineral Solution, Thieves Oil, Essential Oils.....
Mistäköhän se johtuu, että tällä palstalla tavallisesti tuomitaan business, rahamiehet, hämärä business, kusettaminen jne. PATISI jos....
Lähipiirissäni on yli kymmenen perhettä, joissa on sairastuttu tämän viikon aikana johonkin influenssa-tyyppiseen tautiin; vain yksi on todistettavasti sairastunut sikainfluenssan JA HÄNNELLÄ SAIRAUS ALKOI KAKSI PÄIVÄÄ ROKOTUKSEN JÄLKEEN! Pari päivää sairastettuaan hän sai Tamifluta ja paranemine alkoi päivän päästä.Muissa perheissä sairaus on vaikuttanut olevan tavallista flunssaa, joskin pidempi kestoista.
Mä oon kyllä ottanu sen rokotteen ja tiedän siitä ihan kaiken salaliittoteorioineenpäivineen... Mulle siitä ei tullu mitään muuta kun käsi kipeeksi. Sitten vielä kävi niin että mun lähipiiri on saanu sen sika-influenssan, ja mä oon yllättäen ainoo, joka ei oo saanu sitä.
Ja sitte: Älkää jaksako uskoa tota paskaa, joka on liikkeellä. Mua ärsyttää tosi paljon kun jotkut kuvittelee olevansa fiksuja, kun epäilee että rokotteen takana on salaliittoteoria tai että käytetään vaan hyväksi sika-influenssan tuomaan paniikkia rokotteen myyntiin. Rokote on on siis aivan sama-asia kuin tavallisen kausi-influenssan rokottaminen. Mäkin osaan valmistaa muuten tollasen rokotteen, opiskelen sentään biotekniikkaa... Mutta siitä rokotteesta ei kyl välttämättä vaan oo mitään apua, kun se viruksen dna muuttuu kokoajan...
Nyt höpöhöpö...
Suut tukkoon...
muutama vuosi kuluu. Ei tässä kukaan ole väittänytkään että kaikki rokotteen ottaneet kaatuvat kuolleina heti pistoksen saatuaan. Suurimmalle osalle rokotteen vaarat piilevät pitkän ajan jaksolla.
mikä siinä rokotteessa tappaa?
Täsmälleen samaa rokotetta on nyt annettu lähes kymmenen vuoden ajan sadoille miljoonille ihmisille (pistosten määrässä laskettuna mennään jo miljardeissa).
Ainut ero on se, että rokoteeseen lisättävä viruksen pintraproteiinin palaset ovat erilaiset. Ne vaihdetaan joka vuosi, mutta niiden viljelymenetelmäkin on ollut sama jo vuositolkulla (kananmunissa), samoin se prosessi, jossa virus erotetaan ja tapetaan ja lopuksi erotetaan ja pilkotaan sen pintarakenne.
Kaikki muu sössö adjuvanteista tieomersaaliin ovat täsmälleen samat!
Tiomersaalia on käytetty kolmekymmentäluvulta alkaen ja kun sen mahdollista vaaroista alettin meuhkata viime vuosituhannen vaihteessa, niin on tehty satoja tutkimuksia eripuolilla maailmaa, ja osoitettu huoli turhaksi. Tutkimuksissa on käytetty sekä eläinkokeilta että ihmisen hermokudoksen viljelyä että tilastollisia menetelmiä. mm Tanskassa lähes puolen mijoonan ihmisen aineistolla, yhteensä kolme miljoona henkilövuotta!!
Mikä sinä rokoteessa tappaa tai sairastuttaa?
Kun täällä vielä jotkut todistava itse viruksenkin varattomaski, niin ei kai sekuolleena ja pilkottuna voi ole sen vaarallisempi?
Minulle nousi semmonen 37.7 asteen kuume samana päivänä kun rokotteen sain ja kuulemma 5% rokotetuista saa flunssan oireita, mutta parilla buranalla siitä selvis.
Sen nyt jokainen tietää, että rokotteesta tulee melkein kaikille noita pieniä oireita eli käsi kipeytyy ja saattaa tulla kuumetta.
Kukaan ei tiedäkkään sitä mitä mahdollisesti voi tulla vuosien päästä esim. pienille lapsille ja niille lapsille joiden äidit on raskauden aikana rokotettu.
Minä en ota sitä riskiä, että vahingoittaisin omaa lastani sekä toista vielä syntymätöntä lastani. Toki tiedän, että sikainfluenssakin voi olla kohtalokas. Perusterveen ihmisen kuoleminen sikainfluenssaan on kuitenkin erittäin pieni.
Rokote sisältää elohopeaa minkä käyttö on suomessakin rokotteissa lopetettu, samoin euroopassa ja yhdysvalloissa. Nimenomaan euroopassakin suositeltu ettei elohopeaa käytetä pienten lasten eikä VARSINKAAN VASTASYNTYNEIDEN rokotteissa! Taustalla pelko juuri siitä mitä elohopea voi mahdollisesti aiheuttaa eli esim. nämä autismi ja muut neurologiset sairaudet.
Ei tietenkään jokainen lapsi eikä suurin osakaan sairastu vakavasti mutta, se mahdollisuus nyt vain on olemassa. Ite en sitä riskiä ota koska pidän tätä tautia pienempänä vaarana.
Muutenkin koko sikatautia liioiteltu!! Joka vuosi kuolee suomessa 1000 ihmistä tavalliseen kausi-influenssaan, miks niistä jokaisesta kuolemasta ei oo ollu isoa otsikkoa lehdissä?? Eipä niistä kuolemista oo koskaan lehdissä puhuttu sanallakaan! Tähän sikainfluenssaan on arvioitu kuolevan vain 80-150 ihmistä ja kauhee numero ollu joka kuolemasta... Ja niistäki jokainen paitsi yks ollu niin sairaita jo ennestään, että olisivat lääkärin mukaan kuolleet mihin tahansa muuhunkin influenssaan. Ihme touhua ja älytöntä paniikin lietsontaa....
jopsa yrittäisit itksekin ottaa asioista selvää, etkä vain toista mielenvikaisten aihettomia pelkoja.
On useilla tieteellisilla tutkimuksilla todistettu, että rokotteen sisältämän tiomersaalin sisältämä 2.5mikrogrammaa etyylielphopeaa EI ole terveydelle vaaraksi ja se poistuu elimistöstä nopeasti. Jos olisi kysymys metliisesta elohopeasta tai vainn metyylielohopeasta, niin elimistästä poistuminen kestäisi kauan, mutt asilloinkin määrän pitäisi olla tuhatkertainen, ennen kuin puhuttaisiin myrkystä. Sekään ei useimille auheuta mitään.
"Sikatautia" ei ole liioiteltu. Se on juri sellainen kun nyt muutaman kuukauden on tiedetty: helposti tarttuva, suurin osa paranee, osa joutuu hengityskoneeseen (jotain ei ole tarpeeksi) ja osa kuolee. Errona kaisi-influennssaan on se, että tämä sikatauti on tappanut jo useita satoja täysin terveitä ihmisiä!!!
Mulle on ihan sama mitä sinä teet, jos olet niin tyhmä, ettet ota rokotetta ja kuolet, niin luonnon valinta on toiminut ja kaikki on hyvin.
Jospa itsekkin ottaisit asioista selvää ja kyseenalastaisit näitä viranomaisten usein niin ristiriitaisia puheita.
Tässä sulle vähän tietoa tiomersaalista:
Yhdysvaltain lastenlääkärien yhdistys ( American Academy of Pediatrics, AAP ) ja Us Puplic Health Service ( USPHS ) julkaisivat heinäkuussa 1999 Pediatrics-lehdessä yhteisen huolestuneisuutensa rokotteiden tiomersaalista ja sen aiheuttamista mahdollisista terveysriskeistä. Euroopan lääkevalvontavirasto EMEA julkaisi vastaavan kannanoton asiasta v.2000 ( JA Emea suositti juurikin samana vuonna, että lasten ja erityisesti vastasyntyneiden rokotteissa tulisi suosia elohopeattomia vaihtoehtoja. Usa:ssa useassa osavaltiossa on säädetty laki jossa kielletään tiomersaalin käyttö lasten rokotteissa ) Kaikissa näissä lausunnoissa rokotteiden valmistajia kehoitetaan luopumaan tiomersaalista. Taustalla on pelko siitä, että tiomersaali saattaa aiheuttaa joillekkin lapsille autismia, oppimis-ja keskittymisvaikeuksia ja muita neurologisia häiriöitä sekä maksa-ja munuaisvaurioita ja immuunijärjestelmän häiriöitä.
SUOMESSA tiomersaalia säilöntäaineena sisältävät rokotteet jäivät lähes kokonaan pois käytöstä v. 2004-2005 vaihteessa jolloin kansanterveyslaitos lopetti rokotteiden valmistamisen.
Tiomersaali muuttuu elimistöön jouduttuaan etyylielohopeaksi ja tiosalisylaatiksi. Orgaaninen elohopea sitoutuu proteiineihin joiden mukana se läpäisee aivo-verinesteen ja pääsee aivosoluihin joissa sen neurologiset haittavaikutukset ilmenevät. Pienten lasten aivot ovat suuremmassa vaarassa kuin aikuisten.
Etyylielohopean puoliintumisaika elimistössä on noin 7 päivää. Ei ole tietoa mikä on orgaanisten elohopeayhdisteiden puoliintumisaika aivosoluissa.
Voiko mielestänne pikkuvauvan veren elohopealle asettaa turvallista raja-arvoa? Kiistaton tosiasia on, että kaikki orgaaninen elohopea, vähäinenkin on aivosoluille myrkyllistä.
Miksi WHO suosittaa raskaana oleville ensisijaisesti adjuvantitonta rokotetta mikäli tämä adjuvantillinenkin olisi 100% turvallinen? Tiedän, että mikäli adjuvantitonta ei ole tarjolla he suosittelevat myös tätä adjuvantillista. Mutta, eipä tällaisia suosituksia ihan turhaan tehdä.... Ja minkähän ihmeen takia suomi ei toiminut WHO:n suositusten mukaan ja tilannut raskaana oleville adjuvantitonta rokotetta...
Who:n rokotusasiantuntijaryhmä SAGE toteaa, että lisäaineen vaikutuksista raskaana oleviin tai sikiöön ei ole tutkimustietoa. Rokotusohjelmaan kuuluvissa kausi-influenssarokotteissa kun adjuvanttia ei ole.
Myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotusten ja immunologian osaston johtaja Terhi Kilpi myöntää, että kokemukset raskaana olevien rokottamisesta tällä rokotteella puuttuvat. Kuinka hän voi silti vakuuttaa, että TEORIASSA vaaraa ei pitäisi olla... Eipä vaan vakuuta minua.
Eli miksi haluan rokotteen joka tosiaan sisältää tätä tiomersaalia jonka käyttö on suomessa ja muualla maailmassa lopetettu juuri siitä syystä, että pelätään noita haittoja mitä tiomersaali saattaa aiheuttaa. Kuten aiemmin sanoin, niin ei aiheuta kaikille mutta, SAATTAA joillekkin lapsille aiheuttaa.
Ja kukaan viranomaisistakaan ei pysty sanoa, että rokote on ehdottoman turvallinen. Itsekkin myöntävät, ettei raskaana olevilla ole tätä tutkittu ollenkaan.
Viimeinen lauseesi on väärin. Tämä sikainfluenssa ei ole SUOMESSA tappanut satoja ihmisiä vaan oliko 9-12 ja kaikki paitsi yksi heistä ovat olleet vakavasti sairaita eli kuten sanoin, lääkärin mukaan mikä tahansa muukin influenssa niin sairaille potilaille olisi edistänyt heidän kuolemaansa. Ja tosiaan normaaliin kausi-influenssaan kuolee n.1000 ihmistä suomessa JOKA VUOSI. Ja tämä terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen professori Petri Ruutu arvoi sikainfluenssaan kuolevan vain tuon 80-150 ihmistä. Eli onko pieni ero 1000 ihmistä tai max 150.........
Mutta, kuten sanottu jokainen tekee päätöksensä itse ja menee sen mukaan. On todella lapsellista tulla haukkumaan toisia tyhmäksi! Enpä minäkään hauku sinua tai ketään muutakaan tyhmäksi sen takia kun olet rokotteen ottanut! Se on jokaisen oma päätös ja jokaisen tulee myös kunnioittaa toisten päätöstä! Tämä rokotusasia vaan tulee väistämättä aiheuttamaan kovasti keskustelua näiden kaikkien ristiriitojen takia mutta, ei silti tarvi toisia haukkua vaan täytyisi yrittää pystyä keskustella suht asiallisesti.
Teoria tiomersaalin ja autismin välisestä yhteydestä on kumottu useilla oikeilla tutkimuksilla viimeisen lähes kymmenen vuoden aikana. Näillä hyvin laajoilla ja perusteellisilla tutkimuksilla on osoitettu, että tiomersaalilla ei ole minkäänlaista yhteyttä neurologisiin sairauksiin lapsilla eikä aikuisilla. Autismi on erityisesti huomioitu tutkimuksissa.
http://www.medicine.ox.ac.uk/bandolier/band118/b118-5.html
http://www.mhra.gov.uk/home/idcplg?IdcService=GET_FILE&dDocName=CON003242&RevisionSelectionMethod=Latest
http://www.immunisation.nhs.uk/files/thiomersalfsht.pdf
http://www.who.int/vaccine_safety/topics/thiomersal/en/
http://pediatrics.aappublications.org/cgi/content/full/114/3/577?ijkey=Cz3s5vgN782OY&keytype=ref&siteid=aapjournals
voisin, jos viitsisinkopoida sinulle satoja linkkejä tästä aheesta. Tämä asia on aivan päivän selvä. Tiomersaalista on luovuttu sitä mukaan kun sitä ei enää tarvita. se on yksinomaan säilöntäaine, Jota "ampullipakkauksissa" ei tarvita. Ne vain ovat kalliita.
Adjuvantti on taas toinen juttu (sillä ei ole mitään tekemistä tiomersaalin kanssa). Adjuvantin tehtävä on tehostaa immuunivasteen kehittymistä pienemmällä määräällä tapetun viruksen pintaproteiinin palaisa, jotta rokotetta voitaisiin tuottaa riittäviä määriä mahdollisimman nopeasti = se saataisiin mahdollisimman monelle ajoissa.
"Viimeinen lauseesi on väärin. Tämä sikainfluenssa ei ole SUOMESSA tappanut satoja ihmisiä vaan oliko 9-12 "
En sanonutkaan Suomessa. Eihän meillä epidemia edes ole vielä kunnolla alkanutkaan. Silti meillä on jo KAKSI tervettä lasta kuollut itse A(H1N1) viruksen aiheuttamaan infektioon (ei siis nk. jälkitautiin)
Siis kaksi tervettä kuollut, vaikka influennssa epidemia on tuskin alkanut! Nk. kausi-iinfluenssaan ei kuole terveitä, vaan immunosuppressiosta (hoidon tai sairauden johdosta) kärsiviä ihmisiä sekä vanhuksia. Nyt osa vanhemmista (yli 60v) ihmisistä on "turvassa", koska heillä on jonkin asteinen immutetti lapsena sarastetusta infektiosta. Kaikki tutkittua, julkistettua tietoa.
Jos nyt ollaan tarkkoja niin, lause "Tiomersaali muuttuu elimistöön jouduttuaan etyylielohopeaksi ja tiosalisylaatiksi" on väärin. Se ei muutu, vaan hajoaa.
Kyllä minä sen tiedän, että ei ole saatu vahvistettua näyttöä siitä, että tiomersaali aiheuttaa autismia. MUTTA sen on EPÄILTY aiheuttavan joten juuri siitä syystä nuo kannanototkin on tehty. Ja juuri näiden epäilyjen takia EMEA suosittaa, että tiomersaalia ei käytetä lasten eikä varsinkaan vastasyntyneiden rokotteissa.
Tiedän myös että, tiomersaali ja adjuvantti ovat kaksi eri asiaa. Olenko muka jossain väittänyt että ne olisivat yksi ja sama?
Se nyt vaan on fakta, että who suosittaa raskaana oleville ensisijaisesti adjuvantitonta rokotetta. Miksi siis tehdä mitään tällaisia suosituksia mikäli he voisivat taata tämän adjuvantillisen rokotteen olevan 100% turvallinen. Kuten sanoin SAGE toteaa ettei ole tutkimustietoa adjuvantin vaikutuksista raskaana oleviin tai sikiöön. Eli kukaan ei voi täysin varmuudella sanoa rokotteen olevan ehdottomasti turvallinen raskaana oleviin tai sikiöön kun viranomaiset itse myöntävät, että tutkimustietoa asiasta ei ole!
Etkö tiennyt, että suomessa tämä sikainfluenssaepidemia alkoi pohjoisesta ja on siellä nyt laantumassa. Etelässä pahin on nyt edessä. Lääkärit ovat myös sanoneet ettei tämä myöskään tartu sen kummemmin kuin normi influenssa.
Mietippä kuinka monta miljoonaa ihmistä maailmassa on ja vain satoja terveitä ihmisiä on kuollut tähän tautiin...
Kyllä se nyt vaan niin on, että media on liioitellut tätä possutautia. Nimenomaan julkisuudessa olevat lääkärit ovat sanoneet ettei paniikkiin ole syytä ja ovat kertoneet arvion paljonko tähän tulee ihmisiä kuolemaan. Senhän jo sanoinkin eli max150 ja nimenomaan lääkärit ovat samassa lauseessa maininneet vertauksena tuon, että normi-influenssaan kuolee suomessa n.1000 ihmistä. Myös kausi-influenssaan on kuollut nuoria ihmisiä vaikka se paljon useammin viekin vanhuksia.
Ja onhan ruotsissakin kuollut ainakin 5 ihmistä itse rokotteeseen ja saksassa 2 lasta.
Mistä kukaan voi tietää vaikka se suomalainen 2 vuotias pieni lapsikin olisi kuollut nimenomaan rokotteen takia. Myös hän sai rokotteen viikkoa aiemmin. Niinhän sitä sanotaan ettei rokote ehdi antaa kunnon suojaa ennenkuin 2 viikon päästä. Mutta, eipä sitä tiedä vaikka tosiaan olisi juuri rokotteen takia kuollut. Hänellä oli jo ennestään lääkitys koska kuului riskiryhmään, sai vahvan rokotteen ja kun sairastui sai tamiflunia ja ties mitä muita lääkkeitä. Aika paljon myrkkyjä pienen lapsen keho joutui kokemaan... No, sitä en tiedä minä eikä myöskään kukaan teistä, että mikä kuoleman lopulta aiheutti. Erittäin surrulllisia nämä lasten kuolemat. Se koskettaa aina kun näkee lehdistä lasten kuolleen oli se kuolinsyy mikä tahansa, auto-onnettomuus, väkivalta, tapaturma tai jokin muu sairaus. Näitä valitettavasti tapahtuu hyvin useille lapsille joka vuosi...
Kukaan ei siis voi väittää etteikö ristiriitoja olisi. Siksi onkin hyvä, että asiasta tulee keskustelua koska tämä nyt vaan ei ole mikään selvä juttu.
Kahdesta riskistä jokainen valitsee mielestään sen pienemmän. Joko sairastut sikainfluenssan rajuun muotoon mikä pahimmassa tapauksessa vie henkesi ( mikä siis on harvinaista ) tai sitten otat rokotteen ja pahimmassa tapauksessa siitä aiheutuu myöhemmin itsellesi tai erityisesti lapsellesi vakavia haittoja. Sekin varmasti on harvinaista mutta myös mahdollista.
Mikäli vältyn koko taudilta tai saan sen mutta, selviän hengissä niin olenpa erittäin tyytyväinen etten turhaan laittanut lapseeni elohopeaa. Sitä kun jokainen saa tahtomattaan muualtakin joten miksi tarkoituksella ottaa lisää myrkkyä. Sekin kun on fakta ettei elohopeaa voida millään muotoa sanoa turvalliseksi tai terveelliseksi varsinkaan kun sitä joutuu ihmisen vereen tai aivoihin!!
yhteyttä H1N1-rokotteeseen
Keskiviikko 18.11.2009 klo 05.02 (päivitetty klo 05.15)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on saanut noin 90 haittailmoitusta sikainfluenssarokotteesta.
Lääkärit antavat THL:lle haittailmoituksen, kun he toteavat tai epäilevät rokotteen aiheuttaneen yllättäviä tai huolestuttavia haittavaikutuksia. (AP/LK)
Savon Sanomien haastatteleman THL:n edustajan mukaan ilmoituksista kaksi koskee keskenmenoa.
THL:n ylilääkärin Terhi Kilven mukaan vielä ei voida sanoa, että rokote olisi aiheuttanut keskenmenot, tai että rokote olisi vaarallinen sikiölle. Hän pitää todennäköisenä, että kyse on yhteensattumasta.
Keskenmenoista toinen tapahtui pari vuorokautta ja toinen kuusi vuorokautta rokotuksen jälkeen. Toinen raskauksista oli puolivälissä. Kilpi ei halua kertoa, missä päin maata tapaukset sattuivat.
Tapausten selvittelyssä menee Kilven mukaan ainakin pari kuukautta. Keskenmenoihin ei kuitenkaan välttämättä löydetä koskaan tarkkaa syytä.
Tiistaihin mennessä lääkekeskuksiin ja sairaala-apteekkeihin oli jaettu lähes 800 000 rokotetta, mutta tiedossa ei ole, paljonko niistä on annettu kansalaisille.
Lääkärit antavat THL:lle haittailmoituksen, kun he toteavat tai epäilevät rokotteen aiheuttaneen yllättäviä tai huolestuttavia haittavaikutuksia.
Helsingin Sanomien mukaan THL selvittää myös syitä siihen, miksi osa Keravalla maanantaina rokotetuista lapsista oksenteli rajusti rokotteen jälkeen. Oireisiin liittyi myös kuumetta.
STT
tiedemies on THL:n leivissä, toiselta nimimerkiltään ensihoitaja.
"Myös kausi-influenssaan on kuollut nuoria ihmisiä vaikka se paljon useammin viekin vanhuksia."
- Mainitse yksikin esimerkki terveestä nuoresta, joka on kuollut kausi-influennssa viruksen seurauksena!
"Ja onhan ruotsissakin kuollut ainakin 5 ihmistä itse rokotteeseen ja saksassa 2 lasta."
- Eikä ole! Yhtään tapausta ei ole, jossa rokote olisi aiheuttanut kuoleman.
"että who suosittaa raskaana oleville ensisijaisesti adjuvantitonta rokotetta."
- Tottakai suosittaa. Sillä ei ole samoja sivuvaikutuksia, kuten pientä kipua pistoskohdassa ja harvoilla jopa vähäistä lämmönnousua. Sitä vaan ei riitä kaikille, ei varsinkaan ajoissa ja se maksaa todella paljon enemmän. Nyt käyttöön valitulla rokotteella on vaarattomat sivuvaikutuksesna, joa on hinta siitä, että me saatamme ehtiä rokottamaan kaikki ennen kuin epidemi todella alkaa.
Harjoittele vielä vuosi-pari ja ala sitten kirjoittamaan vampyyrisatuija murrosikäisille. joku saattaisi ne jiulkaistakin. Muttä älä haaveilekaan mistää tiedeurasta. Säästyt mielipahalta.
Mikä oli viestisi? Mikä oli tarkoituksesi kun kopioit nuo itsetään selvyydet tänne?
Tässä sen taas näkee, että nämä jotka niin kiihkeästi rokotetta puollustavat ovat TÄYSIN SOKEITA niille faktoille jotka puoltavat sitä, että rokotteeseen nyt kyllä valitettavasti liittyy myös riskejä.
Ruotsissa todellakin on kuollut rokotteeseen 5 ihmistä ja saksassa 2 lasta.
Tähän mennessä Thl on saanut noin 90 haittailmoitusta sikainfluenssarokotteesta. Kuten sanottiin, lääkärit siis antavat Thl:lle haittailmoituksen kun he toteavat tai epäilevät ROKOTTEEN AIHEUTTAVAN YLLÄTTÄVIÄ TAI HUOLESTUTTAVIA HAITTAVAIKUTUKSIA. Eli niihin ei lasketa näitä perus sivuvaikutuksia mitä yleensä rokotteesta tulee, käsi kipeytyy, kuumetta jne. Ja tosiaan kaksi näistä ilmoituksista koskee noita keskenmenoja.
Sanokaa ja uskokaa te ihan mitä lystäätte mutta se nyt vain on kiistaton tosiasia, että kukaan ei voi vakuuttaa rokotteen olevan täysin turvallinen.
"Ruotsissa todellakin on kuollut rokotteeseen 5 ihmistä ja saksassa 2 lasta. "
No kun ei takuulla ole. Tuollainen väite on paitsi vale ja mahdottomuus, niin myös naurettava. Kaivappas pikkuisen kättäpidempää väitteesi tueksi......
mitä nyt tekis otaisinko rokoteen vai enkö ota
Ei tod. kannata ottaa. Pidä elimistö puhtaana terveenä.
kannattaa pitää elimistö puhtaana A(H1N1) -viruksesta ottamalla rokote. Terveenä on muutenkin mukavampi olla.
kuka hyötyy?
www.h1n1.verge.fi
Miljoonapotista vaiettiin
Lauantai 21.11.2009 klo 06.06
Epäselvyydet sikainfluenssarokotteiden tilaamisessa ovat olleet laajempia kuin tähän asti on tiedetty.
(MARKKU RUOTTINEN)
Keskustele sikainfluenssasta!
On kerrottu jo, että Suomi valitsi edullisimman rokotteen ja riskeerasi toimitusvarmuuden tilaamalla rokotteen vain yhdeltä yhtiöltä. Kritiikkiä on tullut lisäksi toimitusajoista.
Nyt on käynyt ilmi myös, että rokotevalmistajan kytköksistä rokotteet tilanneeseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen on vaiettu.
Rokotteet valmisti brittiläinen GlaxoSmithKline Oy, joka rahoittaa tänä vuonna THL:n pneumokokki-rokotetutkimusta peräti kuudella miljoonalla eurolla. Kyse on valtavasta summasta, sillä valtiolta THL:n rokoteosasto saa noin miljoonan vuodessa
THL:n virkamiehiä hymyilyttää kun saavat hyvät tuet. Kyllähän heidän kannattaaki olla hiljaa tuollaisista asioista, ne vain ei ole ottanut sellaista asiaa huomioon että kaikki tulee aina julki. Kieroilu, valehtelu, hämäräbisnes, sen THL osaa hyvin ja Pusikko elää leveesti.
Otin tänään rokotteen, tällä hetkellä käsi kipeä kuten muistakin kausi-influenssarokotteista. Toivottavasti olen huomenna elävien kirjoissa:)
Jotenkin ihmeellinen ketju. mitä täällä pelätään...? Kuolemaa, rokotetta vai itse lentsua? Joku massahysteriä täällä ainakin on valloillaan.
on tehty päätös että kaikki suomalaiset rokotetaan. Fine, ota tai jätä ottamatta. Ei se sen hankalampaa ole. On totta että perusterve ei siihen sairastu, tai sairastuu. Oot jonkun aikaa kipeenä, that's it-
Ihme kiihkoilua. Mä otin rokotteen. Syynä se, ettei ole aikaa sairastua. Mun työkamulla se kesti jälkitauteineen 5 viikkoa. Oon myös menossa eurooppaan lomalle, joten ennaltaehkäisen mahdollisen sairastumiseni. Saan tietty peruslentsun. Mutta niin, sekin elämää.
olisit nyt vähän ottanut selvää ennenkun meet piikittää ittees nanorokotteella2.
nanopartikkeleja sisältävän rokotteen haittoja vai onko se salaliittoepäilytasolla? Jos olisi oikeaa näyttöä niin sitä ei meihin todennäköisesti tökittäisi. Minä saan sen piikin perjantaina.
>Onko oikeasti todistettu nanopartikkeleja sisältävän rokotteen haittoja vai onko se salaliittoepäilytasolla
No ei todellakaan ole. Kyllähän sinä olet näiden hörhöjen juttujen tason jo huomannut. Hae hakusanalla "nano" keskusteluja, joissa kirjoittajana on "tiedemies." (muista piste loppuun). Ainakin tuolla Pandemia -osastolla on runsaasti hänen seikkaperäisiä mutta kansantajuisia kirjoituksia ja niissä on usein myös linkit lähteisiin ja todisteisiin.
Tätä sikarikosta ei niin vain unohdetakkaa.
Pandemrix rokotteen koostumus, joka on siis BIOASE:
tiomersaali; 49,6% etyylielohopeaa ja etanolia. Etyylielohopea on ympäristö- ja hermomyrkky. Pandemrixissa sitä on 5 mg, joka ylittää lainsäädännössä määritellyt ylärajat/vrk.
Tiomersaali heikentää elimistön omaa immuunisuojaa. Myöhemmin saattaa ilmetä tasapainotonta käytöstä sekä maksa- ja munuaisvaurioita (SCOEL/SUM/84). Pandemrixissa on myös formaldehydia 50 mg. Formaldehydi on syöpää aiheuttava sekä mutageeninen.
AS03, rokotteen mukana tuleva skvaleeni tulee elimistöön vieraana skvaleenina. Rokotteen skvaleeni ainesosineen laukaisee elimistön immuunijärjestelmän yrittämään tuhota elimistössä olevaa skvaleenia, niin rokotteessa olevaa kuin myös elimistössä olevaa luonnollista skvaleenia. Skvaleeni on tarpeellinen hermoston oikealle toiminnalle.
AS03 -adjuvantissa on polysorbaatti 80 (jauhoparanne) 4,86 milligrammaa, joka on erittäin myrkyllinen aine. Polysorbaatti 80:aa ei saa syödä, juoda. Ihokontaktikin voi aiheuttaa vaurioita. Pistoksena (injektiona) annettuna aine heikentää immuunijärjestelmää ja joissakin tapauksissa se aiheuttaa jopa kuoleman. Se aiheuttaa myös hedelmättömyyttä naisille (todettu rottakokeilla). Polysorbaatti 80 injektiona voi aiheuttaa mm. sydämentoiminnan muutoksia, sydänkohtauksia ja veritulppia. Sikiölle polysorbaatti 80 on adjuvantin eli tehosteaineen kanssa todella vaarallista. Ongelmat saattavat ilmetä vasta pitkän aikavälin päästä.
Novartiksen Celtura sisältää mm. MF59aa, joka kiellettiin Persianlahden sodan jälkeen vaarallisena neurologisia oireita aiheuttavana hermomyrkkynä ja on määritelty bioaseeksi. Novartis alkoi kehittää tätä H1N1-rokotetta elokuussa 2008.
Lähde: http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=155
minäkin huomasin sikapiikin saatuani lasisilmässäni oudon hohteen, olenkohan päässyt illuminaattien kerhoon. Ihan tarpeeksi kirkas se ei vielä ole koska en näe sillä vielä lukea pimeässä, kertokaa nyt auttaisiko jos hakisin toisen piikin muijan nimellä se kun ei ole sitä vielä ottanut?
Tasapainoton käytöskin paranee tipattomalla tammikuulla olennaisesti.
mutta jos välttämättä haluat immuniteettia heikentää, niin senkus ja haluat mahdolliset muut haittavaikutukset kokea.
Miksi rokotteessa on tällaisia myrkyllisiä ainesosia?
Etyylielohopea, jota on hyvin pieni määrä, on rokotteen säilöntäaine.
Formaldehydi on jäämänä aineesta, jolla alkuperäinen virus on tapettu. Sitä ei pystytä aivan kokonaan poistamaan. Määrä on kuitenkin minimoitu.
Aduvantti sinänsä ei ole myrkyllinen vaikka aiheuttaakin pienen paikallisen tulehdusreaktion, joka aktivoi vasta-ainetuotannon.
Todennäköisesti saat joka päivä nauttimistasi elintarvikkeista suuremman määrän erilaisia haitta-aineita kuin rokotteesta.
Nyt on millit ja mikrot sekaisin. Tiomersaalia rokotteessa on siis 5 mikrogrammaa eli 0,000005 grammaa eli tuhat kertaa vähemmän kuin väität.
Vähän tarkkuutta näiden yksiköiden kanssa kiitos.
Elohopeaa saat kala-ateriasta moninkertaisen määrän (joka vieläpä hakeutuu 3x suuremmissa määrissä aivoihin syötynä kuin piikitettynä) kuin rokotteesta. Vuositasolla voit saada tuhatkertaisia määriä elohopeaa kalasta. Joten missä se ongelma on?
Jos polysorbaattia ei saa syödä eikä juoda, niin miksi sitä on jotakuinkin kaikissa jäätelöissä ja muutenkin hyvin yleisesti elintarvikkeissa? Miksi ylipäätänsä kutsuit sitä jauhoparanteeksi, jos kerran kuvittelet sen olevan syömäkelvotonta? Sen E-koodi on E433, mutta miksi sillä sellainen on, jos se kerran on syömäkelvoton myrkky?
Jos skvaleeni on niin helkutin vaarallista, niin miksi se ei aiheuta ongelmia tutkimuksissa tai kymmenille miljoonille 90-luvulta asti rokotetuille?
MF59 ei myöskään ole kielletty, eikä sitä käytetty Persianlahden sodissa. Eikä se tasan tarkalleen ole määritelty bioaseeksi. Bioase on biologinen eliö, eikä kemikaalisoppa (skvaleeni pari muuta ainetta) voi olla biologinen ase.
Älä jaksa tuota soopaa postata tänne...
jos olisin tiennyt haittavaikutukset en olisi suostunut ottamaan, ja olisi varmasti jättänyt moni muukin ottamatta. itse nytten sairastan rokotteen seurauksena.. sanoivat että vain 40% olisi mahdollisuuksia selvitä tästä.
ohhoh, tämän ketjun aloitusviesti luettu yli 27 000 kertaa, kuullostaa kyllä uskomattomalta, onko tämä muka niin suosittu palsta, on aikaa kulunut, mutta silti, voiko tuo yli 27 000 lukukertaa pitää paikkansa??
ihmiset varpailleen! Epäilen, että kävijämäärää/lukukertoja voidaan peukaloida pienemmäksi ylemmiltä tahoilta!
On ollut aika huvittavaa seurata tätä possutautihöpötystä mikä ilmeisesti on taas nousemassa esiin.Vaikkakin kyseessä oli/on vain normaalia ärhäkkäämpi kausi-influenssa.
Mutta koska enimmäiset tapaukset todettiin aikoinaan "rapakon takana",niin ei mennyt pitkää aikaa siihen kun eräässä blogissa esiintyi amerikkalainen "naissotilas" tyypilliseen Hollywood-tyyliin.
Kertoen fema-leireistä,pakkorokotuksista,mikrosiruista ynnä muista asioista mitä vain vilkas mielikuvitus voi saada aikaan.Ja siitä se disinformaatio lähti liikkeelle.
Maailmalle,ja varsinkin Suomeen levittyään,tämä disinformaatio oli paisunut kuin lumipallo.Eräillä nettisaiteilla se oli ykköskeskustelun aihe.
Monilla nettisaiteilla oli myös kaikenlaisia "asiantuntijoita",kontaktihenkilöitä ja jopa selvännäkijöitä varoittelemassa mm.possutautirokotteen "vaarallisuudesta."Ja tuomassa julki "salattuja taustoja" negatiivisen eliitin katalista ilkijuonista ja sitä,että hyvin ovat illut asian järjestäneet..
Kun Suomessa virallinen taho alkoi informoimaan asiasta niin ne,jotka olivat levittäneet asian suhteen disinformaatiota ja pelotelleet asialla,käänsivät takkinsa ympäri ja alkoivat tavallaan syyttämään Suomen virallisia terveydenhoitotahoja pelottelusta.
Joillain takinkääntäjillä taitaa olla aika monta takkia edelleenkin vaatekaapissaan...
Pandemoitten historian suhteen 1950-luvun lopulla maailmalla riehui Aasialainen influenssapandemia.Se oli huomattavasti tuhoisampi kuin sikainfluenssa.
1968-1969 oli Honkongilaiseksi nimetty influenssapandemia.Siihen menehtyi maailmanlaajuisesti noin miljoona ihmistä.Suomessa tautiin menehtyi noin tuhat henkilöä.Eli lähes sama määrä mitä Suomessa on aina menehtynyt normaalienkin kausi-influenssojen aikana.
Mutta 1950-luvun ja 1960-luvun lopun aikoihin ei ollut internettiä eikä siis käsitteitä negatiivinen eliitti,illuminatit ym.,jotka ovat lähinnä New Age-ja NWO-ajan käsitteitä.
lääkefirmat saa siitä iha vitusti rahaa eikä ne ajattele onko rokote vaarallinen vai ei .
Sanotaanko nyt näin, että luin jokaisen ketjun viestin läpi tänä tylsänä torstai-iltana suuren huvituksen ja jälkiviisauden vallassa. Hauskaa oli, kiitos tästä!
WHO=NWO