Tässä en ryhdy seikkaperäisesti selvittelemään uskonnollisen asenteen tai uskonnollisten tunteiden luonnetta tai juuria; tyydyn tiivistelemään entuudestaan tutuista asenteista. Tukittaessa uskonnollisen tunnevireen mitä tahansa astetta yksinkertaisimmasta antaumuksesta täyteen uskonnolliseen haltioitumiseen johdutaan tietyssä kohdin aina orgastisiin kiihottuneisuusilmiöihin. Voitaisiin puhua erityisestä ”uskonnollisesta kiihottuneisuustilasta”. Tätä käsitettä ei ole syytä rajata koskemaan vain niitä tuntemuksia, joita hartaat uskovaiset kokevat esimerkiksi jumalanpalvelukseen osallistuessaan. Tarkoituksenmukaisemmin se on laajennettava koskemaan kaikkia tiloja, joilla on samat psyykkiset ja keholliset tunnusmerkit, siis esimerkiksi sitä kiihtymystä, joka valtaa rakastetun johtajan huomaan antautuneet massat, kun hän puhuu heille, samoin tietenkin sitä voimakasta tunnevirettä, jonka ihminen kokee suurenmoisen luonnonilmiön lumoissa.
Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on osoittanut, että niin uskonnon muodot kuin sen erilaiset sisällötkin ovat riippuvuussuhteessa yhteiskunnan sosio-ekonomiseen kehitysvaiheeseen; esimerkkinä mainittakoon alkukantaisten metsästäjäkansojen eläinuskonnot.
Sosiologisesti uskonnolliset kuvitelmat varsin olennaisesti määräytyvät myös siitä, miten ihminen kykenee hallitsemaan luontoa ja yhteisöelämän pulmatilanteita. Uskonnolliset ideologiat saavat hedelmällisen maaperän kulttuuripiirissä, jonka jäsenet jäävät avuttomiksi luonnonvoimien ja alkeellisimpienkin yhteisöllisten kriisien edessä. Lyhyesti sanoen uskontojen sosiologinen selitys keskittyy uskonnollisten kulttien sosio-ekonomiseen pohjaan.
Toisin sanoen uskonnolliset kultit siis syntyvät yksittäisihmisen tahdosta riippumatta; ne ovat sosiologisia muodosteita, jotka versovat ihmisten välisistä suhteista ja heidän suhtautumisestaan luontoon.
Psykoanalyysi on pystynyt osoittamaan, että Jumalahahmo tarkoin vastaa kunkin yksittäisen uskovaisen isähahmoa, Jumaläidin hahmo hänen äitihahmoaan. Kristinuskon pyhä kolminaisuus kuvastelee välittömästi isän, äidin ja lapsen kolmiryhmää. Uskonnon psyykkinen sisältö johtuu varhaislapsuuden elämyksistä, perhe-elämän tuottamista kokemuksista tuolta ajalta.
Useat sosiologit ovat jo aikaa sitten selvästi todenneet monien isävaltaisten uskontojen perusluonteen orgastiseksi. Samoin on kiistattomasti selvitetty, että tälläiset uskonnot aina ovat poliittisesti taantumuksellisia.
Kaikkien isävaltaisten yhteisöjen uskonto on ytimeltään seksuaalikielteistä.
Aidosti uskonnollisen ihmisen tunne-elämä rakentuu suppeasti kuvaten seuraavasti: Biologisesti hän on aivan samalla tavoin seksuaalisten jännitystilojen alainen kuin kaikki muutkin ihmiset ja elolliset olennot ylipäätään. Sitä vastoin hän on menettänyt kaikki mahdollisuutensa luonnolliseen seksuaalikiihottumiseen ja tyydytykseen, koska hän on omaksunut sukupuolisuudelle kielteiset uskonnolliset kuvitelmat ja varsinkin koska hän on alkanut pysyvästi ja ahdistuneesti pelätä rangaistusta. Siksipä häntä kroonisesti vaivaa ylijännittynyt kehollinen kiihotustila, jota hänen alitajuiseti on koetettava pitää aisoissa. Maallinen onni on häneltä tavoittamattomissa – ja enemmänkin: hän ei edes pidä sitä tavoiteltavana. Hän odottaa armahdusta tuonpuoleisessa ja kokee siksi olevansa kykenemätön onneen tässä maailmassa. Toiselta puolen hän on biologinen olento eikä niin ollen voi tulla toimeen ilman onnea, laukeamista ja tyydytystä. Ristiriitatilanteensa hän ratkaisee hakemalla kuvitelma onnea; sitä hän taas saa uskonnollisista esimieluisuuden elämyksistä, jotka puolestaan johtuvat tutuista vegetatiivisista virtauksista ja kiihotustiloista kehon eri osissa. Niin esimerkiksi rakennetaan urut, joiden soinnut voivat tuottaa tämän tuloksen. Vaikutusta voimistavat vielä harkiten laaditut saarnat, koraalit jne.
Tosiasiallisesti on uskonnollinen ihminen jäänyt aivan avuttomaksi, sillä tukahduttaessaan seksuaalienergiansa hän menettää mahdollisuutensa onneen ja myös elämän vaikeuksien voittamiseen tarvittavaan hyökkäävyyteensä. Avuttomuudessaan hänen on entistäkin palavammin uskoa ja turvata yliluonnollisiin voimiin, joiden tuen ja varjelun armoille hän on jäänyt.
Ikävöidessään Jumalaa ja Jumalan luo hän tosiasiallisesti kaipaa esimieluisuuden elämyksiä ja niille laukaisevaa tyydytystä, sietämättömiksi kiristyneiden kehollisten jännitystilojen purkautumista.
Yksilön tosiasiallisesta avuttomuudesta ja hänen kehonsa vaivasta kehittyy hänen tarpeensa saada ulkoapäin lohtua, tukea ja voimaa ennen kaikkea omia pahoja viettejä eli ”lihan syntejä” vastaan.
Psyykkisesti sairaita pappismiehiä hoidettaessa on voitu havaita, että tahattomat siemensyöksyt varsin usein myötäilevät uskonnollisten hurmiotilojen huippukohtaa. Normaalin orgastisen tyydytyksen korvikkeena on siis tällöin kehon yleinen kiihotustila, joka ei yleensä ulotu genitaalialueelle ja joka tuottaa tahdonvastaisia, aivan kuin satunnaisia osalaukeamisia.
Alkuaan ja luonnostaan sukupuolinen halu on merkinnyt hyvää, kaunista, onnea – sidettä, joka liittää ihmisen muuhun luomakuntaan. Kun sukupuolisuus ja uskonto pirstoutuivat toisistaan erilleen, sukupuolisuudesta pakosta tuli paha, helvetillinen, pirullinen.
Samalla uskonnollinen ihminen torjuu syvän kaipuunsa: hän ikävöi tyydytystä Ja pelastusta tietoisena ”synneistään”, sukupuolista jännittyneisyystilaansa tiedostamatta. Uskonnolliset ovat perimmältään vegetatiivisen hermojärjestelmän alati laukeamattomia seksuaaleja kiihottuneisuustiloja, eikä tällaista haltioituneisuutta ole mahdollista ymmärtää eikä hallita, ellei lähdetä sitä vallitsevasta ristiriidasta. Se on antiseksuaalinen mutta samalla itsessään vahvasti seksuaalinen tila. Se on moraalinen mutta samalla syvimmiltään luonnonvastainen, seksuaaliekonomisesti epähygieeninen.
Missään yhteiskunnan kerrostumassa eivät hysteriat ja sukupuoliset poikkeavuudet kukoista niin rehevästi kuin askeettisen kirkon piirissä.
Nimenomaan köyhien ihmisten uskonnolliset tunteet ovat aitoja. Epäaitoutta niihin tulee vain siitä, että ne kieltävät oman alkuperänsä ja piilotajuisesti hakemansa tyydytyksen ja pyrkivät verhomaan sen. Näin kehittyy monille papeille ja uskonnollisille ihmisille ominainen harkiten omaksuttu hyvyys.
Esitykseni jää vajaaksi. Tiivistelmänä voimme kuitenkin todeta seuraavat pääseikat:
1. Uskonnollinen haltioituneisuus on verhoutunutta vegetatiivista, sukupuolista kiihottuneisuutta.
2. Muuntamalla tilansa mystiseksi uskonnollinen ihminen kieltää oman sukupuolisuutensa.
3. Uskonnollinen ekstaasi on orgastisen vegetatiivisen kiihotustilan korvike.
4. Se ei johda sukupuoliseen laukeamiseen, vaan korkeintaan keholliseen ja henkiseen voipumukseen.
5. Uskonnolliset tunteet ovat subjektiivisesti aitoja ja niillä on fysiologista katetta.
6. Niiden seksuaalisen luonteen kieltäminen johtaa asenteiden epäaitouteen.
Pikkulapset eivät usko Jumalaan. Usko juurtuu lasten mieleen vasta, kun masturbointi kielto pakosta opettaa ne tukahduttamaan sukupuoliset yllykkeensä. Näin ne oppivat pelkäämään sukupuolista haluaan.
Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on osoittanut, että niin uskonnon muodot kuin sen erilaiset sisällötkin ovat riippuvuussuhteessa yhteiskunnan sosio-ekonomiseen kehitysvaiheeseen; esimerkkinä mainittakoon alkukantaisten metsästäjäkansojen eläinuskonnot.
Sosiologisesti uskonnolliset kuvitelmat varsin olennaisesti määräytyvät myös siitä, miten ihminen kykenee hallitsemaan luontoa ja yhteisöelämän pulmatilanteita. Uskonnolliset ideologiat saavat hedelmällisen maaperän kulttuuripiirissä, jonka jäsenet jäävät avuttomiksi luonnonvoimien ja alkeellisimpienkin yhteisöllisten kriisien edessä. Lyhyesti sanoen uskontojen sosiologinen selitys keskittyy uskonnollisten kulttien sosio-ekonomiseen pohjaan.
Toisin sanoen uskonnolliset kultit siis syntyvät yksittäisihmisen tahdosta riippumatta; ne ovat sosiologisia muodosteita, jotka versovat ihmisten välisistä suhteista ja heidän suhtautumisestaan luontoon.
Psykoanalyysi on pystynyt osoittamaan, että Jumalahahmo tarkoin vastaa kunkin yksittäisen uskovaisen isähahmoa, Jumaläidin hahmo hänen äitihahmoaan. Kristinuskon pyhä kolminaisuus kuvastelee välittömästi isän, äidin ja lapsen kolmiryhmää. Uskonnon psyykkinen sisältö johtuu varhaislapsuuden elämyksistä, perhe-elämän tuottamista kokemuksista tuolta ajalta.
Useat sosiologit ovat jo aikaa sitten selvästi todenneet monien isävaltaisten uskontojen perusluonteen orgastiseksi. Samoin on kiistattomasti selvitetty, että tälläiset uskonnot aina ovat poliittisesti taantumuksellisia.
Kaikkien isävaltaisten yhteisöjen uskonto on ytimeltään seksuaalikielteistä.
Aidosti uskonnollisen ihmisen tunne-elämä rakentuu suppeasti kuvaten seuraavasti: Biologisesti hän on aivan samalla tavoin seksuaalisten jännitystilojen alainen kuin kaikki muutkin ihmiset ja elolliset olennot ylipäätään. Sitä vastoin hän on menettänyt kaikki mahdollisuutensa luonnolliseen seksuaalikiihottumiseen ja tyydytykseen, koska hän on omaksunut sukupuolisuudelle kielteiset uskonnolliset kuvitelmat ja varsinkin koska hän on alkanut pysyvästi ja ahdistuneesti pelätä rangaistusta. Siksipä häntä kroonisesti vaivaa ylijännittynyt kehollinen kiihotustila, jota hänen alitajuiseti on koetettava pitää aisoissa. Maallinen onni on häneltä tavoittamattomissa – ja enemmänkin: hän ei edes pidä sitä tavoiteltavana. Hän odottaa armahdusta tuonpuoleisessa ja kokee siksi olevansa kykenemätön onneen tässä maailmassa. Toiselta puolen hän on biologinen olento eikä niin ollen voi tulla toimeen ilman onnea, laukeamista ja tyydytystä. Ristiriitatilanteensa hän ratkaisee hakemalla kuvitelma onnea; sitä hän taas saa uskonnollisista esimieluisuuden elämyksistä, jotka puolestaan johtuvat tutuista vegetatiivisista virtauksista ja kiihotustiloista kehon eri osissa. Niin esimerkiksi rakennetaan urut, joiden soinnut voivat tuottaa tämän tuloksen. Vaikutusta voimistavat vielä harkiten laaditut saarnat, koraalit jne.
Tosiasiallisesti on uskonnollinen ihminen jäänyt aivan avuttomaksi, sillä tukahduttaessaan seksuaalienergiansa hän menettää mahdollisuutensa onneen ja myös elämän vaikeuksien voittamiseen tarvittavaan hyökkäävyyteensä. Avuttomuudessaan hänen on entistäkin palavammin uskoa ja turvata yliluonnollisiin voimiin, joiden tuen ja varjelun armoille hän on jäänyt.
Ikävöidessään Jumalaa ja Jumalan luo hän tosiasiallisesti kaipaa esimieluisuuden elämyksiä ja niille laukaisevaa tyydytystä, sietämättömiksi kiristyneiden kehollisten jännitystilojen purkautumista.
Yksilön tosiasiallisesta avuttomuudesta ja hänen kehonsa vaivasta kehittyy hänen tarpeensa saada ulkoapäin lohtua, tukea ja voimaa ennen kaikkea omia pahoja viettejä eli ”lihan syntejä” vastaan.
Psyykkisesti sairaita pappismiehiä hoidettaessa on voitu havaita, että tahattomat siemensyöksyt varsin usein myötäilevät uskonnollisten hurmiotilojen huippukohtaa. Normaalin orgastisen tyydytyksen korvikkeena on siis tällöin kehon yleinen kiihotustila, joka ei yleensä ulotu genitaalialueelle ja joka tuottaa tahdonvastaisia, aivan kuin satunnaisia osalaukeamisia.
Alkuaan ja luonnostaan sukupuolinen halu on merkinnyt hyvää, kaunista, onnea – sidettä, joka liittää ihmisen muuhun luomakuntaan. Kun sukupuolisuus ja uskonto pirstoutuivat toisistaan erilleen, sukupuolisuudesta pakosta tuli paha, helvetillinen, pirullinen.
Samalla uskonnollinen ihminen torjuu syvän kaipuunsa: hän ikävöi tyydytystä Ja pelastusta tietoisena ”synneistään”, sukupuolista jännittyneisyystilaansa tiedostamatta. Uskonnolliset ovat perimmältään vegetatiivisen hermojärjestelmän alati laukeamattomia seksuaaleja kiihottuneisuustiloja, eikä tällaista haltioituneisuutta ole mahdollista ymmärtää eikä hallita, ellei lähdetä sitä vallitsevasta ristiriidasta. Se on antiseksuaalinen mutta samalla itsessään vahvasti seksuaalinen tila. Se on moraalinen mutta samalla syvimmiltään luonnonvastainen, seksuaaliekonomisesti epähygieeninen.
Missään yhteiskunnan kerrostumassa eivät hysteriat ja sukupuoliset poikkeavuudet kukoista niin rehevästi kuin askeettisen kirkon piirissä.
Nimenomaan köyhien ihmisten uskonnolliset tunteet ovat aitoja. Epäaitoutta niihin tulee vain siitä, että ne kieltävät oman alkuperänsä ja piilotajuisesti hakemansa tyydytyksen ja pyrkivät verhomaan sen. Näin kehittyy monille papeille ja uskonnollisille ihmisille ominainen harkiten omaksuttu hyvyys.
Esitykseni jää vajaaksi. Tiivistelmänä voimme kuitenkin todeta seuraavat pääseikat:
1. Uskonnollinen haltioituneisuus on verhoutunutta vegetatiivista, sukupuolista kiihottuneisuutta.
2. Muuntamalla tilansa mystiseksi uskonnollinen ihminen kieltää oman sukupuolisuutensa.
3. Uskonnollinen ekstaasi on orgastisen vegetatiivisen kiihotustilan korvike.
4. Se ei johda sukupuoliseen laukeamiseen, vaan korkeintaan keholliseen ja henkiseen voipumukseen.
5. Uskonnolliset tunteet ovat subjektiivisesti aitoja ja niillä on fysiologista katetta.
6. Niiden seksuaalisen luonteen kieltäminen johtaa asenteiden epäaitouteen.
Pikkulapset eivät usko Jumalaan. Usko juurtuu lasten mieleen vasta, kun masturbointi kielto pakosta opettaa ne tukahduttamaan sukupuoliset yllykkeensä. Näin ne oppivat pelkäämään sukupuolista haluaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kuin olisi lukenut kansallis sosialististä tai komnistista historiaa ja miten ihmiset ovat aikoinaan reakoineet johtajiinsa, esim. Lenin, Stalin, Castro, Mao, Hitler ja moniin muihin epä- jumaliinsa.
Miten sinä voit uskonnollisena[?] ihmisenä, jos et nyt ihan ylistää niin, antaa ymmärtää, että kapitalismi on ainoa oikea tie? Etkö ole tajunnut, ettö [varsinkin] kristinusko on ensinmäisiä sosialistisia liikkeitä?
uskonnollinen ihminen kieltää seksuaalisuutensa?
Kyllä hän kuule nauttii siitä yhtä paljon kuin kaikki muutkin ihmiset, vaikkakaan ei yhtä tyhmästi ja vastuuttomasti.
Sen sijaan uskonnoton ihminen joutuu kuin horkassa nytkyttelemään itseään joka oksan haaraan, kuin kapinen koira.
Kyllä sinä kirjoitit nyt ihan päin harakan takalistoa etten paremmin sano..
Ilmeisesti luulit kehittäneesi hienonkin teorian. Tieteen kanssa tuolla ei ole kyllä mitään tekemistä. Kannattaisi tutustua joskus todellisuuteen ihan objektiivisen ajattelun avulla.
Aika huvittavia nämä viittaukset "useat sosiologit". Et mainitse ensimmäistäkään. Tiede ei ole sitä, että otetaan jokin ideologinen asetelma ja etsitään siihen sopivat viitteet. Uskonnon ja seksuaalisuuden sekoittaminen on vuosisadan jäljessä ajasta. Uskontopsykologiassa on kyllä yhäkin esittämäsi kaltaisia väitteitä, mutta ne eivät kyllä ole mitään uskontotieteellistä konsensusta.
Lähes kaikki uskonnot puuttuvat voimakkaasti ihmisen seksuaalisuuteen; kun sen hallinta saadaan pois ihmiseltä itseltään, eikä vietti kuitenkaan lakkaa, ihminen joutuu hämmennyksen tilaan ja on helposti manipuloitavissa. Lisäksi vapaa lajityypillinen seksuaalisuus on tehty synniksi, ainoastaan uskovien seksuaalinen, rituaalein vahvistettu käyttäytyminen on hyväksyttävää jossain määrin, mutta esim. kristinuskossa ihmiset ovat synnissä siinneet. Pikkulapsen ensimäisiä kertoja hypistellessään genitaalielimiään siihen puututaan paheksuntaa osoittaen! Näin ihminen saadaan lopullisesti nujerrettua uskontojen ja yhteiskunnan mieleiseksi. Vietti jää ja tyydyttämättömyys tulee esiin ahdistuksena, pakkoneuroottisuutena, agressioina ja erilaisina perverssioina.
Olet tehnyt tarkkaa työtä ja onnistut perustelemaan tulokset lyömätömästi! Kokoomuksen Aamulehden päätoimittaja ja yliopistorehtori R. Vehmas arvosteli " Fasimin massapsykolgian" ja pejästyi suuresti totuudellisuutta: Kukahan tuollaista kirjaa tarvitsee! Vuosi oli muistaakseni 1971, mutta teos on yhä ajankohtainen. Eric Fromm on aika tavalla samoilla linjoilla.
tuolla risti-usko palstalla kesti lähes 2 viikkoa, ennenkuin Julistus Kristin-Oppia Vastaan tunnistettiin.
Tarkoitatko "Psychoanalys and Religion"ia?
En lukenut vielä, mutta on kyllä tilauksessa.
Ja kyllä, mielestäni Reich on kovinkin ajan kohtaista edelleen.