Viallinen ihminen

Ikää on jo 44-v. ja mies. Uskonasiat kiinnostavat kovasti. Olen käynyt eri kirkoissa paljon, melkein joka pyhä. Ev.lut. kirkon Jumalanpalveluksissa on tapana: "Jokaiselle vähän jotakin, mutta ei kenellekään tarpeeksi pelastumiseksi." Siellä myös saarnat ovat kuin "teollisuuden liukuhihna-tuotetta", että yhteiskunta pysyisi sovussa ja järjestyksessä. Ev.lut. kirkossa omatuntoni kieltää menemästä ehtoolliselle! Rippikoulun jälkeen olen ollut siellä ehtollisella vain pari kertaa. Tiedän, ettei se ole uskonelämän kaikista oleellisin asia. Kierrettyäni vuosikausia eri kirkkoja, olen päätynyt Suomen Adventtikirkkoon! Haluan erota luterilaisuudesta. En ole vielä adventisti. Tänäänkin olin siellä lauantai-jumalanpalveluksessa ja sapattikoulussa. Adventistit ovat läheisiä, koska meillä on suvussa heitä. Olen keskustellut paljon heidän kanssaan ja lukenut kirjallisuutta raamattua. Siirtyminen kasvisruokavalioon kiinnostaa ja se on osin onnistunutkin. Yhtä asiaa en ymmärrä. Olen yksinäinen ja tunnen enemmän mielenkiintoa miehiä kuin naisia kohtaan. Minulle sanotaan, että elän pimeydessä ja synnissä. Kuitenkin tunnen, etten minä ole itse tällaista aiheuttanut ja siten syntiin hairahtunut. Kyllä pääsen esim. adventtikirkon jäseneksi, mutta mitä teen jos tällainen henkilökohtainen asia paljastuu? Jotkut ovat jopa sanoneet, että Pyhä Henki uudistaa ihmisen. Eräs helluntailainen kielsi ja varoitti minua menemästä adventtikirkkoon. Silti tunnen adventismin eniten omakseni, koska olen jo lapsena kuullut, lukenut ja keskustellut sekä käynyt heidän kirjekurssit lävitse. Adventismi tavoittelee vaatimattomia elämäntapoja. Musiikki adventtikirkossa on hyvää ja rauhallista, vain piano. Kotonakin siunaan ruokailuhetket aterioiden hiljaisuudessa. Sapattina en katsele televisiota vaan koetan tehdä hyviä asioita, esim. kävely kirkoon ja takaisin yms. Jumala huolehtii kaikista luoduistaan kun vain teemme sydämessämme tilaa Jeesukselle ja raamatun sanomalle.
4134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vaan sen toteutus on sitä. Ev.lut. kirkosta loytyy kyllä uskoviakin julistajia-- kokeile kansan raamattuseuran, tai kansanlähetyksen julistajia tai vapaakirkko toimii aivan uskoontulleiden julistajien varassa [on muitakin] lue esim. Sana lehteä,voit loytää sieltä helmiä-- ja raamattua tietysti.. ehtoollinen on tarkoitettu syntiselle joka hakee Armahdusta,, oletko yksi heistä?-- silloin mene. en tunne ad. kirkkoa- en osaa sanoa mitään.. blessings-l-h

Äänestä

Adventismi ei ole kristillinen kirkkokunta.

Äänestä
  • Kirjoita esim. Googleen sana "adventismi." Pääset esim. roomalaiskatolisen kirkon sivustolle. Siellä kerrotaan, että "ADVENTISMI TÄYTTÄÄ KRISTINUSKON VAATIMUKSET." Siellä myös esitetään missä kohdissa adventtikirkko eroaa muista. Nuo eroavuudet eivät ole niin suuria, etteikö heitä luettaisi kristilliseksi kirkkokunnaksi. Suomessa kuten muuallakin mormoneja ja jehovan todistajia ei lueta kristityiksi, koska he ymmärtävät Pyhän Kolminaisuusopin raamatun sanoman vastaisesti. Em. kahdesta liikkeestä varoitettiin jo rippikoulussa. Jos kirjoittaa jotakin väittämiä, niin silloin tulisi osata perustella asiansa ja "seisoa sanojensa takana." Etsipä esim. internetistä tietoutta: www.suomenadventtikirkko.fi, "Adventismin historia Suomessa" yms. Etsivä löytää!

    Äänestä

vaikka ovat mukavia ja huomioivat. vaikka sääntöjen noudattaminen tuntuu hyvältä. vaikka tuntuu turvalliselta kun sanotaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä. vaikka kokee siellä täyttävänsä jonkun "mitan" kun suorittaa ja on "parempi" kuin lepsut luterilaiset. mene ennemmin vaikka helluntai- tai vapaaseurakuntaa. kun itsetunto ja identiteetti on hukassa lakihenkisyys ja luonnottomuudet vetää puoleensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksinäinen harhailija kirjoitti:

Ikää on jo 44-v. ja mies. Uskonasiat kiinnostavat kovasti. Olen käynyt eri kirkoissa paljon, melkein joka pyhä. Ev.lut. kirkon Jumalanpalveluksissa on tapana: "Jokaiselle vähän jotakin, mutta ei kenellekään tarpeeksi pelastumiseksi." Siellä myös saarnat ovat kuin "teollisuuden liukuhihna-tuotetta", että yhteiskunta pysyisi sovussa ja järjestyksessä. Ev.lut. kirkossa omatuntoni kieltää menemästä ehtoolliselle! Rippikoulun jälkeen olen ollut siellä ehtollisella vain pari kertaa. Tiedän, ettei se ole uskonelämän kaikista oleellisin asia. Kierrettyäni vuosikausia eri kirkkoja, olen päätynyt Suomen Adventtikirkkoon! Haluan erota luterilaisuudesta. En ole vielä adventisti. Tänäänkin olin siellä lauantai-jumalanpalveluksessa ja sapattikoulussa. Adventistit ovat läheisiä, koska meillä on suvussa heitä. Olen keskustellut paljon heidän kanssaan ja lukenut kirjallisuutta raamattua. Siirtyminen kasvisruokavalioon kiinnostaa ja se on osin onnistunutkin. Yhtä asiaa en ymmärrä. Olen yksinäinen ja tunnen enemmän mielenkiintoa miehiä kuin naisia kohtaan. Minulle sanotaan, että elän pimeydessä ja synnissä. Kuitenkin tunnen, etten minä ole itse tällaista aiheuttanut ja siten syntiin hairahtunut. Kyllä pääsen esim. adventtikirkon jäseneksi, mutta mitä teen jos tällainen henkilökohtainen asia paljastuu? Jotkut ovat jopa sanoneet, että Pyhä Henki uudistaa ihmisen. Eräs helluntailainen kielsi ja varoitti minua menemästä adventtikirkkoon. Silti tunnen adventismin eniten omakseni, koska olen jo lapsena kuullut, lukenut ja keskustellut sekä käynyt heidän kirjekurssit lävitse. Adventismi tavoittelee vaatimattomia elämäntapoja. Musiikki adventtikirkossa on hyvää ja rauhallista, vain piano. Kotonakin siunaan ruokailuhetket aterioiden hiljaisuudessa. Sapattina en katsele televisiota vaan koetan tehdä hyviä asioita, esim. kävely kirkoon ja takaisin yms. Jumala huolehtii kaikista luoduistaan kun vain teemme sydämessämme tilaa Jeesukselle ja raamatun sanomalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu