Antakaa jo

vihdoin perustelut miten voitte olla USKOMATTA JEESUSTA? Ja luulette olevanne silti Taivaaseen matkalla?
17471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

viedä oikeaa evankeliumia Jeesuksesta eteenpäin, mutta sinulta puuttuu se tärkein: rakkaus. Jeesus toimii aina rakkauden hengessä. Silloinkin kun hän nuhteli, hän rakasti, hän ei koskaan työntänyt ketään pois luotaan, vaan päinvastoin. Kuitenkin hänellä oli, kuten sinullakin, totuuden vaatimus, mutta hän esitti ja esittää sen aina rakkaudellisesti. Jeesus on täynnä rakkautta ja totuutta.

Äänestä
  • Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan (Jaak.1:59).

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihmisen lihaa vaalivaa hellivää rakkautta ET tule saamaan ihmiseltä joka on itse päässyt Jumalan rakkaudesta osalliseksi. Lihaa hellivä rakkaus johdattaa iankaikkiseen eroon Jumalasta. Jumalan rakkaus joka on Totuuden levittämistä ihmisten pelastukseksi ON TOSI RAKKAUTTA sillä suurempaa rakkautta EI OLE KUIN KERTOA ihmisille TOTUUS, että he voisivat päästä synnin ja saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan.

    Äänestä

itse syytäjän alainen, Kristuksen omien sortaja? Kaikki jotka ovat syntyneet Pyhästä-Hengestä uskovat Jeesusta. Sinä et! TEE PARANNUS, tai joudut kadotukseen!

Äänestä
  • on, että parhaan tuloksen saa, jos antaa lapsille sekä rakkautta että kuritusta, mutta kaikkein huonoin tulos tulee, jos antaa vain kuritusta. Parempi tulos kuin pelkällä kurituksella, tulee pelkällä rakkaudella. Tämän tietää Jeesuskin. Hän ei lyö ketään lakikirjalla päähän, vaan hän tietää, mikä vetoaa ihmisiin, ja sillä tavalla hän on Armi meidätkin saanut itselleen - rakkaudella. Jos meillä on vääristynyt kuva Jeesuksesta, Jumalasta, se voi olla perua liian ankarasta isästä. Jos meitä on kotona lyöty ja kuritettu liikaa, olemme voineet saada Jumalastakin isänä samanlaisen kuvan. Jeesus kuitenkin rakasti meitä PALJON, niin paljon, että kuoli puolestamme. Me olemme kaikki epätäydellisiä, emmekä osaa oikein viedä evankeliumia eteenpäin, mutta vaikka Raamatussa sanotaankin: pakottamalla pakottakaa, se ei ehkä onnistu täällä netissä kuitenkaan. Kaikki kirjoitukset täytyy olla rakkaudella höystettyjä ja Pyhän Hengen vaikutuksesta.

    Äänestä

ei ihminen siihen mitään voi lisätä.Ja joka on todella kokenut tuon armon omalla kohdallaan, ei voi mitenkään syyttää ainoaakaan toista ihmistä maanpäällä. Koska tietää, ettei itselläänkään ole mitään ansiota .Ja mitä enemmän oppii tuntemaan Herraamme Jeesusta,sitä vähemmän näkee itsessään mitään hyvää, vaan pitää kaikkia toisia perempana, kuin itseään. Kaikki, jopa oman uskomme väistyy Jeesuksen uskon tieltä.Ja Hän toimii, emme me. Raamattua onkin siksi hyvä lukea itselleen rakennukseksi, ei niin, että näkee sielä muiden ihmisten heikkoudet, sillä se on loputon tie ja päättyy siihen, ettei maailmasta löydy ihmistä joka olisi itsensä veroinen. Ja silloin jää paitsi rakkaista veljistä ja sisarista joiden kanssa voi yhteisestä uskosta rakentua ja siitä iloita. Lisäksi tulee silloin kumonneeksi ainakin nämä Jeesuksen sanat: 29 Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista, 30 ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää. 31 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi."

Äänestä
  • Roomalaiskirje: 14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. 14:2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. 14:3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. 14:4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. 14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. 14:6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. Kiitos Herran.

    Äänestä

  • Taivaan Kuningatar. kirjoitti:

    Roomalaiskirje: 14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. 14:2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. 14:3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. 14:4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. 14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. 14:6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. Kiitos Herran.

    Ef,2 :8-10 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

    Äänestä

Aloittaja

edes aloitusta sivuavia vastauksia, vaan ihmisopin saastaa pelkästään. Puhutaan Jeesuksen rakkaudesta niin näin on Jeesuksen rakkauden laita "ihmisten lihoja" mieliä kohtaan hän sanoo kuin Pietarillekin: "Mene pois minun tyköäni saatana, sillä sinä ajattelet sitä mikä ihmisen on etkä sitä mikä Jumalan on." Näin näkyy täällä, täällä puhutaan lihallisesta rakkaudesta joka vaalii ja hellii ihmisen omaa minää, lihaa, luontoa. Jumala ei ihmisen lihaa, luontoa, mieltä rakasta vaan se on VIHOLLISUUS Jumalaa vastaan. Näin ne jotka lihan vallassa tahtovat olla eivät ole otollisia Jumalalle vaan tämän maailman jumalan rakkaudesta elävät joka on petollista rakkautta sen turvin ei koskaan tulla Jumalaa kohtaamaan. Tämä että LIHAN ON KUOLTAVA ja ETTÄ SE ON ITSE VIHOLLISUUS JUMALAA KOHTAAN on niin SELVÄSTI jo kirjaimen mukaan raamatussa sanottu JOTEN EIKÖ OLE IHMEELLISTÄ SITÄ EI NOTEERATA? SE ON KAIKEN A ja O ETTEI MITÄÄN OTA JUMALAN SANASTA POIS. USKOO SIIS JEESUKSEN SANOMANKIN SE KUULUU RAAMATTUUN. Pätkääkään ei auta vaikka kuinka paljon olisit raamattua lukenut, mutta Jeesuksen sanat ovatkin jääneet huomioimatta kun liha ei ole niitä voinut sietää.

Äänestä
  • Katsos kun sinut on paadutettu, et ymmärrä meitii uskovia.

    Äänestä

  • Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Saatanan sana hellii lihaa, koska se rakastaa sitä, se ei mitään paljasta, vaan peittelee, yhä paksummalla valhearmokerroksella, se peittelee kaiken synnin yhä syvemmälle, taputtelee olalle, sanoo, hyvin kelpaat noine saastoinesi, synteinesi, että niiden kantaja ei tulisi koskaan huomaamaan, että niistä pitää päästä eroon, vaan eläisi niiden kanssa hamaan loppuun asti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_41305 kirjoitti:

    Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Saatanan sana hellii lihaa, koska se rakastaa sitä, se ei mitään paljasta, vaan peittelee, yhä paksummalla valhearmokerroksella, se peittelee kaiken synnin yhä syvemmälle, taputtelee olalle, sanoo, hyvin kelpaat noine saastoinesi, synteinesi, että niiden kantaja ei tulisi koskaan huomaamaan, että niistä pitää päästä eroon, vaan eläisi niiden kanssa hamaan loppuun asti.

    on noin minkä Jumala on sinulle ilmoittanut ja se on myrkkyä lihalle niin kuin jo sana liha, lihallisuus on saatanan henkelle myrkkyä. MIKSI siksi koska se on juuri ITSE VIHOLLISUUS Jumalaa kohtaan ja näin ne ihmiset jotka lihan vallassa tahtovat vaeltaa EIVÄT KOSKAAN TULE PÄÄSEMÄÄN JUMALAN YHTEYTEEN.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Saatanan sana hellii lihaa, koska se rakastaa sitä, se ei mitään paljasta, vaan peittelee, yhä paksummalla valhearmokerroksella, se peittelee kaiken synnin yhä syvemmälle, taputtelee olalle, sanoo, hyvin kelpaat noine saastoinesi, synteinesi, että niiden kantaja ei tulisi koskaan huomaamaan, että niistä pitää päästä eroon, vaan eläisi niiden kanssa hamaan loppuun asti.

    Tuot esille ArmiK,oota, sinun oma identiteetti on tuhoutunut hessu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sinä olet. kirjoitti:

    Tuot esille ArmiK,oota, sinun oma identiteetti on tuhoutunut hessu.

    Raamatusta Jumalan sanaa:"Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme." Mutta ihmisopin näöllä se on tylsäksi laitettu, että liha saisi rauhassa elää.

    Äänestä

On täysin väärä, jos kyselet uskovilta ihmisiltä. Jos uskoo Jeesukseen ja Jumalaan tai Jeesusta tai Jumalaa niin juuri se usko ei taivaaseen vie ketään. Riivaajatkin uskovat ja vapisevat ja myös tottelevat. Lue vaikka, miten Jeesus tai apostolit käsitteli heitä, mutta taivastietä ei heille luvattu, vaikka tottelivatkin. On ainoastaan yksi usko joka vie perille ja se on Jeesuksen usko jonka saamme armosta lahjaksi,ja on se kaikilla uskovilla sama, kuten myös Henki on yksi ja sama ja myös kaste. Vaikkakin kuten varmaan olet lukenut, ovat voimavaikutukset erilaiset, kuten me uskovatkin ja on myös meidät Jumala itse johdattanut erilaisiin olosuhteisiin ja tehtäviin. Muttei milloinkaan arvostelemaan toisen uskoa ja hänen tehtäviään, koska meistä jokainen on itse henk, koht. vastuussa suoraan Herrallemme.Eli lyhyesti:jättäkäämme käyttämättä tuota arvostelun "armolahjaa" joka meillä on jokaisella jo syntymästä saakka. Eikä kuulu Hengen hedelmien piiriin, vaan on lihasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    lihan sanomaa oli viestisi. En sitä ala enää vatvoa sillä ne olen jo tehnyt, nyt vain sanon suoraan miten asia on. Jeesus jonka oma luulet olevasi on antikristus EIKÄ Jeesus Kristus Vapahtaja. Kaiken minkä toit omaksi ja muiden turmioksi toit SE OLI VALHETTA.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    lihan sanomaa oli viestisi. En sitä ala enää vatvoa sillä ne olen jo tehnyt, nyt vain sanon suoraan miten asia on. Jeesus jonka oma luulet olevasi on antikristus EIKÄ Jeesus Kristus Vapahtaja. Kaiken minkä toit omaksi ja muiden turmioksi toit SE OLI VALHETTA.

    vaikka parantolaan lepäämään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_34088 kirjoitti:

vihdoin perustelut miten voitte olla USKOMATTA JEESUSTA? Ja luulette olevanne silti Taivaaseen matkalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu