Epätoivoinen Kepu

Se että Kepu alkaa jo tässä vaiheessa pelata presidenttipeliä, kertoo puolueen suuresta epätoivosta. Profiilia yritetään nostaa nyt kaikin keinoin. Ehdotus naisehdokkaasta ja nimenomaan Anneli Jäätteenmäestä tällaisena ehdokkaana on toisaalta odotettu, mutta toisaalta suuri riski, mikä juuri viittaa puolueen epätoivoiseen tilaan. Jäätteenmäki voisi ollakin kova tekijä, jos vaalit käytäisiin valitsijamiesvaaleina. Silloin voitaisiin pelata erilaisia pelejä ja demarien valitsijamiehet asettuisivat helpostikin Jäätteenmäen taakse, jos sillä lailla torjuttaisiin kokoomuslaisen voitto. Suorassa kansanvaalissa Jäätteenmäellä ei ole mahdollisuuksia. Hän on profiloitunut vahvasti valehtelijaksi ja melkein rikolliseksi. Tätä rooliaan hän ei ole onnistunut millään konstilla kääntämään toiseksi, vaikka uhosikin jossain vaiheessa jollain paljastuskirjalla. Tekemättä jäi, mikä vaan vahvistaa kuvaa Jäätteenmäestä valehtelijana. Muiden kuin kepulaisten silmissä Jäätteenmäeki koetaan kylmäkiskoiseksi valehtelevaksi noita-akaksi. Hän alkaa saada jo yhtä paljon antiääniä kuin Paavo Väyrynen aikoinaan. Se on kepulaisille kovin tuttua. Kansalaiset ärsyyntyvät nopeasti näihin luupäisiin kepulaisiin. Mikään ei kylläkään olisi sen toivottavampaa kuin, että Jäätteenmäki nimettäisiin Kepun presidenttiehdokkaaksi. Se tekisi vaalista kyllä mielenkiintoisen.

36

1137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En oikein ymmärrä, miten voit laittaa yhtäläisyysmerkit epätoivon ja profiilin nostamisen välille. Ainakin yleensä epätoivo mielletään niin, että sen valtaan joutunut passivoituu, menettää uskonsa ja jopa kaiken toimintatarmonsa. Nyt kuitenkin kepulta on nähty varsinkin eurovaaleiksi poikkeuksellisen paljon huomiota herättänyt kampanjanavaus, mikä osoittaa pikemminkin päättäväistä otetta, halua selviytyä kunnialla laskeneista kannatusluvuista. Jäätteenmäki-kortti oli varsin onnistunut veto. Mitään muuta tavoitettahan Vanhasella - luultavasti mainostoimiston idea - ei tuon ehdotuksen laukoessaan ollutkaan kuin saada puolueelleen julkisuutta. Arvelisin, että ehdotuksen teho yllätti kepun itsensäkin siinä mielessä, että taisi olla ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun ei-vasemmistolaisen puolueen vappujuhla pääsi tuona työväen perinteisenä juhlapäivänä ykkösuutiseksi. No, kuitenkin se oli tarkoitettu vain tämän viikonlopun keskustelunaiheeksi. Jäämme seuraamaan, millä uutisella kepu astuu esille eurovaalikampanjan merkeissä ensi tai viimeistään seuraavana viikonloppuna samalla kun demarijohto ruikuttaa julkisesti Soinin - ja nyt myös kepun - mediassa saamaa huomiota.

      • Uusi-Ukki

        Tulevat Eurovaalit, ovat hyvinkin mielenkiintoiset, vieläkö Jäätteenmäki kerää 150.000-tuhatta sääliääntä ympäri Soomenniemen. Onhan se kyllä tiedossa tämä Kepulaisten äänestysukollisuus, se on kuin Lesdatiolaisilla. Menihän täältä Oulunseudulta kaksi miestä Lestojen äänillä Edudkuntaankin asti, Siis Tapani Tölli ja Kyösti Karjula. Vaikka Lumijoen pienessä kunnassa ei ole kuin 18.000-ta asukasta, joten uskon voima on mahtava voima. Ja luulempa, että nämä Kepulit tässätilanteessa luottavatkin Lesdatiolaisten joukkovoimaan näissäkin Eurovaaleissa. Muuten kyllä nyt pitäisi huolehtia Kepulaisten ja miksei meidän muidenkin äänestäjien, että Esa Härmälä tulisi valituksi Mepiksi. Siinä on oikein ketkujen ketku, Härmälä on tämän Maanviljelijäin avustusautomaation arkkitehti, sanan täydessä merkityksessä. Niipä hänet pitäisikin valita sinne EU-hun puijaamaan noita viekkaita Italialaisia ja Ranskalaisi meppejä, hän osaisi puolustaa noita avustusmiljardeja enempi Suomeen, juuri siitä syystä minäkin vakavasti harkitsen äänestäväni Härmälää. Härmälä sopisi loistavasti sinne, Sutkina Sutkien joukkoon, näin meidän Suomalaisten veronmaksajien rahat säästyisivät, kun Härmälä kuppaisi näitä EU-n jäsenvaltioita, täällä Suomessa hän kuppasi omia kansalaisia Maanviljelijöiden pussiin. Äänestäkäämme siis Härmälä Mepiksi, se olisi meidän kaikkien etu, eiköstä vain, kysyy Uusi-Ukki Pohjanmaalta, vahvalta Lesdatiolaisalueelta.

      • huijaama
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        punauskovainenhan on olevinaan viisaskin. Jäätteenmäen äänillä ei muita menisikään Suomesta EU-parlamenttiin kuin keskustalaisia, jos tuo sinun demarilaskuoppi pitäisi paikkaansa. Se on ilmeisesti sama laskutapa miten demarit laskee kannattajiensa lukumäärän suuruudenhulluudessaan. 150.000-tuhatta on mahdotun luku. Kyllä pitää äkkiä haalia lisää väkeä, että saadaan Jäätteenmäelle tuo äänimäärä. Demarit ei osaa muuta kuin mellakoida. Anarkistisia SAK/demarimafian juoksupoikia. Saksassakin vasemmistodemarit räyhää, kun ovat täysiä moukkia. Ilmeisesti olette kirjelmän saaneet, jotta yhteiskuntarauhaa pitää horjuttaa kaikin tavoin, että olot menisivät vieläkin kurjemiksi. Sehän se demareilla on aina tavoitteena. Urpilaiset kulkee punaisissa nahkatakeissa ja verkkosukissa, kuin katuhuorat ikään. Minä pitäisin sinuna turpasi kiinni. Tai älä pidäkkkään. Sinä ja "jorma"korhonen, sekä mpp olette erneston kanssa varsinaiset punväriläiskät tällä saitilla, joten Keskustalaisuus erottuu edukseen teistä demarimafian "ropakanta papukaijoista". Jos lumijoella on noin paljon asukkaita, niin se ei ole pieni. Tarkistahan tuokin asukasmäärä. Eiköhän siellä ole alle 2000 asukasta. Ukki demarimaisella "reteydellä" viskoo nuita lukuja, niinkuin Mönkäre-demarit optioita. Ei ole ihme, jos demarit saa yhteiskunnalle niin saatanan suurta tuhoa aikaan, kun ne eivät ymmärrä luvuista, eikä summista yhtään mitään. Kunhan vain kaikki saadaan näyttämmän suurelta. Tappiokin on torjuntavoitto, josta ensin halutaan kiittää, vaikka vituttaa kuin pientä orvaa joka kesän keräs käpyjä, ja talvella huomas ettei ole hampaita. Ja oppositiotaival se demareita vituttaakin. Katkesi hyvin alkanut yhteisten rahojen rosvous demarimafialle. Tuo Puna-yle pitää saada äkkiä puhdistettua punapaskan levittäjistä, ja demarimafian pakkomaksu purettua.

      • Uusi-Ukki
        huijaama kirjoitti:

        Niin myöskin Ukki, siihen oli todella tullut ysi nolla liikaa, siihen Lumijoen asuksamäärään, on siis !.800-sataa eikä !8. tuhatta kuten kerroin, kiitos oikaisustasi, taidatkin olla tämän Pohjoisen asuksa kun tuon muistit. Mutta eikös tuon Annelin äänimäärä ollut oikea minkä hän viime Lipposvihavaaleissa Keskustalta ympäri maan kerasi. Muuten tuo vuodatuksesi on sitä Demarivihaa pahimmillaan, kaiki syyt ja seuraukset joita yhteiskunnassamme tpahtuu, siis kielteiset seuraukset, sinä asetat surutta Demarien piikkiin. Odotahan kun tässä parivuotta kuluu, niin katsotaan kenet Suomen kansa taas kutsuu pelastamaan tämän maan perikadolta, johon Kokoomus on tämän maan Keskustan myötäilemänä johdatellut. Silloin taas kaivataan Lipposmaista "Murahtelijaa", kun asiat on ajettu siihen pisteeseen,että ihmisten leipävarras on ajettu taas liian korkealle. No tietenkin Lilliuksen kaltaiset Optiomiehet ovat saaneet kaiken minkä ovat halunneetki. Demarihallitus ei kuitenkaan voi tällaista menoa hyväksyä. Me tulemme näkemään kahden vuoden päästä Hikeä, ja kyyneleitä, koska maamme on tämän hallituksen toimin ajettu konkurssitilaan, ja tämä on taivahan tosi.?

      • yksi niistä

        jotka tuon leipävartaan pyrkivät nostamaan tavallisen ihmisen ulottumattomiin. Mutta tuo suno, millä aivosi on demareiden toimesta pesty, ja sumutettu, on kyllä sinut reppanat tehnyt totuuksia ymmärtämättömäksi. En väitä että kaikissa asioissa, vaan olet tarttunut väärään oljenkorteen. Demareista on inhimilisyys kaukana. Sinulla oli muuten jälleen pieni lipsahdus tuossa tekstissäsi. Mikä luku on !.800. Onko sekin joitain demarien likiarvoja?

    • kuningasteko!

      Anneli Jäätteenmäki tulee joka tapauksessa jäämään historiaan Suomen poliittisen historian suurimman valheen päästäneen Paavo Lipposen kuningastien katkaisijana. Siitä teosta on Jäätteenmäelle ehdotettu monelta taholta korkeinta suomalaista kunniamerkkiä. Lipposen hämäräperäinen sopimus Bushin kanssa Suomen osallistumisesta Irakin jälleenrakennuskoalitioon ennen YK:n valtuutusta hyökkäykselle Irakiin, olisi saattanut maksaa satojen Irakiin lähetettyjen suomalaisten kouluttajien ja rakennustyöläisten hengen. Varsinaisen suurvalheen Lipponen päästi hätäpäissään pikkuisen ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja. Hän kertoi sopineensa Berlusconin kanssa EU:n Elintarvikeviraston sijoittamisesta Helsinkiin. Helsingin pormestari Siitonen ehti jo riemuita asiasta julkisesti ja kiitellä vuolaasti Lipposta. Sen tapauksen vuoksi Kokoomus menetti luottamuksensa demareihin ja kääntyi Keskustan puolueen. Sitä Kokoomuksen ei ole tarvinnut katua! Keskusta on osoittautunut luonnolliseksi hallituskumppaniksi ja mihinkään perversseihin vasemmisto-oikeistokoalitioihin ei tulla enää koskaan palaamaan. Niinistö tosin ehdotti SDP:n ottamista seuraavaan hallitukseen. Hänkin lienee muuttanut mielensä kun ent. demarijohtaja-Lipponen vastasi ehdotukseen verisellä henkilökohtaisella loukkauksella kolumnissaan Turun Sanomissa. Keskustan aallonpohja lienee saavutettu. Seuraava johtajiston vaihdos palauttaa kansan mielenkiinnon Suomen parhaaseen puolueeseen. Silloin sitä on taas kiva äänestää ja näin myös tapahtuu.

      • Uusi-Ukki

        Tätä minä juuri tarkoitin sillä Lesdatiauskolla, josta puhuin, että sinä vielä jaksat jauhaa tuota samaa paskaa. Jos Lipponen sopikin Irakin Jälleenrakentamisesta sodan jälkeen, niin Suomelle se olisi ollut Lottovoitti Kymmeniä tuhansia työpaikkoja Rakennustyömiehille. Vai olisi Suomi lähettänyt nämä rakentajat sinne tykinruuaksi. Tämä nyt taitaa olla sinun ikioma Poliittinen oivalluksesi, voi jumalan pyssyt ja puukuulat, kuinka ihminen voi edes tuollaista suustansa päästää. Kysehän oli puhtaasti Sodan jäkeen tehtävästä rakennustyöstä poikaseni, koeta nyt edes vähänkin pysyä maanpinnalla ja todellisuudessa, vaikka Anneli Fani oletkin.?

      • ennen sotaa

        Siinä se rikos onkin! Lipponen sopi Irakin jälleenrakentamisesta JO ENNEN kuin YK oli antanut hyökkäykselle valtuutuksen. Lipponen siis osallistui Bushin kanssa laittomaan kähmintään. Silloin oltiin tosi vaarallisilla vesillä. Onneksi Jäätteenmäki kiinnitti asiaan huomion. Se pysäytti kukissientakaisen hämäräpelin kerralla. Siitäkös mm. Lipposen harhauttama Metalliliiton tiedottaja-Putkonen raivosi Jäätteenmäelle legedaarisen häpeällisessä vappupuheessaan jossa väitti 40 000 suomalaisen rakennus- ja metallimiehen menettävän työnsä Jäättenmäen paljastuksen vuoksi. Putkonenkin taisi saada kenkää mikä olikin tietysti aivan oikein noin höynäytettävälle tiedottajalle.

      • Teille kepulaisille tosiasioiden erottaminen valheista on yleensä aina jokseenkin mahdotonta. Lipposen ja Bushin tapaamisen osalta on olennaista muistaa, että Lipponen ylisti Bushia siitä, että ilmoitti YK:n päättävän mahdollisesta hyökkäyksestä Irakiin. Silloin Suomikin voisi olla mukana humanitaarisessa avussa ja jälleenrakentamisessa. Kun Bush sitten pyörsi lupauksensa, Suomelle ei luonnollisestikaan syntynyt mitään velvoitteita osallistua USAn laittomaan sotaoperaatioon. Eikä USA ole vetänyt meitä edes tilille siitä, että olisimme sellaista luvanneet. Sielläkin siis käsitettiin, että USA itse rikkoi diilin eivätkä mitkään lupaukset niin ollen olleet enää voimassa. Aivan samalla tavalla esim. Ranska, Saksa ja Belgia lupasivat myötävaikuttaa asioihin, jos kokonaisuus käsitellään YK:ssa ja YK päättää asioista. Kun näin ei käynyt, varsinkin Ranska ajautui syvään diplomaattiseen kriisiin USAn kanssa. Elintarvikeviraston osalta näyttäisi siltä, että sopimusta ei ole rikkonut tässäkään tapauksessa Lipponen, vaan toinen sopijakumppani eli Berlusconi. Asiahan ei lopulta edes enää ollut Lipposen käsissä, vaan nykyinen hallitus pääministeri Vanhasen johdolla luopui vaatimasta Elintarvikevirastoa Suomelle. Ei Lipponen tätä luopumuspäätöstä tehnyt. Lipposta voi moittia lähinnä siitä, että hän luotti hyväuskoisesti kahteen kansainväliseen pötypuhujaan eli Bushiin ja Berlusconiin. Toki Lipposen olisi pitänyt ymmärtää, ettei tällaisten miesten kanssa ole mahdollista tehdä pitäviä sopimuksia. Siinä mielessä tällaiset kaverukset rinnastuvat samaan sarjaan Hitlerin kanssa. Se että Lipponen ylisti Bushia suureksi johtajaksi on kyllä falskia ja täydellinen virhearvio Lipposelta. Se on hänen pääministerikautensa surkein lausahdus. Jäätteenmäen rooli tässä jupakassa oli täysin olematon. Hän ei edes tehnyt mitään paljastusta, koska saman asian oli jo nostanut esiin eduskunnassa jo paljon aiemmin Vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso. Jäätteenmäki lähinnä peesasi eduskunnan entisten taistolaisedustajien näkemyksiä. Ja kuten tiedämme Jäätteenmäki tupsahti siten itse omaan rakentamaansa kuoppaan ja pääministerikausi jäi ennätysmäusen lyhyeksi saaden todella nolon lopun. Tämän seurauksena Jäätteenmäki profiloitui kansakunnan valehtelijaksi, minkä oikeuskin totesi päätöksensä perusteluissa.

      • ennen sotaa kirjoitti:

        Siinä se rikos onkin! Lipponen sopi Irakin jälleenrakentamisesta JO ENNEN kuin YK oli antanut hyökkäykselle valtuutuksen. Lipponen siis osallistui Bushin kanssa laittomaan kähmintään. Silloin oltiin tosi vaarallisilla vesillä. Onneksi Jäätteenmäki kiinnitti asiaan huomion. Se pysäytti kukissientakaisen hämäräpelin kerralla. Siitäkös mm. Lipposen harhauttama Metalliliiton tiedottaja-Putkonen raivosi Jäätteenmäelle legedaarisen häpeällisessä vappupuheessaan jossa väitti 40 000 suomalaisen rakennus- ja metallimiehen menettävän työnsä Jäättenmäen paljastuksen vuoksi. Putkonenkin taisi saada kenkää mikä olikin tietysti aivan oikein noin höynäytettävälle tiedottajalle.

        Lipposen antamat lupaukset liittyivät täysin siihen, että YK päättää hyökkäuksestä. Sopimus luonnollisesti raukeaam jos YK ei päättäisikään mistään hyökkäyksestä. Ja niinhän siinä sitten juuri kävi. Suomelle ei syntynyt mitään velvoitteita, kun YK ei katsonut aiheelliseksi antaa lupaa hyökkäykseen.

      • pääministeriltä!
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olihan Lipposelta typerä teko sitoutua asiaan josta ei ole vielä edes päätetty. Ei hänellä tietenkään ollut siihen mitään valtuutustakaan. Tuota asiaa on peitelty ja kielletty. Aina se kuitenkin kaivetaan esiin ja kysytään miksi Lipponen mokasi noin pahasti.

      • Voihan pankki
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Teille kepulaisille tosiasioiden erottaminen valheista on yleensä aina jokseenkin mahdotonta. Lipposen ja Bushin tapaamisen osalta on olennaista muistaa, että Lipponen ylisti Bushia siitä, että ilmoitti YK:n päättävän mahdollisesta hyökkäyksestä Irakiin. Silloin Suomikin voisi olla mukana humanitaarisessa avussa ja jälleenrakentamisessa. Kun Bush sitten pyörsi lupauksensa, Suomelle ei luonnollisestikaan syntynyt mitään velvoitteita osallistua USAn laittomaan sotaoperaatioon. Eikä USA ole vetänyt meitä edes tilille siitä, että olisimme sellaista luvanneet. Sielläkin siis käsitettiin, että USA itse rikkoi diilin eivätkä mitkään lupaukset niin ollen olleet enää voimassa. Aivan samalla tavalla esim. Ranska, Saksa ja Belgia lupasivat myötävaikuttaa asioihin, jos kokonaisuus käsitellään YK:ssa ja YK päättää asioista. Kun näin ei käynyt, varsinkin Ranska ajautui syvään diplomaattiseen kriisiin USAn kanssa. Elintarvikeviraston osalta näyttäisi siltä, että sopimusta ei ole rikkonut tässäkään tapauksessa Lipponen, vaan toinen sopijakumppani eli Berlusconi. Asiahan ei lopulta edes enää ollut Lipposen käsissä, vaan nykyinen hallitus pääministeri Vanhasen johdolla luopui vaatimasta Elintarvikevirastoa Suomelle. Ei Lipponen tätä luopumuspäätöstä tehnyt. Lipposta voi moittia lähinnä siitä, että hän luotti hyväuskoisesti kahteen kansainväliseen pötypuhujaan eli Bushiin ja Berlusconiin. Toki Lipposen olisi pitänyt ymmärtää, ettei tällaisten miesten kanssa ole mahdollista tehdä pitäviä sopimuksia. Siinä mielessä tällaiset kaverukset rinnastuvat samaan sarjaan Hitlerin kanssa. Se että Lipponen ylisti Bushia suureksi johtajaksi on kyllä falskia ja täydellinen virhearvio Lipposelta. Se on hänen pääministerikautensa surkein lausahdus. Jäätteenmäen rooli tässä jupakassa oli täysin olematon. Hän ei edes tehnyt mitään paljastusta, koska saman asian oli jo nostanut esiin eduskunnassa jo paljon aiemmin Vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso. Jäätteenmäki lähinnä peesasi eduskunnan entisten taistolaisedustajien näkemyksiä. Ja kuten tiedämme Jäätteenmäki tupsahti siten itse omaan rakentamaansa kuoppaan ja pääministerikausi jäi ennätysmäusen lyhyeksi saaden todella nolon lopun. Tämän seurauksena Jäätteenmäki profiloitui kansakunnan valehtelijaksi, minkä oikeuskin totesi päätöksensä perusteluissa.

        Paavo petasi itselleen vahvaa asemaa komission puheenjohtajapelissä ja tarvitsi Yrjö Puskan tukea. Hän antoi Yrjön ymmärtää, että Suomi on mukana koalitiossa. Jos asiaa olisi hoidettu YK:n kautta, ei olisi tarvittu mitään koalitiota, mutta Yrjö varautui koko ajan siihen, että YK ei anna suostumustaan. Jos YK antaa suostumuksensa, se myös huolehtii jälkihoidosta. Yrjö ymmärsi tämän jo silloin ja ymmärtää vieläkin, mutta meidän Mielipidepankkimme ei. Seuraavassa tulee pientä lainausta netistä: "Pääministeri Paavo Lipposen vierailulla Yhdysvalloissa joulukuussa 2002 tapahtui jotakin sellaista, jonka johdosta Yhdysvallat katsoi Suomen kuuluvan omaan koalitioonsa Irakin kysymyksessä. Suomen Washingtonin suurlähetystön ulkoministeriöön lähettämässä salaisessa selostuksessa kerrotaan, minkälaisen keskustelun Lipponen ja presidentti George W. Bush kävivät Irakin tilanteeseen liittyen. UM:n dokumentti tapaamisesta Ulkoministeriön asiakiaja kertoo Lipposen ja Bushin tapaamisesta seuraavasti: "Presidentti Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon. Lipponen kertoi tasavallan presidentin ja hallituksen päätoksestä suhtautua myönteisesti Yhdysvaltain pyyntöön olla mukana mahdollisen konfliktin jälkeisen Irakin vakauttamisessa humanitaarisen avun ja rauhanturvatoiminnan kautta. Presidentti Bush totesi arvostavansa Suomen suhtautumista tilanteeseen ja kiitti päätöksestä. Lipponen kiitti presidentti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota. Lipponen kiitti presidentti Bushia globaalista johtajuudesta syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen ja totesi Suomen olevan Yhdysvaltain liittolainen terrorismin vastaisessa taistelussa. Presidentti Bush vahvisti asian näin olevan ja kiitti Suomea panoksestamme." Koalition jäsenille koordinaatiokokous Yhdysvallat järjesti 28. helmikuuta Washingtonissa runsaalle 30 maalle tilaisuuden Irakin tilanteesta. Apulaisulkoministeri Marc Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä "coaliation briefing". Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanomainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous. Ulkoministeriön salasanoman mukaan Grossman oli sanonut, että tilaisuuteen kutsutut edustivat maita, jotka olivat tavalla tai toisella luvanneet apua tai yhteistyötä Yhdysvalloille Irakin kysymyksessä. Grossmanin mukaan tilaisuuden tavoitteena oli kertoa tilanteen kehityksestä ja samalla saada huomioita ja kommentteja paikallaolijoilta. Paikalla olivat EU-maista ainakin Iso-Britannia, Tanska ja Alankomaat, jotka kaikki ovat luvanneet varsin pitkälle menevää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi kokoukseen osallistuivat Suomen naapurimaista Naton jäsenet Norja ja Viro."

      • linkki,.
        pääministeriltä! kirjoitti:

        Olihan Lipposelta typerä teko sitoutua asiaan josta ei ole vielä edes päätetty. Ei hänellä tietenkään ollut siihen mitään valtuutustakaan. Tuota asiaa on peitelty ja kielletty. Aina se kuitenkin kaivetaan esiin ja kysytään miksi Lipponen mokasi noin pahasti.

        http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/nato-ratkaisua-jahkataan-turhaan/138048

      • Voihan pankki kirjoitti:

        Paavo petasi itselleen vahvaa asemaa komission puheenjohtajapelissä ja tarvitsi Yrjö Puskan tukea. Hän antoi Yrjön ymmärtää, että Suomi on mukana koalitiossa. Jos asiaa olisi hoidettu YK:n kautta, ei olisi tarvittu mitään koalitiota, mutta Yrjö varautui koko ajan siihen, että YK ei anna suostumustaan. Jos YK antaa suostumuksensa, se myös huolehtii jälkihoidosta. Yrjö ymmärsi tämän jo silloin ja ymmärtää vieläkin, mutta meidän Mielipidepankkimme ei. Seuraavassa tulee pientä lainausta netistä: "Pääministeri Paavo Lipposen vierailulla Yhdysvalloissa joulukuussa 2002 tapahtui jotakin sellaista, jonka johdosta Yhdysvallat katsoi Suomen kuuluvan omaan koalitioonsa Irakin kysymyksessä. Suomen Washingtonin suurlähetystön ulkoministeriöön lähettämässä salaisessa selostuksessa kerrotaan, minkälaisen keskustelun Lipponen ja presidentti George W. Bush kävivät Irakin tilanteeseen liittyen. UM:n dokumentti tapaamisesta Ulkoministeriön asiakiaja kertoo Lipposen ja Bushin tapaamisesta seuraavasti: "Presidentti Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon. Lipponen kertoi tasavallan presidentin ja hallituksen päätoksestä suhtautua myönteisesti Yhdysvaltain pyyntöön olla mukana mahdollisen konfliktin jälkeisen Irakin vakauttamisessa humanitaarisen avun ja rauhanturvatoiminnan kautta. Presidentti Bush totesi arvostavansa Suomen suhtautumista tilanteeseen ja kiitti päätöksestä. Lipponen kiitti presidentti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota. Lipponen kiitti presidentti Bushia globaalista johtajuudesta syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen ja totesi Suomen olevan Yhdysvaltain liittolainen terrorismin vastaisessa taistelussa. Presidentti Bush vahvisti asian näin olevan ja kiitti Suomea panoksestamme." Koalition jäsenille koordinaatiokokous Yhdysvallat järjesti 28. helmikuuta Washingtonissa runsaalle 30 maalle tilaisuuden Irakin tilanteesta. Apulaisulkoministeri Marc Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä "coaliation briefing". Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanomainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous. Ulkoministeriön salasanoman mukaan Grossman oli sanonut, että tilaisuuteen kutsutut edustivat maita, jotka olivat tavalla tai toisella luvanneet apua tai yhteistyötä Yhdysvalloille Irakin kysymyksessä. Grossmanin mukaan tilaisuuden tavoitteena oli kertoa tilanteen kehityksestä ja samalla saada huomioita ja kommentteja paikallaolijoilta. Paikalla olivat EU-maista ainakin Iso-Britannia, Tanska ja Alankomaat, jotka kaikki ovat luvanneet varsin pitkälle menevää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi kokoukseen osallistuivat Suomen naapurimaista Naton jäsenet Norja ja Viro."

        Suomen osalta ei täyttynyt se, mitä me pidimme kaikenlaisen koalitiotoiminnan ehdottomana edellytyksenä eli YK-vetoisuus. Suomi toimi hyvässä uskossa siinä, että USA oli kääntänyt kelkkansa ja vie asioita eteenpäin vain YK:n kautta kuten Bush oli tapaamisessa kertonut. Näin Suomi saattoi olla mukana täytäntöönpanotoimia ja jälkihoitoa valmistelevassa koalitiossa. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Sitten kun USA hyökkäsi vastoin YK:n päätöksiä Irakiin, Suomi luonnollisesti uskollisena politiikalleen irtaantui kaikenlaisista Irak-koalitioista. Mentiin jopa niin pitkälle, että presidentti Halonen tuomitsi USAn hyökkäyksen kansainvälisen oikeuden vastaisena, mikä olikin aivan oikein. Jos asia olisi edennyt YK-vetoisesti, Suomi olisi voinut olla mukana koalitiossa.

      • toinen linkki..

      • vääristele totuutta

        Te demarit olette kieroilijoita kaikki. Pyritte toiminnallane, vain alistamaan demarimafian rosvouksen alle. Ihmisarvolla ei ole piireissänne minkäänlaista kunnioitusta. teillä on vain pakkovalta tavoitteena, ja kansakunnan ryöväys omalle mafiallenne. Ylen ymmärtämättömiä ovat demareita äänestävät.

      • linkki,.,.

      • linkki2
        linkki,.,. kirjoitti:

        http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=336978

        http://yle.fi/yle24/uutisvuosi2003/jaatteenmaki.php

      • on kylmä fakta
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Suomen osalta ei täyttynyt se, mitä me pidimme kaikenlaisen koalitiotoiminnan ehdottomana edellytyksenä eli YK-vetoisuus. Suomi toimi hyvässä uskossa siinä, että USA oli kääntänyt kelkkansa ja vie asioita eteenpäin vain YK:n kautta kuten Bush oli tapaamisessa kertonut. Näin Suomi saattoi olla mukana täytäntöönpanotoimia ja jälkihoitoa valmistelevassa koalitiossa. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Sitten kun USA hyökkäsi vastoin YK:n päätöksiä Irakiin, Suomi luonnollisesti uskollisena politiikalleen irtaantui kaikenlaisista Irak-koalitioista. Mentiin jopa niin pitkälle, että presidentti Halonen tuomitsi USAn hyökkäyksen kansainvälisen oikeuden vastaisena, mikä olikin aivan oikein. Jos asia olisi edennyt YK-vetoisesti, Suomi olisi voinut olla mukana koalitiossa.

        Lipponen ja Bush eivät joulukuussa 2002 neuvotelleet mistään muista asioista kuin yhteistyöstä YK:n puitteissa, koska se oli silloin myös USA:n poliittinen linja. Se, että USA myöhemmin muutti linjansa ja irtosi brittien kanssa YK:sta, ei tietenkään tarkoita, että Suomi olisi enää tuollaisessa mukana minkään aiempien puheiden perusteella. Tämä on muutamille keppuleille ja persun reppanoilla liian vaikea tajuttavaksi. -Jäbä

      • olevan
        on kylmä fakta kirjoitti:

        myös mainosmaakarille, joka on ilmeisenpi demari kuin kokkari. Teidänlaistenne myyrien takia kokoomus putoaa ehkä kolmanneksi suurimmaksi. Mutta sehän se on teidän "demareiden" tavoitekin.

      • Voihan pankki
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Suomen osalta ei täyttynyt se, mitä me pidimme kaikenlaisen koalitiotoiminnan ehdottomana edellytyksenä eli YK-vetoisuus. Suomi toimi hyvässä uskossa siinä, että USA oli kääntänyt kelkkansa ja vie asioita eteenpäin vain YK:n kautta kuten Bush oli tapaamisessa kertonut. Näin Suomi saattoi olla mukana täytäntöönpanotoimia ja jälkihoitoa valmistelevassa koalitiossa. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Sitten kun USA hyökkäsi vastoin YK:n päätöksiä Irakiin, Suomi luonnollisesti uskollisena politiikalleen irtaantui kaikenlaisista Irak-koalitioista. Mentiin jopa niin pitkälle, että presidentti Halonen tuomitsi USAn hyökkäyksen kansainvälisen oikeuden vastaisena, mikä olikin aivan oikein. Jos asia olisi edennyt YK-vetoisesti, Suomi olisi voinut olla mukana koalitiossa.

        http://www.cbsnews.com/stories/2002/11/16/world/main529638.shtml Lainaus: "(CBS) In an action U.S. officials consider a violation of the recently-passed U.N. Security Council resolution, Iraq fired surface-to-air missiles and anti-aircraft guns at American and British warplanes patrolling a "no-fly" zone. Coalition warplanes bombed an Iraqi air defense site in retaliation for Friday's firing, a Pentagon statement said. It was the first coalition strike on Iraq since President Saddam Hussein's government accepted the Security Council resolution Wednesday that demanded he disarm and allow inspectors to search for chemical, biological and nuclear weapons." Koalitio oli jo olemassa ja Bush tarkoitti nimenomaan tätä koalitiota. Ulkoministeriö on varmuudella briefannut tuonkin tekstin ministereille. Koalitiosta on turha enää kiistellä. Lipposelle tuli "paha mokka".

      • tuli paha moka
        Voihan pankki kirjoitti:

        Takkula pelasti kepun! Aunut rehellinen mies! Vanhanenkin samassa kokouksessa ja muistamattomuuden piikkkiin--voi-voi! Kyllä varmaan ottaa pattiin kun tuli tehtyä typeryyksiä ,mutta se on tehty ja ei voi mitään.'

      • hohhoi sentään
        Voihan pankki kirjoitti:

        http://www.cbsnews.com/stories/2002/11/16/world/main529638.shtml Lainaus: "(CBS) In an action U.S. officials consider a violation of the recently-passed U.N. Security Council resolution, Iraq fired surface-to-air missiles and anti-aircraft guns at American and British warplanes patrolling a "no-fly" zone. Coalition warplanes bombed an Iraqi air defense site in retaliation for Friday's firing, a Pentagon statement said. It was the first coalition strike on Iraq since President Saddam Hussein's government accepted the Security Council resolution Wednesday that demanded he disarm and allow inspectors to search for chemical, biological and nuclear weapons." Koalitio oli jo olemassa ja Bush tarkoitti nimenomaan tätä koalitiota. Ulkoministeriö on varmuudella briefannut tuonkin tekstin ministereille. Koalitiosta on turha enää kiistellä. Lipposelle tuli "paha mokka".

        >>Koalitio oli jo olemassa ja Bush tarkoitti nimenomaan tätä koalitiota. Ulkoministeriö on varmuudella briefannut tuonkin tekstin ministereille. Koalitiosta on turha enää kiistellä. Lipposelle tuli "paha mokka".

      • Mitä mies
        olevan kirjoitti:

        myös mainosmaakarille, joka on ilmeisenpi demari kuin kokkari. Teidänlaistenne myyrien takia kokoomus putoaa ehkä kolmanneksi suurimmaksi. Mutta sehän se on teidän "demareiden" tavoitekin.

        Nino helposti maalasit itsesi nurkkaan, luuseri. -Jäbä

      • Voihan pankki
        hohhoi sentään kirjoitti:

        >>Koalitio oli jo olemassa ja Bush tarkoitti nimenomaan tätä koalitiota. Ulkoministeriö on varmuudella briefannut tuonkin tekstin ministereille. Koalitiosta on turha enää kiistellä. Lipposelle tuli "paha mokka".

        Väitteenä on aiemmin ollut, että tarkoitettiin terrorismin vastaista koalitiota. Nyt sinä keksit kolmannen koalition, jota ei ollut olemassakaan. Noina aikoina Bushia ei kiinnostanut terrorismin vastainen koalitio lainkaan, vaan Irakin vastainen koalitio. Tuskinpa Yrjö edes halusi YK:n vaikutusta. Sehän olisi tarkoittanut, että jälleenrakennuksestakin olisi huolehtinut YK. Paavon uskollinen aseenkantaja Matti Putkonen on väittänyt, että Suomi menetti Jäätteenmäen toiminnan myötä joitakin kymmeniätuhansia työvuosia. Ne olivat lupauksessa ainoastaan Yhdysvaltojen johtaman koalition kautta. Summa summarum: Paavolle tuli "paha mokka".

      • kannattajakunta

        Jäätteenmäki ja satraapit iski kirveensä kiveen. Se on vain niin vaikeaa myöntää että tuli töpättyä . Takkula pelasti koko kepun. Tästä ei ole mitään epäselvää.

      • huulesi, ja
        Mitä mies kirjoitti:

        Nino helposti maalasit itsesi nurkkaan, luuseri. -Jäbä

        vedä mekko yllesi. Ei sinun kannata minua muuksi kutsuakkaan kuin mieheksi, niin muutkin naiset tekee.

      • kuin hluat
        Voihan pankki kirjoitti:

        Väitteenä on aiemmin ollut, että tarkoitettiin terrorismin vastaista koalitiota. Nyt sinä keksit kolmannen koalition, jota ei ollut olemassakaan. Noina aikoina Bushia ei kiinnostanut terrorismin vastainen koalitio lainkaan, vaan Irakin vastainen koalitio. Tuskinpa Yrjö edes halusi YK:n vaikutusta. Sehän olisi tarkoittanut, että jälleenrakennuksestakin olisi huolehtinut YK. Paavon uskollinen aseenkantaja Matti Putkonen on väittänyt, että Suomi menetti Jäätteenmäen toiminnan myötä joitakin kymmeniätuhansia työvuosia. Ne olivat lupauksessa ainoastaan Yhdysvaltojen johtaman koalition kautta. Summa summarum: Paavolle tuli "paha mokka".

        Meillä oli Suomessa viimeksi kepun ja demareiden koalitio ja oppositiossa kokoomuksen koalitio, nyt vasemmistokoalitio on oppositiossa ja hallituskoalitiota johtaa kokoomus, joa puoluesihteeri Korhosta on uskominen. revi sinä koalitioitasi vaikka perseestäsi, mutta sitä, etä pysty muuttamaan miksikään, että Lipponen ja Bush tarkoittivat ja keskustalivat vain yhdestä koalitiosta eikä se ollut terrorisminvastainen eikä Irakiin hyökkäystäsuunnitteleva koalitio, vaan sellainen koalitio, joka tuki YK:n tomintaa. Älä sotke milelikuvitustasi tosiasioihin. Siitä tulee paskakoalitio, eli oma moka. -Jäbä

    • leikkauksien maailmanmestari

      Paavali pälkäneläinen-punikki Lipponen? Siinä varmaan olisi sinulle punikille mieluinen punikki.

    • eikös vain?

      Eikös jo tässä vaiheessa vähän unkeloimmillekin ole tullut selväksi se, että millainen vätys keskustapuoluetta johtaa? Tästä vätyksestä ei ole edes puolueensa presidenttiehdokkaaksi ja ihan oman itsensä pohdintojen lopputulemana. Tähän asti hän kyllä teflonnaamallaan on antanut ymmärtää, että hän on kunkkujen kunkku, oikein asettin itsensä tässä taannoin seuraavan kolmannenkin hallituksen pääministeriksi. Tätä huonon kielitaidon omaavaa vätystä kehtasivatkin demarit vetää edellisessä hallitukselle, Erkki Tuomiojalle ja Antti Kalliomäelle voisi antaa piiskaa. Kokoomuksen politiikot eivät alennu moiseen, vätyksien vetämiseen. Ainostaan Jyrki Katainen näyttää nuolevan edessä päin, mutta puukkoa selkää päin hänkin osaa osoittaa, kun kokoomuksen tarve niin vain vaatii.

    • Kepulla edessa

      Kepun kampanjaa ei ole ollenkaan huono, jos ajatellaan, että edessä on ihan varma tappio. Nyt haetaan torjuntavoittoa. Urkki yhdistettynä EU:iin luo kepulaisille turvallisuuden tunnetta, niin kuin persulaisille EU-skeptisillekin. Urkki saattaa myös nostaa äänestysaktiivisuutta ja jopa kepun suosiota, koska ei Urkki muita ärsytä kuin niitä, jotka muutenkin kepua inhoavat. Se, että viime EU-vaalin äänikuningatar lanseerataan nyt näkyvästi presidenttiehdokkaaksikin, vaikka on vasta EU-vaalit, on tietenkin tarkotettu nostamaan Jäätteenmäen äänimäärää ja siten koko puolueen äänipottia. Juuri Jäätteenmäkihän viimeksikin keräsi eniten sitoutumattomien ja kepun ulkopuolisten nääniä, kun sai ääniä yhteensä enemmän kuin kukaan muu. Epätoivoinen kepu voi hyvinkin olla, mutta pirullisen suunnitelmallinen se on ja harkitsevan ovela koko ajan. -Jäbä

    • irak-korttia

      Jäätteenmäki olisi vieläkin Suomen pääministeri ja varmaankin tuleva presidentti. Keskustassa on syytä pohtia tarkoin keinoja joilla valtaan halutaan päästä ja siellä pysyä!

      • kuin demareille,

        ei ole valta niin tärkeä, vaan kansakunnan hyvinvointi. POHJOIS-KOREAN malli on demareiden ainoa tavoite.

      • naispääministeri
        kuin demareille, kirjoitti:

        ei ole valta niin tärkeä, vaan kansakunnan hyvinvointi. POHJOIS-KOREAN malli on demareiden ainoa tavoite.

        Oliko Jäätteenmäki kepun ehdokas. Siinä on hyvä esimerkki kuinka keinoja kaihtamatta pyritään valtaan. Tietenkin se v--------aa suunnattomasti kun tulee möhlittyä ja joutuu eroamaan pääministerin pallilta. Ja niin hyvä ja auvoinen olisi ollut tie niin Jäätteenmäelle kuin keskustalle,mutta se juna meni jo! Aivan turhaan on hakea tukea Pohjois-Koreasta. Urkki ja Väykky haki apua Neukkulasta.

      • pyysi niitä
        naispääministeri kirjoitti:

        Oliko Jäätteenmäki kepun ehdokas. Siinä on hyvä esimerkki kuinka keinoja kaihtamatta pyritään valtaan. Tietenkin se v--------aa suunnattomasti kun tulee möhlittyä ja joutuu eroamaan pääministerin pallilta. Ja niin hyvä ja auvoinen olisi ollut tie niin Jäätteenmäelle kuin keskustalle,mutta se juna meni jo! Aivan turhaan on hakea tukea Pohjois-Koreasta. Urkki ja Väykky haki apua Neukkulasta.

        miehittämään Suomen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      985
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      715
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      622
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      592
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe