aivopesu

Miten aivopesu tapahtuu? Henkinen kontrolli: Uhrin persoonallisuus pyritään korvaamaan uudella, ryhmän mielen mukaisella identiteetillä, mutta fyysisen pakotuksen sijasta käytetään hypnoosin ja ryhmädynamiikan keinoja. Uhri pitää manipuloijia ystävinään, joten hän ei osaa varautua. Manipuloijat ohjaavat uhrin valintoja haluamaansa suuntaan, mutta uhri on tietämätön prosessista. Käytöksen valvonta Uhrin täytyy pukeutua, syödä, työskennellä, jne. kuten ryhmä haluaa. Ajattelun valvonta Uhrin täytyy oppia yhteisön oppirakennelma ja vaimentaa epäilynsä kulttia kohtaan. ”Syntistä” mieltä hallitaan ajattelun pysäyttämistekniikoilla. Tunteiden valvonta Syyllistämällä ja pelottelulla uhri saadaan pitämään kultin kannalta kielteiset ajatukset kurissa. Uhria voidaan myös estää jättämästä ryhmää kertomalla, ettei sen ulkopuolella ole toivoa pelastuksesta. Informaation valvonta Kultin kannalta haitallista tietoa ei kerrota jäsenille. Kultti jakaa tiedon ulkomaailmasta omien julkaisujensa kautta. Henkisen kontrollin 3 vaihetta Sulattaminen Uhrin ”vanha minä” nujerretaan heikentämällä hänen puolustuskykynsä esimerkiksi valvottamalla tai syöttämällä hänelle jatkuvasti tunteisiin vaikuttavaa materiaalia. Lopulta uhri antaa periksi ja sopeutuu oppeihin. Muuttaminen Uhrille syötetään uusi käsitys itsestä, ja uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Sulattamisvaiheen tekniikat ovat edelleen käytössä. Ulkopuolisesta maailmasta annetaan huono kuva, kultin yhteisöä väitetään paremmaksi paikaksi. Kultin oppeja paljastetaan sitä mukaa, mitä uhri niitä hyväksyy. Kielteisesti suhtautuvia saatetaan erottaa kultista. Uudelleen jäädyttäminen ”Uusi minä” vakiinnutetaan. Entisen elämän hyviä puolia vähätellään. Mikäli vanhat kiinnostuksen kohteet ja erityistaidot ovat kultin kannalta haitallisia, ne hylätään. Ryhmä on uhrin uusi perhe. Jäsen saattaa joutua luovuttamaan omaisuutensa kultille, jolloin pois lähteminen on sekä psyykkisesti että taloudellisesti vaikeaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopesu Ja kysymys Jehovan todistajille onkin: Kun kerran todistajien tavat noudattavat suuriltaosin aivopesun metodeja, pakko varmaan jokaisen myöntää, oletko mukana omasta tahdosta vai aivopesun johdosta? Ja asia mitä kannattaa miettiä kun vastaat "omasta tahdosta", että aivopesun uhrihan ei tiedä tullensa aivopestyksi. Joten oletko aivan varma asiasta?
161775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ni. ne sen tkjoököö

Äänestä

uhria on helppo kiristaa, ja joutuuu yha syvemalle kuiluun.

Äänestä

Termiin "vanha persoonallisuus", joka ei suinkaan vastaa alkutekstiä; ja tämä siksi että he pyrkivät "demoonisen suggestion avulla aivopesten ihmisiä" muuttamaan heidän persoonallisuutensa toivomaasa suuntaan ja sitomaan sen järjestön orjuuteen. Se on sitä kaameaa kolletiivista aivopesua, jota järjestö uhrejaan kohtaan harjoittaa!

Äänestä

Jehovan todistajat tosiaankin tykkäävät kontrolloida aikalailla jäsentensä tekoja ja ajatuksiakin, mutta taitaa aivopesu olla jotakin paljon vakavampaa. Tämä saattaa olla retoriikkaakin. Idiootti tarkoitti joskus sellaista, joka hädin tuskin oppi itse syömään. Puhekielessä mikä tahansa normaaliälyisen lapsus tekee hänestä "Idiootin". Asian selventämiseksi on paikallaan erottaa Jehovan toditajien harjoittama ajatuskontrolli sata kertaa pahemmasta aivopesusta.

Äänestä

Luopioon.

Äänestä
  • perustella!

    Äänestä

  • taas kerran kirjoitti:

    perustella!

    ei osaa, ei pysty...

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    ei osaa, ei pysty...

    piti länkyttää. Sellaista se on lahkolaisen kyky perustella se ainoa oikea totuutensa. No, aina ei voi voittaa.

    Äänestä

  • taas kerran kirjoitti:

    piti länkyttää. Sellaista se on lahkolaisen kyky perustella se ainoa oikea totuutensa. No, aina ei voi voittaa.

    Luopioiden aika herjata päättyy PIAN!! Siinä Länkyttäjälle perustelua riittämiin.

    Äänestä

  • herää jo länkyttäjä! kirjoitti:

    Luopioiden aika herjata päättyy PIAN!! Siinä Länkyttäjälle perustelua riittämiin.

    Itseasiassa kuinka pitkä aika on käsite "pian"?

    Äänestä

  • herää jo länkyttäjä! kirjoitti:

    Luopioiden aika herjata päättyy PIAN!! Siinä Länkyttäjälle perustelua riittämiin.

    Sanalle "pian" ...puhutaanko tunneista, päivistä, kuukausista, vuosista, vuosikymmenistä (tästä on omakohtainen kokemus), vuosisadoista tai kentien vuosituhansista?? Jään odottamaan. >Aika määritteeksi ei riitä "kaikesta näkkee, että loppu on lähellä" käsite, koska olen senkin jo kuullut omakohtaisesti -60 luvulta saakka. >Joten aikamäärite pian sanalle ja ....pian. Jos pian ei tule vastausta, niin pian uskon ettet itsekkään pysty pian uskomaan, että pian ennustuksesi toteutuu.

    Asian voi päätellä siitä, että Vt-seuralle myös 'muutama' on yli 800 (ja kasvaa kaiken aikaa): "Receiving the gift, the marching children clasp it to them, not a toy or plaything for idle pleasure, but the Lord's provided instrument for most effective work in the remaining months before Armageddon" (w41 Sept. 15 p. 288)

    Äänestä

Vt-seuraliike käyttää tätäkin/kaltaisia tekniikoita hallitakseen jäsenistöään asia on kiistaton sen tietää jokainen joka on ollut sisällä liikkeessä ja ehkä myöhemmin valistunut asioiden oikeudellisuudesta. Mutta on muistettava sekin tosiasia ettei Vt-järjestö ole ainut organisaatio joka käyttää tällaisia "menetelmiä hallitakseen" jotain,tällaista tapahtuu muissakin "piireissä" ja opinahjoissa.

Äänestä
  • "sekin tosiasia ettei Vt-järjestö ole ainut organisaatio joka käyttää tällaisia "menetelmiä hallitakseen" jotain,tällaista tapahtuu muissakin "piireissä" ja opinahjoissa. " Tottakai aivopesua käytetään muuallakin.. Sinänsä miksi edes miettiä tällä palstalla muita uskontoja/järjestöjä. Itseäni ei edes kiinnosta mitä muut uskonnot tekevät ja Jehovan todistajatkin vain siksi että olen ollut tuon kyseisen lahkon, aivopesun uhri. Sinänsä tällä palstalla näkee usein miten keskusteluissa tuodaan esille "mutta ne muut uskonnot" tms. vaikka keskustelu on yhdestä uskonnosta ja sen opetuksista. Vähän kun pikkupoika joka jää kiinni tupakanpoltosta.. "mutta ne kaverit ovat vielä pahempia.." Saadaan asia käännettyä pois itse aiheesta.

    Äänestä

  • OikeuttaJaRakkautta kirjoitti:

    "sekin tosiasia ettei Vt-järjestö ole ainut organisaatio joka käyttää tällaisia "menetelmiä hallitakseen" jotain,tällaista tapahtuu muissakin "piireissä" ja opinahjoissa. " Tottakai aivopesua käytetään muuallakin.. Sinänsä miksi edes miettiä tällä palstalla muita uskontoja/järjestöjä. Itseäni ei edes kiinnosta mitä muut uskonnot tekevät ja Jehovan todistajatkin vain siksi että olen ollut tuon kyseisen lahkon, aivopesun uhri. Sinänsä tällä palstalla näkee usein miten keskusteluissa tuodaan esille "mutta ne muut uskonnot" tms. vaikka keskustelu on yhdestä uskonnosta ja sen opetuksista. Vähän kun pikkupoika joka jää kiinni tupakanpoltosta.. "mutta ne kaverit ovat vielä pahempia.." Saadaan asia käännettyä pois itse aiheesta.

    Kysymyksiin ja aiheisiin. JT:eet kerskuvat mielellään esim. että: "meikäläisten lapset tuntevat Raamattua paremmin ja ymmärtävät sitä, kuin "maailmallisten" teologit. Olin itse vieressä kun eräs JT isä tenttasi seitsemän vuotiasta tyttöään vaatien häntä vastaamaan tutkiskelun aiheeseen. Tyttö ei osannut vastata ja yritti selvitä tilanteesta antamalla kysymykseen "patentti vastauksen" : "Jehova". Isä tuskastui ja alkoi itse selittää "oikeaa vastausta" nolon näköisenä ja saikin muotoiltua sitten oikean vastauksen lyhyeeseen muotoon, jonka hän vaati tuohtuneena tyttärensä TOISTAMAAN: - ja juuri tästähän onkin JT:n opetuksessa kysymys, nähtynä kirkkain ja vääristämättömin "lapsensilmin".

    Äänestä

  • Vastaamaan tutkiskeltaviin kirjoitti:

    2..anavalla on ihan sama vallaton meno valloillaan , Siellä ikivanha ruttunaama setä johdatteli nuorenp, äitikkää joka aito jenkkityyliin ihmelasta ja selvännäkijää rakensi 12-v tyttärestään , siinäkin tapauksessa opetus oli aloitettu 3-4 vuotiaana, ja suurin näyttö oli, miten tyttö oli piirustanut paperille kädestään kuvan, jonka maalasi vesiväreillä, ja keskelle punainen täplä. Jeesus oli kuulemma neuvonut, ongelma lienee siinä, etteivät roomalaiset naulanneet kämmenestä, koska 25- senttinen ns ,hirsinaula repii kämmenen hajalle painon takia minuutissa,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OikeuttaJaRakkautta kirjoitti:

Miten aivopesu tapahtuu? Henkinen kontrolli: Uhrin persoonallisuus pyritään korvaamaan uudella, ryhmän mielen mukaisella identiteetillä, mutta fyysisen pakotuksen sijasta käytetään hypnoosin ja ryhmädynamiikan keinoja. Uhri pitää manipuloijia ystävinään, joten hän ei osaa varautua. Manipuloijat ohjaavat uhrin valintoja haluamaansa suuntaan, mutta uhri on tietämätön prosessista. Käytöksen valvonta Uhrin täytyy pukeutua, syödä, työskennellä, jne. kuten ryhmä haluaa. Ajattelun valvonta Uhrin täytyy oppia yhteisön oppirakennelma ja vaimentaa epäilynsä kulttia kohtaan. ”Syntistä” mieltä hallitaan ajattelun pysäyttämistekniikoilla. Tunteiden valvonta Syyllistämällä ja pelottelulla uhri saadaan pitämään kultin kannalta kielteiset ajatukset kurissa. Uhria voidaan myös estää jättämästä ryhmää kertomalla, ettei sen ulkopuolella ole toivoa pelastuksesta. Informaation valvonta Kultin kannalta haitallista tietoa ei kerrota jäsenille. Kultti jakaa tiedon ulkomaailmasta omien julkaisujensa kautta. Henkisen kontrollin 3 vaihetta Sulattaminen Uhrin ”vanha minä” nujerretaan heikentämällä hänen puolustuskykynsä esimerkiksi valvottamalla tai syöttämällä hänelle jatkuvasti tunteisiin vaikuttavaa materiaalia. Lopulta uhri antaa periksi ja sopeutuu oppeihin. Muuttaminen Uhrille syötetään uusi käsitys itsestä, ja uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Sulattamisvaiheen tekniikat ovat edelleen käytössä. Ulkopuolisesta maailmasta annetaan huono kuva, kultin yhteisöä väitetään paremmaksi paikaksi. Kultin oppeja paljastetaan sitä mukaa, mitä uhri niitä hyväksyy. Kielteisesti suhtautuvia saatetaan erottaa kultista. Uudelleen jäädyttäminen ”Uusi minä” vakiinnutetaan. Entisen elämän hyviä puolia vähätellään. Mikäli vanhat kiinnostuksen kohteet ja erityistaidot ovat kultin kannalta haitallisia, ne hylätään. Ryhmä on uhrin uusi perhe. Jäsen saattaa joutua luovuttamaan omaisuutensa kultille, jolloin pois lähteminen on sekä psyykkisesti että taloudellisesti vaikeaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopesu Ja kysymys Jehovan todistajille onkin: Kun kerran todistajien tavat noudattavat suuriltaosin aivopesun metodeja, pakko varmaan jokaisen myöntää, oletko mukana omasta tahdosta vai aivopesun johdosta? Ja asia mitä kannattaa miettiä kun vastaat "omasta tahdosta", että aivopesun uhrihan ei tiedä tullensa aivopestyksi. Joten oletko aivan varma asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu