Töyssy portin edessä

pohja raapii

Kunta on viisaudessaan taas kerran korottanut tietä porttini ja siten myös ajotieni kohdalla. Laudan avulla mitattuna korotus pihaani nähden on n. 12 cm. Pari matalamman auton omistavaa vierasta on jo raapaissut pohjaansa ulosajotien kohdalla. Kun pienin sallittu maavara lienee 8 cm, niin voiko kunnnan toimia pitää laillisena, vai onko minun taas kerran laatoitettava pihatieni uudelleen ja korkeammaksi. Kun kunta rakentaa ajotielle töyssyjä ja hidastimia, onko niille määrätty jokin normikorkeus ja jyrkkyys (esim. 8 cm), jolla estetään kävelynopeuksilla sattuvat pohjakosketukset. Omasta pihastani ajataan jyrkän käännöksen takia (kapea tie) lähinnä hivuttamalla ja varovasti.

4

1134

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiasta kysynyt

      Tiedustelin asiaasi tutulta juristilta. Töyssyn korkeudesta hän ei osannut sanoa, mutta kunnan oikeudesta totesi sen verran, että kunnalla on eri oikeudet kuin yksityisellä, ml. kaavoitus ja rakennusluvat. Kannustan kohteliaaseen käyttäytymiseen ja varautumiseen siihen, että nostat omaa ajotietäsi tai korvaat itse töyssyn aiheuttamat vahingot.

    • töysähdys

      Töyssy-oppia: http://www.tiehallinto.fi/pls/wwwedit/docs/14087.PDF Loppuosassa mallikuvia töyssyistä. Kemiössä Strömman-sillalla on kunnon töyssyt, niihin kun ajaa rajoituksen mukaista vauhtia normialustalla, niin pajahommia tulee, mitenhän käy matalalla tuunipelillä?

      • pohja raapii

        Kiitos, hyvä tutkielma! Töyssyni ylittäisi ainakin tuon raportin normikorkeudet, jotka tosin ovat sidoksissa myös nopeuksiin. Oma ongelmani alkaa olla, että auto jää kohta mahastaan kiinni nopeudesta riippumatta. Ottaa päähän, jos juristin kanta pätee ja joudun itse maksamaan kunnan kyvyttömyydestä ylläpitää, vaikka höyläämällä, kaavassa ilmoitettua tie korkeutta. Talvella on lisäksi sutimisongelma!


      • papparazzoreizzo
        pohja raapii kirjoitti:

        Kiitos, hyvä tutkielma! Töyssyni ylittäisi ainakin tuon raportin normikorkeudet, jotka tosin ovat sidoksissa myös nopeuksiin. Oma ongelmani alkaa olla, että auto jää kohta mahastaan kiinni nopeudesta riippumatta. Ottaa päähän, jos juristin kanta pätee ja joudun itse maksamaan kunnan kyvyttömyydestä ylläpitää, vaikka höyläämällä, kaavassa ilmoitettua tie korkeutta. Talvella on lisäksi sutimisongelma!

        Lohjalla on jostain ylijäämäkulmakivistä rakennettu vähän laajempi ristysalueen hidastekoroke. 12cm maavaraa on oman auton puskurissa, mutta siihen se mennä rysähti ja halkesi, kun ei tuo kulmikas kivi oikein edusta loivinta mahdollista nousua.
        Kunnalle valitin, vaan eivät ole kehdanneet mitään vastata takaisin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe