Mitä ajattelette

kun näette kaapuun pukeutuneen naisen ja vieläpä niin peitetyn, että ei näy kuin silmät? Ja siis Suomessa. Sellaisia joskus kaupungilla näkee ja kyllä täytyy sanoa, että minulla ainakin menee kylmät väreet pitkin nahkaa. Miksi joku alistuu tuollaiseen? Ja eikö mikään viranomaistaho Suomessa ole koskaan ottanut kantaa tuohon asiaan? Minusta siinä loukataan ihmisoikeuksia ihan selvästi. Tämä EI OLE Saudi-Arabia, vaan Suomi, jossa ainakin lain mukaan ihmiset ovat tasavertaisia.
15586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

heikkoutta miehen. Silmän heikkous estetään. Ei viekotella voi kavala nainen, muodoillaan :).

Äänestä

He ovat alistuneet jo niin syvästi että he eivät enää siitä palaudu. Samanlailla kun apina joka on viettänyt koko elämänsä pienessä häkissä, jos avaat häkin oven apina ei kuitenkaan tule sieltä ulos. mutta se asia mikä minua eniten ihmetyttää on ne Suomalaiset naiset jotka kääntyvät islamiin ja rupeaa niitä kaapuaja pitämään, se on mielestäni outoa.

Äänestä
  • että niitä suomalaisia käännynnäisiä on myös, jotka suostuvat tuollaiseen kahlitsemiseen. En voi sitä ymmärtää. Luin jonkun artikkelin, jossa sanottiin, että jos länsimaalainen nainen pukeutuu burkhaan (tai niihin muihin kasvot peittäviin liinoihin) ja sanoo, että se on hänen oma valintansa, niin se on kuin sylkisi islamilaisen maan naisten silmille, jotka eivät sitä valintaa voi tehdä.

    Äänestä

he lähteneet ns."kommandona" liikenteeseen lämpimän ilman ja auringonpaisteen innoittamina...

Äänestä

Jännä juttu että monet suomalais'naiset,jotka ovat kääntyneet avioliiton tai muun kautta islamiin, ovat hyvin tiukkoja tuon huntu-säännön kanssa. Kun taas monet "aidot",siis tänne islamilaisesta maailmasta muuttaneet/paenneet eivät piittaa hunnuista pätkääkään ja miehet ottavat viunaa jne,eli ovat ns. "nimi-uskovaisia" kuten länsi-maissa yleisesti ollaan. Minulle tulee sääli niitä miehiä, jotka pääsevät "huntujen'yöhön",sillä hunnutetut naiset osaavat silmä-pelin hunnuttomia paljon paremmin ja silti paljon jää arvailujen varaan[kai?]. ;)

Äänestä

Onhan se poikkeavaa täällä suomessa. Mielestäni mielenkiintoista ja herättää uteliaisuuteni. Hyvin moni muslimi kantaa kaapunsa omasta halustaan, tosin varmasti poikkeuksiakin on. Mikä minä olen toiselle sanomaan oikeuksia tai tasa-arvoa jos halusta kukin mitäkin on. Joidenkin muslimien kanssa olen jutellut ja kyllä sieltä löytyy ahtaita ja avaria kuten muistakin kulttuureista ja näkökannoista. Omaan ennakkoluulon ja epäilyn kaikkea sellaista kohtaan mikä rajoittaa tai haittaa toisten elämää.

Äänestä
  • mutta olen kuitenkin melko useinkin nähnyt. Useimmat musliminaiset täällä liikkuvat huivi päässä ilman kasvoja peittävää liinaa, mutta on myös niitä, jotka ovat tosiaan niin peitettyjä, että ei näy kuin silmät. Juuri muutama päivä sitten näin sellaisen kaupungilla lastenvaunuja lykkimässä. Lapsi ei näe äidistään kuin silmät! Millainen äiti-lapsi-suhde sellainen on, jossa ei kasvonilmeillä kommunikoida?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    mutta olen kuitenkin melko useinkin nähnyt. Useimmat musliminaiset täällä liikkuvat huivi päässä ilman kasvoja peittävää liinaa, mutta on myös niitä, jotka ovat tosiaan niin peitettyjä, että ei näy kuin silmät. Juuri muutama päivä sitten näin sellaisen kaupungilla lastenvaunuja lykkimässä. Lapsi ei näe äidistään kuin silmät! Millainen äiti-lapsi-suhde sellainen on, jossa ei kasvonilmeillä kommunikoida?

    Onhan tuossa outoja piirteitä. Toivottavasti ovat kotonaan ilman huivia.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    mutta olen kuitenkin melko useinkin nähnyt. Useimmat musliminaiset täällä liikkuvat huivi päässä ilman kasvoja peittävää liinaa, mutta on myös niitä, jotka ovat tosiaan niin peitettyjä, että ei näy kuin silmät. Juuri muutama päivä sitten näin sellaisen kaupungilla lastenvaunuja lykkimässä. Lapsi ei näe äidistään kuin silmät! Millainen äiti-lapsi-suhde sellainen on, jossa ei kasvonilmeillä kommunikoida?

    jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee-suhs! shush-shus!

    Äänestä

  • iskias kirjoitti:

    Onhan tuossa outoja piirteitä. Toivottavasti ovat kotonaan ilman huivia.

    Musliminainen kun on kotona omien lastensa ja miehensä kanssa ei ole hunttupakkoa, sillä se on pakolinen vaan vieraitten miehien edessä. jos kotona on naisvieraita eikä paikalla yhtään miestä ei ole huntupakkoa.

    Äänestä

  • NineStar kirjoitti:

    Musliminainen kun on kotona omien lastensa ja miehensä kanssa ei ole hunttupakkoa, sillä se on pakolinen vaan vieraitten miehien edessä. jos kotona on naisvieraita eikä paikalla yhtään miestä ei ole huntupakkoa.

    Joku antaa sille naiselle luvan olla kotona ilman huntua. Joku kieltää sitä naista olemasta ulkona ilman huntua. Tällaista siis Suomessa 2009.

    Äänestä

Suomineidot vastalausemarssiin, jossa kaavun alta näkyy vain "alapää"?8D

Äänestä

kun näen täydessä meikissä, aamusta iltaan, viihtyvän läsimaisen naisen. Ihmettelen kovin. Miks niin epävarma, aina takana naamion. Aina tarkkaa ruumistaan, ei koskaan tyytyväinen. Huomaa rasvan, huomaa rypyn, fysiikkansa orja. Kerro kerro kuvastin, enhän rumempi kuin naapuri. Siis pinnallinen perusnainen, itsensäkö palvoja. Eikö riitä annettu, luonnollinen kauneus. Mitä. Kylmät väreet kyllä. Mistä tietää mielen jos pintakin noin peitetty. Aito piiloon maalattu. Epävarmin olento maailman, liekö siis nainen. Ei maalaa mies, miksi maalais. Aitoa ei peitetä.

Äänestä

on ensimmäinen mikä tulee mieleen, kun sellaisen näkee. Ja sitten tietysti miettii, että millainen sen naisen mies oikein on. En saata uskoa, että kukaan tuollaista vapaaehtisesti päällensä laittaa. Mutta jos laittaa, niin sitten täytyy olla päässä vikaa.

Äänestä
  • niin pukeutuakaan, jos joku ei käskisi. Onkin sitten toinen juttu, että miksi täällä Suomessa joku nainen alistuu tuolla tavalla, kun pakko ei ole.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kössönöm kirjoitti:

kun näette kaapuun pukeutuneen naisen ja vieläpä niin peitetyn, että ei näy kuin silmät? Ja siis Suomessa. Sellaisia joskus kaupungilla näkee ja kyllä täytyy sanoa, että minulla ainakin menee kylmät väreet pitkin nahkaa. Miksi joku alistuu tuollaiseen? Ja eikö mikään viranomaistaho Suomessa ole koskaan ottanut kantaa tuohon asiaan? Minusta siinä loukataan ihmisoikeuksia ihan selvästi. Tämä EI OLE Saudi-Arabia, vaan Suomi, jossa ainakin lain mukaan ihmiset ovat tasavertaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu