En ole päässyt koneelle. On ollut myös meidän perheessä kova koettelemus: sijaistyttäreni vauva eli kahdeksan päivää ja nukkui pois. Eti olla kanssamme kotona kolme päivää. Hautajaisia pitää alkaa järjestämään heti huomenna kun saamme hautausluvan lääkäriltä.
Tiedän miltä tuntuu menettää rakkaansa. Sinä olet joutunut menettämään heistä kaksi. Tuo tuska on luonnollisesti murskaava. Sanot uskovasi Jeesukseen? Minä rukoilen puolestasi, että saisit samanlaisen ylitse ymmärryksen käyvän rauhan, joka meillä on. Voimme luottaa siihen ettei Jumala tee virheitä. Me ihmiset emme voi käsittää kaiken tarkoitusta, mutta on tärkeää käsittää Jumalan rakkaus kaikkien koettelemustenkin keskellä.
En tiedä missäpäin asut, mutta ota jos jaksat yhteyttä johonkin kristilliseen seurakuntaan tai jos tunnet vilpittömiä uskovia, niin heihin!
Myös minulle voit halutessasi soittaa p. 044-9278032
Älä jää yksin! Rakastava halaus sinulle! Laita vaikka viestiä, jos tuntuu helpommalta!
Hei Mies 66!!!!!
Saara
161229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hei vaan ja kiitos kun kirjoittelit. Ja ilmoitan nyt heti et mitään huomioo en omilla kirjoituksillani hae. Tää tragedia minkä olen kokenut ja koen edelleen on johtanut siihen et mun on pakko ollut kirjoittaa julkisesti.En siis mitään ole pystynyt pitämään sisälläni vaan kaikki on pitänyt kirjoittaa ulos. Onko se sitten tuska, ahdistus, pelko tai huoli omasta tulevaisuudesta tai terveydestä. Mutta sen sanon että yksin olen suruni kanssa. On tosi hieno asia että kirjoitit koska tarvitsen todellisen tukihenkilön, uuden sielun joka ymmärtää. Keskustelu apua olen kyl vähän saanut myös seurakunnasta. Uskossa en ole mutta Jumala on tullut näiden kuolemien takia todella lähelle. Ja olen kysynyt Häneltä että miksi. Tällainen uhraus, nuorta verta, ei ei ei! Olen niin vihainen. Välillä raivoon ja välillä itken. Elämä on ihan pois tolaltaan. Missä on se elämän lanka josta puhutaan. Mutta voimia sinullekkin koska meitä näin koetellaan. Ja jos rohkaistun voin sulle lähettää viestin. Terveisin.
kirjoittamalla jäsentää samalla ajatuksiaan. Onneksi koet, että Jumala on tullut lähemmäksi. Itseni olisi hyvin vaikea kestää näitä elämän koettelemuksia ilman Jumalan konkreettista tukea. Uskon ja tiedänkin, että Jumala rakastaa sinua, eikä taatusti nauti tuskastasi, mutta joskus Hänen on pakko pysäyttää ihmisiä kovien kokemusten kautta. Jumalalla on kuitenkin ikuisuusperspektiivi aina asioihin, jonka me ihmiset helposti unohdamme. En ole hetkeäkään epäillyt , että hakisit vain huomiota! Kyllä tuollaiset menetykset ovat todella kovia kenelle tahansa. Enkä minä voi mitenkään sanoa kokeneeni samaa. Haluan kyllä tukea, kuunnella ja luoda toivoa ja lohdutusta, mutta älä odota liikoja, saatat pian huomata, etten ole kokenut samaa, enkä pysty ehkä ymmärtämään tuskaasi niin syvällisenä kuin se oikeasti on! Voit rohkeasti laittaa viestiä, aina kun siltä tuntuu! Voimahalauksin Saara
Anna tulla vain ulos kaikki vihan ja raivon tunteet, jos suinkin pystyt! Jumala ymmärtää sinun tunteitasi, eikä niistä sinulle vihoittele! Jotenkin tuntuu että voisit rukoilla näin: Jeesus, en tunne Sinua vielä, mutta tahtoisin tuntea. Tiedät, että elämässäni on todella vaikea aika. En pysty ymmärtämään miksi kaksi rakastani otettiin minulta pois! Tämä ei ole mitenkään järjellä selitettävissä! Jos Sinulla Jeesus on minulle vastaus ja sanottavaa, pyydän että ilmoitat minulle, mitä tämä kaikki tarkoittaa! Jos Sinä Jeesus olet sellainen, kuin esim. Saara kertoo, niin voisitko osoittaa minulle rakkautesi ja läheisyytesi niin todellisena, etten koskaan epäile Sinun olemassaoloasi! Olen kuullut, että Sinä Jeesus kuolit ristillä minunkin syntieni puolesta ja että minulla olisi iankaikkinen elämä jos sen uskoisin. Haluan uskoa, mutta omin voimin en pysty, auta Sinä Jeesus minua epäuskossani! Anna Sinä Jeesus minun ymmärtää asiat Sinun näkökulmastasi! Aamen Halutessasi voit rukoilla vaikka näillä sanoilla. Jos ne tuntuvat vierailta, voit hyljätä ne!
Hei pikku enkeli ! Kiitos kun kävit täällä. Vanhemmillasi on suru, mutta vilkuttele heille sieltä missä nyt oletkin. Vanhempasi olisivat halunneet pitää sinut täällä luonaan. Lähetä heille lohdutusta ja kerro, että sinulla on hyvä olla.
Ehkä mun olis pitäny kirjoittaa suru palstalle. Mutta sana enkelit kosketti heti mua. Mulla on kaksi enkeliä. Ja uskon jälleennäkemiseen vaikka joidenkin mielestä se on vain jotain hokkus pokkus kuvitelmaa. Mut se lievittää mun tuskaa ja rauhoittaa. Ja todellakin nyt tiedän miltä ihmisistä tuntuu menettää rakkaansa. Todellista elämää mulla ei enään tule olemaan. Kaikki mitä rakensin ja rakastin, yhteinen tulevaisuus,unelmat, ne jotka kuuluivat todelliseen elämään, murskattiin. Nellyn viimeiset leikit ovat edelleen hänen huoneensa lattialla. En voi käydä siellä viellä ja pidän oven kiinni. Makuuhuoneessa en voi yötäni nukkua. Olen ollut myös hotellissa muutaman yön. Ja luultavasti tulen muuttamaan pois täältä. Tämä on nyt se mun elämäni mutta todellisuus on tästä kaukana. Ehkä tää on vain yks painajainen ja herään kohta. Ja sukulaisiin olen ottanu etäisyytä, koska haluan olla nyt yksin ja kärsiä yksin. Tosin kirjoittelen tänne mutta saan tämänkin tehdä yksin. Näitä kirjoittelin tänään.
Huomenna meidän pienokaisemme rumis lasketaan haudan lepoon. Uskomme hänen sielunsa olevan kuitenkin tietoisessa tilassa Herran luona. Hyvä että käyt suruasi läpi, ilman surutyötä olisi vaikeaa päästä sinuiksi asian kanssa. Menneisyyttä ei voi pois pyyhkiä ja se vaikuttaa tulevaisuuteen. Suruaikana ei jaksa uskoa olevansa koskaan enää onnellinen, mutta monet saman kokeneet kertovat, että kyllä niitä onnenkin hetkiä alkaa pikkuhiljaa ajan kuluessa pilkahdella ja sitten lisääntyäkin. Sekin on minusta hienoa että osaat rajata itsellesi oman rauhan! Tietty aika yksinäisyyttä tekee hyvää. Surutyö on prosessi ja etenee joka tapauksessa. Voimia sinulle edelleen!
siitä!
Saara, vaihdon nimimerkin. Siis kirjoitan nyt tällä. Mutta tarina pysyy samana, se ei miksikään muutu.
Mutta miksi moinen nimimerkki? Haluatko ilmaista sillä jotain?
Voi olla et vaihdan tuon nimimerkin. Ehkä se on vähän outo. Mutta mitään erikoista en sillä ilmaise. Siis ei ole mitään itsetuho ajatuksia ym. Palataan asiaan.
sama mulle mikä nikki, kunhan tunnistan sinut ;) Mutta tietenkin olen iloinen jos ei sellaiset ajatukset vaivaa, ne olisivat varmasti ahdistavia, enkä toivo yhtään lisätaakkaa elämääsi enää.
Taidan pysyä viel toistaseks täs nikis. Olin taas eilen haudal ja vaik kuinka haluisin et siel ei muita kävis. Niin tapasin siellä Marjan äidin ja hänen veljensä. Enhän mä voinut alkaa raivoon siellä et tää on yksityinen ja et suru on yksityinen. Mut he kuitenkin olivat Marjan omaisia ja mun pitää ymmärtää se. Kuitenkin haluan tehdä asiat selväks omiin sukulaisiin kuin myös toisen puolelle. En hakenu heiltä mitään apua hautajaisiin vaan itse maksoin kaiken. Siis kuolemasta pitää maksaa, sehän on fakta. Ehkä tää katkeruuus näkyy jo tosi selvästi. Mulla on kaks sisarta ja molemmat onnellisesti naimisissa . Molemmilla kaks lasta ja elämä onnellista tai ainakin saavat olla yhdessä. Ja tämä tilanne on se mitä en siedä, et mulla ei ole mitään. Tämän takia en heitä voi tavata koska olen vihaa täynnä. En tiedä hellittääkö tää ikinä koska näin voidaan mennä mun elämäni loppuun asti. Hautajaiset olivat kuitenkin kauniit ja kuulin kauniita sanoja Nellystä ja hänen äidistään. Nää kirjoitukset on Saara sulle mut kaikkihan näitä saa lukee. Tää ei ole yksityistä niin kuin suru. Mut mitään haistattelua mä en siedä kuten tos välis on. Voimia tähän päivään.
Mietin tässä, että pitäisikö teidän sopia vaikka tekstiviesti ilmoitus, jos on menossa haudalle? Siten sinun ei tarvitsisi miettiä sitä, saatko olla siellä yksin? En tiedä millaiset välit teillä on aikaisemmin ollut? Jokaisella on kuitenkin oikeus surra omalla tavallaan, yksin tai yhdessä, aivan kuten haluat. Ehkä joskus voitte jakaa yhteistä menetystänne? Onhan se kova paikka Marjan äidillekin: menetti tyttärensä ja tyttärentyttären! Niinkuin kerroitkin, että ymmärrät heitäkin. Hautajaisista tulee kustannuksia, se on totta. Ehkä he olisivat voineet itse tarjoutua osallistumaan niihin? Typerämpää minusta on odottaa toisen pyytävän... Mitä sisaruksiisi tulee, he varmaan ymmärtävät ettei sinulla ole nyt haluja eikä voimavaroja iloita heidän kanssaan? Elät nyt aikaa, jolloin tuntuu mahdottomalta nähdä itseään iloisena enää ikinä, mutta luonnolla on omat konstinsa kannatella elämässä eteenpäin: uskon että ajan kanssa huomaa välillä naurahtavansa yhä useammin ja alkaa saada taas elämänsyrjästä kiinni, ilman että se olisi pakonomaista ponnistelua. Uskon että Marjan ja Nellynkin toive olisi, että saisit vielä iloita ja "päästä jaloillesi". Nyt se saattaa tuntua jopa vääryydeltä heitä kohtaan, mutta varmasti itsekin toivoisit, että he jaksaisivat jatkaa, jos tilanne olisi ollut toisinpäin? Älä kuitenkaan koe syyllisyyttä nyt, sillä aika on surra ja sekin on tärkeää! ANNA KYYNELEIDEN TULLA Niin paljon särkyneitä täällä on meitä. Niin paljon särkyneitä maassa viimeisten varjojen. Niin monen valtaa kaipuu, niin moni taipuu. Niin monen valtaa kaipuu luokse valon ja vapauden. Anna kyyneleiden tulla niinkuin vedet virroissaan. Paina pääsi syliin suureen, siellä haavat hoidetaan. Anna kyyneleiden tulla, itke vain jos itkettää. Kanna kaikki ristin juureen, sinne kyyneleemme jää. Vieläkö taivas kuulee: maan pään päällä tuulee? Vieläkö taivas kuulee, Kuinka sataa ja salamoi? Niin monta tyhjää kättä jää täyttymättä, niin monta tyhjää kättä kohti taivasta haparoi. (säv.jasan. Pekka Simojoki sov. Hannes Asikainen)
Marjan sisko tulee tänne ruotsista tänään. klo. 18. Olen paniikissa mutta miten selvitän tän hänelle. Syvään hautaan. Entä se pikku Nelly. Elämä, mitä se on, sitä mulla enään ei ole.
Sulla on ihan hyviä kirjoituksia. Ja olen saanut niistä voimia ja muutenkin niitä tykkään lukee. Tosin tää mun aiheeni vois olla joku muu. Et kaikki nää tunteet mitkä täs surus on joutunut kohtaan. Elämäni ei ole ollut enää normaalia. Ehken sitä saakkaan enää kohdalleen. Niin eilen tuli Marjan sisko ruotsista ja piti hänen kanssaan puhua riikinruotsia. Tai niin me ollaan puhuttu aina. Ja lupasin hänen kanssaan mennä sinne haudalle. Enkä viittiny ilmoittaa et olen maksanut kaikki kulut. Jäähyväisiä siinä viel jätettiin ja tuli myös tihrustettua. Ja kyllä siellä haudalla saa käydä, katsoo vaan et mua ei siellä näy. Ja sisaren tapaaminen oli ihan ok! Hänen kanssaan kuitenkin pystyttiin keskusteleen rauhallisesti ja asiallisesti. Tää nainen pyysi mua lähteen ruotsiin kun suru alkaa hellittää. Sehän olis yksi mahdollisuus, et aloittais alusta.Mutta uutta perhettä en aio enää perustaa. Mun perheeni oli tässä.
Mietinkin, että kuinkahan teillä on onnistunut se tapaaminen Marjan siskon kanssa. Kirjoituksestasi päätellen hienosti, kiva! Ei se elämä palaakkaan koskaan entisenlaiseksi, eihän se mitenkään voisikaan kun kaksi läheisintä ihmistä ei sinulla ole enää mukana. Elämä on niin raadollista, siihen ei paljoa voi ihminen vaikuttaa. Ei siihen minne syntyy ja millaiseksi sitten elämä muodostuu. Kuten tiedät, täysin yllätyksellistä elämä voi olla tosi isojen asioiden suhteen silloinkin, kun ajattelee voivansa itse suunnitella tulevaisuuttaan. Yksi hetki ja mikään ei ole niinkuin ennen. Minulle itselleni antaa lohtua se, että uskon Jumalalla kuitenkin olevan kaikki tarkassa kontrollissa ja että emme vain ihmisinä kykene näkemään lopputulosta. Corrie Ten Boom, joka kristittynä auttoi juutalaisia ja joutui itsekin kidutettavaksi keskitysleirille, vertasi (kirjassaan Kätköpaikka) meidän ihmisten perspektiiviä elämään siten, kuin katsoisimme ristipistotyötä alapuolelta: täynnä solmuja ja tosi sotkuisen näköistä ja Jumala katsoo elämäämme ristipistotyön yläpuolelta ja näkee siihen muodostuvan kauniin kuvan, ja jokaisen piston olevan paikallaan. Jos iankaikkisuuteen vertaa, niin tämä elämä maan päällä on kuin silmänräpäys ja silti tällä elämällä on valtavan suuri tarkoitus. Tärkeimpänä tarkoituksena itse pidän sitä, että voi löytää yhteyden Jumalaan. Raamattu kehoittaa etsimään ennen mitään muuta Taivasten valtakuntaa ja lupaa, että sen jälkeen kaikki muu mitä tarvitsemme meille annetaan. Tietysti iankaikkinen elämä Jumalan kanssa on se tärkein tavoite, jonka voi löytää vain tässä ajassa. Raamattu on tosiaankin ilosanoma, jos sen saa joskus oikein ymmärtää. Siinä luvataan jokaiselle, joka vilpittomästi totuutta näistä asioista etsii ja janoaa, että hän myös löytää sen. Mikä se sitten on se, mikä on niin tärkeää löytää? Se on tie taivaaseen Isän luokse. Tie sinne on yksin Jeesus Kristus, joka maksoi meistä jokaisesta tarvittavan ja riittävän hinnan Golgatan keskimmäisellä ristillä. Vaikka tämän elämän aikana tapahtuukin kauheita asioita, elämä ei kuitenkaan ole pelkästään tässä ajassa. Itseasiassa tämä on oikeasti vain pieni hetki, jonka muistokin häviää. Kauimminkin eläneen ihmisen elämä on siitä perspektiivistä katsottuna vain pieni hetki. Minusta on lohdullista ajatella poisnukkuneista läheisistämme, etteivät he ole oikeasti minnekkään hävinneet vaan tapaamme vielä oikeassa kodissa, oikean Isän luona, jolloin ei enää pienintäkään tuskaa eikä vääryyttä eikä pahuutta ole olemassakaan. Tähän loppuun tuli vielä ajatus nuoresta tummaihoisesta pojasta, joka jossain uutisessa vilahti: tuo nuori oli perheen lapsista vanhin, 17 -vuotias. Perheen vanhemmat oli kuolleet jossain onnettomuudessa ja tuo poika huolehtii nyt yksin pienemmistä. Hänellä ei ole useinkaan antaa mitään syötävää nälkäisille sisaruksilleen ja itse joutuu useinmiten syömään pelkkiä puunjuuria. Tuollaista kun ajattelee ja sitä kuinka paljon eri tavoin ilmenevää tuskaa pullollaan tämä aika on, niin toivoo todellakin Rauhanruhtinaan saapuvan hyvin pian! Tässä tuli nyt pohdiskeltua monenlaista... Toivotan ja rukoilen sinulle levollista mieltä ja toivon pilkahduksia kaiken tuskan keskellä! Lämpimästi halaten Saara