Kun ihminen tekee parannuksen

asia ei ihan noinkaan ole. Sillä voihan sitä muistella siten, millaista kurjuutta ja ahdinkoa se silloin oli ja mistä kurjuudesta Jeesus on pelastanut. Itse en ole koskaan vankilassa ollut, mutta alkoholin orjuudessa nuorena taivalsin. Itse muistelen aina joskus niitä aikoja siten, että kuinka kurjaa ja kuluttavaa se aika oli, eikä minulla ole pienintäkään kaipuuta siihen takaisin. Uskon, että sinä kirjoitit tämän aloituksesi syystä, että Eroe kertoo vankilassa oloajoistaan? Ihan oikeutetusti hän voi niistä kertoa ilman, että hänellä olisi mitään kaipuuta sinne takaisin. Ja miksi olisi, kun on uudesti syntynyt Jumalan lapsi. Kummallisen väittämän olet tuossa esittänyt, en tiedä mistä tuollaiseen johtopäätökseen olet tullut, mutta sanoisin että olet väärässä tuossa asiassa. "Muussa tapauksessa kyseinen henkilö ei ole yhljännyt syntejään vaan elää niissä edelleen"

ei unohda! 1Tim.1:12-15 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palveluukseensa minut, ENTISEN PILKKAAJAN JA VÄKIVALLANTEKIJÄN. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista MINÄ OLEN SUURIN. Hänen armossan on meille kyllin!

Ehkä asialla voi olla ”kahdetkin kasvot” – jossakin määrin, varmasti on syntejä, asioita, jotka pitää unohtaa niin kuin Jumalakin täysin unohtaa syntimme. Toisin henkilökohtaiseen todistukseen voi lainata ainakin laajasti ottaen taustamme, mistä meidät on usko Jeesukseen pelastanut, ja kasvattaahan Jumalan armo... vielä uskoontulon jälkeenkin meitä eroon monista synneistä... on usko Jeesukseen sittenkin yläpuolella kaiken: Tit.2:9-12 "Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele, 10 etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat. 11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille 12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa," Varmaan ajatusmaailmamme pyhitys eli erottuminen vääristä ajatuksista on yksi suurin taistelukenttä loppuun asti, tosin saamme olla ja turvata voittajaamme Jeesuksen apuun ja huolenpitoon joka päivä: 1. Piet. 5:8     "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. " Matt. 28:20     "ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Paavali kertoi henkilökohtaisessa todistuksessaan entisestä elämästään, ja toi sen kautta esiin muutoksen ja Jumalan armon ja voitti ihmisiä Jumalalle: 1. Tim. 1:13     "minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;" Ap. t. 22:3     "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette." Paavali kuitenkin varoitti, että meidän tulee katua myöskin entistä elämäämme synnissä: 2. Kor. 12:21     "ja että, kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet." Jossakin määrin ihmettelen sitä helluntaiherätyksessä, että usein tavallisen pulliaisen uskoontulo ei pidetä ihmeellisenä, eikä "todistuksen arvoisena" kuin suurten vankila miesten. Minusta jokainen uskoontulo on yhtä suuri ja kuulemisen arvoinen asia ja varsinkin ihanaa on kuulla niiden todistus, jotka ovat saaneet jo lapsuusvuosina löytää Jeesuksen.

Synnit saadaan anteeksi, mutta menneisyyden kanssa joudumme enemmän tai vähemmän elämään tahdoimme tai emme, siksi kannattaa tehdä nuorena parannus: http://www.youtube.com/watch?v=2LjvunShfwY&feature=related http://www.youtube.com/watch?v=MW07TV5JfMc&feature=related

Olen nähnyt ihmisten tekojen parannusta vaikka kuinka kauan. Mutta harvoin todellista hengellistä parannusta.

Asia on muuten totta, niin kuin sanot, mutta osatotuus; jos annat ymmärtää että aina on tuolla tavalla, se on tarpeeton yleistys ja kärjistys. Mielestäni ei pitäisi lausua sellaisia tuomioita kenenkään yli, tyyliin "jaha, sinulla on nyt sitten kaipuu takaisin rikolliseen elämään (=sisimmältäsi olet yhä rikollinen, et ole todella muuttunut)". Asia ei varmasti ole niin yksioikoinen varsinkaan kun et voi täysin tuntea henkilön sisäistä elämää ja asennetta. Jesaja luku 43 (jatkona edellisiin lukuihin, missä on juutalaisia kohdanneesta kurituksesta ym.) puhuu kärsineelle kansalle tulevasta lohdutuksesta, ajasta jolloin Jumala antaa armonsa ilmestyä ja kääntää Israelin kohtalon. Luvuissa on myös Messias-profetiaa, viittauksena Jeesukseen Kristukseen, jossa on syvin ja todellisin lohdutus ja muutos. Tässä yhteydessä Jumalan sana sanoo: "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan." Jes.43:18,19. Menneissä kärsimyksissä ja ahdistuksissa, on ne jotain mitä meille on tehty tai mitä itse olemme tehneet toisille, ei tulisi rypeä. Muisteleminen on kuitenkin eri asia kuin muistaminen. Oletan että Jes.43:18 tarkoittaa sellaista aktiivista muistelemista mikä saa ajatukset juuttumaan menneeseen ja mistä on seurauksena masentunut mieliala niin että se pimentää nykyhetken ja estää kokemasta iankaikkista toivoa ja rakkautta, jonka omistamme Kristuksessa. Sellainen menneessä rypeminen ei ole tarkoituksenmukaista eikä todellakaan kuulu uskovalle. Jotkut tosin haluavat että surmatyön tekijän ja ehkä muidenkin rikollisten tulisi loppuelämänsä rypeä syyllisyyden tuottamassa ahdistuksessa. Ja lähes anella polvillaan anteeksi jokaiselta vastaantulijalta? Ehkä sitten heille kuuluisi Jumalan anteeksiantamus? Suoraan sanottuna, tuollainen ajattelu on Perkeleestä. Anteeksisaaneen ei tarvitse (eikä edes kuulu) rypeä menneessä. Toisaalta Jumalan sana kuitenkin muistuttaa, että meidän tulisi pitää mielessämme, mistä olemme pelastuneet... "Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauteen pyritte, te jotka Herraa etsitte. Katsokaa kalliota, josta olette lohkaistut, ja kaivos-onkaloa, josta olette kaivetut." Jesaja 51:1 näyttäisi olevan viittaus juutalaiselle kansalle että näiden tulee muistaa juurensa, alkuperänsä, että he kuuluvat Jumalan omaisuuskansaan ja ovat lähtöisin siunatusta kalliosta, maaperästä, mistä he yhä ovat osa ja niin ollen saavat omistaa Jumalan lupaukset. Mutta jae voidaan ymmärtää myös päinvastaisella tavalla. Silloin kallio tarkoittaa "maailman kalliota" ja kaivosonkalo kuvaa Jumalan työtä kun Hän laskeutui synnin keskelle ja pelasti ihmisen syntielämän syövereistä. En tiedä kumpi tulkinta on oikeampi, mutta jälkimmäinenkään merkitys ei tee väkivaltaa Jumalan sanalle eikä vääristele sitä, koska sama ajatus on luettavissa muualta Raamatusta, mm.: (1.Moos.5:15). Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella... (1.Moos.16:12). Ja muista, että itse olit orjana Egyptissä... (Hes.16:63). Niin sinä muistat ja häpeät etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan sinulle anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet; sanoo Herra, Herra. Ensisijainen muistelemisen aihe tietysti on Jumalan pelastusteko, että Hän on ilmestynyt ja auttanut (vei pois Egyptistä väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella). Mutta siihen kuuluu muistaminen MIHIN tilanteeseen Jumala ilmestyi, MILLAISESTA kurjuudesta Hän minut auttoi hyvyyteensä eli pelastavaan ja muuttavaan armoonsa. Jokainen ihminen on - ennen pelastuskokemustaan - synnin orja. Sataprosenttisesti. Olemme sitten ns. siivosyntisiä tai ns. rikollisia jokainen meistä kuitenkin on murhaajaan verrattavissa, olemme syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Jokainen myös erotuksetta saa lahjaksi pelastuksen. Jokaisen kohdalla on erilaiset ne tilanteet mistä Jumala on pelastanut, mutta yksi on sama: sisäisestä tarkoituksettomuudesta, irrallisuudesta, epäpyhästä elämäntilasta. Pelastus ei koskaan saisi tulla liian itsestäänselvyydeksi ikäänkuin olisimme aina olleet pelastettuja. Jotkut kirjat kuten Nicky Cruzin, Markku Kosken, Reijo Loikkasen, Kari Korhosen ym. ym. elämäntarinat saattavat vaikuttaa menneisyyden syntiteoissa mässäilemiseltä, jonkinlaiselta kristilliseltä väkivaltaviihteeltä, mutta hyvä puoli näissä tarinoissa on että niiden kautta toinen samankaltaisessa elämäntilanteessa oleva voi kokea, että minunkin on mahdollista saada sama pelastus, minäkään en ole toivoton. Menneisyydellä rehentely on eri asia ja joskus näihin venkuloiden todistuksiin varmaan liittyy sitäkin, että tavallaan on kova jätkä toisten silmissä kun on niin sanotusti vääntänyt muutakin kuin tahkoa. Itse varsin hyvin tiedän että joskus kun olen muistellut esimerkiksi päihteidenkäyttöäni ja millaisia määriä vedin lääkkeitä naamaan, niin vaikka en menneisyydessäni näe mitään rehentelyn aihetta kyllä siinä on ollut sellaista sävyä, ikäänkuin olisin ollut jotain erikoista tms. kun Jumala minut varjeli hengissä tuollaisen örveltämisen keskellä. Itsetehostus on inhimillistä ja uskon että kun olemme Jumalan rakkauden puhuttelussa Hänen armonsa muuttaa meitä niin, että vähitellen todella näemme menneet teot oikeassa valossa ja koemme tervettä häpeää. Se ei tarkoita syyllisyydessä rypemistä eikä myöskään sitä ettei menneistä voisi puhua eikä niitä mainita, mutta emme ainakaan kerskaa niistä, emme tehosta itseämme ja omaa arvoamme sellaisilla. Asia minkä Pehmopappa mainitsi on totta että lapsesta saakka uskossa ollut ns. hyvä ihminen voi joskus kokea olevansa ikäänkuin b-luokan uskova niiden rinnalla jotka srk:n edessä kertoo ihmeellisiä pelastustarinoita rikollisesta evankelistaksi. Muistan mitä yksi rikollisten parissa työtä tekevä uskova sanoi, kun keskustelimme - häntä pidettiin kovana tyyppinä kun jaksaa tehdä työtä venkuloiden parissa majoittaen heitä kotiinsa, ruokkien ja evankelioiden, kuljettaen KAN-koteihin ym., ja hän totesi: - Ei tämä minun kutsumukseni niin tärkeä ole, arvostakaa ennemmin niitä jotka tekevät pyhäkoulutyötä ja osoittavat Kristuksen rakkautta lapsille, sillä minä joudun tekemään työtä vain niiden parissa jotka ovat jääneet sitä [kristillistä pyhäkoulutyötä] vaille tai joissa se ei ole syystä tai toisesta tuottanut hedelmää. Kuitenkin saamme iloita toinen toisistamme! Jeesuksessa Kristuksessa olemme yhtä perhettä. Jumalan anteeksiantamus ei erottele. Kasvetaan Jeesuksen tuntemisessa ja rohkaistaan toisiamme pyhitykseen. Se varmaankin olisi oikea tie... "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät..." Tiit.3:3,4.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Syyttäjä vaatii kampaamoyrittäjän surmanneelle rangaistusta murhasta/1135241162442 http://www.iltalehti.fi/helsinki/200811178601605_hi.shtml http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2008/11/750749