Nuorisoa on aina tapana syytellä siitä, että me muka emme ole yhtä "kovia jätkiä" kuin sotaveteraanit aikoinaan.
Mutta agraari-Suomessa asuneet sotaveteraanit olivat enimmäkseen lähes lukutaidottomia maajusseja, kouluttamattomia ja kielitaidottomia ihmisiä, joiden maailmankuva ulottui navetan nurkalta kirkonkylään. Fyysisesti he ehkä olivat sitkeitä, mutta he olivat vailla sitä koulutusta, tietopohjaa, osaamista ja kansainvälisyyttä, mikä on nykynuorille itsestäänselvää. Me matkailemme Berliinissä ja Lontoossa, veteraanit kävivät ehkä kerran vuodessa naapuripitäjässä.
Me saamme tietoa internetistä, tv:stä, kansainvälisistä lehdistä yli valtioiden rajojen. Emme ole riippuvaisia valtiollisesta propagandasta emmekä kyseenalaistamatta tottele auktoriteetteja.
Meitä nuoria on siis hankalampi komentaa kuin entisajan veteraaneja. Me haluamme ajatella omilla aivoillamme, meillä on enemmän tietoa ja me tunnemme muuta maailmaa. Meistä ei voi yhtä helposti muovata kodin, uskonnon ja isänmaan nimissä tappavia robotteja. Me tunnemme oikeutemme.
Joidenkin mielestä tämä tekee meistä huonompia ihmisiä kuin sotaveteraanit olivat. Minä väitän, että se tekee meistä parempia.
Veteraanit - hölmöjä?
näinkö oli
591880
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Taidat hieman liioittella; Kyllä Suomessa edellisten sotien aikaan lukutaito oli käytännöllisesti katsoen kaikilla. On totta, että nykyisin maailma on pienempi kuin ennen ja ihmisten tietoisuus maailman menosta on aivan toisella tasolla. Suomalaiset ovatkin entistä tietoisempia siitä, mitä voi seurata ellei turvallisuudesta huolehdita. Siksi meillä maanpuolustustahto onkin "huippuluokkaa". Sanot nuorten tuntevan oikeutensa. Tämä on varmasti totta, mutta tuntevatko nuoret myös velvollisuutensa? Uskoakseni kyllä!
osa tuntee vastuunsa mutta sitten on tämä osa joka myrkyttää mielet nuorisoa kohtaan oman napansa tuijotuksella.
Miten armeijaa voi puolustaa velvollisuutena? Velvoite on valtion sanelema pakko, joka ei tässä maassa edes koske kaikkia. Armeija jos mikä on perusoikeuksien riistoa. Kyllä sitä isänmaata parhaiten palvellaan töitä tekemällä ja veroa maksamalla kuin leikkimällä sotaa 6-12kk vihoviimeisten peräkylien metsissä.
Eiköhän ole niin, että Suomessa on velvollisuus noudattaa lakeja.
"Emme ole riippuvaisia valtiollisesta propagandasta emmekä kyseenalaistamatta tottele auktoriteetteja. " HAHAHAHAHAHHAHAHAHAAHAHHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAAHAHHAHAHAHAHAHAHAHHHAHAHAHHAHHAHAHAHHAHAHAHHAAHAHAHHAHAHAHAHHAAHHAHHAHHAHAAHAHAHAHHHHAAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHHHHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHHAHHAHHAAHHAHAHAHHAHA HHHAHAHAHHAHHAHAHAHHAHAHAHHAAHAHAHHAHAHAHAHHAAHHAHHAHHAHAAHAHAHAHHHHAAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHHHHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHHAHHAHHAAHHAHAHAHHAHAHHHAHAHAHHAHHAHAHAHHAHAHAHHAAHAHAHHAHAHAHAHHAAHHAHHAHHAHAAHAHAHAHHHHAAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHHHHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHHAHHAHHAAHHAHAHAHHAHA HAAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHHHHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHHAHHAHHAAHHAHAHAHHAHA ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D Huhhuh, xD xD, olipas viikon naurut! Ei mutta tämähän jatkuu!! "Me haluamme ajatella omilla aivoillamme, meillä on enemmän tietoa ja me tunnemme muuta maailmaa." *Reps* XDXDXDXDXD Ja vitut, informaatiota löytyy joka lähtöön, tietoa ei nimeksikään. Suomijunttia viedään tasan sinne minne koneisto käskee. Sisäisesti orjuutetulla EI ole halua, eikä yleensä edes kykyä, muuttaa asioita. "Minä väitän, että se tekee meistä parempia. " Älä kaltaisistani yli-ihmisistä tee päätelmiä muiden ominaisuuksista.
Maailma on tosiaan muuttunut aikojen kuluessa ja eniten on muuttunut yhteisöllisyys. Nykyisenä yksilöllisyyttä korostavana aikana näyttää monen nuoremman olevan vaikeaa ymmärtää veteraanisukupolven ajan joukkoa eikä yksilöä korostavaa ajattelutapaa. 1900-luvun alussa syntynyt ihminen halusi olla osa itseään suurempaa yhteisöä. Silloin olikin paljon nykyistä enemmän seuraintalojen toimintaa, talkoita ja muita yhteisiä pyrkimyksiä. Vaikka koti, uskonto ja isänmaa oli useimmille elämän peruspilareita, ei maaseudunkaan asukit olleet niin tietämättömiä hölmöjä. Maailman tapahtumia tunnettiin niin hyvin, kuin sen ajan tiedonvälitys mahdollisti. Propagandalle he eivät olleet sen alttiimpia, kuin nykyajan ihmiset. Pitää muistaa, vaikka nykyisin tiedostamme propagandan, siitä on tullut entistä taitavammin tehtyä. Veteraanit eivät olleet mitään tahdottomia sätkynukkeja, vaan tekivät aivan täysissä järjen voimissa valinnan puolustaa maata. Tappamisen uskoisin heille olleen aivan yhtä vaikeaa, kuin meille olisi. Ei silloinkaan kaikki siihen pystyneet. Sanotaan yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden vaihdelleen moneen kertaan historian aikana. Aina välillä toinen on enemmän pinnalla. Saattaapa vielä käydä niin, että lastenlastemme aikana yhteisöllisyys tulee taas tavaksi ja he pitävät sitten meitä vanhoja pieruja itsekkäinä paskiaisina.
muuttuu ja me ajan mukana. Mutta nämäkin hillumiset ovat mahdollisia veteraanien ansiosta.
Ei sentää vielä ole putkinäköisyys kaikkia vaivaamassa, kerrassaan hieno kirjoitus ja parasta A1-jäävahvistetua luokkaa näillä foorumeilla. Tulla kirjoituksella on ansaittu ns. virtualikaljat!
"Maailma on tosiaan muuttunut aikojen kuluessa ja eniten on muuttunut yhteisöllisyys. " Ei se yhteisöllisyys ole muuttunut. Sen oheen on tullut (väkisin synnytetty esim propagandan avulla) teennäisiä 'yhteisöjä', jotka ovat vain vieneet aikaa todellisilta yhteisöiltä. "Nykyisenä yksilöllisyyttä korostavana aikana näyttää monen nuoremman olevan vaikeaa ymmärtää veteraanisukupolven ajan joukkoa eikä yksilöä korostavaa ajattelutapaa." Kyllä nykyäänkin korostetaan yhteisöllisyyttä, ei vaan meillä päin. Meillä korostetaan yksilöä ja teennäistä yhteisöä. " 1900-luvun alussa syntynyt ihminen halusi olla osa itseään suurempaa yhteisöä. " Luepa yksikin aikalaiskuvaus ja tajuat, että vain aivopestävissä ollut massa tätä 'halusi'. Erinomainen esimerkki on I MS valmistelu Venäjällä ja Ranskassa vuoden 1900 tienoilla. "Propagandalle he eivät olleet sen alttiimpia, kuin nykyajan ihmiset" Ohhoh. Nyt tuli sen luokan valhe että alta pois. Mistäs tämän 'tiedon' repäisit? Propaganda väittää asiaa X. Mikäli ei aiempaa tietoa aiheesta ole, ei ole mitään syytä luulla asian olevankin ei-X. Täten tietämättömämmät ihmiset ovat alttiimpia propagandalle. Nykyihmisten propagandaherkkyys ei tule informaation puutteesta, vaan siitä, että todellista tietoa oleellisista asioista ei ole, on vain satunnaista informaatiota ja valikoitua, yksisilmäistä propagandaa. Ongelmana on lähinnä propagandan erottaminen informaation massasta, sekä propagandan totuudellisuuden selvittämiseen vaadittavien vastakkaisten tietojen löytymisen vaikeus. (Tietystä asiasta tietoa on vaikea löytää informaatiosaasteen joukosta.) "Veteraanit eivät olleet mitään tahdottomia sätkynukkeja, vaan tekivät aivan täysissä järjen voimissa valinnan puolustaa maata." Huhhuh. Ai että propagoimisella tai pakotuksella ei ollut mitään sijaa veteraanien valinnoissa? "Sanotaan yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden vaihdelleen moneen kertaan historian aikana. Aina välillä toinen on enemmän pinnalla. " Ei se ole mitään aaltoliikettä, ei mitään muotivirtauksia. Korrelaatio on suora yhteistyötä tekevän (tai siihen pakotetun) yhteisön koon ja esimerkiksi: -informaation ja ihmisten kulkunopeuden, -kaupan määrän, -sotimisen, -propagandan, -kirjapainotaidon, -yhtenäisen kieliopin levityksen (koitui murteiden, kielien ja kulttuurien tuhoksi), -vain tietylle alueelle yhtenäisenä järjestettyyn hallinnon, ko hallinnon käyttämän kielen, jne jne. kanssa. "Saattaapa vielä käydä niin, että lastenlastemme aikana yhteisöllisyys tulee taas tavaksi ja he pitävät sitten meitä vanhoja pieruja itsekkäinä paskiaisina. " Ehei. Oma, pieni, luonnollisesti järjestäytynyt, toisensa tunteva yhteisö tulee olemaan aivan saman kokoinen, luokkaa 100 henkeä. Eri asia on sitten yksilöille ulkoa tuputettu yhteisö / tekniikan myötä tuleva yhteisö, ts yhteiskunnallisen toiminnan piiri (kauppa, työnjako, oikeusjärjestelmä ...), joka tulee olemaan koko maailman kokoinen. Sitä se on jo enemmän tai vähemmän esimerkiksi kaupankäynnin, työnjaon, internetin, oikeusjärjestelmien jne suhteen. Ihan kiva kirjoitus sinulta, mutta eipä mitään erityisen selkeää tai totuudenmukaista sisältöä. Lähinnä arvauksia ja unelmointia.
totta kuin sivari. "Veteraanit eivät olleet mitään tahdottomia sätkynukkeja, vaan tekivät aivan täysissä järjen voimissa valinnan puolustaa maata." minusta tuossa on vinha perä vai väitätkö muuta? sinunkin takia ilmeisesti joku heistä pääsi hengestään/haavoittui ja tässäkö on kiitoksesi haistattelet vapaassa maassa kun olisi vuorosi tehdä sen eteen sen verran että kävisit armeijan. miks et muuta pois jos suomi kerta on sinulle armeijoineen ylitsepääsemätön mörkö.
ai että veteraanit ihan vapaasti saivat valita menevätkö sotimaan? Kyllä heidät kuule nimenomaan pakolla vietiin sotaan, ja sadoittain veteraaneja teloitettiin karkureina, pelkureina ja kieltäytyjinä, jos esim. hermot pettivät kuten monelle tapahtuu sotatilanteessa. Ei he itse mitään valintaa saaneet tehdä. "Muuta pois maasta" on taasen niin lapsellisen tasoista argumentointia, että huh huh. Muuta sinä pois maasta, jos et kestä sitä, että siviilipalvelus on Suomen lain mukainen asia.
suomella on siis itsenäisyys ja asiat niin hyvin kuin ne nyt ovat. "että siviilipalvelus on Suomen lain mukainen asia. " mietipä minkä ansiosta noin on? vai luuletko että ilman sotaa olisi paremmin? mene tiedä sinäkin palvelisit venäjän armeijassa eikä sulta kysyttäis että kiinnostaako ja olisi lisäksi pitempi kuin suomen siviilipalvelus. ja tuon vapautesi eteen et kehtaa sen vertaa että viettäisit puolustusvoimissa 6kuukautta niin huh huh mitä loisimista muiden samaan ikäluokkaan kuuluvien kustannuksella. ei tuollaisia voi kunnioittaa mitenkään.toivottavasti siviilipalvelus vaikeuttaa elämääsi ja valintojasi koko sen ajan kun täällä olet ja elät muiden kustannuksella.
"eihän kukaan muu puhu 7.5.2009 klo 18.35 totta kuin sivari. " Missä sivarin näet? ""Veteraanit eivät olleet mitään tahdottomia sätkynukkeja, vaan tekivät aivan täysissä järjen voimissa valinnan puolustaa maata." minusta tuossa on vinha perä vai väitätkö muuta? " Jotkut olivat, kaikki eivät todellakaan. Luepas historiaa. "sinunkin takia ilmeisesti joku heistä pääsi hengestään/haavoittui" En ole elänyt silloin. Ajallisesti käänteinen kausaliteetti lienee mahdotonta? " tässäkö on kiitoksesi haistattelet vapaassa maassa kun olisi vuorosi tehdä sen eteen sen verran että kävisit armeijan. " Nyt kyllä valitettavasti julistat itsesi täydelliseksi tolloksi. Otan osaa. Että siis jos olisi elänyt 1800-luvun Suomessa, minun olisi vain pitänyt käydä keisarin armeijassa kiittämässä 'vapaudesta' sen sijaan, että olisin yrittänyt parantaa yhteiskuntaa (heittää keisarin metsään ja tilalle 'demokratia')? Oletko aivan tosissasi? "miks et muuta pois jos suomi kerta on sinulle armeijoineen ylitsepääsemätön mörkö. " Hohhoijjjjaakkkaaa. Että siis vaihtaa uskonto toiseen uskontoon uskonnonvapauslain läpi ajamisen asemesta? Miksi hitossa minun täytyy uskoa johonkin uskontoon?
"ja heidän ansiostaan 8.5.2009 klo 11.04 suomella on siis itsenäisyys ja asiat niin hyvin kuin ne nyt ovat." Joo, ja pähkinäsaaren rauhan takia suomella on itsenäisyys. Ja Ruotsin kuninkaan takia suomi on Suomi, eikä vain etelä-suomi. Kiitä nyt vielä Suomen sodan veteraaneja. Ennen kaikkea sinun tulisi kiittää Hitleriä, jonka ansiosta NLlla ei ollut voimaa tuhota hulluja suur-Suomi-ihmisiä. " mietipä minkä ansiosta noin on? vai luuletko että ilman sotaa olisi paremmin? " Sitä voi sitten miettiä, että miksi se sota oli.
alunperinhän suomin puolusti itseään ja hyökkäsi saksan rinnalla kun kahdesta pahasta piti valita se pienempi. kyllä!voin kiittää suomen sotaveteraaneja ja niin kuuluisi sinunkin tehdä.
En ole elänyt silloin. Ajallisesti käänteinen kausaliteetti lienee mahdotonta? ilman vanhempiasi ei olisi sinuakaan eli siis sinunpuolestasikin kun tarkoitus oli turvata kyseiset asiat tulevillekin sukupolville. "Että siis jos olisi elänyt 1800-luvun Suomessa, minun olisi vain pitänyt käydä keisarin armeijassa kiittämässä 'vapaudesta' sen sijaan, että olisin yrittänyt parantaa yhteiskuntaa (heittää keisarin metsään ja tilalle 'demokratia')?" oletkos pössytellyt?ei täällä kukaan ole sinua vaatinut käymään 1800luvun armeijaa. Hohhoijjjjaakkkaaa. Että siis vaihtaa uskonto toiseen uskontoon uskonnonvapauslain läpi ajamisen asemesta? Miksi hitossa minun täytyy uskoa johonkin uskontoon? kuka uskonnosta on puhunut?sulla taitaa rattaat lyödä sen verran yli että enpä selitä enempää.katsotaan jos huomenna menisi paremmin jakeluun. "Suuremman luokan idiootti? häh??? 9.5.2009 klo 23.37 " niin olet ei sitä tarvitse täällä ihmetellä.
" En ole elänyt silloin. Ajallisesti käänteinen kausaliteetti lienee mahdotonta? ilman vanhempiasi ei olisi sinuakaan eli siis sinunpuolestasikin kun tarkoitus oli turvata kyseiset asiat tulevillekin sukupolville. " Mitä helvettiä höpiset? Otetaannpas kertausta siitä, mihin juttuni liittyi: ""sinunkin takia ilmeisesti joku heistä pääsi hengestään/haavoittui" En ole elänyt silloin. Ajallisesti käänteinen kausaliteetti lienee mahdotonta?" ???? "oletkos pössytellyt?ei täällä kukaan ole sinua vaatinut käymään 1800luvun armeijaa. " Sinä idiootti se vaan vaadit käymään 1940-luvun armeijan. ""Hohhoijjjjaakkkaaa. Että siis vaihtaa uskonto toiseen uskontoon uskonnonvapauslain läpi ajamisen asemesta? Miksi hitossa minun täytyy uskoa johonkin uskontoon?" kuka uskonnosta on puhunut?sulla taitaa rattaat lyödä sen verran yli että enpä selitä enempää.katsotaan jos huomenna menisi paremmin jakeluun. " Siis että kun sinä uskot johonkin ismiin, minunkin pitäisi? Kerro minulle, miten nationalismi eroaa esimerkiksi kristinuskosta? Molemmissa todellisuuden tapahtumista sävelletään oma horina, jonka pohjalta tehdään taas oppi, jonka mukaiseksi taas maailma ja tulevat havainnot yritetään muokata. Ja sitten perusteluna uskolle käytetään sitä, kun juuri muokattu / uskovaisin silmin havaittu maailma onkin uskon mukainen - ja tällä perusteella kaikkien pitäisi hevonpaskaan uskoa. Miten eroat uskovaisesta? Et mitenkään.
" alunperinhän suomin puolusti itseään ja hyökkäsi saksan rinnalla kun kahdesta pahasta piti valita se pienempi. " Käytät hitlerin ja muiden diktaattotien retoriikkaa. Omaa, paskaa toimintaa perustellaan sillä, että esitetään maailma paikkana, jossa on mukamas kaksi vaihtoehtoa. Ja mieluiten esitetään se vaihtoehto, joka on juuri valittu tai halutaan valita, ja jokin todella paska vaihtoehto keskenään. PROPAGANDASI ON SÄÄLITTÄVÄÄ PASKAA, ALHAISIMMAN LUOKAN VALEHTELUA JA TOTUUDEN VÄÄRISTELYÄ!!! " kyllä!voin kiittää suomen sotaveteraaneja ja niin kuuluisi sinunkin tehdä. " Joo, ja samaan putkeen kiitän myös Hutuja ja Tutseja, ilman heidän meininkejään maailma ei olisi nykyisenlainen.
johan sen nimimerkistäsikin näkee että sellainen oot mitä kirjoitat. "Idiootti vauhdissa - jälleen!!!! Kirjoittanut: ..oo..oo..oo..oo..oo.. " ei tainnu ihan hekuman huipulle yltää? :) ;) 8)8D xD Xp mistä noita tahvoja oikein tulee?
"Johan on perkele kun ei tajua millään ..oo..oo..oo..oo..oo.. 11.5.2009 klo 14.55 " joko irtosi? "Sinä idiootti se vaan vaadit käymään 1940-luvun armeijan. " ei ei kyllä nyt on vuosi 2009 ja armeijan olot ovat kehittyneet sen mukaan.ei sitä sinunkaan tarvitse pelätä harvoin ne siellä enää huutaa. "Miten eroat uskovaisesta? Et mitenkään." ei ei nyt puhutaan armeijasta ei uskonnosta.armeija tai sanotaan puolustusvoimat niin ymmärrät paremmin,on se laitos missä ihmisiä koulutetaan puolustamaan oman maan vapautta ja kansaa eli sinuakin ja sinun läheisiä ja siksi täällä on asevelvollisuus että sinunlaisesikin työtä ja vastuuta vieroksuvat saataisiin puolustamaan sitä yhteistä hyvää mistä sinäkin ja läheisesi hyödytte kun elätte täällä. et tainnut vieläkään päästä nimimerkkisi huipulle mutta pinnistä vähän kyllä se siitä helpottaa. ;)
Armoitettu retoriikan taitaja Winston Churchill oli eräs niistä johtajista, jotka ovat joutuneet valitsemaan kahdesta pahasta. Briteissä pidettiin Neuvostoliittoa rikollisvaltiona, silti katsottiin välttämättömäksi tukea punahämärän valtakuntaa massiivisella aseavulla. Hitlerin voittoa pidettiin vielä pahempana vaihtoehtona, kuin Stalinin selviämistä. Silloin tällöin ei ole jäljellä, kuin paskoja vaihtoehtoja.
"Armoitettu retoriikan taitaja Winston Churchill oli eräs niistä johtajista, jotka ovat joutuneet valitsemaan kahdesta pahasta. " Joutuneet ja joutuneet, ehkä jopa sitä halusi, hänen aikaisemmat 'saavutuksensa' tuntien. "Silloin tällöin ei ole jäljellä, kuin paskoja vaihtoehtoja." Kyllä, mutta yleensä silloinkaan niitä ei ole kahta. Mutta kritiikkisi menee ohi niin että hujahtaa. Joskus tilanne saattaa olla tuollainen, MUTTA MIKSI se tulisi etukäteen jo sellaiseksi jättää, ts pitäisi tyytyä nykytilaan ja toistaa entiset virheet - eikä hankkia JO etukäteen lisää vaihtoehtoja - tai sitten hoitaa asiat siten, että paskat vaihtoehdot poistuvat jo etukäteen. Tätä yhteiskunnallinen 'vaikuttaminen' on pullollaan jatkuvasti, samoin kuin yhteiskunnalliset rakenteemme ovat hyvin pitkälti pelkästään lisävaihtoehtoja tilanteisiin, joissa yleensä on 'luonnostaan' vain paskoja vaihtoehtoja. Yrität etukäteen perustella asioita huonolla tilanteella, jossa ei vielä olla, ja jolle vielä jotain voi. Ei kelpaa.
"ei ei kyllä nyt on vuosi 2009 ja armeijan olot ovat kehittyneet sen mukaan.ei sitä sinunkaan tarvitse pelätä harvoin ne siellä enää huutaa. " Mihinkäs helvettiin tämä nyt liittyy? Naurettavaa asian vaihtoa, kun ei joko ole mitään sanottavaa vastaan tai ei tajua hevonpaskanvertaa mistä oli puhe. "ei ei nyt puhutaan armeijasta ei uskonnosta.armeija tai sanotaan puolustusvoima" En puhukaan niistä nykyän uskonnoiksi määritellyistä. Otetaanpas lukutaidottomalle oikolukua: "Miten eroat uskovaisesta? " Vastaapas idiootti kysymykseen, äläkä vaihtele aihetta heti kun paskat valahtavat housuusi. "puolustusvoimat niin ymmärrät paremmin,on se laitos missä ihmisiä koulutetaan puolustamaan oman maan vapautt" Kyllä, ja hakkapeliitat ne puolusti kruunun vapautta. Kuinka helvetin tyhmä oikein olet? Latelet ulkoa tyhjänpäiväisi riimejä, joilla pyrit uskottelemaan itsellesi, että asiat, joihis uskot, ovat myös oikeasti 'hyviä'. Onkos kukaan muu ikinä uskonut hörinöihisi? "sinunlaisesikin työtä ja vastuuta vieroksuvat" Et sitten säälittävämmällä tavalla kyennyt toteamaan sitä, kuinka naurettavan tietämätön olet? "saataisiin puolustamaan sitä yhteistä hyvää" Yhteistä hyvää puolustan minä - sinä se vain ajat terroristijoukkion asiaa, jonka ideana on keskittääv kaikki hyvä suomeen ilman minkäänlaista vastuuta. "hyödytte kun elätte täällä. " Kylläpäs olisi aika tutustua talouden lukuihin myös kaltaisellasi tietämättömyyden huipentumalla. Kerro sen jälkeen, kuka täällä hyötyy ja kenestä.
sen kimpussa? "Yhteistä hyvää puolustan minä - sinä se vain ajat terroristijoukkion asiaa, jonka ideana on keskittääv kaikki hyvä suomeen ilman minkäänlaista vastuuta." minkäs takia täältä pitäis ulkomaille tollero kaikki jakaa?mikä suomi on ottamaan vastuuta muiden maiden tekemisistä? tyhjennä oma pankkitilisi ulkomaille mutta turha sinun on sitä muilta vaatia. "Miten eroat uskovaisesta? " Vastaapas idiootti kysymykseen, äläkä vaihtele aihetta heti kun paskat valahtavat housuusi. " mietipä sitä. "Kyllä, ja hakkapeliitat ne puolusti kruunun vapautta. Kuinka helvetin tyhmä oikein olet? Latelet ulkoa tyhjänpäiväisi riimejä, joilla pyrit uskottelemaan itsellesi, että asiat, joihis uskot, ovat myös oikeasti 'hyviä'." millä vuosisadalla elät ei enää ole hakkapeliittoja. ei nämä ole uskon asioita mutta sulla taitaa luistaa hihna jos luulet niin.en minä usko mihinkään minä tiedän. taidatkin olla ulkomaalainen kun vaahtoat tuosta kaiken hyvän suomeen keskittämisestä.voi poloa eikö omalla maalla mene hyvin ja nyt piti tulla tänne huutelemaan.
"minkäs takia täältä pitäis ulkomaille tollero kaikki jakaa?mikä suomi on ottamaan vastuuta muiden maiden tekemisistä? tyhjennä oma pankkitilisi ulkomaille mutta turha sinun on sitä muilta vaatia. " Et sitten todellakaan ole tiennyt sitä, että työpanoksen kokonaisvirta on kehitysmaista SUOMEEN PÄIN, eikä toisin päin? Kuinka pienessä laatikossa harhakuvitelmiesi kanssa elät? " millä vuosisadalla elät ei enää ole hakkapeliittoja. " Et sitten tajua edes historiallisia vertauksia? (Joilla pyrin esittämään historian jo opettaneen tämänkin asian.) "ei nämä ole uskon asioita mutta sulla taitaa luistaa hihna jos luulet niin.en minä usko mihinkään minä tiedän. " Tiedät ehkä auringon nousseen tänä aamuna. Kaikki muu on peräisin PVn propagandaosastolta.
"Tietämätön, sivistymätön, tajuamaton ..oo..oo..oo..oo..oo.. 12.5.2009 klo 21.53 " taas se vatkaa "Et sitten todellakaan ole tiennyt sitä, että työpanoksen kokonaisvirta on kehitysmaista SUOMEEN PÄIN, eikä toisin päin? " eipä tuolta taida tulla kuin elätettävien virta. "Et sitten tajua edes historiallisia vertauksia? (Joilla pyrin esittämään historian jo opettaneen tämänkin asian.)" kehitys kehittyy sinä ilmeisesti et. ei nyky aikaa voi verrata mihinkään historian opettamaan vai sanotko sivari ystäviäsi tyhmiksi kun eivät esmes.tajua miten palveluksesta kieltäytyvälle silloin kävi? "Tiedät ehkä auringon nousseen tänä aamuna. Kaikki muu on peräisin PVn propagandaosastolta." sinä ilmeisesti kanssa pv.n ö mapista.
" "Et sitten todellakaan ole tiennyt sitä, että työpanoksen kokonaisvirta on kehitysmaista SUOMEEN PÄIN, eikä toisin päin? " eipä tuolta taida tulla kuin elätettävien virta. " HAH!!! Ei mitään vastaan sanomista, pelkkää propgandan lietsomaa arvailua!! Tutustupa vaikka maailman satamien konttiliikenteeseen, ja tule sen jälkeen säälittvän egosi kanssa uhoamaan. "ei nyky aikaa voi verrata mihinkään historian opettamaan vai sanotko sivari ystäviäsi tyhmiksi kun eivät esmes.tajua miten palveluksesta kieltäytyvälle silloin kävi?" Paskat housuissasi haisevat. Rimpuilet vastaan ainoastaan pelastaaksesi itsekunnioituksesi. Minä säälin jo sinua, kohta säälit jo itsekin itseäsi. Historia opettaa mm sen, miten ihmiset ovat aikojen saatossa kuvitelleet olleensa oikeassa. Historia opettaa mm sen, että massan kuvitelmat ja mielipiteet eivät juurikaan korreloi todellisuuden kanssa, vaan sen kanssa, mitä heille on kerrottu. Historia opettaa mm sen, että täydellistä kokonaisuutta pienempien ryhmittymien aseellisesti suvereeneiksi julistautuminen ei johda muuhun kuin paskaan kaikkien niskassa. Totaalien osalta historia opettaa mm sen, että heidän tilanteensa paranee sitä mukaa, kun muiden sivistys ja todellisuuden tiedostus kasvaa.
jo rassaat sitä kun voihke pysyy samantasoisena? miks mä itseäni säälisin? ei nyt puhuta egosta vaan puolustusvoimista,armeijan käynnistä. "Totaalien osalta historia opettaa mm sen, että heidän tilanteensa paranee sitä mukaa, kun muiden sivistys ja todellisuuden tiedostus kasvaa." eli totaalit ei kehity vaikka muut kehittyvät niinkuin väität ja miten heille mahtaa käydä mahdollisessa tositilanteessa? koitapa nyt ressukka sääleinesi pysyä asiassa äläkä mene sivuraiteille. "ei nyky aikaa voi verrata mihinkään historian opettamaan vai sanotko sivari ystäviäsi tyhmiksi kun eivät esmes.tajua miten palveluksesta kieltäytyvälle silloin kävi?" no miten niille kävi?sulla taitaa haista joku muu kuin se siellä housuissasi oleva kasa ruskeaa.
"ei nyt puhuta egosta vaan puolustusvoimista,armeijan käynnistä. " Et niin, kun et tajua, miten se liittyy suoraan siihen, ettet kykene tajuamaan/myöntämään asioita. "ja miten heille mahtaa käydä mahdollisessa tositilanteessa? koitapa nyt ressukka sääleinesi pysyä asiassa äläkä mene sivuraiteille. "ei nyky aikaa voi verrata mihinkään historian opettamaan vai sanotko sivari ystäviäsi tyhmiksi kun eivät esmes.tajua miten palveluksesta kieltäytyvälle silloin kävi?" " Suoraan sanottuna en ole näilläkään palstoilla sinua tyhmempää ihmistä tavannut. Aikoinaan jumalankieltäjät saattoivat olla pian päätä lyhyempiä. Mitäs sitten? Suoraan sanottuna historia häpeää sinua.
Jeps
Jokainen WW-2 historiaa tunteva tietää Neuvostoliiton miehittämien maiden kohtalon. Sillä ei ollut merkitystä tapahtuiko miehitys sotilaallisdeti vai pitämättömien sopimusten pohjalta. Lopputuloksena oli kaikissa tapauksissa puhdistusten ja kyyditysten vyöry. Samoin sodanjälkeinen aika oli elää tukahdutettuna rautaisen saappaankoron alla, sananvapaudesta tai demokratiasta ei ollut toiveita. Ei voi kuin ihmetellä topicin avaajan tietämättömyyttä menneistä tapahtumista. Mitataan sodan lopputulosta millä hyvänsä mittarilla, alkaen valloituksen aiheuttamasta raatojen määrästä päättyen sodanjälkeiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen, ei voi kuin kumartaa kohti veteraaneja. heidän tekemäänsä paölvelusta nauttivat vielä nykuinen nykyinen sukupolvi yli puoli vuoosisataa sodan jälkeen. Mitkä ovat perusteesi väittää että veteraanien taistelu ja saavutettu itsenäisyys olisi ollut jotenkin huonompi valinta kuin antautuminen. Odotan mielenkiinnolla perusteluja. Vai käsitinkö avauksesi jotenkin väärin, puhut kuitenkin siitä että "ei voi yhtä helposti muovata kodin, uskonnon ja isänmaan nimissä tappavia robotteja." Mitä sillä sitten olisi saavutettu jos koko senaikainen porukka olisi ollut omaan napaan tuijottavia ja 'tiedostavia' ituhippejä. Mikähän etu siinä olisi ollut ?
joka ei mulle kuulu. mutta todellakin puhut asiaa sotaveteraanien teoista kumartaa ja kunnioittaa heitä nykyisen sukupolven täytyy moni antoi kansansa ja vapautensa puolesta terveytensä ja moni antoi enemmänkin niin sitten tulee just tuollainen ilmeisesti vasemmistolainen?sanomaan että ovat hölmöjä kun hänelle itselleenkin veteraanit loivat nykyiset elinolosuhteet. ei voi ymmärtää ei. miksköhän tuollaiset eivät muuta pois täältä jos on paha olla suomen tasoisessa maassa.
kai muistat kumartamisen ja kunnioittamisen lisäksi myös uhrata lampaita alttarilla, kun veteraanit näyttävät olevan sinulle lähinnä jotain jumalia. Ihmisiä ne olivat kuten muutkin, ja monia varmasti vitutti suunnattomasti koko sotiminen. Monista tuli myös sotatraumojen seurauksena vaimonhakkaajia ja alkoholisteja, jotka kohtelivat läheisiään kurjasti.
"Jokainen WW-2 historiaa tunteva tietää Neuvostoliiton miehittämien maiden kohtalon." Samoin Sveitsin ja Ruotsin kohtalon. "Lopputuloksena oli kaikissa tapauksissa puhdistusten ja kyyditysten vyöry. Samoin sodanjälkeinen aika oli elää tukahdutettuna rautaisen saappaankoron alla, sananvapaudesta tai demokratiasta ei ollut toiveita." Tyypillistä militaristisille ja propagandavetoisille yhteiskunnille. "Mitkä ovat perusteesi väittää että veteraanien taistelu ja saavutettu itsenäisyys olisi ollut jotenkin huonompi valinta kuin antautuminen." Vedit koko väitteen hanuristasi. Missä on kukaan puhunut antautumisesta? "Mitä sillä sitten olisi saavutettu jos koko senaikainen porukka olisi ollut omaan napaan tuijottavia ja 'tiedostavia' ituhippejä." Olisi saavutettu rauha, koska ituhipit eivät olisi totelleet Stalinia ja Hitleriä. Sinähän puhuit koko porukasta eli myös saksalaiset ja venäläiset sisältyvät ajatukseen.
vaikka kunnioitus on heitä kohtaan suuri.enempi heitä kohtaan kunnioitusta tunnen kuin sinua. "monia varmasti vitutti suunnattomasti koko sotiminen. Monista tuli myös sotatraumojen seurauksena vaimonhakkaajia ja alkoholisteja, jotka kohtelivat läheisiään kurjasti." totta puhut mutta tekivät silti sen mitä tehdä piti ja tuloksen näet kun katsot ikkunasta ulos. vai väitätkö että tekivät väärin kun puolustivat sinunkin vanhempiasi?ilmeisesti sitten niin. mieluummin minäkin olisin isoisääni edes kerran tavannut kuin että olisin hänen antanut henkensä sinunkaltaisten takia heittää.
tuo rauha olisi saavutettu? onko sullakin kenties tällä hetkellä liian korkea elintaso? miks et muuta itärajan taakse sellaisiin elinoloihin jotka ilman puolustutumista silloin joskus olisivat ilmeisesti täälläkin?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotaveteraani "Sotaveteraani on sotatoimiin osaa ottanut sotilas. Suomessa sotaveteraanilla tarkoitetaan yleensä talvi- ja jatkosotaan tai Lapin sotaan osaa ottaneita henkilöitä sisällissodan veteraanien jo kuoltua." Puhuttaessa (sota)veteraanista (asiayhteys tässä) yleisessä puhekielessä normaalisti tarkoitetaan suomalaista sotaveteraania kuten tässäkin. Lisäksi puhuttaessa veteraanien yhteydessä saavutetusta itsenäisyydestä pitäisi olla varsin selvää että tarkoitetaan vain ja ainoastaan suomalaisia sotaveteraaneja. -Miten Ruotsin ja Sveitsin kysymys liittyy tähän pienimässäkään määrin. Ei siellä taisteltu. "...koska ituhipit eivät olisi totelleet Stalinia ja Hitleriä" -Vaan kun tottelivat. Ne ketkä eivät totelleet tapettiin tietäkseni systemaattisesti. Sodasta sentään valtaosa palasi takaisin. Kuten sanottu, vallinneessa tilanteessa omat veteraanimme tekivät mittaamattoman arvokkaan valinnan.
Itteeni.
Huonompia ootte.Tollainen kiittämättömien paskapuhe vituttaa. Tosin se on 60-luvun sukupolvien vika että tähän on tultu.
"Huonompia ootte.Tollainen kiittämättömien paskapuhe vituttaa. Tosin se on 60-luvun sukupolvien vika että tähän on tultu. " Niin kyllähän teitä militaristeja aina varmasti vituttaa se asia, kun meillä nykyajan nuorilla on avarampi maailmankatsomus ja mielenkiintoisempia harrastuksia kun mitä oli sotaveteraanisukupolven aikana. Mitä sinä siitä oikein alat jotain tiettyä sukupolvea syyttämään jos nuoriso on muuttunut vuosien ja vuosikymmenien aikana? Etkö osaa hyväksyä sitä asiaa, että ajat muuttuvat vuosien aikana?
...mutta muista että mahdollisuutesi avarampaan maailmankatsomukseen ja mielenkiintoisempiin harrastuksiin jo vuodesta 1945 ovat mahdollistaneet aiemmat sukupolvet. Virossa päästiin avaramman maailmankatsomuksen ja mielenkiintoisten harrastusten makuun vasta 90-luvun alussa.
"...mutta muista että mahdollisuutesi avarampaan maailmankatsomukseen ja mielenkiintoisempiin harrastuksiin jo vuodesta 1945 ovat mahdollistaneet aiemmat sukupolvet." Kyllähän 2000-luvun Euroopassa kaikilla olisi mahdollisuudet näihin mielenkiintoisempiin harrastuksiin joka tapauksissa, vaikka ne aikaisemmat sukupolvet olisivatkin jättäneet ne turhat sotansa sotimatta. Maailmankatsomus on taas itsestään ja tietenkin myös omasta saadusta kasvatuksesta kiinni, eli siihen ei tarvita mitään korkeaa elintasoa tai veteraanisukupolvien käymiä turhia sotia.
...pitäis noita sotia mitenkään turhina. Veteraanisukupolven panos esti meitä taantumasta sosialistiseksi kehitysmaaksi Neuvostoliiton hallintaan vuosikymmenien ajaksi Viron tavoin. Kysymys ei ole materiasta, kasvatuksesta tai maailmankatsomuksesta vaan yksinkertaisesti demokratiasta ja VAPAUDESTA. Sanan-ja mielipiteenvapaudesta, jota sinäkin toteutat esimerkiksi tällä palstalla.
"...pitäis noita sotia mitenkään turhina. Veteraanisukupolven panos esti meitä taantumasta sosialistiseksi kehitysmaaksi Neuvostoliiton hallintaan vuosikymmenien ajaksi Viron tavoin." Minun mielestäni nämä sodat taas olivat täysin turhia, koska niiden ansiosta tähän maahan on jäänyt ikuisesti tämä militaristinen ilmapiiri armeijakulttuuri ja nämä asevelvollisuusperinteet, joita suomalaiset haluavat aina vaalia sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. Ei se neuvostomiehitys Viron tavoin olisi ollut suomelle mitenkään huono asia. Sen myötä tässäkin maassa olisi siirrytty jo vuosikausia sitten valikoivaan asevelvollisuuteen muun Euroopan tavoin, kun ei täällä olisi mitään tarvetta ylläpitää tätä iänikuisen vanhaa asevelvollisuutta sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi. "Kysymys ei ole materiasta, kasvatuksesta tai maailmankatsomuksesta vaan yksinkertaisesti demokratiasta ja VAPAUDESTA. Sanan-ja mielipiteenvapaudesta, jota sinäkin toteutat esimerkiksi tällä palstalla. " Kyllä vaan muissakin Euroopan maissa on olemassa sananvapautta, niin myös Baltian maissa, vaikka ne joutuivatkin sotien aikana neuvostomiehityksen alaisiksi.
Mikä ihmeen militaristinen ilmapiiri? Mitä ihmeen vanhusten miellyttämistä? Keitä sodan kokeneita vanhuksia miellytettiin 1920-luvun alussa? "Ei se neuvostomiehitys Viron tavoin olisi ollut suomelle mitenkään huono asia. " SAtoja tuhansia murhattuja, surkea elintaso, vuosikymmenten sortovalta. En näe noissa mitään hyvää ja samoin eivät baltitkaan näe noissa mitään hyvää. "Sen myötä tässäkin maassa olisi siirrytty jo vuosikausia sitten valikoivaan asevelvollisuuteen muun Euroopan tavoin, kun ei täällä olisi mitään tarvetta ylläpitää tätä iänikuisen vanhaa asevelvollisuutta sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi." Olet väärässä kuten aina. Millä perusteella asevelvollisuus on vanhusten miellyttämiseksi? Sodan kokeneet vanhukset olivat suunnilleen 25-vuotiaita sodan loppuessa, eli keitä vanhuksia silloin miellytettiin.
En ole vastauksessa mainittu militaristi vaan aktiivinen rauhanpuolustaja, mutta vastaan silti kaikkia todellisia rauhanpuolustajia häpäisevän darkin heittoihin. "Niin kyllähän teitä militaristeja aina varmasti vituttaa se asia, kun meillä nykyajan nuorilla on avarampi maailmankatsomus" Jahas, Darkkivaari se taas laukoo viikon vitsejä... Fakta on se että darkkis on 60...70-luvun aikoihin kokenut parhaat vuotensa punaisessa opiskelijaliikkeessä mutta poikkeuksena useinpiin ei ole päässyt elämässään eteenpäin vaan on jämähtänyt kylmän sodan aikaisin juoksuhautoihinsa. Ja mitä tulee hehkutettuun 'avarampaan maailmankatsomukseen' niin darkkia ahdaskatseisempaa saa hakemalla etsiä. Kyseessä on saamaton (live-tapaamisen duunaus mm.) peräkammarin vanhapoika joka ei saa vakituista työpaikkaa eikä naista. Haaveilee kyllä ulkomaille muutosta mutta suunnitelma on yhtä täynnä tekosyitä kuin vuosia vireillä ollut live tapaaminen. Heh, eipä pitäisi olla rakettitiedettä kutsua nippua tuttuja tapaamiseen vaan eipä näytä vaarilla olevan uskallusta näyttää namaansa...
"Sodan kokeneet vanhukset olivat suunnilleen 25-vuotiaita sodan loppuessa, eli keitä vanhuksia silloin miellytettiin" Mielestäni toit esille hyvän näkökulman asiaan. No niin DF, ketkä olivat ne vanhukset joita miellytettiin vaikka vuonna 1946? Ja noin muuten, jos ajatellaan että sodan kokeneita vanhuksia haluttaisiin jotenkin miellyttää niin miksei valittaisi otain paljon tehokkaampaa tapaa miellyttää heitä kuin pistää porukkaa asevelvollisuuteen...? Jos mä haluaisin oikein todella miellyttää sotaveteraaneja niin pistäisin ne lentokoneseen ja viettämään talven kylmät kuukaudet vaikka Bahamalla. Kevää ja syksyt voisi viettää vaikka Ikaalisten kylpylässä. Kdesät saisivat kerätä voimia talven etelänmatkaa varten. Tulis muuten hemmetisti halvemmaksi nuo Bahamanreissut kuin asevelvollisuus ja tulisi samalla miellytettyä oikein kunnolla... Darkki hyvä, logiikkasi ontuu oikein pahasti nyt... paljon rahaa käytetään miellyttämistapaan joka oikeasti ei miellytä veteraaneja ollenkaan... miten ihemeessä selität tämän epäjohdonmukaisuuden...? Aloyta vaikka kertomalla kuka on päättänyt tästä kertomastasi hasunhauskasta miellyttämistavasta...?
"En ole vastauksessa mainittu militaristi vaan aktiivinen rauhanpuolustaja, mutta vastaan silti kaikkia todellisia rauhanpuolustajia häpäisevän darkin heittoihin." Jos kerta olet olevinaan rauhanpuolustaja, niin siinä tapauksessahan sinä pystyt hyväksymään sen armeijasta kieltäytymisen minkä tahansa syyn perusteella. "Fakta on se että darkkis on 60...70-luvun aikoihin kokenut parhaat vuotensa punaisessa opiskelijaliikkeessä mutta poikkeuksena useinpiin ei ole päässyt elämässään eteenpäin vaan on jämähtänyt kylmän sodan aikaisin juoksuhautoihinsa." Tässä taas paljastuu se asia, kuinka sinä ja muutkaan palstalaiset ette tiedä minun elämästäni yhtään mitään. "Ja mitä tulee hehkutettuun 'avarampaan maailmankatsomukseen' niin darkkia ahdaskatseisempaa saa hakemalla etsiä. Kyseessä on saamaton (live-tapaamisen duunaus mm.) peräkammarin vanhapoika joka ei saa vakituista työpaikkaa eikä naista. Haaveilee kyllä ulkomaille muutosta mutta suunnitelma on yhtä täynnä tekosyitä kuin vuosia vireillä ollut live tapaaminen. " Millähän perusteella minä oikein olen muka täällä se ahdaskatseinen? En sanoisi itseäni kovin saamattomaksi, kun sain sentään muutettua pois vanhasta kotikaupungistani suvaitsevaisemman, kansainvälisemmän ja eurooppalaisemman ilmapiirin keskelle Helsinkiin. Millähän perusteella oikein haukut minua joksikin "peräkammarin vanhaksi pojaksi", kun olen saanut muutettua peräti eri kaupunkiin ja mistä sinä sen oikein tiedät, että kuinka monet tämän palstan kirjoittajat elävät sinkkuna tai parisuhteessa? Eipä tätä palstalaisten live-tapaamista ole suunniteltu vielä vuosien ajan, sillä ensimmäiset ajatukset tulivat asiasta mieleeni vasta muutama kuukausi sitten. "Heh, eipä pitäisi olla rakettitiedettä kutsua nippua tuttuja tapaamiseen vaan eipä näytä vaarilla olevan uskallusta näyttää namaansa..." Järjestetään vaan tuo palstalaisten live-kokoontuminen, niin sitten nähdään saman tien se asia että minkä ikäisiä nämä vakiokirjoittajat oikein ovat. Tämä asia on vaan ollut hieman jäissä sen takia, koska viime aikoina täällä ei ole juurikaan näkynyt näitä hyviä vakiokirjoittajia, joita haluaisin kutsua tähän live-kokoontumiseen.
"No niin DF, ketkä olivat ne vanhukset joita miellytettiin vaikka vuonna 1946? " No tietenkin sisällissodan veteraanit, eli valkobandiittien lahtarikaarti joka tappoi viattomia punaisia sisällissodassa. Lisäksi esim. vuonna 1946 asevelvollisuudesta haluttiin pitää kiinni myös sen takia, koska sen katsottiin olevan ansiona talvisodassa ja sitä seuranneessa jatkosodassa. "Ja noin muuten, jos ajatellaan että sodan kokeneita vanhuksia haluttaisiin jotenkin miellyttää niin miksei valittaisi otain paljon tehokkaampaa tapaa miellyttää heitä kuin pistää porukkaa asevelvollisuuteen...? " Vaikka sen takia, että nämä muut ja "tehokkaammat" keinot olisivat monin kerroin kalliimpia kun tämä nykyinen pakkoasevelvollisuus, lisäksi asevelvollisuuden on katsottu olevan hyvä henkinen miellyttämistapa sotaveteraanisukupolvelle. "Jos mä haluaisin oikein todella miellyttää sotaveteraaneja niin pistäisin ne lentokoneseen ja viettämään talven kylmät kuukaudet vaikka Bahamalla. Kevää ja syksyt voisi viettää vaikka Ikaalisten kylpylässä. Kdesät saisivat kerätä voimia talven etelänmatkaa varten. Tulis muuten hemmetisti halvemmaksi nuo Bahamanreissut kuin asevelvollisuus ja tulisi samalla miellytettyä oikein kunnolla... " Mahdoitkohan ajatella tätä asiaa ihan loppuun asti tuon hintatason kannalta? Ajattele miten paljon tuollaiset monen kuukauden luksusmatkat oikein tulisivat maksamaan kaikkine mahdollisine kuluineen. Eihän se maksa yhteiskunnalle läheskään yhtä paljoa, kun joukko nuoria miehiä laitetaan pakkoarmeijaan parin euron päivärahalla ilman mitään näitä luksusjuttuja, joita veteraaneille olisi tarjolla tuolla jossain karibian lämmössä. "Darkki hyvä, logiikkasi ontuu oikein pahasti nyt... paljon rahaa käytetään miellyttämistapaan joka oikeasti ei miellytä veteraaneja ollenkaan... miten ihemeessä selität tämän epäjohdonmukaisuuden...?" Eihän se miellyttäminen tarvitse olla aina jotain kallista ja materialistista, sillä tämä asevelvollisuudella miellyttäminen on enemmänkin sitä henkisen puolen miellyttämistä, josta sotaveteraanisukupolvi on kovasti onnellisia, kun vielä 2000-luvullakin nuoret miehet laitetaan sinne armeijaan samalla tavalla kun talvisodan aikoinakin oli tapana tehdä. "Aloyta vaikka kertomalla kuka on päättänyt tästä kertomastasi hasunhauskasta miellyttämistavasta...? " No esim. puolustusvoimat, eduskunta ja tietenkin myös suomen kansalaiset, kun he äänestävät aina vaaleissa sinne eduskuntaan kaikki ne poliitikot, jotka ovat tämän asevelvollisuuden säilyttämisen kannalla. Lisäksi haluan sanoa tähän sen, että minä en ole suinkaan ainoa joka on sitä mieltä, että sitä asevelvollisuutta halutaan vaalia tässä maassa sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi. Nyt aiheesta oli tullut oikein eräs kirja nimeltään "Kaunis on kuolla", tämän kirjan on kirjoittanut Heikki Saari ja tämä löytyy varmasti myös sinunkin kotipaikkasi kirjastosta, joten ei muuta kun lainaamaan ja lukemaan se niin uskot mistä puhun.
"Millähän perusteella minä oikein olen muka täällä se ahdaskatseinen?" En tiedä mitä edellisellä kaverilla oli mielessään, mutta ethän sinä hyväksy kuin omat ajatuksesi ja maailmankatsomuksesi. Muut ovat auttamatta militaristeja ja rasisteja. Sinä et jousta mielipiteissäsi, vaikka ne todistettaisiin paskapuheeksi kylmillä ja kovilla faktoilla - krusilla sama homma - hän vetoaa siihen, että et voi olla onnellinen ja oikeassa samaan aikaan (miten hän sen sitten selittääkin itselleen), sinä taas käännät keskustelussa kelloa takaisinpäin ja alat jankuttaa samaa, moneen kertaan jauhettua paskaa uudestaan, kunnes katoat hetkeksi paikalta ja sitten takaisin tullessasi avaat uuden keskustelun, jossa jälleen jankutat samat asiat, ja taas lähtee piiri pyörimään. Mikään selitys tai edes todistettu fakta ei tunnu kelpaavan laajentamaan katsantokantaasi; ja jos joskus myönnätkin olleesi ehkä hiukan hakoteillä, on se myönnytys unohdettu jo seuraavassa keskustelussa. Että sellaista.
Kerropa DF keitä sodan kokeneita vanhuksia miellytettiin 1878 kun ensimmäinen asevelvollisuuslaki säädettiin Suomessa? "Lisäksi esim. vuonna 1946 asevelvollisuudesta haluttiin pitää kiinni myös sen takia, koska sen katsottiin olevan ansiona talvisodassa ja sitä seuranneessa jatkosodassa. " Luuletko että murhaavalta tappajalauma Puna-Armeijalta olisi otettu vastaan mitään "suojelua"? "Vaikka sen takia, että nämä muut ja "tehokkaammat" keinot olisivat monin kerroin kalliimpia kun tämä nykyinen pakkoasevelvollisuus, lisäksi asevelvollisuuden on katsottu olevan hyvä henkinen miellyttämistapa sotaveteraanisukupolvelle. " Eli ymmärrät että ihailemasi palkka-armeija on kallis järjestelmä ja se johtaisi puolustusmenojen hillittömään kasvamiseen ja yleisesti lisääntyvään militarismiin? Logiikkasi ontuu. "Mahdoitkohan ajatella tätä asiaa ihan loppuun asti tuon hintatason kannalta? " Ajateltu on ja halvaksi tulisi. Paljon halvemmaksi kuin suurella työllä kouluttaa sotilaita. "Eihän se maksa yhteiskunnalle läheskään yhtä paljoa, kun joukko nuoria miehiä laitetaan pakkoarmeijaan parin euron päivärahalla ilman mitään näitä luksusjuttuja, joita veteraaneille olisi tarjolla tuolla jossain karibian lämmössä. " Valitettavasti olet väärässä ja pahasti. "Eihän se miellyttäminen tarvitse olla aina jotain kallista ja materialistista, sillä tämä asevelvollisuudella miellyttäminen on enemmänkin sitä henkisen puolen miellyttämistä, josta sotaveteraanisukupolvi on kovasti onnellisia, kun vielä 2000-luvullakin nuoret miehet laitetaan sinne armeijaan samalla tavalla kun talvisodan aikoinakin oli tapana tehdä. " Eli kyseessä on pelkkä ennakkoluulosi. Hyvä että myönnät väitteidesi olevan pelkkiin ennakkoluuloihin perustuvia. "No esim. puolustusvoimat, eduskunta ja tietenkin myös suomen kansalaiset, kun he äänestävät aina vaaleissa sinne eduskuntaan kaikki ne poliitikot, jotka ovat tämän asevelvollisuuden säilyttämisen kannalla. " Valitettavasti demokratian sääntöjä on noudatettava myös silloin kun ne eivät miellytä. En luota diktaattoreihin. "Lisäksi haluan sanoa tähän sen, että minä en ole suinkaan ainoa joka on sitä mieltä, että sitä asevelvollisuutta halutaan vaalia tässä maassa sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi. " Teitä on yhteensä kolme ja kaikki ovat riehakkaan insestisessä hulluuskierteessä. "Nyt aiheesta oli tullut oikein eräs kirja nimeltään "Kaunis on kuolla", tämän kirjan on kirjoittanut Heikki Saari ja tämä löytyy varmasti myös sinunkin kotipaikkasi kirjastosta, joten ei muuta kun lainaamaan ja lukemaan se niin uskot mistä puhun. " Luepa sinä vaikkapa sellainen kirja kuin 'Suomen Puolustusvoimat ennen ja nyt". Helppotajuinen teksti ja runsaasti kuvitettu. Eli helppo ymmärtää.
"Jos kerta olet olevinaan rauhanpuolustaja, niin siinä tapauksessahan sinä pystyt hyväksymään sen armeijasta kieltäytymisen minkä tahansa syyn perusteella. " En anna hullujen riehua vain koska en halua sitä estää. Rauha vaatii ylläpitoa ja eniten rauhan arvon ymmärtää sodan kokeneet sotilaat. "Tässä taas paljastuu se asia, kuinka sinä ja muutkaan palstalaiset ette tiedä minun elämästäni yhtään mitään. " Olet hullu ja tyhmä. Peruuttamattoman paha yhdistelmä. "Millähän perusteella minä oikein olen muka täällä se ahdaskatseinen? " Väkivaltaa ja rasismia ihailevien viestiesi pohjalta ja se että jankkaat samaa propagandaa koko ajan todistaa sinun todellakin uskovan valheesi joita koko ajan kerrot. Olet orwellilaisen kaksoisajattelun esimerkki. "En sanoisi itseäni kovin saamattomaksi, kun sain sentään muutettua pois vanhasta kotikaupungistani suvaitsevaisemman, kansainvälisemmän ja eurooppalaisemman ilmapiirin keskelle Helsinkiin." Valehtelet. Saamaton paskahuora sinä silti olet etkä siitä muutu. "Millähän perusteella oikein haukut minua joksikin "peräkammarin vanhaksi pojaksi", kun olen saanut muutettua peräti eri kaupunkiin ja mistä sinä sen oikein tiedät, että kuinka monet tämän palstan kirjoittajat elävät sinkkuna tai parisuhteessa? " Ehkä olet homoparisuhteessa Krusaderin kanssa. En yhtään epäilisi sitä. Olette yhtä hulluja ja tyhmiä. Sinä olet se vanha pervertikko ja Krusaderi se tyhmä "oppilas" kun seuraa vanhaa hölmöä. "Eipä tätä palstalaisten live-tapaamista ole suunniteltu vielä vuosien ajan, sillä ensimmäiset ajatukset tulivat asiasta mieleeni vasta muutama kuukausi sitten. " Minä tiedän miksi et uskalla sellaista järjestää. Tiedät että minä tulisin sinne ja sitten sinä ja muut kaltaisesi rasistihullut ette sieltä lähtisi ainakaan omin jaloin. "Järjestetään vaan tuo palstalaisten live-kokoontuminen, niin sitten nähdään saman tien se asia että minkä ikäisiä nämä vakiokirjoittajat oikein ovat. " Sinä: vanha kommari. Krunkku: nuori idiootti ja vielä seuraa vanhaa idioottia, eli vielä pahempi. Se kolmas pelle: keski-ikäinen kommarinpaska. Ei se mitään. Olen demokraatti. Vanhuus ei pelasta ansaitulta rangaistukselta jonka saisit minulta.
"Minä tiedän miksi et uskalla sellaista järjestää. Tiedät että minä tulisin sinne ja sitten sinä ja muut kaltaisesi rasistihullut ette sieltä lähtisi ainakaan omin jaloin." Väkivalta on vakava rikos ja kun annoit jo vihjeen että aiot jotakin tehdä siellä semmoista väkivaltaista niin se on jo rikoksen merkki. Sinut kuitenkin luokitellaan mielisairaaksi, mitä viestikirjaa ja janaa olet kirjoitellut koko elämäsi aikana tällä hetkellä täällä kun ensimmäisen kerran tänne palstalle eksyit, joten sinua ei oteta vakavasti. En tiedä minkälaisessa hoitolaitoksessa olet tällä hetkellä, mutta ei ainakaan missään hyvässä kun ilmapiiri on siellä erittäin negatiivinen, joten keräät vihaa ja purat ne sitten lopuksi tänne.
minkään suvaitsevaisen henkilön kirjoitukselta vaikuta tämä sinunkaan tekstisi. Kommentoin sitä vähän. "Fakta on se että darkkis on 60...70-luvun aikoihin kokenut parhaat vuotensa punaisessa opiskelijaliikkeessä mutta poikkeuksena useinpiin ei ole päässyt elämässään eteenpäin vaan on jämähtänyt kylmän sodan aikaisin juoksuhautoihinsa." No kyllä tämän tapaisella taustalla olevia ihmisiä meillä varmasti on, mutta miksi pitää suhtautua heihin niin kielteisesti. Minusta tällaiset ovat olleet paljolti oman aikansa trendienkin mukana meneviä, juuri siinä missä joku skinheadi armeijaa kauhiastas diggaava nykynuorikin on. "Kyseessä on saamaton peräkammarin vanhapoika joka ei saa vakituista työpaikkaa eikä naista. Haaveilee kyllä ulkomaille muutosta mutta suunnitelma on yhtä täynnä tekosyitä kuin vuosia vireillä ollut live tapaaminen." Mitä niin kielteistä oikestaan jossain n.s. 'peräkammarin vanhassapojassa' näet. Minä näen enemmän ongelmallisempana sen kun lähdetään perustamaan perhettä ja tekemään lapsia, vaikka sitten lehmän oloisen naisen kanssa ja ehkä vielä kykenemättömänä perheestään huolehtimaankin. Ihmisten ei mielestäni ollenkaan tarvitsekkaan toimia näissä panojutuissaan, pariutumisissaan ja jälkeläisten hankkimisessaan kuin jotkut kanit. Ei ulkomaille nykyään niin vaan muutetea. Ikävä kyllä maailama alkaaa olla jo niin täysikin, että ei työntekijöistäkään juuri missään enää ainakan oikeasti mitään pulaa ole. Itse asiassa jo 70-luvulla alkoi työnsaanti olla Ruotsistakin vaikeampaa. Varsinkin ilman rahaa kaukaomaille lähtemisessä on sitten vielä omat ylimääräiset riskinsä, vaikka jonkun työpaikan olisikin onnistunut itselleen järjestämään. Sellaista se tosiaan alkoi olla jo 70-luvulla amerikan puolessakin että paljon oli vaan työttömyyttä, ja surkeisiinkin hanttihommiin oli pitkät jonot työnhakijoita.
Ei lue rikoslaissa mitään rikosnimikkeellä väkivalta. Olen selväjärkisempi kuin rasistihuora DF ja hyväksyn oikein tekemisen seuraukset.
"Ei se neuvostomiehitys Viron tavoin olisi ollut suomelle mitenkään huono asia. Sen myötä tässäkin maassa olisi siirrytty jo vuosikausia sitten valikoivaan asevelvollisuuteen muun Euroopan tavoin, kun ei täällä olisi mitään tarvetta ylläpitää tätä iänikuisen vanhaa asevelvollisuutta sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi." Jos olisit syntynyt Neuvostoliiton miehittämään Viroon, olisit todennäköisesti palvellut neuvostoarmeijassa nykyisen puolen vuoden sijaan kolme vuotta. Pahimmassa tapauksessa olisit saanut sotia Afganistanissa, ihan varusmieskoulutuksen puitteissa. Tai jos olisit elänyt Stalinin aikaan olisit todennäköisesti ollut valtion vihollisena karjavaunussa matkalla kohti Siperiaa. Voit olla varma siitä että neuvostomiehitys oli virolaisten mielestä todellakin huono asia, sama kohtalo olisi odottanut suomea. Mietis vähän mitä kirjoitat.
"Jos olisit syntynyt Neuvostoliiton miehittämään Viroon, olisit todennäköisesti palvellut neuvostoarmeijassa nykyisen puolen vuoden sijaan kolme vuotta. Pahimmassa tapauksessa olisit saanut sotia Afganistanissa, ihan varusmieskoulutuksen puitteissa." Vaikka olisinkin syntynyt Neuvostoliiton miehittämään Viroon, niin enpä vaan olisi joutunut palvelemaan puna-armeijassa päivääkään, enkä joutunut mihinkään sotiin, kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991 ja itse kävin täällä suomen armeijan kutsunnoissa vasta vuonna 2000. Afganistanin sotakin loppui jo 1980-luvulla, joten eipä sinne olisi lähetetty silloin minun ikäisiäni lapsia, kun pääasiassa sinne lähetettiin 60-luvulla syntyneitä miehiä. "Voit olla varma siitä että neuvostomiehitys oli virolaisten mielestä todellakin huono asia, sama kohtalo olisi odottanut suomea. Mietis vähän mitä kirjoitat." Olisi siinä neuvostomiehityksessä ollut ainakin se hyvä puoli, että ei olisi tullut suomeen tätä nykyisen kaltaista militaristista ilmapiiriä ja turhia asevelvollisuusperinteitä.
"Vaikka olisinkin syntynyt Neuvostoliiton miehittämään Viroon, niin enpä vaan olisi joutunut palvelemaan puna-armeijassa päivääkään, enkä joutunut mihinkään sotiin, kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991 ja itse kävin täällä suomen armeijan kutsunnoissa vasta vuonna 2000. " Valehtelet. Minkä suomen kutsunnoissa? En ymmärrä kieltäsi! Täsmennä. "Afganistanin sotakin loppui jo 1980-luvulla, joten eipä sinne olisi lähetetty silloin minun ikäisiäni lapsia, kun pääasiassa sinne lähetettiin 60-luvulla syntyneitä miehiä. " EI ole loppunut sota. "Olisi siinä neuvostomiehityksessä ollut ainakin se hyvä puoli, että ei olisi tullut suomeen tätä nykyisen kaltaista militaristista ilmapiiriä ja turhia asevelvollisuusperinteitä. " Silloin olisi nevostoterrorin luoma militaristinen ilmapiiri ja turhia orjuutusriesoja. Miksi sallit rikollisuuden?
Että sen enempää sinä kuin tuon aloittaja ette edusta koko nuorisoa vaan pientä marginaali-ryhmää. Enemmistö nuorisosta on ihan asiallista ja osaa arvostaa sitä veteraanien antamaa panosta.Tosin kevyttä ainesta jos verrataan sotaveteraaneihin.