Danielin kirja

Danielin kirja on mielenkiintoinen ja siellä on ennustettu paljon tulevaa, onko missään(netissä tms) saatavilla tuon kirjan selityksiä tai edes yrityksiä. Danielin kirjan lopussahan sanotaan, että viimeisinä aikoina ymmärrys lisääntyy.
(Tarkoittaneeko tämä sitten yleistä ymmärrystä vai ko. tekstin ymmärrystä?)
8468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mutta ihan mielenkiintoisia asioita jos joku vielä selittäisi ne

Äänestä

Danielin kirjan ennustuksen liittyvät 400-100-lukujen tapahtumiin eKr. Kirja on kirjoitettu ikään kuin profetiana, koska kirjoittaja on elänyt itse 100-luvulla ja on halunut tuoda tapahtumat ikäänkuin varhaisempi profeetta olisi ennustanut tapahtumat.

On aivan turha etsiä tulevaisuuden tapahtumia Danielin kirjan kuvauksista. Kuvatuille tapahtumille löytyy vastineet persialais-, ptolemaiosten- ja seleukidi- sekä erityisesti Makkabilaisajan historiasta.

Äänestä
  • Danielin kirja on kirjoitettu 2. vuosisadalla e. Kr Antiokus IV Epifaneen aikoihin. Vaikka tapahtumat on sijoitettu Babelin maanpakolaisuuden aikaan ne kuvaavat juutalaisten kapinaa seleukidihallintoa vastaan. Kirjan kielikin on osaksi arameaa ja enää vain osaksi hepreaa. Luultavaa myös on että nämä hepreankieliset osatkin on alunpitäen kirjoitettu arameaksi mutta käännetty myöhemmin hepreaksi.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    Danielin kirja on kirjoitettu 2. vuosisadalla e. Kr Antiokus IV Epifaneen aikoihin. Vaikka tapahtumat on sijoitettu Babelin maanpakolaisuuden aikaan ne kuvaavat juutalaisten kapinaa seleukidihallintoa vastaan. Kirjan kielikin on osaksi arameaa ja enää vain osaksi hepreaa. Luultavaa myös on että nämä hepreankieliset osatkin on alunpitäen kirjoitettu arameaksi mutta käännetty myöhemmin hepreaksi.

    Tuosta käännösteoriasta en nyt ole aivan täysin vakuuttunut, vaikka sellaisia näkemyksiä tutkimuksessa esiintyykin. On todennäköistä, että teos koostuu eri aikoina kirjoitetuista osista, osa arameaksi osa hepreaksi. On siis varsin epätodennäköistä, että teos on yhden toimittajan tuotos, joten yksiselitteinen ajoitus Antiokus IV Epifaneen aikoihin on ongelmallinen; joidenkin osien tapahtumat toki selvästi liittyvät siihen aikaan ja niiden osalta tämä ajoitus on todennäköinen.

    Se, että kirjan kieli on arameaa ei sinänsä kerro mitään kirjoitusajasta. Esran kirjan arameankieliset osat usein ajoitetaan 400-300 luvuille. Useissa Esran ja Danielin kirjan osissa on merkkejä siitä, että näiden kirjojen aramea on kirjoitettu eri aikoina; osa varhaisempia osa myöhäisempiä.

    Äänestä

  • Wellhausen kirjoitti:

    koska Danielin kirja mainitaan I Makkabealaiskirjassa on Danielin kirjan tarvinnut syntyä Antiokus Epifaneen ja Makkabealaiskirjan välisenä aikana. Tätä tarkoitin toisella vuosisadalla e. kr. Täsmällistä vuotta tai vuosikymmentä en tarkoittanut.

    Äänestä

  • Joo, suosittelen, toi on tosi hyvä, olen kuunnellut!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ville kirjoitti:

Danielin kirja on mielenkiintoinen ja siellä on ennustettu paljon tulevaa, onko missään(netissä tms) saatavilla tuon kirjan selityksiä tai edes yrityksiä. Danielin kirjan lopussahan sanotaan, että viimeisinä aikoina ymmärrys lisääntyy.
(Tarkoittaneeko tämä sitten yleistä ymmärrystä vai ko. tekstin ymmärrystä?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu