Voi itku!

Rosa ei olisi saanut tippua. Mielestäni Pirkko oli ehdottomasti huonoin ja ärsyttävä persoona muutenkin. Aijemmin täällä on mainittu siitä roikkumisesta ja sitä ei ole oikeasti kiva katsoa. Ja säälipisteitä on jaettu Pirkolle pitkin kisaa. Miksihän Rosa (joka on oikeasti erittäin tunteikas ja TAITAVA tansija) äänestettiin ulos??? Tässä tietysti vain oma mielipiteeni, mutta seison sen takana vahvasti :D.
71248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rosa sai tippua. Mielestäni Rosa oli ehdottomasti liian teatraalinen, ja erittäin ärsyttävä persoona muutenkin. Räkätys-Käkätys linja vielä ärsytti lisää. Mieluummin olisi saanut Wilson päästä niin pitkälle. Pirkko on Leidi isolla kirjaimella, ja hän on jo iäkkäämpikin. Mutta moniko meistä nuoremmista hänelle pärjäisi? Satu varmaan voittaa, mutta ihanaa että Pirkko pääsi näin pitkälle.

Äänestä

Rosa ei olisi saanut tippua, taitava tanssija. Pirkko ikäänsä nähden hyvä ja mahtava tanssija, mutta tästä kolmikosta huonoin. Mielestäni kansalta äänivalta pois, tuomaristo oli oikeassa!

Äänestä
  • Räkätyksellä ja rintanapeilla (v..u haisee hyvälle) ja piipun pössättelyllä on lyhyet jäljet. Vaaditaan muutakin kun "tällätty ulkonäkö" ja jalan nosto korkeelle. Ärsyttävä on se likka. Pirkko ja Satu ok.

    Äänestä

  • kulitustu kirjoitti:

    Räkätyksellä ja rintanapeilla (v..u haisee hyvälle) ja piipun pössättelyllä on lyhyet jäljet. Vaaditaan muutakin kun "tällätty ulkonäkö" ja jalan nosto korkeelle. Ärsyttävä on se likka. Pirkko ja Satu ok.

    siitä, että otti hienosti putoamisen ja ilmiselvästi kannusti Satua ja Pirkkoa. Hyvä Rosa!

    Äänestä

  • "pisteet" kirjoitti:

    siitä, että otti hienosti putoamisen ja ilmiselvästi kannusti Satua ja Pirkkoa. Hyvä Rosa!

    ..itki takahuoneessa ja sai kauhian kolauksen itsetunnolle. Mutta hienosti näytteli muille.

    Äänestä

  • kulitustu kirjoitti:

    Räkätyksellä ja rintanapeilla (v..u haisee hyvälle) ja piipun pössättelyllä on lyhyet jäljet. Vaaditaan muutakin kun "tällätty ulkonäkö" ja jalan nosto korkeelle. Ärsyttävä on se likka. Pirkko ja Satu ok.

    Kyllä se Pirkonkin pikkutyttömäinen kikattelu on aikasten ärsyttävän kuuloista. Ulkotanssilliset asiat jälleen kerran ratkaisi, huonoin eli Pirkko vaan jatkaa vaikka olis pitäny pudota. Säälipisteitä tuli että ropisi, sääli on sairautta...

    Äänestä

  • sssasu kirjoitti:

    Pirkko osaa käyttäytyä ja on todellinen Leidi, ei mikään pikkulikka joka "viattomana" hymyää tuomariston edessä. Olihan ne yhet, jossa se tanssija nainen on kuin noita-akka, voittaneet maailman mestaruuden. Nimi ei tuu mieleen mutta ne tanssi satumaan modernisoituna parikohan vuotta sitten. Ei niistäkään ulkoisesti tykätty, mutta voittivat kun osasivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Piippu100 kirjoitti:

Rosa ei olisi saanut tippua. Mielestäni Pirkko oli ehdottomasti huonoin ja ärsyttävä persoona muutenkin. Aijemmin täällä on mainittu siitä roikkumisesta ja sitä ei ole oikeasti kiva katsoa. Ja säälipisteitä on jaettu Pirkolle pitkin kisaa. Miksihän Rosa (joka on oikeasti erittäin tunteikas ja TAITAVA tansija) äänestettiin ulos??? Tässä tietysti vain oma mielipiteeni, mutta seison sen takana vahvasti :D.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu