Islam ja pankit

Jo on aikoihin eletty. Länsimaisen markkinatalous rämpii suossa ja suomalaiset rasistit haukkuvat islamistit maan rakoon, vaan islamilainen talous se kukoistaa ja voi hyvin. Mitenkäs nyt suut pannaan? "Jopa Vatikaani on Spiegelin mukaan kehottanut länsimaisia pankkiireja ottamaan opikseen islaminuskoisilta kollegoiltaan." http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2009/05/02/islamilaisilta-pankkiireilta-ansainnan-mallia/200911101/12
13569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Väärä tulkinta.

Äänestä

koska niin on pitää suomessakin varmasti lisätä öljyntuotantoa muutama miljoona tynnyriä päivä. Saadaan lamanpaikkausrahaa helposti. Ja jos ei onnistu eikä saada tarpeeksi rahaa, niin pannaan öljyhanat kiinni. Kyllä silloin suomenkin talous suorastaan alkaa kukoistamaan ja loistamaan kun öljynhinta kohoaa pilviin ja alamme sitä myymään taas.

Äänestä

"islamilainen talous se kukoistaa ja voi hyvin." Ainoat rikkaat islamilaiset maat ovat niitä joissa on öljyä ja niissäkin varallisuus jakautuu lähinnä harvoille ja valituille.Kaikki muut islamilaiset maat ovat taloustaulukoiden häntäpäässä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_bruttokansantuotteen_mukaan http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_bruttokansantuotteen_henkilöä_kohti_mukaan Tämä ehkä kuvaa parhaiten: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_inhimillisen_kehityksen_indeksin_mukaan Inhimillisintä kaikista islamilaisista maista on siis Kuwaitissa(sija 33).Öljyä tuottamattomista islamilaisista maista inhimillisintä kehitystä on näköjään Jordaniassa(sija 86). Taulukot ovat varmaankin jonkin suomalaisen rasistin tekeleitä.Ilman rasismin sumentamia silmiäkin näkee mitä "islamilainen talous" on.

Äänestä
  • Eikö teitä yhtään huolestuta tuo Vatikaanin kanta asiaan? Kristitytkin siis neuvovat jo pankkeja ottamaan oppia islamisteilta? Outoa, perin outoa.

    Äänestä

  • Ardea_C kirjoitti:

    Eikö teitä yhtään huolestuta tuo Vatikaanin kanta asiaan? Kristitytkin siis neuvovat jo pankkeja ottamaan oppia islamisteilta? Outoa, perin outoa.

    Vatikaani kehottaa myös uskomaan näkymättömiin henkiin ja harjoittamaan suojaamatonta seksiä. Kyllä.Tuollaisten älykääpiöiden puheisiin uskominen huolestuttaa.

    Äänestä

  • Hyvä Ardea C! kirjoitti:

    Vatikaani kehottaa myös uskomaan näkymättömiin henkiin ja harjoittamaan suojaamatonta seksiä. Kyllä.Tuollaisten älykääpiöiden puheisiin uskominen huolestuttaa.

    Tämänkin Ardean kirjoituksen voisi sheriffi Mover poistaa tai siirtää talousosastolle. Ei mitään tekemistä rasismin kanssa vaan kirjoittajan tarkoituksena on pelkkä suomalaisten herjaus.

    Äänestä

  • Kyllästynyt...... kirjoitti:

    Tämänkin Ardean kirjoituksen voisi sheriffi Mover poistaa tai siirtää talousosastolle. Ei mitään tekemistä rasismin kanssa vaan kirjoittajan tarkoituksena on pelkkä suomalaisten herjaus.

    Se lehti pitää sitten lakkauttaa!

    Äänestä

  • Kyllästynyt...... kirjoitti:

    Tämänkin Ardean kirjoituksen voisi sheriffi Mover poistaa tai siirtää talousosastolle. Ei mitään tekemistä rasismin kanssa vaan kirjoittajan tarkoituksena on pelkkä suomalaisten herjaus.

    - ihan kirjailmellisesti luettuna. Mutta vähän laveammaksi on täällä - varsinkin tuon siirtotoiminnon ollessa possa käytöstä - katsottu tuo "rasismitematiikka". Tämä on itse asiassa - taas - ihan hyvä vastine sellaisille ajatuksille, joissa nähdään länsimaisuus brändinä pelkkään hyvään - ja monenlainen itämainen ajattelu pelkkään huonoon. Nyt kun islamilaisilla pankeilla ei ole omia sijoituksia, vaan rahat "turvallisesti" lihomassa, niin voi tuon - tietysti yhtenä monista - nähdä nimenomaan muunlaisen kulttuurin ajattelun hyvistä puolista.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ovat ne rahat "turvallisesti" lihomassa tai eivät niin muslimikulttuuri ei ole tuhannessa vuodessa edennyt juuri mihinkään. Lukutaito on mitätön, vähemmistöjä kohtaan harrastetaan uskomatonta rasismia heidän maissaan ja radikalismi on valloillaan. Edelleen asuvat kivikaudella vaikka heillä olisi paremmat mahdollisuudet kehittää yhteiskuntaansa kuin monella muulla maailmalla. Ei tule mieleen yhtäkään muslimien keksimää keksintöä joka olisi edelleen laajalti käytössä tai olisi hyödyttänyt maailmaa. Useimmat suurimmat keksinnöt ovat tulleet USAsta, Italiasta, Kiinasta, Japanista, Intiasta, Venäjältä, Kreikasta yms... kertoo hieman siitä heidän innovatiivisuudestaan.

    Äänestä

  • kyllä............ kirjoitti:

    on osoittautunut kuitenkin ikään kuin ihmisen kokoisemmaksi - sitä tuskin greenspänit pystyvät kieltämään...

    Äänestä

Toisella oli aseenaan jousipyssy ja hänen perheensä kärsi nälkää, koska alkeellisella aseella ei saalis ollut lainkaan varma. Toisella metsästäjällä oli kivääri, ja hänen perheensä oli jo pitkään elänyt yltäkylläisyydessä. Eräänä päivänä kiväärimiehelle sattui paha vahingonlaukaus, ja hän sai vamman, joka oli vain vaikeasti parannettavissa. Tällöin kiväärimiehen hieman hassahtanut isoisä totesi, että "ottaisit keihäsmiehestä mallia, sille ei satu vahinkoja."

Äänestä
  • Oikein hyvä esimerkki "kardaani", ei ihminen voi vältellä loputtomiin riskejä vaan riskejä pitää aina verrata siitä saataviin hyötyihin. Jos ihminen ei koskaan lähde kotoaan vaan piileskelee kotona, ei hän joudu tappeluihin, liikenneonnettomuuksiin ynnä muihinkaan tapaturmiin mutta ei myöskään saa mahdollisuutta kehittyä. Sen sijaan ihminen joka ottaa tuon riskin että jotain voi mahdollisesti tapahtua, saa ulkomaailmasta tietoutta ja mahdollisesti menestyy elämässään. Länsimaisen ja myös kaukoidän kulttuurin yksi merkittävistä hyvistä puolista mutta myös huonoista puolista on tehokkuus, tehoa puristetaan irti, yhteiskunta kehittyy ajan myötä, keskustelua käydään ja ihmisten toimintaa ohjataan muuttuvalla lainsäädännöllä. Muslimimaailmassa tällaista innovatiivisuutta ja tehokkuutta ei ole lainkaan, on vain vuosituhansia vanha Sharia-laki joka ei muuksi muutu vaikka se onkin erittäin rasistinen ja vanhentunut laki jolloin ihmisistäkin tehdään rasistisia sekä vanhanaikaisia. Myöskään innovatiivisuutta ei muslimimaissa ole havaittavissa lainkaan, korkeintaan Iranin ydinasekehittelyt mutta tämäkin on muilta kopioitu ja liittyy heidän väkivaltaisiin toimintatapoihin joihin nyt vain on haluttu ottaa mukaan myös ydinaseen kehittely. Hyyssärit voivat toki kertoa mitä niin ainutlaatuista beduiinipaimentolaiset ovat meille antaneet, mitä ilman emme voisi elää?... lääketiedettä, teollisia keksintöjä? Esimerkiksi arabialaiset numerot ovat intialaisten keksimiä, ei arabien. Iso osa matemaattisista kaavoista, lääketieteen keksinnöistä, tähtitieteestä yms. on kehittynyt USAn, Iso-Britannian, Italian, Kreikan, Venäjän ja Kiinan alueilla. Jopa muinainen Maya-kulttuuri tunsi tähtitieteen erittäin tarkkaan ja nykyisetkin tiedemiehet ovat hämmästelleet miten paljon he tiesivät tähdistä ja avaruudesta. Tällaiset keksinnöt ja oivallukset kertovat juuri siitä kuinka edistyksellisiä muslimit ovat olleet tai eivät ole olleet.

    Äänestä

  • kyllä....... kirjoitti:

    Oikein hyvä esimerkki "kardaani", ei ihminen voi vältellä loputtomiin riskejä vaan riskejä pitää aina verrata siitä saataviin hyötyihin. Jos ihminen ei koskaan lähde kotoaan vaan piileskelee kotona, ei hän joudu tappeluihin, liikenneonnettomuuksiin ynnä muihinkaan tapaturmiin mutta ei myöskään saa mahdollisuutta kehittyä. Sen sijaan ihminen joka ottaa tuon riskin että jotain voi mahdollisesti tapahtua, saa ulkomaailmasta tietoutta ja mahdollisesti menestyy elämässään. Länsimaisen ja myös kaukoidän kulttuurin yksi merkittävistä hyvistä puolista mutta myös huonoista puolista on tehokkuus, tehoa puristetaan irti, yhteiskunta kehittyy ajan myötä, keskustelua käydään ja ihmisten toimintaa ohjataan muuttuvalla lainsäädännöllä. Muslimimaailmassa tällaista innovatiivisuutta ja tehokkuutta ei ole lainkaan, on vain vuosituhansia vanha Sharia-laki joka ei muuksi muutu vaikka se onkin erittäin rasistinen ja vanhentunut laki jolloin ihmisistäkin tehdään rasistisia sekä vanhanaikaisia. Myöskään innovatiivisuutta ei muslimimaissa ole havaittavissa lainkaan, korkeintaan Iranin ydinasekehittelyt mutta tämäkin on muilta kopioitu ja liittyy heidän väkivaltaisiin toimintatapoihin joihin nyt vain on haluttu ottaa mukaan myös ydinaseen kehittely. Hyyssärit voivat toki kertoa mitä niin ainutlaatuista beduiinipaimentolaiset ovat meille antaneet, mitä ilman emme voisi elää?... lääketiedettä, teollisia keksintöjä? Esimerkiksi arabialaiset numerot ovat intialaisten keksimiä, ei arabien. Iso osa matemaattisista kaavoista, lääketieteen keksinnöistä, tähtitieteestä yms. on kehittynyt USAn, Iso-Britannian, Italian, Kreikan, Venäjän ja Kiinan alueilla. Jopa muinainen Maya-kulttuuri tunsi tähtitieteen erittäin tarkkaan ja nykyisetkin tiedemiehet ovat hämmästelleet miten paljon he tiesivät tähdistä ja avaruudesta. Tällaiset keksinnöt ja oivallukset kertovat juuri siitä kuinka edistyksellisiä muslimit ovat olleet tai eivät ole olleet.

    Kalenteri mukaan kun tätä edistyksen kulkua mittaa. Miten vanhaa luulet muslimiuskon olevan? Näkemyksesi mukaan se on ollut olemassa tuhansia vuosia? Miten pitkä on kristinuskon ja juutalaisuuden historia? Mahdatko tietää mihin sitä ennen uskottiin? Arabian niemimaalla on tehty keksintöjä siinä missä muuallakin. Ei olisi Kolumbuskaan purjehtinut Amerikkaan ilman arabien keksitöjä. Tässä te nyt virnuilette suomalaisen lehdistön kykyä valita juttunsa joista kirjoittaa. Suomalaisen kristityn mielestä Paavi, joka on seuraava jumalasta alaspäin, on siis ihan pellehermanni lausunnoillaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ardea_C kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty. Länsimaisen markkinatalous rämpii suossa ja suomalaiset rasistit haukkuvat islamistit maan rakoon, vaan islamilainen talous se kukoistaa ja voi hyvin. Mitenkäs nyt suut pannaan? "Jopa Vatikaani on Spiegelin mukaan kehottanut länsimaisia pankkiireja ottamaan opikseen islaminuskoisilta kollegoiltaan." http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2009/05/02/islamilaisilta-pankkiireilta-ansainnan-mallia/200911101/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu