ESIMERKIKSI tämmöinen Herran sana - kukaan ei väitä, että se olisi laittomasti lisätty Raamattuun, mutta toiset käsittävät sen käskyksi niinkuin ovat kymmenen käskyt olleet vanhassa liitossa: laintauluthan sisältävät kaksi kehotusta ja 8 kieltoa. Mutta toiset sitävastoin käsittävät nuo Herran sanat Luuk 6:35 antamiseen kehottavina. Ei toiselta vaatimista vaan toiselle antamista. Ei kieltona vaan rohkaisuna: Luuk. 6:35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Herramme ei siis ole niiden palkanmaksaja, jotka lakia ja käskyjä vaativat, vaan niiden jotka ANTAVAT. Tiedämme näinollen, kuka palkkaa maksaa niille jotka jatkuvasti esittävät vaatimuksia. Tiedämme myös että itseltään he eivät vaadi mitään.
Jeesus käskee rakastaa eikä vaatia
5
149
Vastaukset
- IDENEB
Asia on sitäkin suurempi ja ihana. Juu - laintaulujen 10 käskyä koostuu kahdeksasta suuresta kiellosta ja parista pienestä kehotuksesta. Lähimmäisenrakkautta ei mainita edes sanana. Niinhän se on, että siellä missä lähimmäisenrakkautta ei ole, siellä tarvitaan paljon kieltoja ja rajoituksia, jopa käskyjä. Kun rakkaus tulee, laki jää varjoon, eikös vaan? 1. Joh. 4:17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. 1. Joh. 4:18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Juu - testataanpa tämä sana. Eli miten Jeesus tuli täydelliseksi .. Hepr. 5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset, Ristillä Jeesus saavutti täydellisyyden, antamalla henkensä kaikkien edestä. Antamalla; ei vaatimalla. IDENEB
- Juominenkin yltyy
Kunhan ensin alamme käsittää että hengellinen leipä - Jeesuksen liha - on tärkeämpi kuin vatsamme. Joh. 6:51 Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta." Lihaa! Lihaa syömään, hengelliset ihmiset! Mutta se laittaa janottamaan ... Joh. 7. 37 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. 38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat." 39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu. Mua vaivas nälkä ja jano
- Haluatko kuulua Jumalan kan...
5. Moos. 26:16 Tänä päivänä Herra, sinun Jumalasi, käskee sinun seurata näitä käskyjä ja oikeuksia; noudata ja seuraa niitä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi. 17 Sinä olet tänään kuullut Herran, sinun Jumalasi, julistavan, että hän tahtoo olla sinun Jumalasi ja että sinun on vaellettava hänen teitänsä ja noudatettava hänen käskyjänsä, säädöksiänsä ja oikeuksiansa sekä kuultava häntä. 18 Ja Herra on kuullut sinun tänä päivänä julistavan, että sinä tahdot olla hänen omaisuuskansansa, niinkuin hän on sinulle puhunut, ja noudattaa kaikkia hänen käskyjänsä,
Jumala käski Mooseksen puhua kansalleen Israelille, Danielin kansalle, heprealaisille. Joiden ei ollut lupa sekaantua mudien kansain kanssa. Tuo on heprealaisista kirjoituksista ja on lisätty Raamattumme alkuun, sillä Israelin historia on tärkeä, jotta ymmärtäisimme Jeesusta, joka on myös Israelin Messias. http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/10kaskya.html
- kirjoitelmasi perustuu?
Se ei perustu Raamattuun, sillä Jeesus KÄSKEE pitää käskyt ja Jumalan kansa pitää ne ilolla, joskin toisinaan lihantahtoa vastustaen. Älä tee Jumalasta väärää kuvaa, sillä Jumala myös vaatii omiltaan, eikä vain anna, mutta Jumala antaa heille, jotka antavat itsekkin. Antamista on kuulaisuus Jumalan Sanalle ja sen mukaan eläminen ja totisesti se tekee ihmisestä vapaan. Älä vastusta Jumalan käskyjä, koska vain ne kasvattavat ihmisen Kristukseen, äläkä tee Jumalasta väärää kuvaa. Käskyjen rikkojat joutuvat orjuuteen, sillä totisesti synti tuo orjuuden synnin muodossa ja se tuo ihmisen elämään kurjuuden. Kuuliaisuus Jumalan Sanalle tuo vapauden ja jos sen kiellät olet Jumalan vastustaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632
