Jos Rosa olisi

nöyremmin ohjelmassa, olisi ollut luultavasti finaalissa. Nöyryydellä tarkoitan aivan normaalia fiksua käyttäytymistä, itsekehun välttämistä eikä sitä räkätysnauruakaan olisi niin paljon tarvittu. Tuli usein myötähäpeäntunne. Useimmat eivät vaan tykkää liian itseään täynnä olevista päällekäyvistä ihmisistä. Vähän samoin kävi viimevuonna sille vaalealle näyttelijälle, mikä nimensä nyt olikaan.
41081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itsevarmuus ärsyttää, jos itse on heikoilla. Ihailen Rosaa ja hänen naurunsa on ihan paras! Älykäs ja huumoritajuinen nainen, joka on sinut itsensä kanssa. Sitä ei pikkusieluinen ja kateellinen kansa kestä! Sama juttu aina ja ikuisesti. Mutta sille ei kai voi mitään. Ei Rosa eikä "se vaalea näyttelijä mikä nimensä nyt olikaan" Merja Larivaara kumpikaan ole itseään täynnä. He ovat varsin suloisia ja sympaattisia ihmisiä. Minulla on varaa sanoa näin, sillä kykenen rakastamaan muita ihmisiä koska kelpaan itselleni enkä tiedä, mitä kateus on. Sillä kateudestahan siinä loppujen lopuksi on kysymys. Kun kukaan ei saa näkyä eikä erottua. Todellinen narsismi ja omahyväisyys löytyy kyllä ihan muualta ja esittäytyy eri tavalla. Ei näissä ihmisissä. Toivottavasti sinäkin voit joskus katsoa peiliin ja todeta, että olet arvokas ja rakastettava ihminen. Silloin sinusta tulee myös rakastava ja voit arvostelun ja myötähäpeän sijaan tuntea ihailua. Tsemppiä.

Äänestä
  • Rosa teki aikoinaan hyvän päätöksen jäädä pois politiikasta. Hänelle sopii varmasti paremmin tutkijankammio. Tansseissa hän oli kieltämättä taidokas, teknisesti. Mutta on ymmärrettävää, että hänet äänestettiin ulos. Rosa on ärsyttävä, hänen röhönaurunsa, rääkäisymäinen sellainen, sai mahdollisen äänestäjän harkitsemaan vielä, haluaako edelleen kuulla ja katsoa tuota naamaa. Näillä eväillä tie katkesi. Hyvä näin.

    Äänestä

  • Minä taas olen sitä mieltä, että nimenomaan itseään korostavat ihmiset ovat epävarmoja. Rosalla keitti yli ihan selvästä hermostuneisuudesta viime jaksossa ja se näkyi kauas. Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen ei tarvitse vain pönkitystä ja hän pystyy kestämään huononkin kritiikin. Rosa näytti kieltään yhdelle tuomareista puolitosissaan, kun ei kritiikki miellyttänyt. Tuo on sekä huvittavaa, että huonoa käytöstä. Samoin elekieli ja puheet mm. kyseisen tuomarin kritiikistä tanssin jälkeen kertoivat epävarmuudesta räkäisen, hermostuneen ja epäaidon naurun kera. Hermostunut, aggressiivinen ja itsestään liikoja kuvitteleva (päähän noussut?) käytös on erittäin luotaantyöntävää. Siihen ei auttanut edes tanssitaito. En ihmettele pudotusta.

    Äänestä

  • ...viestilläsi! Kateus se vie kalatkin vedestä, sanotaan ja tässä tapauksessa se heitti finaalista paremman tanssijan. Ei Rosa tästä masennu, näyttää vielä! Valta pitäisi olla tuomaristolla 60 ja yleisöllä 40, josko ensi vuonna....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttäytynyt kirjoitti:

nöyremmin ohjelmassa, olisi ollut luultavasti finaalissa. Nöyryydellä tarkoitan aivan normaalia fiksua käyttäytymistä, itsekehun välttämistä eikä sitä räkätysnauruakaan olisi niin paljon tarvittu. Tuli usein myötähäpeäntunne. Useimmat eivät vaan tykkää liian itseään täynnä olevista päällekäyvistä ihmisistä. Vähän samoin kävi viimevuonna sille vaalealle näyttelijälle, mikä nimensä nyt olikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu