Minkä takia ihmiset haluavat itselleen monumentin joka muistuttaa muita ihmisiä siitä että he ovat olleet elossa mutta nyt he ovat kuolleet??
Miksi kuolemaa palvotaan??
Alffa-Omega
14395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kiva jättää jokin muistoplakaati vaikka lapsille, voivat sitten käydä "kylässä". Monumentin rakentaminen on sen itsensä p:n tärkeyttä ja antaa sen kuvan ettei asianomainen tai lähipiiri edelleenkäään ymmärrä muusta kuin näytöstä ja patsatelusta. Mutta hei! kiva kivenveistäjille ja taitelijoille, laskuttakaa kunnolla:)
Minusta tosin muistot siitä kun joku on ollut elossa on paljon arvokkaampia kuin se että muistutettaisiin jonkun kuolemasta.
Itse en sellaista halua.
Enkä sellaista myöskään halua.
Ehkä siksi etteivät halua myöntää olevansa mitättömiä sittisontiaisia tässä kauniissa maailmankaikkeudessa. Minä ainakin olen. Miksi ihmiset yleensä haluavat antaa toisille ihmisille fyysisiä muistoja itsestään ? Onhan se kaunista mutta ne muistot ovat kuitenkin siellä muistissa, oli niitä perunankuorimiskoneita ja velkalappuja tai ei.
Muistomerkit kertovat tuleville sukupolville, että täällä on ihan oikeasti elänyt tuntevia ihmisiä aikaisempina vuosikymmeninä ja vuosisatoina. Pysähdyn usein miettimään muistomerkkien luo, että millainen yhteiskunta on ollut silloin kun tämä ihminen on elänyt. Miten hän on voinut? Onko elämä ollut vain raskasta raadantaa vai onko hän ollut siinä asemassa, että on saanut ympäristön arvostuksen.
Muistomerkit henkilöistä joita et ole koskaan tuntenut taikka henkilöistä joista sinulle ei ole koskaan kerrottu mitään ovat sinulle tuntemattomia henkilöitä. Nämä muistomerkit kertovat kyllä että ihmisiä on elännyt mutta siitä millaisia nämä henkilöt olivat, siitä muistomerkit eivät kerro yhtään mitään. Minäkin mietin usein minkälainen yhteiskunta on ollut aikaisemmin, minkälainen se on nyt ja mihin suuntaan se mahtaa olla menossa. Teen tätä päivittäin ilman minkäänlaista muistomerkkiä taikka vastaavaa, tai en oikeastaan. Maailma on jälkipolvien muistomerkki meille jotka nyt elämme ja samoin maailma jonka me jätämme jälkipolville on muistomerkki siitä mitä me olemme saavuttaneet, oli tuo saavutus sitten millainen tahansa.
En tiedä, kuinka moni haluaa varsinaisesti näkyvän monumentin itselleen, mutta monetkin pyrkivät jättämään jälkensä ihmiskunnan historiaan tavalla tai toisella. Kyse on tarpeesta selittää omaa olemassaoloaan, lunastaa paikkansa sukupolvien jatkumossa. Uskoisin, että kohtuullisen harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät tavalla tai toisella kokisi olevansa oman elämänsä keskipiste. Tietenkin uskonnot pyrkivät tarjoamaan vaihtoehdoksi jumaluuksia, joiden rinnalla huonon itsetunnon omaava henkilö on "vain pieni mitätön maan matonen". Olen minäkin omat "monumenttini" rakentanut ja jättänyt osaltani oman pienen jälkeni ainakin ihmiskunnan kulttuurihistoriaan, ellen muuhun. Tässä suhteessa olen saavuttanut kuolemattomuuden. Eiköhän siitä liene kyse?
Itseäni ei varsinaisesti vaivaa se että ihmiset haluavat itselleen monumentin. Myönnän vapaasti että minä haluaisin itselleni eräänlaisen monumentin ja voi olla että olen onnistunut saamaan sellaisen jo aikaankin. >> Uskoisin, että kohtuullisen harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät tavalla tai toisella kokisi olevansa oman elämänsä keskipiste.> Tietenkin uskonnot pyrkivät tarjoamaan vaihtoehdoksi jumaluuksia, joiden rinnalla huonon itsetunnon omaava henkilö on "vain pieni mitätön maan matonen".
Muistan kuinka lukiossa psykologian ope antoi tehtäväksi analysoida, miksi joku pelastaa jäistä hukkuvan lapsen. Onko taustalla: a) tarve uhmata kohtaloa ja tulla sankariksi? b) olla elämättä ajatuksen "miksi en tehnyt silloin mitään" kanssa? c) tarve turvata tulavaisuuden sukupolvi? d) tarve näyttää läsnäoleville oma "epäitsekkyys"? Listaa voisi jatkaa vielä aika pitkään. Saattaa olla, että tuon opettajan ansiosta aloin nähdä ihmisten todelliset motiivit jotenkin suoremmin ja realistisemmin. Joskus toivon, etten edes olisi osallistunut koko kurssille. Elämä olisi aika paljon suoraviivaisempaa ja selkeämpää...
Jotkut haluavat tuhkauksen ja tuhkat mereen. Niin appeni eläessään toivoi, koska hän ei omien sanojensa mukaan halunnut, että kukaan kävisi haudalla parkumassa.
Olen appesi kanssa täysin samaa mieltä. Jos minun muistelemiseni aiheuttaa jollekkin kärsimystä ja surua miksi minä sellaista haluaisin?
Varsinkin itsekkäille uskovaisille on mahdoton ajatus, että he vain katoaisivat, kuten luonnon järjestykseen kuuluu. Onneksi on polttohautaus.
Grandioosineuroosi:-) Minulle on ainakin yksi vitun maku, mitä kuolemani jälkeen tuhkalleni tapahtuu.