Kristianin

on soinut radiossa muutamana päivänä. Biisi on tyylilajissaan ihan kiva, mutta ei sovi Kristianille. Laulu menee hankalan korkealta eikä kaunis ääni pääse oikeuksiinsa. Biisi on sitä paitsi sanoitukseltaan liian dramaattinen Kristianin persoonalle ja laulutyylille. Näköjään sekään ei auta, että artisti on itse tuottajana. Kristianista yritetään edelleen tehdä jotain suurten tunteiden tulkkia, vaikka hän ei sellaiseksi sovi. Edellisen levyn Läpi yön -hitin menestys perustuu osittain myös siihen, että se kaikessa hupsuudessaan sopi artistille aivan loistavasti. Jos Sonylla on nyt oivallettu, että musiikin pitäisi sopia idolille, saisivat soveltaa samaa periaatetta myös vanhoihin idoleihin.
391237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

oivallus pitäisi nyt hyödyntää kaikin tavoin... Kaikesta päätellen tämän kauden kärkikolmikon levyt ovat kaikki onnistuneita. Ja ne on tehty viisaammin ja huolellisemmin, vaikkakin kiireellä. Ainakin Koopin levy... Vähän epäilin voiko Anna Puun levystä tulla hyvää, mutta sinkku C'est la vie vaikuttaa persoonalliselta ja hyvältä kappaleelta. Ja ennen kaikkea Annalle sopivalta. Hänestä ei tullutkaan piipittäjää, mikä oli positiivinen yllätys... Minustakin Läpi yön sopii Kridelle, mutta tämä uusi vähän tökkii. Elämä opettaa, levy-yhtiöitäkin. Toivottavasti.

Äänestä
  • lisään vielä, että uudella biisillä tarkoitan Tummat syvät veet -biisiä. Radiosoitossa on tällä hetkellä myös Näiden kyynelien jälkeen, joka on onnistuneempi.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    lisään vielä, että uudella biisillä tarkoitan Tummat syvät veet -biisiä. Radiosoitossa on tällä hetkellä myös Näiden kyynelien jälkeen, joka on onnistuneempi.

    En vain heti muistanut nimeä... Minustakin "Näiden kyynelien jälkeen" on onnistuneempi, mutta ei sekään niin osuva kuin Läpi yön.

    Äänestä

  • minäkin tarkoitin :) kirjoitti:

    En vain heti muistanut nimeä... Minustakin "Näiden kyynelien jälkeen" on onnistuneempi, mutta ei sekään niin osuva kuin Läpi yön.

    uusi biisi kuulosti aivan pätevältä eikä siinä varmaan biisinä ole erityistä vikaa. Kristianin laulu ei kuulostanut nettiradiosta kuultuna hyvältä ja se on kyllä huono homma. Kristianin laulaminen on aina ollut miellyttävää kuultavaa, vaikka biisit eivät olisi kummoisia olleetkaan.

    Äänestä

  • minäkin tarkoitin :) kirjoitti:

    En vain heti muistanut nimeä... Minustakin "Näiden kyynelien jälkeen" on onnistuneempi, mutta ei sekään niin osuva kuin Läpi yön.

    että biisi ei sopisi. Se ei ole riittävän tarttuva radiohitiksi, ja ehkä huono valinta sinkuksi, mutta Kristianin tyylinen se on hyvinkin. Tuli vähäsen mieleen Kristianin omat biisit, joita olen joskus kuullut. Toimii varmaan livenä erittäin hyvin.

    Äänestä

  • Vai että Anna Puu ei piipitä?
    Älä naurata.

    Äänestä

Millä radiokanavilla Kristianin biisejä soitetaan, en ole sattunut itse valitettavasti vielä kuulemaan

Äänestä
  • soitetaan. Varmaan myös Radio Suomessa ja paikallisradioissa. Eivät ole voimasoitossa, joten niitä ei kovin usein kuule.

    Äänestä

että Sony ei mainosta lainkaan Kristianin kesäkuussa ilmestyvää levyä, vaikka se mainostaa jo Katrin levyä, joka ilmestyy elokuussa.

Äänestä
  • Joo, siis tää Tummat,syvät vedet kyllä kolahti minuun totaalisesti, tosin mä käyn just elämässä läpi tämmöstä samantyylistä episodia. Mut Kriden ääni ei tosiaan ole ko.kappaleessa paras mahdollinen. Noinkohan kun on itse ollut tuottamassa, ei kukaan ole kehdannut sanoa, ettei laulu nyt oikein soinut?

    Äänestä

  • isosti! kirjoitti:

    Joo, siis tää Tummat,syvät vedet kyllä kolahti minuun totaalisesti, tosin mä käyn just elämässä läpi tämmöstä samantyylistä episodia. Mut Kriden ääni ei tosiaan ole ko.kappaleessa paras mahdollinen. Noinkohan kun on itse ollut tuottamassa, ei kukaan ole kehdannut sanoa, ettei laulu nyt oikein soinut?

    kiinnitin itsekin huomion kun ensimmäisen kerran kuulin uuden biisin, ääni ei kuulostanut niin hyvältä kuin se yleensä Kridellä on. Mutta oon kuullu radiosta kolme muuta, Kriden omaa biisiä jotka tulee uudelle levylle ja niissä se oli oikein hyvä.

    Äänestä

  • seikkaan kirjoitti:

    se nasaali esille vähän tavallista enemmän. Kristianin äänihän on aika nasaali.

    Biisi on iskelmäksi mukava, aiheestaan huolimatta se ei tee siirappista vaikutelmaa. Kristian ei yleensäkään kuulosta siirappiselta, se on hänen kunniakseen sanottava.

    Äänestä

  • isosti! kirjoitti:

    Joo, siis tää Tummat,syvät vedet kyllä kolahti minuun totaalisesti, tosin mä käyn just elämässä läpi tämmöstä samantyylistä episodia. Mut Kriden ääni ei tosiaan ole ko.kappaleessa paras mahdollinen. Noinkohan kun on itse ollut tuottamassa, ei kukaan ole kehdannut sanoa, ettei laulu nyt oikein soinut?

    ääni kuulostaa jotenkin huonolta, mutta latasin biisin itselleni ja kuuntelin kunnon stereoilla, ja Kristianin ääni on minusta tässäkin biisissä viehättävä ja persoonallinen kuten aina. Biisin äänimaailma kuulosti muutenkin hyvältä, jos nyt sellaista asiaa osaan arvioida.

    Sanoituksessa uidaan niin syvissä vesissä, että pitää jonkin verran masentaa, jotta siihen samaistuisi. Siksipä ihmettelinkin, miksi synkästä biisistä on tehty nopeahkoa humppaa. Se todellakin vaikuttaa oudolta. Onkohan siinä yritetty hakea vain tarttuvuutta radiosoittoa varten vai jotain erikoista vaikutelmaa?

    Äänestä

levyn ja siitä voi ainakin sanoa, että levy on artistin näköinen. Juuri Tummat syvät veet on poikkeava ja iskelmällisin biisi eikä oikein istu Kristianille. Levyllä on seitsemän omaa ja kolme muiden tekemää biisiä ja kun Kristian on tuottanutkin levyn, ei ainakaan voi valittaa, ettei olisi saanut tehdä mitä haluaa.

Minä kyllä tykkäsin kuulemastani, koska tykkään Kristianista :)

Vaikea sanoa, miten tämä suureen yleisöön uppoaa. Selvästi iskelmällistä on tosiaan vain se ensimmäinen radiosinkku. Kriitikoihin ei uppoa: liian monta tyylilajia, sanoitukset Kristianille tyypillisiä, yksi biisi ranskaksi, helppoa kuunneltavaa ja yksinkertaisia biisejä, mutta toisaalta idols-tähdelle liian kunnianhimoista yrittää tehdä omaansa... Jos tulkinnasta itkevät, niin sitten ihmettelen.

Viime kauden idols-kilpailijat Saana Liikanen ja Jannike Sandström muuten laulavat levyllä taustoja.

Äänestä
  • Saanan ja Janniken omaan artistitalliinsa niin kuin se idolsin aikoihin suunnitteli.

    Äänestä

  • ottaa kirjoitti:

    Saanan ja Janniken omaan artistitalliinsa niin kuin se idolsin aikoihin suunnitteli.

    että Kristianin omituisissa lausunnoissa on totuuden siemen.

    Äänestä

  • opimme kirjoitti:

    että Kristianin omituisissa lausunnoissa on totuuden siemen.

    joskus;D

    Äänestä

levy! Kuunneltujen näytteiden perusteella kiinnostaa kovasti

Äänestä
  • Levy on erikoinen idols-tähden tekeleeksi, ei yhtään muodikas. Ihmettelen suuresti, miten Sony on tällaisen suostunut julkaisemaan. Levyn tyyliin vaikuttaa varmaan myös Kristianin bändi, joka on vastannut sovituksista. Sehän on aika omalaatuinen porukka.

    Äänestä

  • mielenkiintoinen ja artistin itsensä näköinen levy. Paras Kriden tähän astisista levyistä. Siinä on kiitettävästi vaihtelua mutta kuitenkin se on yhtenäinen kokonaisuus jossa jokainen biisi istuu levylle.

    Äänestä

biisien sanoitukset on niin täyttä tuubaa. Kuka lie sanoittanut? Kuka lieneekään, mut kannattas pysyä helvetin kaukana noista hommista, jos ei osata tehdä kunnolla.
Kannattas otta mallia Heikki Salosta, Martti Syrjästä, Juicesta ja Junnu Vainiosta, jotka osaavat/osasivat hommansa. Niitä pystyy kuuntelemaan vaikka ei tykkäis sen kaltaisesta musasta.

Äänestä
  • laulajaa pitää verrata itse oman uransa luoneisiin "ääripäihin"?

    Olet huono trolli.

    Äänestä

  • idolsista ponkaissutta kirjoitti:

    laulajaa pitää verrata itse oman uransa luoneisiin "ääripäihin"?

    Olet huono trolli.

    ole mikään aloittelija. Sehän on sanottanut biisejä jo teininä.
    Enkä mä olen verrannut, vaan sanoin et kannattas ottaa mallia, miten niitä sanoituksia oikein tehdään.
    Mut voi olla että toi sanoitus puoli vaatii lahjakkuutta, mitä kridellä ei ole.

    Äänestä

  • levyn biiseistä on Meurman itse sanoittanut ja säveltänyt ja hyvä niin. Ketään ei pidä alkaa matkimaan vaan tehdä sitä omaa juttua.
    Niitä varten jotka pitää Syrjän, Juicen ja Junnun sanoituksista on jo tehty musiikkia kuunneltavaksi. Vaikka mäkin tykkään näistä mainituista biisinikkareista niin nyt puhaltaa uudet tuulet Kriden levyn myötä.

    Äänestä

  • osan uuden kirjoitti:

    levyn biiseistä on Meurman itse sanoittanut ja säveltänyt ja hyvä niin. Ketään ei pidä alkaa matkimaan vaan tehdä sitä omaa juttua.
    Niitä varten jotka pitää Syrjän, Juicen ja Junnun sanoituksista on jo tehty musiikkia kuunneltavaksi. Vaikka mäkin tykkään näistä mainituista biisinikkareista niin nyt puhaltaa uudet tuulet Kriden levyn myötä.

    kuulee, et on möörmanni ollut sanoittamassa. Sanoitukset on tosiaan niin korneja.....

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    kuulee, et on möörmanni ollut sanoittamassa. Sanoitukset on tosiaan niin korneja.....

    kirjoittajan korvien välissä ;) Makuasioita nääs

    Äänestä

  • taitaa olla kirjoitti:

    kirjoittajan korvien välissä ;) Makuasioita nääs

    vaikuta, kuin kirjoituksensa ja varsinkin biisien lyriikat antaa ymmärtää;D

    Äänestä

  • niin kornilta kirjoitti:

    vaikuta, kuin kirjoituksensa ja varsinkin biisien lyriikat antaa ymmärtää;D

    että joku jota ei Kristian yhtään miellytä viitsii lukea hänen kirjoituksiaan ja hankkia vielä levynkin päästäkseen haukkumaan sanoituksia.
    Kristianin sanoitukset ovat hieman kömpelöjä, mutta mikä niissä on kornia? Korniushan liittyy esitettyyn ajatukseen, ei sen kirjalliseen ilmaisuun.

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    ostaa levyä. Mulle riitti kun kuuntelin noi näytteet maikkarilta. Sen perusteella voin sanoo, et sanoitukset on todella naurettavia. Tää on siis mun mielipide.
    Kun ruvetaan sanoittamaan suomeksi, niin on riski et sanoitukset tökkii ja niin on käynyt Kriden kahden levyn viimeisen levyn kohdalla.

    Äänestä

  • ei tarvinnut kirjoitti:

    Kriden musiikkiin, mutta jäin miettimään miksi tyttöystävä/vaimo heittää avaimen siinä Läpi yön-biisissä. Eikös herralla pitäisi olla omatkin avaimet kämppään, ellei lukkoja ole ehditty vaihtaa?

    Äänestä

  • perehtynyt kirjoitti:

    Kriden musiikkiin, mutta jäin miettimään miksi tyttöystävä/vaimo heittää avaimen siinä Läpi yön-biisissä. Eikös herralla pitäisi olla omatkin avaimet kämppään, ellei lukkoja ole ehditty vaihtaa?

    vihan vimmoissa reissuun, niin avaimet unohtu ottaa mukaan. Sellaista sattuu.

    Äänestä

  • Kride kirjoitti:

    ole mikään aloittelija. Sehän on sanottanut biisejä jo teininä.
    Enkä mä olen verrannut, vaan sanoin et kannattas ottaa mallia, miten niitä sanoituksia oikein tehdään.
    Mut voi olla että toi sanoitus puoli vaatii lahjakkuutta, mitä kridellä ei ole.

    mutta muuten jokainen sanoittaa tyylillään ja yleisö pitää tai ei. Kristianin sanoitukset eivät ole sen huonompia kuin tekotaiteellisen käsittämättömät sanoitukset joita jostain syystä pidetään hienoina.

    Äänestä

  • ei tarvinnut kirjoitti:

    ostaa levyä. Mulle riitti kun kuuntelin noi näytteet maikkarilta. Sen perusteella voin sanoo, et sanoitukset on todella naurettavia. Tää on siis mun mielipide.
    Kun ruvetaan sanoittamaan suomeksi, niin on riski et sanoitukset tökkii ja niin on käynyt Kriden kahden levyn viimeisen levyn kohdalla.

    voi sitten sanoittaa miten typerästi tahansa?

    Minä en aivan ymmärrä, millaisia aiheita biisien sinun mielestäsi pitäisi käsitellä, jotta ne eivät olisi korneja. Esimerkiksi Kristianin levyllä kappale Vanha sielu on hieman kömpelösti sanoitettu, mutta aiheessa ja ajatuksessa ei ole mitään vikaa. Sehän kuvaa aivan osuvasti ja arkisella jokapäiväisellä kielellä masentuneen ihmisen tuntoja. Luulisin, että monikin ihminen pystyisi samastumaan tekstiin. Ajatus hyvä, taitoa ilmaista ajatus hienostuneen älykkäästi puuttuu.

    Äänestä

  • se lähti kirjoitti:

    vihan vimmoissa reissuun, niin avaimet unohtu ottaa mukaan. Sellaista sattuu.

    ja ottaa mukaan. :)

    Äänestä

  • ehti pakata (?) kirjoitti:

    ja ottaa mukaan. :)

    lähtee eikä aio palata, ei tietenkään ota avaimia mukaan.

    Äänestä

oli huono valinta radiosoittoon. Siellä on paljon parempia, Kriden tekemiä biisejä jotka olis takuulla herättäny enemmän mielenkiintoa levyä kohtaan.

Äänestä
  • Tummat syvät veet on aika junnaava kappale ja sanoitus kiemurtelee. Levyllä on tarttuvampia biisejä, joiden kertosäkeet jäävät paremmin soimaan päähän. Hyvin se on saanut silti radiosoittoa. Paikallisradioiden soitetuimpien listalla se on tällä hetkellä kolmantena ja Ylen Radio Suomen soitetuimmissa ykkösenä.

    Äänestä

  • näinkin kirjoitti:

    Tummat syvät veet on aika junnaava kappale ja sanoitus kiemurtelee. Levyllä on tarttuvampia biisejä, joiden kertosäkeet jäävät paremmin soimaan päähän. Hyvin se on saanut silti radiosoittoa. Paikallisradioiden soitetuimpien listalla se on tällä hetkellä kolmantena ja Ylen Radio Suomen soitetuimmissa ykkösenä.

    radiosoittoa on tullut. En ole sattunut kuuleen sitä aikoihin vaikka aika paljon radiota kuuntelen.
    Virallisella latauslistalla sitä ei näy, ei tosin muitakaan Kriden biisejä.

    Äänestä

  • noin että kirjoitti:

    radiosoittoa on tullut. En ole sattunut kuuleen sitä aikoihin vaikka aika paljon radiota kuuntelen.
    Virallisella latauslistalla sitä ei näy, ei tosin muitakaan Kriden biisejä.

    artisteilleen radiosoittoa kaupallisilta radioasemilta. Tosin Yleltä radiosoittoa ei voi ostaa, joten aika jännää, että siellä ovat niin paljon soittaneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusi biisi kirjoitti:

on soinut radiossa muutamana päivänä. Biisi on tyylilajissaan ihan kiva, mutta ei sovi Kristianille. Laulu menee hankalan korkealta eikä kaunis ääni pääse oikeuksiinsa. Biisi on sitä paitsi sanoitukseltaan liian dramaattinen Kristianin persoonalle ja laulutyylille. Näköjään sekään ei auta, että artisti on itse tuottajana. Kristianista yritetään edelleen tehdä jotain suurten tunteiden tulkkia, vaikka hän ei sellaiseksi sovi. Edellisen levyn Läpi yön -hitin menestys perustuu osittain myös siihen, että se kaikessa hupsuudessaan sopi artistille aivan loistavasti. Jos Sonylla on nyt oivallettu, että musiikin pitäisi sopia idolille, saisivat soveltaa samaa periaatetta myös vanhoihin idoleihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu