Kiinalainen juttu

Tamperelainen HH-kiinteistöpalvelut sai hiljattain riveihinsä yhdeksän uutta siivoojaa Kiinasta ja elokuussa on tulossa viisi lisää, kertoo Aamulehti. Toimitusjohtaja Hannu Salosen mukaan palkkaamispäätöspäätös syntyi jo keväällä 2008, kun Suomesta ei löytynyt motivoituneita siivoustyöntekijöitä. - Me ei haeta mitään kilpailuetua tai hintojen polkemista ulkomaisen työvoiman avulla. Ainoa peruste on saada hommat tehtyä, Salonen kertoo Aamulehdelle. Lapset Suomeen opiskelemaan Aamulehti haastatteli kahta Kiinasta Suomeen saapunutta siivoojaa, Wang Yulinia ja Liu Yancuinia. Heidän mukaansa yksi muuton syistä oli koulutus. - Haluamme lapsemme Suomeen opiskelemaan, Yuli ja Yancui kertovat. Kiinalaisia on tuotu myös metallialan yrityksiin viime vuosina, muun muassa Mänttään noin 30 henkeä. Tällä hetkellä heitä on kuitenkin lomautettuna muiden työntekijöiden tavoin. http://www.iltalehti.fi/tampere/200905059529715_te.shtml Millainen mahtaa olla motivoitunut työntekijä? Olisikohan se sellainen joka tekee paskahommat minimipalkalla ja asuntonsa vuokran maksettuaan syö riisiä ja tonnikalaa kuukauden jotta tulee toimeen? Kyllä Suomesta motivoituneita työntekijöitä löytyy. Vika on silloin palkkauksessa tai työolosuhteissa jos työvoima täytyy roudata Kiinasta. "- Me ei haeta mitään kilpailuetua tai hintojen polkemista ulkomaisen työvoiman avulla. Ainoa peruste on saada hommat tehtyä, Salonen kertoo Aamulehdelle." Joo, ei suinkaan, anteeksi että erehdyin, kyllä me Suomalaiset sittenkin olemme ihan patalaiskaa porukkaa. Ja mitä kilpailuetuun tulee, näyttääkin siltä että ulkomaiset työntekijät sitä tavoittelevat, eivätkä suinkaan yritykset: "Aamulehti haastatteli kahta Kiinasta Suomeen saapunutta siivoojaa, Wang Yulinia ja Liu Yancuinia. Heidän mukaansa yksi muuton syistä oli koulutus. - Haluamme lapsemme Suomeen opiskelemaan, Yuli ja Yancui kertovat." Onnea vain kaikille osapuolille, minä lähden tästä vetämään lonkkaa. -,-
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

rautanyrkki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu