Joskus on vaikeaa

keskustella ihmisten kanssa, jotka lukevat tällaisen jutun (tai sen referaatin Hesarissa) kuten eräs kretuystävämme: http://www.livescience.com/animals/belly_beast_050112.html Ja sitten he tulevat kertomaan tänne että on löytynyt todiste, että "koira on syönyt dinosauruksen", joten koirat ja dinosaurukset elelivät samaan aikaan tällä planeetalla. Joten evoluutio on kumottu!
271069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

että löytyy niin tyhmä aihe ,että eevokkikin voi esiintyä viisaana :D

Äänestä

viittaa. Jos kaikki nuo uudet tutkimustulokset julkaistaisiin vaikkapa koulun oppikirjoissa niin suhtautuminen evoluutioon olisi toisenlainen. Evoluutiolta menisi aktu-uskottavuus. Evoluutio(sellaisena kuin se nykyään on) on oppikirjoissamme vain kreationistien laiskuuden ja evolutionistien ahkeran lobbauksen tuloksena.

Äänestä
  • Minusta he tekevät kaikkialla kaikkensa järjettömyytensä levittämiseksi. Tuo linkittämäni uutinen ei muuta evoluutioteoriaa tai käsityksiä evoluution laajoista yhteyksistä mihinkään, se on vain yksi mutta mielenkiintoinen tiedon lisäsirpale, joka täydentää käsityksiä, tässä tapauksessa mesotsooisista nisäkkäistä. Ja kuten olen aikaisemminkin sanonut: yksikään evoluutiotutkija tai aihetta tieteellisesti käsittelevä teos ei väitä kertovansa lopullista, muuttumatonta totuutta mistään - toisin kuin julistavat hihhulit. Katsos kun evoluutio ei ole uskonto vaan elävän luonnon monimutkainen perusprinsiippi ja käsitykset siitä muuttuvat eli pääsääntöisesti lähenevät totuutta asymptoottisesti, välillä toki horjahtaen sivuraiteellekin mutta aina, itsekorjauksen tuloksena, palaten takaisin oikeaan suuntaan vievälle tielle.

    Äänestä

  • pro-scientist kirjoitti:

    Minusta he tekevät kaikkialla kaikkensa järjettömyytensä levittämiseksi. Tuo linkittämäni uutinen ei muuta evoluutioteoriaa tai käsityksiä evoluution laajoista yhteyksistä mihinkään, se on vain yksi mutta mielenkiintoinen tiedon lisäsirpale, joka täydentää käsityksiä, tässä tapauksessa mesotsooisista nisäkkäistä. Ja kuten olen aikaisemminkin sanonut: yksikään evoluutiotutkija tai aihetta tieteellisesti käsittelevä teos ei väitä kertovansa lopullista, muuttumatonta totuutta mistään - toisin kuin julistavat hihhulit. Katsos kun evoluutio ei ole uskonto vaan elävän luonnon monimutkainen perusprinsiippi ja käsitykset siitä muuttuvat eli pääsääntöisesti lähenevät totuutta asymptoottisesti, välillä toki horjahtaen sivuraiteellekin mutta aina, itsekorjauksen tuloksena, palaten takaisin oikeaan suuntaan vievälle tielle.

    pro-scientist kirjoitti: "Katsos kun evoluutio ei ole uskonto vaan elävän luonnon monimutkainen perusprinsiippi ja käsitykset siitä muuttuvat eli pääsääntöisesti lähenevät totuutta asymptoottisesti, välillä toki horjahtaen sivuraiteellekin mutta aina, itsekorjauksen tuloksena, palaten takaisin oikeaan suuntaan vievälle tielle. " Olen samaa mieltä. Mutta luulenpa, että tuo yllä ei taida aueta tälle täällä nykyään riehuvalle kreturemmille, he kun eivät ymmärrä prinsiipeistä, asymptoottisesta ja itsekorjauksesta - sivuraide saattaa olla siinä ja siinä.

    Äänestä

  • vanha-kissa kirjoitti:

    aukeaako vai ei kun kaikki kuitenkin väännellään muodottomaksi ja tunnistamattomaksi :)

    Äänestä

  • vanha-kissa kirjoitti:

    pro-scientist kirjoitti: "Katsos kun evoluutio ei ole uskonto vaan elävän luonnon monimutkainen perusprinsiippi ja käsitykset siitä muuttuvat eli pääsääntöisesti lähenevät totuutta asymptoottisesti, välillä toki horjahtaen sivuraiteellekin mutta aina, itsekorjauksen tuloksena, palaten takaisin oikeaan suuntaan vievälle tielle. " Olen samaa mieltä. Mutta luulenpa, että tuo yllä ei taida aueta tälle täällä nykyään riehuvalle kreturemmille, he kun eivät ymmärrä prinsiipeistä, asymptoottisesta ja itsekorjauksesta - sivuraide saattaa olla siinä ja siinä.

    Oletetaan ny? Jos sinä käsittelisit Raamattua vastaavalla ajatelemisen mallilla kuin evoluutiota, emme voisi tapaasi hyväksyä yhtään paremmin. Näin teidän uskonne evoluution opertuksiin on tasan yhtä auktoriteetteihin sidottua kuin joissain lahkoissakin, joille riittää, että joku hihhulisaarnaaja on noin sanonnu. Näin on teidän lahkossanne asiat pedattu.

    Äänestä

  • ei sinnepäinkään, höh kirjoitti:

    tässäkin asiassa - evoluutioteoria perustuu materiaaliseen todistusaineistoon, ja sellaista ei kretujen luulojen tueksi ole tarjolla. Ajattelevat ihmiset ovat ihan toisaalla kuin teidän piireissänne - ajattelepa sitä.

    Äänestä

  • pro-scientist kirjoitti:

    Minusta he tekevät kaikkialla kaikkensa järjettömyytensä levittämiseksi. Tuo linkittämäni uutinen ei muuta evoluutioteoriaa tai käsityksiä evoluution laajoista yhteyksistä mihinkään, se on vain yksi mutta mielenkiintoinen tiedon lisäsirpale, joka täydentää käsityksiä, tässä tapauksessa mesotsooisista nisäkkäistä. Ja kuten olen aikaisemminkin sanonut: yksikään evoluutiotutkija tai aihetta tieteellisesti käsittelevä teos ei väitä kertovansa lopullista, muuttumatonta totuutta mistään - toisin kuin julistavat hihhulit. Katsos kun evoluutio ei ole uskonto vaan elävän luonnon monimutkainen perusprinsiippi ja käsitykset siitä muuttuvat eli pääsääntöisesti lähenevät totuutta asymptoottisesti, välillä toki horjahtaen sivuraiteellekin mutta aina, itsekorjauksen tuloksena, palaten takaisin oikeaan suuntaan vievälle tielle.

    hyvillä mielin sanoa että 90% tämän palstan evoluutikoista(kuten esim apo calypso) ei ole evoluutiotutkija tai evoluutiota tieteellisesti käsittelevä ihminen. Hyvä että myönsit, nyt jo luulisi tuon fanaattisen kiihkon ja uskonnollisuuden karisevan evoluutiouskovien vaatteista ja voimme keskustella rauhallisesti. Ongelma on siinä, että kun yksi väittää toista ja toinen toista. Sanomasi ei ole yhteneväinen palstan muiden evoluutikoiden näkemysten kanssa jonka mukaan evoluutio on se Final Truth ja kaikki muut opetukset pitää hylätä. Näiden maailmanlopun kannattajien mielessä uskonnotkin ovat ihmisen kehitelmiä, ja se että maailma, atomit ja alkuaineet syntyivät itsestään on todennäköisempää kuin se että Jumala loi ne. Sanomattakin selvää on että kyseesä on mielipiteet eikä mitkään lopulliset Final Truth.

    ei edes haluta tutkia samanlaisella innolla kuin evoluutioteoriaa(vaikka ne harvat raamatun historian tutkijat ja arkeologit ovat jo havainneet Raamatun luotettavaksi), koska sellaisen koetaan uhkaavan länsimaista yhteiskuntaa ja älykkyyttä jolle en kuitenkaan näe tosiasiallista pohjaa. Ei ole mitenkään mahdollista että nykyajan yhteiskunta vajoaisi samalle tasolle kuin joskus keskiajalla. Se on vain evoluutikkojen ahkeran mielikuvituksen, pelottelun ja lobbauksen tulosta. Ja kyllä useat teidän alan pioneerit pitävät evoluutiota ylhäällä ja heidän sanaan te uskotte(kuten siinä e.coli asiasta, josta auutisoitiin lehdissä "Todiste evoluutiolle!" Tosiasiassa e.colit osasivat käyttää cit jo tietyissä olosuhteissa ja niillä oli kaikki sen käyttöön tarvittavat, tästä ei kerrottu lehdissä, sanottiin vaan "Todiste evoluutiolle!" Ilman että ajateltiin asiaa. Luonnollisesti tämä kertoo nykypäivän eliitti-tiedemaailma-systeemistä sekä lehtimiesten haluttomuudesta kritisoida noita juttuja, tai tutkia lähemmin. Joka tapauksessa se osoittaa ettei nykyinen tiedemaailma ole rehellinen, tai itsekriittinenkään).

    (((( Ajattelevat ihmiset ovat ihan toisaalla kuin teidän piireissänne - ajattelepa sitä. ))) No sitten sinä olet sen pystynyt ainakin ovelasti kätkemään. Minä olen huomannut, että sinua on täällä vedetty hännästä ympäriinsä kuin rakkikoiraa.

    Äänestä

  • vanha-kissa kirjoitti:

    pro-scientist kirjoitti: "Katsos kun evoluutio ei ole uskonto vaan elävän luonnon monimutkainen perusprinsiippi ja käsitykset siitä muuttuvat eli pääsääntöisesti lähenevät totuutta asymptoottisesti, välillä toki horjahtaen sivuraiteellekin mutta aina, itsekorjauksen tuloksena, palaten takaisin oikeaan suuntaan vievälle tielle. " Olen samaa mieltä. Mutta luulenpa, että tuo yllä ei taida aueta tälle täällä nykyään riehuvalle kreturemmille, he kun eivät ymmärrä prinsiipeistä, asymptoottisesta ja itsekorjauksesta - sivuraide saattaa olla siinä ja siinä.

    osu ja uppos

    Äänestä

  • pro-scientist kirjoitti:

    tässäkin asiassa - evoluutioteoria perustuu materiaaliseen todistusaineistoon, ja sellaista ei kretujen luulojen tueksi ole tarjolla. Ajattelevat ihmiset ovat ihan toisaalla kuin teidän piireissänne - ajattelepa sitä.

    Miksi oppikirjoissa jatkuvasti esitetään "väärää" kehitysjonoa ihmisen sukupuussa? Kuten täällä;    http://www.kiviopas.fi/opetus/maapallo/elama.htm Miksei esitetä sitä kuvaa, jossa olisi simpanssin ja ihmisen esivanhempi aloituskuvana? Miksi esitetään "väärää" sarjaa, vaikka aikaa korjaamiseen on ollut vuosikymmeniä? Pöljyyttännekö?

    Äänestä

  • en oo huomannu mitään kirjoitti:

    Miksi oppikirjoissa jatkuvasti esitetään "väärää" kehitysjonoa ihmisen sukupuussa? Kuten täällä;    http://www.kiviopas.fi/opetus/maapallo/elama.htm Miksei esitetä sitä kuvaa, jossa olisi simpanssin ja ihmisen esivanhempi aloituskuvana? Miksi esitetään "väärää" sarjaa, vaikka aikaa korjaamiseen on ollut vuosikymmeniä? Pöljyyttännekö?

    että tuokin kuvasarja on tehty "kieli poskessa". Kukaan ei teidä tarkkaan, miltä simpanssin ja ihmisen kantamuoto on näyttänyt ja siksi on vain rehellistä olla esittämättä siitä kuvia.

    Äänestä

  • neuvoja ..... kirjoitti:

    (((( Ajattelevat ihmiset ovat ihan toisaalla kuin teidän piireissänne - ajattelepa sitä. ))) No sitten sinä olet sen pystynyt ainakin ovelasti kätkemään. Minä olen huomannut, että sinua on täällä vedetty hännästä ympäriinsä kuin rakkikoiraa.

    on vetänyt ja missä keskustelussa? Se, että jätän vastaamatta täysin absurdeihin "kysymyksiin" on tietenkin täysin harkittua. Ei uskontoa ja tiedettä voi asettaa vastakkain mutta sinä et sitä tajua.

    Äänestä

  • pro-scientist kirjoitti:

    että tuokin kuvasarja on tehty "kieli poskessa". Kukaan ei teidä tarkkaan, miltä simpanssin ja ihmisen kantamuoto on näyttänyt ja siksi on vain rehellistä olla esittämättä siitä kuvia.

    Kummastuttaa että tieteen nimissä tehdään noin väärä kaavio. Simpanssihan kuuluu ihmisen rinnalle eikä jono jatkoksi. En sulata selitystäsi, sillä muunlaisia sarjojahan ei edes esitetä. Kukaan ei ole esittänyt simpanssin sukupuun edustajia, esimerkiksi. Väärä kuvaaminen taitaa olla "mainoskikkaa"?

    Äänestä

  • että Raamattua kirjoitti:

    ei edes haluta tutkia samanlaisella innolla kuin evoluutioteoriaa(vaikka ne harvat raamatun historian tutkijat ja arkeologit ovat jo havainneet Raamatun luotettavaksi), koska sellaisen koetaan uhkaavan länsimaista yhteiskuntaa ja älykkyyttä jolle en kuitenkaan näe tosiasiallista pohjaa. Ei ole mitenkään mahdollista että nykyajan yhteiskunta vajoaisi samalle tasolle kuin joskus keskiajalla. Se on vain evoluutikkojen ahkeran mielikuvituksen, pelottelun ja lobbauksen tulosta. Ja kyllä useat teidän alan pioneerit pitävät evoluutiota ylhäällä ja heidän sanaan te uskotte(kuten siinä e.coli asiasta, josta auutisoitiin lehdissä "Todiste evoluutiolle!" Tosiasiassa e.colit osasivat käyttää cit jo tietyissä olosuhteissa ja niillä oli kaikki sen käyttöön tarvittavat, tästä ei kerrottu lehdissä, sanottiin vaan "Todiste evoluutiolle!" Ilman että ajateltiin asiaa. Luonnollisesti tämä kertoo nykypäivän eliitti-tiedemaailma-systeemistä sekä lehtimiesten haluttomuudesta kritisoida noita juttuja, tai tutkia lähemmin. Joka tapauksessa se osoittaa ettei nykyinen tiedemaailma ole rehellinen, tai itsekriittinenkään).

    Taas kerran Patologinen Valehteleva Vajakki aka. "viksumpi" multinikkeilemässä...

    Äänestä

  • esmyt kirjoitti:

    Kummastuttaa että tieteen nimissä tehdään noin väärä kaavio. Simpanssihan kuuluu ihmisen rinnalle eikä jono jatkoksi. En sulata selitystäsi, sillä muunlaisia sarjojahan ei edes esitetä. Kukaan ei ole esittänyt simpanssin sukupuun edustajia, esimerkiksi. Väärä kuvaaminen taitaa olla "mainoskikkaa"?

    Ei evoluutiotutkimus kauppaa mitään, erityisesti ei vaihtoehtoja uskonnolle. Mitään lopullisia totuuksia ei olla tyrkyttämässä, toisin kuin nämä kreationistit. Eliökunnan kehitys on fakta eikä sillä ole mitään tekemistä minkään uskonnon kanssa. Ei mitään.

    Äänestä

  • sitten voimmekin kirjoitti:

    hyvillä mielin sanoa että 90% tämän palstan evoluutikoista(kuten esim apo calypso) ei ole evoluutiotutkija tai evoluutiota tieteellisesti käsittelevä ihminen. Hyvä että myönsit, nyt jo luulisi tuon fanaattisen kiihkon ja uskonnollisuuden karisevan evoluutiouskovien vaatteista ja voimme keskustella rauhallisesti. Ongelma on siinä, että kun yksi väittää toista ja toinen toista. Sanomasi ei ole yhteneväinen palstan muiden evoluutikoiden näkemysten kanssa jonka mukaan evoluutio on se Final Truth ja kaikki muut opetukset pitää hylätä. Näiden maailmanlopun kannattajien mielessä uskonnotkin ovat ihmisen kehitelmiä, ja se että maailma, atomit ja alkuaineet syntyivät itsestään on todennäköisempää kuin se että Jumala loi ne. Sanomattakin selvää on että kyseesä on mielipiteet eikä mitkään lopulliset Final Truth.

    evoluutio ei ole mikään kannanotto tai julistus minkään puolesta tai mitään vastaan.

    Äänestä

  • esmyt kirjoitti:

    Kummastuttaa että tieteen nimissä tehdään noin väärä kaavio. Simpanssihan kuuluu ihmisen rinnalle eikä jono jatkoksi. En sulata selitystäsi, sillä muunlaisia sarjojahan ei edes esitetä. Kukaan ei ole esittänyt simpanssin sukupuun edustajia, esimerkiksi. Väärä kuvaaminen taitaa olla "mainoskikkaa"?

    Kuten jo sanottiin, ensimmäisen otuksen ulkomuotoa ei tiedetä, joten tieteen nimissä siihen kuuluisi vaikkapa kysymysmerkki. Jos joku haluaa kuitenkin piirtää siihen kuvan, simpanssi on varmastikin lähempänä oikeaa kuin nykyihminen tai vaikkapa rotta. Eikä ihan mahdotonta taida olla, että kaukainen esi-isä olisi koko laillakin simpanssin näköinen.

    Äänestä

  • pro-scientist kirjoitti:

    Minusta he tekevät kaikkialla kaikkensa järjettömyytensä levittämiseksi. Tuo linkittämäni uutinen ei muuta evoluutioteoriaa tai käsityksiä evoluution laajoista yhteyksistä mihinkään, se on vain yksi mutta mielenkiintoinen tiedon lisäsirpale, joka täydentää käsityksiä, tässä tapauksessa mesotsooisista nisäkkäistä. Ja kuten olen aikaisemminkin sanonut: yksikään evoluutiotutkija tai aihetta tieteellisesti käsittelevä teos ei väitä kertovansa lopullista, muuttumatonta totuutta mistään - toisin kuin julistavat hihhulit. Katsos kun evoluutio ei ole uskonto vaan elävän luonnon monimutkainen perusprinsiippi ja käsitykset siitä muuttuvat eli pääsääntöisesti lähenevät totuutta asymptoottisesti, välillä toki horjahtaen sivuraiteellekin mutta aina, itsekorjauksen tuloksena, palaten takaisin oikeaan suuntaan vievälle tielle.

    Tai sitten sille tielle mikä kulloinkin on jonkun määräävän eliitin etujen mukaista, esim. nykyinen ilmasto"tiede". Ehkä historian suurin kusetus.

    Äänestä

On masentavaa että aikuiset karvapalliset miehet haihattelevat mystisten TaikaJimien lumoissa ja pieksevät suutaan turhanpäiväisillä todisteilla Jumalasta ja Jeesuksesta sekä evoluution todisteiden vääristelyillä ja näennäisillä kumoutumistodisteilla. Herätkää kreationistit ikiaikaisesta myyttiunesta. Toiset pyrkii kuuhun ja avaruuteen ja te vain uskotte vanhoihin kansantarinoihin

Äänestä

Tieto lisääntyy aihetodisteiden kasvaessa. En tiennytkän että nisäkkäät olivat jo niin kookkaita että pystyivät saalistamaan. Olikohan tämä muinainen nisäkäs jo laumassa saalistava petoeläin? Vai oliko kyseessä haaskansyöjä, joka sattui löytämään kuolleen sauruksen poikasen?

Äänestä

((( Joskus on vaikeaa ))))) Miten nniin joskus? Onks sulla ollut helpompaakin?

Äänestä
  • vaikeaa alkoi olla vasta kun idiootti rupesin "keskustelemaan" kretujen kanssa. Muuten elämä on evoluutiotutkijalla oikein aurinkoista, palkka on hyvä, työpaikka varma, työyhteisö miellyttävä, perheasiat loistavalla tolalla, talokin melkein maksettu. Olen kuullut että työpaikkakiusaamista esiintyy eniten seurakunnissa. Miksiköhän? Koska hihhulit ovat pikkusieluisia kadehtijoita.

    Äänestä

  • pro-scientist kirjoitti:

    vaikeaa alkoi olla vasta kun idiootti rupesin "keskustelemaan" kretujen kanssa. Muuten elämä on evoluutiotutkijalla oikein aurinkoista, palkka on hyvä, työpaikka varma, työyhteisö miellyttävä, perheasiat loistavalla tolalla, talokin melkein maksettu. Olen kuullut että työpaikkakiusaamista esiintyy eniten seurakunnissa. Miksiköhän? Koska hihhulit ovat pikkusieluisia kadehtijoita.

    Hyväosainen mollaa huonompiosaisia. Kuvottavaa(:

    Äänestä

  • pro-scientist kirjoitti:

    vaikeaa alkoi olla vasta kun idiootti rupesin "keskustelemaan" kretujen kanssa. Muuten elämä on evoluutiotutkijalla oikein aurinkoista, palkka on hyvä, työpaikka varma, työyhteisö miellyttävä, perheasiat loistavalla tolalla, talokin melkein maksettu. Olen kuullut että työpaikkakiusaamista esiintyy eniten seurakunnissa. Miksiköhän? Koska hihhulit ovat pikkusieluisia kadehtijoita.

    Akateemisesti koulutetut ihmiset ovat usein "SIKOJA". Kävimme kahvilla erään tuttamme kotona hänen kutsumanaan. Kun olimme olleet kahvipöydässä tovin, tuli tämän tuttavamummon tuomaripoika käymään äidillään. Tervehtiessään äitiään hän kysyi kaikkien kuullen, että miksi täällä on tämä porukka kun hänet oli kutsuttu. Mummeli sanoi rauhallisesti että myös nämä muut ovat hänen kutsumiaan. Akateemiset ovat harvoin sivistyneitä, sen osoitti tuo tuomarikin, itseasiassa useinmiten varsinaisia pönttöjä.

    Äänestä

  • kävimme kylässä kirjoitti:

    useimmiten, ei "useinmiten". En minä missään tapauksessa mollaa ns. "huonompiosaisia", olen (onneksi jo ajat sitten kuolleen) väkivaltaisen alkoholistiretkun poika ja köyhästä perheestä, kaikki materiaalinen mitä minulla on, on hankittu omalla työllä, samoin kuin tutkinnot - kaikki. En arvosta akateemisuutta sinänsä yhtään, minusta sellainen pöyhkeilevä, pompöösi mattiklingeily on aivan helvetin vastenmielistä. Suurin osa ystäväpiiristäni on ei-akateemista, koska viihdyn heidän kanssaan paljon paremmin. Minulle yliopisto-opinnot avasivat väylän tiedemaailmaan ja mielenkiintoiseen ammattiin ja siitä olen onnellinen. Jos jotakin mollaan niin se on tällä palstalla heiluvien kreationistien täydelliseen tietämättömyyteen perustuva inttäminen. Heidän mielestään fyysikot, geologit ja biologit ovat salaliitossa heitä (ja uskontoa) vastaan, mikä on aivan absurdia ja vainoharhaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pro-scientist kirjoitti:

keskustella ihmisten kanssa, jotka lukevat tällaisen jutun (tai sen referaatin Hesarissa) kuten eräs kretuystävämme: http://www.livescience.com/animals/belly_beast_050112.html Ja sitten he tulevat kertomaan tänne että on löytynyt todiste, että "koira on syönyt dinosauruksen", joten koirat ja dinosaurukset elelivät samaan aikaan tällä planeetalla. Joten evoluutio on kumottu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu