Lehdissä, kuten tänään oli Kalevan sivuilla juttua siitä, riittääkö lapselle yksi kummi.
Nykyään kummien saatavuus on huonoa, koska monet ovat ottaneet ja lähteneet kirkon suojista. Olisihan se ihanteellista, että kaikilla lapsilla olisi kahdesta kolmeen kummia.
Omalle lapselleni kummit löytyivät helposti, mutta tuolloin elettiin vielä 90-lukua, jolloin kirkkoon kuului peräti 90 prosenttia suomalaisista. Nykyään etenkin nuoret aikuiset ovat hanakimpia eroamaan kirkosta, joka on varsin ikävää.
Riittääkö teidän mielestä lapselle yksi kummi, ja voisiko harkita kummien ottamista myös kirkon ulkopuolelta. Tarviiko kummien kuulua evlut.kirkkoon?
kummipula!
riittääkö yksi kummi lapselle?
15562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kumminhan tehtävä on opastaa lasta kristinuskon tiellä. Siksi kummin tulisi olla joku, joka kuuluu kirkkoon ja uskoo sen oppeihin. Voihan kummi(e)n lisäksi olla muita vastaavia henkilöitä. Joku joka antaa ohjeita elämää varten.
"Voihan kummi(e)n lisäksi olla muita vastaavia henkilöitä. Joku joka antaa ohjeita elämää varten." - Kävisköhän vanhemmat tuohon hommaan?
"Olisihan se ihanteellista, että kaikilla lapsilla olisi kahdesta kolmeen kummia." Riippuu siitä, keneltä kysytään. Minun mielestäni olisi ihanteellista, että lasten pakkoliittäminen kirkkoon lopetettaisiin kokonaan, ja liittyä voisi myöhemmin, kun pystyy kriittisesti tarkastelemaan haluaan uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin laajemminkin. "Nykyään etenkin nuoret aikuiset ovat hanakimpia eroamaan kirkosta, joka on varsin ikävää." Minusta se ei ole lainkaan ikävää, vaan pelkästään positiivista. Kirkko väärinkäyttää valta-asemaansa Suomessa, ja katsomusten tasa-arvo on kaukana edelleen. Mitä enemmän nuoria aikuisia eroaa, sitä parempi katsomusten tasa-arvon kannalta. "Tarviiko kummien kuulua evlut.kirkkoon?" Kirkko on määritellyt kummiuden niin, että siihen kuuluu lapsen kristillisessä kasvatuksessa tukeminen. Kummin pitää siis tietenkin kuulua evl kirkkoon, ja kummihalukkaille pitäisikin entistä enemmän korostaa sitä, että kyseessä on nimenomaan yliluonnollisten ilmiöiden iskostaminen lasten päähän, ja tässä toiminnassa tukeminen. Suuri osa kummeista on sellaisia, jotka eivät oikein usko kirkon opetuksiin, eivätkä siis tue tätä "kristillistä kasvatusta", joksi tuota indoktrinaatiota kutsutaan. On perusteltua kuulua kirkkoon, mikäli uskoo siihen mitä kirkko opettaa. Ellei usko, ei ole syytä ryhtyä kummiksi tai olla muutenkaan tuon organisaation jäsen.
Kyllä taas huomaa, että ateistit ovat päässeet upottaa päähääsi propagandaa ja sinä raukka olet nielly ne mukisematta. Kastetoimituksessa ei ole kyse mistään pakkoliittämisistä tosiaankaan. Lapset ovat luonnostaan uskovaisia ja heidät vain otetaan Jumalan lasten yhteyteen armokasteessa! Kastetoimitus voi näyttää teistä uskonnottomista tarpeettomalta rituaalilta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Sillä osoitetaan kuuliaisuutta Jumalalle! Ettekö te tiedä, että jolle te annatte itsenne palvelioiksi kuulemaan, sen palveliat te olette, jolle te kuuliaiset olette, taikka synnille kuolemaksi eli kuuliaisuudelle vanhurskaudeksi? Mutta Jumalan olkoon kiitos, että olitte synnin palveliat, mutta nyt te olette sydämestänne kuuliaiset sen opin esikuvalle, johonka te annetut olette." (Room.6:15-17.) Itsekkäät ovat ne nuoret, jotka kirkosta eroavat! Siinä katsotaan vain omaa napaa ja käännetään selät Jumalalle. Vaan voi niitä raukkoja, jotka tähän eksytykseen joutuvat. "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta" Voisin ottaa monia ikäviä mainintoja raamatusta, mitä käy eksytetyille, mutta empä taida nyt ottaa, koska varmaan te kaikki tiedätte sen. Se riittää olemaan tarpeeks hyvä pelvoite, jotta pysyisimme kuuliaisina Herralle Jumalalle!
Ateistit eivät ole minuun mitään iskostaneet. Minun päähäni on propagandaa upottanut evankelis-luterilainen kirkko syntymästä asti 35 vuoden ajan, kunnes tajusin alkaa ajatella omilla aivoillani ja luopua näkymättömien mielikuvitusolentojen palvomisesta. Sen kyllä uskon, että monia ikäviä kohtia voi nostaa esiin tuosta kirjasta, jos on tarve pelotella kirkosta eronneita. Mitään muuta en sitten tuosta kirjoituksesta uskokaan.
vaan ateistit ovat aivopesseet sinut. Kyllähän sen kuulee jutuistasi. Ne ovat täysin muilta lainattuja. Ei niissä ole mitään omaperäistä.
No jos on ateistit aivopesty, niin sitten on kyllä uskovilta aivot poistettu ja pantu tilalle jotain ihan muuta. Sanotaan että ateisteihin on iskostettu jotain kirkon vastaista propagandaa ja valmiita ajatuksia. Miten on sitten uskovien laita? Samoja juttuja ja perusteluja löytyy jokaiselta ja siihen päälle heitetään vielä samoja kohtia Raamatusta.
Niinhän se on, että henkilökohtaisuuksiin mennään, kun argumentit loppuvat. Se vaan on fakta, että vasta kun erosin kirkosta 35 vuoden jäsenyyden jälkeen, olen voinut olla oma itseni ja hengittää vapaasti. Koskaan kukaan ei ole tullut koulussakaan tuputtamaan ateistista propagandaa - päin vastoin käydessäni ala-astetta 80-luvulla kirkon hegemonia oli siellä täydessä voimassaan. Pakkouskontoa kaikille, käytännössä ilman vaihtoehtoja. Uskonto oli minusta aina vastenmielistä, mutta sitä piti harjoittaa, koska "se kuuluu asiaan". Ihmistä, joka ei usko, pidetään pahana ja huonona ihmisenä. Siinä ei muuten ole tarvettakaan olla mitään omaperäistä, jos joku ajattelee kuten minä. Suomessa on valtava määrä ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Helsingissä jo joka kolmas asukas ei kuulu tähän yliluonnollisia voimia tarjoilevaan organisaatioon. Uskovaisilla on aina ollut laput silmillä, mutta jossain vaiheessa ne laput on pakko poistaa. Suomessa on niin suuri määrä uskonnosta kiinnostumattomia ihmisiä, että tuo suuri vähemmistö on pakko ottaa pikku hiljaa paremmin huomioon ja sitä ei sinun faktoja sisältämätön naljailusi muuksi muuta.
kirkkomme tunnustukseen kuuluu, että epäuskoiset julistetaan huonoiksi ihmisiksi. Näin Tunnustuskirjat sanoo epäuskoisen hyvistä töistä: "Koska ne eivät kuitenkaan ole lähtöisin oikeasta uskosta, ne ovat Jumalan silmissä syntiä, synnin saastuttamia. Jumala pitää niitä syntinä, saastaisina, koska niiden tekijän luonto on turmeltunut eikä tekijä itse ole sovinnossa Jumalan kanssa. Eihän paha puu voi kantaa hyvää hedelmää." Tuota samaa epäuskoisten mustamaalaamista kuullaan piispoiltammekin, kun he yrittävät liittää epäuskoisten kirkosta eroamisen huonoihin arvoihin ja vapaamatkustajuuteen sivuuttaen kokonaan älyllisen rehellisyyden, joka estää uskomasta pappien mielikuvituksellisiin tarinoihin maan päällä seikkailleesta jumalasta. Voi jopa olla, että jotkut viattomat ihmiset kuuluvat kirkkoon, koska heille on lapsesta asti toitotettu kirkkoon kuuluvien kunnollisuutta ja epäuskoisten kauheutta. On jäänyt liian vähälle huomiolle, miten valtionuskontojärjestelmä pakottaa jo suureksi käyneen uskonnottomien joukon tukemaan itseensä kohdistettua perätöntä solvaamista.
siitä, että lapsi on luonnostaan uskovainen! Lisäksi kysymys... Miten on mahdollista, että lapsi sattuu olemaan AINA samaan jumalaan uskova, kuin vanhempansa? Uskontoja ja eri jumaliahan on maailma väärällään.
kirkosta eroamaipalstalle, etkä luterilaisuus-palstalle. Sinnehän ne kirkon asiat kuuluvat. Kirkosta eronneilla ei ole enää mitään sanottavaa kirkon asioihin, jos eroaa kirkosta menettää oikeuden ottaa kantaa sen asioihin.
Pakottaminen vauvana kuuluu kyllä ateisteillekin. Periaatteen asia nääs.
Niinno, kummin duuni on huolehtia lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta jos vanhemmat ei siihen pysty ja muutenkin. Kai sen nyt tiesit? Kirkostaeroaminen on toki kiitettävästi lisääntynyt. mutta se ei ole ollenkaan ainoa syy kummipulaan. Ihmiset muuttavat nykyään paljon. Suku ja tuttavat ympäri maata ja maapalloa. Eikä oikein tunne niitäkään. Vähän hankala keksiä ketään, jota pyytäisi. Toisekseen ihmiset jo nykyään osaavat sanoa ei, jos ei kiinnosta. Kummihan joutuu polttamaan aikaansa ja rahaansakin kaikenmaailman joululahjoihin ja mitä lie syntymäpäivä kortteja. Ja sitten tietenkin jokin penteleen kallis rippilahjakin. Eikä useimmiiten saa vastineeksi muuta kuin pullakahvit ja lähes tuntemattoman natiaisen haistattelut, jos lahja ei ole mieluinen. Noin periaatteessa jokin kummi-tyylinen juttu olisi tarpeellinen. Mutta ihan muista syistä kuin taikauskon takia. Siis just lapsenkasvatuksillisista ja yhteisöllisistä syistä. Monet lapset eivät edes tunne serkkujaan ja jos joutuu muuttamaan paljon, ei kerry lapsuus, eikä nuoruus kamujakaan. Eli jos sinällään hyvä idea, nyt vain kirkko sieluja kalastellessaan on tehnyt melkoisen yhteiskunnallisen karhunpalveluksen yhteiskunnan kannalta. Pitäisi olla jokin valtakunnallinen ja sitoutumaton järjestelmä, minkä mukaan voitaisiin nimetä vaikkapa "serkkuja" nimiäisten yhteydessä huolehtimaan siitä, että lapsesta kasvaa kunnon kansalainen. Nyt kummin tehtävänä on huolehtia, että tästä tulee mahdollisimman taikauskoinen. Itellä on helppoa nykyisin. Jos joku toope pyytää kummiksi, riittää että kertoo olevansa kirkosta eronnut. Säästynyt jo paljon ja tuleesäästymään vielä enemmäm sitä rahaa :)))))))
Jospa mentäisiin Ruotsin käytäntöön: siellä kirkko ei vaadi kummeja ensinkään.
kohta uskovaisiakaan, niin mistä sieltä oikein kummeja löytyyskään. Enää alle kolmannes ruotsalaista käy rippikoulunkaan. On meillä suomes vielä matkaa tuohon, mutta kyllä me hitaasti mutta varmasti tullaan perässä. En siis pidä meitä ihan toivottomina tapauksina.