Uusi-Ukki Tietoiskuni, 6.5 Aamu.

Kuten huomasitte tein eilen avaksen Kirkon Kummitoiminnasta, ajattelin sen kiinostavan näitäkin "Tapakristittyjä" Maalaisliittolaisia jotka täällä kirjoittelevat. Mutta "minkä kirouksen niskaani sainkaan",kuten juice Leskinen eräässä biisissään laulaa. Paria asiakirjoittajaa lukuunottamatta Kepun kaikki paskalingot vittuilivat pilvin pimein. Nyt olenkin vakasti päättänyt vähentää huomattavasti tänne kirjoitteluani. Olen pitänyt sääntönä, että avaus päivässä jos nyt harvennan sen avaukseksi viikkoon.? Mitämieltä olette te Kepulivittuilijat, jäähän tänne vielä tuo Korhonen jolle voitte pahanolon tunettanne purkaa. Niin muuten kun vertaan minun ja Jompen aloitteentekoa, eilen teimme samanaikaisesti avauksen, Jomppe Poliittisen, ja minä Kristillisiin arvoihin perustuvan aloitteen. Ja kuten nyt huomaamme Jompen avaksella on peräti tuhat lukijaa enmpi kuin minun Kirkkoavauksellani. Täastä näemme, että ihmiset eivät välitä hepon paskaa mitä Kirkossa tapahtuu. No oli miten oli, minä ainakin teen aina Avaukseni lukijoita varten minulle on tärkeää, että minua myskin luetaan. Muutenhan tässä ei olisi mitään mieltä, voisihan sitä tehdä noita Sonnimiesmäisiä herjaheittoja sinne tänne, mutta ei sovi minun tyyliini. Toisaalta, olen ehkä väsynyt näitten älykääpiö Kepureppanoiden jatkuviin solvauksiin, ja loanheittoon, minulla kun on parempaakin lukemista. Ja taas valmistaudun lenkille, nyt pidennettiin lenkkiämme 7. kilometriin, että kyllä se siittä, sanoi Koivistokin aikoinaan.
15415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

tyhjä, kun aamupalaksesi päätit nuolla kapiukon perseen? Aivan sama vaikka et tekis yhtään avausta edes vuoteen. Tuommoisten punaisten kärpässienen paikka on demaripalstalla. Nytkö demariateisteista sitten on tullut uskovaisia Mitro Revon takia? Setanhan te olettekin jo miehittäneet Halosen viitoittamana, ja nyt meinaatte koplata kirkonkin rahat. Noin demarit kierosti hivuttautumalla rakentavat pohjolan Pohjois-Koreaansa. SAK/demarimafia on lähinnä rikollisjärjestö, jonka tehtävänä on varastaaa yhteiskunnan rahat. Hallituksessa ollessaan ne ohjailevat rahat omiin peitejärjestöihinsä, sekä miehittävät virkapaikat kykenemättömillä virkamiehillä, sekää kaikin puolin kyykyttävät kansaa, ja varsinkin sen heikointa osaa. Näkemiin sitten vaan sinulle reppanalle. Toivottavasti et matki taas kapia, ja ala jojoksi. Milloinkahan näkis senkin päivän, että demari pitäisi sanansa, olis rehellinen, eikä kieroilisi. Ei ikinä.

Äänestä
  • PELATA kansan rahat ja kusettaa myös omiaan!

    Äänestä

  • tarkoituksena kirjoitti:

    PELATA kansan rahat ja kusettaa myös omiaan!

    Onneksi eivät ole vallassa, niin voivat vain pelailla SAK:n jäsenten jäsenmaksuilla...

    Äänestä

Kelpaat vain kapon paskan kummiksi. Eikä snua lueta, sinua nauretaan. Olet niin onneton punikki-kääkkä ja sinulle riittää tästä lähtien yksi avaus sadassa vuodessa. Näin on näreet ja talikynttilät..

Äänestä

sinä lopetat tänne kirjoittelun, monesko kerta lie? Vaan eipä "kukkamekko"punikin lupauksiin ole koskaan voinut luottaa. Joten ei huolta, kyllä ukki jatkaa tyhmyytensä esillä pitämistä edelleenkin, kuten aina.

Äänestä
  • Tulen tästä päivästä lähtien pitämään viikon pausin aina avauksieni välillä. Minulla on kyllä oikeus ottaa kantaa, ja vastata, jos ja kun, joku Kepulireppana oikein suurta paskaa palstalla lykkää. Joten pitäähän se joku raja panna näiden Sosiaaliviljelijäin ja Kituviljelijäin eteen, ja minä Uusi-Ukki Pohjolasta olen oikea henkilö, näyttämään näille paska Kepulireppanoille kaapin paikan, kyllä näin on näreet.??

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Tulen tästä päivästä lähtien pitämään viikon pausin aina avauksieni välillä. Minulla on kyllä oikeus ottaa kantaa, ja vastata, jos ja kun, joku Kepulireppana oikein suurta paskaa palstalla lykkää. Joten pitäähän se joku raja panna näiden Sosiaaliviljelijäin ja Kituviljelijäin eteen, ja minä Uusi-Ukki Pohjolasta olen oikea henkilö, näyttämään näille paska Kepulireppanoille kaapin paikan, kyllä näin on näreet.??

    juoksupoika tulee oitis paskomaan totuuksien päälle, ja kääntämään katseita demareista poispäin. Uusi ukki on KARJAPOHJOLAN MULLIKKA-AUTOSTA karannut hieho, joka nuoleee kapin ryppyreikää. Siinä sinun miehisyys oikein loistaa. Samanlaisia kitisijöitä, ja miehenkuvia olette kumpikin.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Tulen tästä päivästä lähtien pitämään viikon pausin aina avauksieni välillä. Minulla on kyllä oikeus ottaa kantaa, ja vastata, jos ja kun, joku Kepulireppana oikein suurta paskaa palstalla lykkää. Joten pitäähän se joku raja panna näiden Sosiaaliviljelijäin ja Kituviljelijäin eteen, ja minä Uusi-Ukki Pohjolasta olen oikea henkilö, näyttämään näille paska Kepulireppanoille kaapin paikan, kyllä näin on näreet.??

    Mukavahan sinulle puna-kääkälle on vittuilla. Kun vain sais käsiin, voisai vääntää punaisen pottunokkasi niskanpuolelle, tarttua niskaan ja housunkaulukseen ja heittää punikin Laanaojaan uimaan...näin on näreet ja puukuulat???

    Äänestä

elämässään oikealle tielle. Joskus joutuu sanomaan hiukka jyrkemmin, kun oikein punikkityperyyttä aletaan viljelemään. Maanviljelijän poikana ja itsekkin pentuna sitä helvetin raskasta duunia tehneenä suivauttaa sinun jatkuva viljelijöiden källäys. Ei maar, se on lähettävä pystykarsinnoille. Eilen ajelin etelästä palstalle. Näyttää lopettelevan tuota sadettakin.

Äänestä

Koko ajan vahtinut palstaa kuin kettu jäärän munia. Hoh, hoh, hooooooooooo Sonnimies.

Äänestä

Muorisi karvoituksen muutoksista, kun majailet siellä hameen alla. Esim voisit laskea montako harmaata ja montako mustaa karvaa toosasta löytyy. Riittää kun annat tietoiskusi vuoden välein...

Äänestä
  • Samaa mieltä Sonnimies.

    Äänestä

Minä kun joskus törmään ihmisiin, enkä koe tulleeni ymmärretyksi, mietin aina erästä hindulaista totuutta. Me ympäröimme itsemme niillä ihmisillä, joita tarvitsemme. Suomalainen sananlasku sanoo asian hieman toisin: "niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan". Mikäli nämä mietelmät eivät auta, silloin kannattaa turvautua filosofiaan. Etenkin Hanlonin partaveistä kannattaa pohtia. Säännön mukaan, "ei ikinä kannata laskea pahansuopuuden tiliin sitä, minkä voi selittää myös tyhmyydellä". Toivon Sinun edelleenkin jatkavan tietoiskujasi, niitä on hauska lukea.

Äänestä

Kyllähän näille kepulaisille pitäisi jonkinlainen paineiden purkautumiskeino keksiä, jos Uusi-Ukki lopettaa niiden ärsyttämisen ja pinnan alla kytevien agressioiden herättämisen. Voinhan niinkin käydä, että nämä kepu pettää kepulaiset purkavat silloin tätä pahaa oloaan kotiväkeensä ja siitä ei seuraa koskaan muuta, kuin entistä pahempaa ja rumaa jälkeä. Miten tämä Kanki Kaikkonenkin lööpeissä hehkuttaa onneaan ja rakkauttaan demari Taiveahon kanssa, mutta taitaa sielläkin perheessä kylmä siperiä puhaltaa peiton alla, kun lööpit hehkuttaa, että tämä Kanki Kaikkonenkin kuuluu näihin naisille seksiltä tihkuvien tekstiviestin lähettäjiin Vanhasen tapaan. On tämä perin kummallista, kun politiikkojemme virkakännyköiden käytön ensisijainen tehtävä on puolituhmien tekstivietien lähettäminen naisille aina Suomen pääministeriä myöten.

Äänestä
  • Ukkikin nuolee kapia, kun vanhukset eivät enää muuhun kykene...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

Kuten huomasitte tein eilen avaksen Kirkon Kummitoiminnasta, ajattelin sen kiinostavan näitäkin "Tapakristittyjä" Maalaisliittolaisia jotka täällä kirjoittelevat. Mutta "minkä kirouksen niskaani sainkaan",kuten juice Leskinen eräässä biisissään laulaa. Paria asiakirjoittajaa lukuunottamatta Kepun kaikki paskalingot vittuilivat pilvin pimein. Nyt olenkin vakasti päättänyt vähentää huomattavasti tänne kirjoitteluani. Olen pitänyt sääntönä, että avaus päivässä jos nyt harvennan sen avaukseksi viikkoon.? Mitämieltä olette te Kepulivittuilijat, jäähän tänne vielä tuo Korhonen jolle voitte pahanolon tunettanne purkaa. Niin muuten kun vertaan minun ja Jompen aloitteentekoa, eilen teimme samanaikaisesti avauksen, Jomppe Poliittisen, ja minä Kristillisiin arvoihin perustuvan aloitteen. Ja kuten nyt huomaamme Jompen avaksella on peräti tuhat lukijaa enmpi kuin minun Kirkkoavauksellani. Täastä näemme, että ihmiset eivät välitä hepon paskaa mitä Kirkossa tapahtuu. No oli miten oli, minä ainakin teen aina Avaukseni lukijoita varten minulle on tärkeää, että minua myskin luetaan. Muutenhan tässä ei olisi mitään mieltä, voisihan sitä tehdä noita Sonnimiesmäisiä herjaheittoja sinne tänne, mutta ei sovi minun tyyliini. Toisaalta, olen ehkä väsynyt näitten älykääpiö Kepureppanoiden jatkuviin solvauksiin, ja loanheittoon, minulla kun on parempaakin lukemista. Ja taas valmistaudun lenkille, nyt pidennettiin lenkkiämme 7. kilometriin, että kyllä se siittä, sanoi Koivistokin aikoinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu