Näiden koneiden historia on mielenkiintoinen ja agenttisävytteinen, onko Suomi jo tilannut omansa?
shikipediaa->
Lentokoneiden häiveteknologia
Myös häivekoneiden (F-117, B-2) perustana on mallintaminen. Venäläinen tiedemies Pjotr Ufimtsev, joka nykyisin on Yhdysvaltain kansalainen, laati pohjana olevan teorian 1960-luvun alkupuolella. Artikkeli julkaistiin neuvostoliittolaisessa tiedelehdessä, ja CIA käänsi sen englanniksi ja toimitti muun muassa Lockheedille. 1970-luvun alussa Lockheed alkoi Ben Richin johdolla kehittää kyseisen mallin perusteella häivekonetta, joiden pinnat muodostuivat levymäisistä elementeistä (kuten F-117) ja joiden tutkaimpulssin heijastuslaskelmat voitiin ratkaista silloisilla supertietokoneilla. Tietoja Neuvostoliiton ja muun Varsovan liiton tutkajärjestelmistä suunnittelun pohjaksi yhdysvaltalaiset saivat Romaniasta.
Yhdysvallat rakensi ensimmäiset häivekoneet. Laskentaan tarvittiin ensimmäisiä Cray-1- ja Cray-2-supertietokoneita. Persianlahden sodassa 1991 nämä koneet lensivät kaksi prosenttia lennoista mutta 40 prosenttia strategisista lennoista tappioitta.
Häivekoneet
Vaka Vanha
15895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Roswelliin pudonnut Ufo-alus.
...Roswelliin pudonnut Ufo-alus. Tuskinpa. Miksi ufouskovaiset sitten väittäisivät ufojen näkyneen tutkissa milloin missäkin? Miksi stealth-koneiden häiveominaisuudet ovat niin vaatimattomat, että ensimmäisessä Persianlahden sodassa britit ja ranskalaiset raportoivat näkevänsä Yhdysvaltain F-117 -koneet ihan "kohtalaisesti" omissa tutkissaan? Myöhemmin stealth-koneiden tutkanäkyvyydestä on ilmeisesti tullut Naton sotilassalaisuus, kun ei siitä juuri huudella. ;)
Näkyyhän ne häivekoneetkin tutkassa, tosin huonosti. Myös koneen aiheuttama magneettikentän muutos saadaan mitattua. Ilmeisesti mikään tutkaohjautuva ohjus ei pysty kuitenkaan lukittumaan häivekoneiden liian pieneen tutkakaikuun. Vai kuinka ? Lämpöohjautuksellako loppumatka ? Ainakin F-117A on jo poistettu käytöstä. Lienee löydettyjen haavottuvuuksien vuoksi. Olihan se tosin jo vanha konemalli.
Luuletko että USA kykenee sataprosenttisesti kopioimaan ufojen teknologian? Ei heillä ketään ufo-teknologiakonsulttia ole käytössään vaan yrittävät laitteita purkamalla selvittää niiden toimintaa. Tottakai siihen silloin jää vielä aukkoja, kuten esim että häivekone joissain olosuhteissa näkyy. Samoinhan on tunnettua, ettei antigravitaatiomoottoria ole onnistuttu vielä saamaan toimivaksi, sen kaikkia periaatteita ei kyetä ymmärtämään.
Voisitkos antaa jotain todisteita näille väitteillesi? Enkä nyt tarkoita mitään "se tyyppi kertoi nähneensä" todisteita.
Vuosikymmeniä ellei -satoja muita edellä olevaa tekniikkaa sitten jaeltaisiin netissä "Tee itse oma Ufo" -palstalla? Vähän naiivia.
Eli mitään todisteita ei löydy moisille höpötyksille.
mm. siten, että kaikki materiaalit on jonkinnäköistä komposiittimateriaalia, ja myös siten,että osat kiinnitetään niittien sijasta liimalla. (aikamoista lennokkiliimaa niillä kyllä on..)
Ensimmäinen häivekone oli puurakenteisuuttaan sellaisen ominaisuuden tarkoituksettomasti saanut de Havilland Mosquito. Samoin toisen maailmansodan aikainen Horten Ho IX oli jo tarkoituksella rakennettu erittäin huonosti tutkassa näkyväksi, tutka-aaltoja sirottavaa ja imevää maalipintaansa myöten.
Saksmannit kiroilivat kun testikone ei näkynyt tutkassa. JOstain syystä eivät sitten älynneet että sitä näkymättömyyttä olisi voinut hyödyntää...
...että vastapuoli käyttää tutkajärjestelmää. Viime sotien aikana suomella ei ollut kovinkaan kattavaa tutkajärjestelmää, vaan asia hoidettiin monin paikoin visuaalisella ilmavalvonnalla. Kattava ilmavalvontapisteiden verkko takasi tiedon ilmapuolustukselle ja siviilikohteille hyvissä ajoin ennen viholliskoneiden saapumista kohteeseen. Visuaalinen ilmavalvonta oli tehokkaasti käytössä myös Serbialla Kosovon sodan aikaan ja jo sodan ensimmäisinä päivinä Yhdysvallat menetti F117 häivekoneen ilmatorjunnalle, myöhemmin myös pari häiveteknologiaa käyttävää taisteluhelikopteria tiputettiin.
"myöhemmin myös pari häiveteknologiaa käyttävää taisteluhelikopteria tiputettiin. " Mistä lähtien Apache on ollut häivekopteri?
Kyse on kokonaisuudesta, häivekoneet tekevät vanhat tutkajärjestelmät käyttökelvotomiksi, esim. Venäjä joka on pinta-alaltaan valtava maa, joutuu satsaamaan huomattavia summia kehittääkseen ja valmistaakseen sellaisen tutkajärjestelmän, joka havaitsee myös häivekoneet. Se raha on poissa muusta aseituksesta ja kehityksestä, ei rahaa ole kellään rajattomasti.
jos käytössä on erikoistutkat, joissa lähetin ja vastaanotin ovat eri paikoissa. Tällaisessa tutkassa häivekone näkyy aivan selvästi.
Häivetekniikkaa käytetään kyllä muissakin aselajeissa nykyään, esim. uusissa laivoissa. Onhan siitä etua, jos esim. saadaan vaikka 30 km lyhyempi havaitsemismatka tutkaan, kun vastapuolen aseethan kohdistetaan nykyään tutkilla. Eli kohde pysyy sen 30 km kauemmin pimennossa vastapuolelta.