Usa jatkaa ohjusiskujaan suvereenin Pakistanin valtion alueelle jo kahdeksatta vuotta. Yli sadan naisen ja lapsen kerrotaan ja vahvistetaan Punaisen Ristin taholta kuolleen uusimmassa iskussa. Voi vain kuvitella mikä poru asiassa olisikaan jos vaikka jokin Euroopan maa, vaikka Venäjä käyttäisi moisia brutaaleja otteita. Onko kaikki jo menettäneet näin ollen toivonsa Usa:n suhteen?
USA:N VALTIOTERRORISMI.
Kyselevä mies
9184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
terrorismia Suomea kohtaan 1939-44...ja piti aina Suomea syyllisenä sotiin. Jos tuon palstatollon logiikkaa seuraisi, niin Pakistan olisi tässä syypää noihin iskuihin.
Mutta Suomihan oli syyllinen noihin sotiin, varsinkin jälkimmäisen se jopa aloitti.
historiantutkijan , joka on Iiro-reppanan kanssa samaa mieltä - poislukien tietysti Iiron äärikommunistiset satujensepittäjä-toverit - niin KERRO! Venäläiset ovat itsekin myöntäneet oman härskin hyökkäyksensä ,joten liiskapunikki Ironmikess joutuu tappelemaan myös venäläisten omaa historiankirjoitusta vastaan ! Kyykytyksien lisäksi.
Tosin Suomen tyhmyys politiikassa vaikutti siihen ratkaisevasti. Mukaan lukien Suomen hyökkäys Karjalaan jo -20 luvulla. Niin sanotun jatkosodan aloitti Suomi, johan sen myöntää puolustusvoimien historiikkikin. Lukemalla saat lisävalaisua jos otat liian sinivalkoiset lasit pois.
ajattelutapa - maailman suurin valtio haluaa vielä Suomenkin valtansa alle ,ja se olisi Suomen syytä... 20-luvun tapahtumilla on täysin posketonta oikeuttaa hyökkäys Suomeen 1939. Suomihan halusi suomensukuiset kansat omien rajojensa sisälle. Tottakai Suomi halusi jatkosodassa siltä Neuvostoliiton ryöstämät alueet takaisin - ei muuten jatkosodan hyökkäysvaihetta tietenkään olisi ollut - sen lapsikin tajuaa. Baltian maat menettivät myös myös itsenäisyytensä 50 vuodeksi - omaako syytäänkö? Oliko NL-raukan ihan pakko "säälistä" hyökätä kaikkien itseään heikompien kimppuun. Sinunko mielestäsi NL ei ole vastuussa rikoksistaan ,vaan sai tehdä mitä tahtoi. Stalin ja Molotov olivat suurimpia sotarikollisia ja vastuussa kymmenien miljoonien ihmisten tappamisesta, mukana kymmeniä tuhansia suomalaisia.
paljoa tiedä -20 ja -30 luvun Suomesta ja sen tekemisistä. Etkä myöskään talvisodan ja "jatkosodan " alustuksesta nimenomaan Suomen ja Saksan yhteistyönä. Ei ole myöskään tähän päivään mennessä osoitettu että NL aloitti sodan Euroopassa...
Turpa kiinni.
Nato-taktiikalla siis?
Ihmeellistä että mies joka ihailii Jonny cashiä voi itse perustaa keskitysleirin.Minähän vuonna muuten tuo vankiloiden kurjuudesta laulava trubaduuri kuoli?