Katselin eilen-illalla tv:stä Willy Brandtista kertovan ohjelman. Hänen elämänvaiheensa olivat todella moninaiset ja värikkäät. Hitlerin valtakaudella hän oli maanpakolaisena Norjassa ja Ruotsissa toimien mm. lehtimiehenä. Kotimaahansa palattuaan hän ryhtyi päätoimiseksi poliitikoksi ja kohosi Berliinin kaupunginjohtajaksi ja myöhemmin Saksan liittokansleriksi ja vielä sen jälkeen sosialistisen internationaalin puheenjohtajaksi. Hänen tunnuslauseensa oli, että ”on elettävä ajan hermolla, jos haluaa saada aikaan hyvää”. Ja niin tuo suuri saksalainen sosialidemokraatti teki; hän eli voimakkaasti jokaista päiväänsä ja toimi aatteensa innoittaman tunnuslauseensa mukaisesti kaikissa vaiheissaan.
Brandt myötävaikutti suuresti mm. Portugalin ”neilikkavallankumouksen” kääntymiseen demokraattisille raiteille diktatuurin kukistuessa, kun sosialisti Mario Soares pystyi kukistamaan voimakkaampina pidetyt kommunistit ja muodostamaan hallituksen. Samoin Brandt vaikutti Pyreneitten toisen diktatuurin, Espanjan, kukistuttua sosialistien valtaannousuun siellä Felipe Gonzalesin johdolla. Myös Ranskan sosialistien johtaja ja myöhempi presidentti Francois Mitterrand sai olla kiitollinen Brandtille häneltä saamastaan tuesta.
Myös omassa maassaan Brandt oli kauan palvottu sankari, mutta joutui lopulta eroamaan liittokanslerin tehtävästä kesken kautensa syistä, jotka ohjelmasta kerrottiin ja me vanhemmat nuo tapahtumat vielä hyvin omakohtaisestikin muistamme. Ja Puolan Lech Walesan kohdalla Brandtilla oli samanlainen musta paikka kuin Mauno Koivistolla Viron ja Baltian maiden suhteen. Hänkään ei siis osannut mitenkään ennakoida Neuvostoliiton ja kommunismin mahdin loppua, minkä hänkin ehti vielä nähdä ennen 1992 tapahtunutta kuolemaansa.
Tuon ohjelman jälkeen rupesin pohtimaan, mitä on olla oikeasti sosialidemokraatti. Oikealla sosialidemokraatilla on oltava kylmä järki päässä ja lämmin sydän paikallaan. Sosialidemokraattisen poliitikon ja johtajan on todella ”elettävä ajan hermolla ja pyrittävä tekemään hyvää”, sitä mitä kulloisessakin ajassa tarvitaan silmämääränä koko yhteiskunnan – ja laajemminkin, koko ihmiskunnan – paras, mutta erityisesti huolenpito jatkuvasta kehityksestä ja edistyksestä pitäen samalla huolta siitä, että heikompiosaisia ei unohdeta.
Näinhän sosialidemokratia on kaikkialla aina toiminut parhaiden poikiensa ja tytärtensä johdolla. Ei mikään muu aate ole muovannut meidänkään yhteiskuntaa samalla tavalla. Kun muistetaan, millainen Suomi oli itsenäistyessään ja huomataan, millainen se on tänään, voidaan todeta, että on toteutunut kaikki se, mitä sosialidemokraatit 85 vuotta sitten ilmoittivat tavoitteikseen ja mitä kaikki muut puolueet vastustivat. Ilmankos Kalevi Sorsa jo lähes 20 vuotta sitten totesi, että ”ei sosialismi tämän kummempaa ole”. Mutta kehityksen on edelleen jatkuttava ja eteenpäin on mentävä, sillä "liike on tärkeintä", sanoi jo Eduard Bernstein aikanaan.
Ja myös koko läntinen maailma on nyt paljolti sitä, mitä sosialidemokraatit aikoinaan tavoitteikseen asettivat. Nuo tavoitteet on saavutettu usein pelkästään sosialidemokraattien johdolla – kuten Ruotsissa lähes yhtäjaksoisesti 70-80 vuotta – ja ainakin sosialidemokraattien vahvalla panoksella, kuten Suomessa ja kaikissa länsimaissa ja myös Yhdysvalloissa, vaikka siellä ei sen nimistä puoluetta olekaan.
Sosialidemokraattiset aatteet ovat siis suistaneet diktaattoreita jalustoiltaan ja nostaneet niiden jälkeiset konkurssikypsät maansa jaloilleen ja saattaneet ne kasvuun sekä aineellisesti että henkisesti. Sosialidemokraatit ovat myös usein pystyneet estämään maittensa syöksymisen diktatuurin valtaan, kuten meillä itsenäisyytemme alussa ja vielä 1940-luvun lopun vaaran vuosina. Sosialidemokraatit kantoivat huolta demokratiastamme myös Kekkosen puolidiktatuurin aikana ja myös vapauttivat meidät siitä lopullisesti. Sosialidemokraattien panos yhteiskuntamme kehityksessä ja maamme saattamisessa muiden vertaistensa joukkoon Kekkosen liian pitkän ja monessa mielessä epäterveen kauden jälkeen on kai kaikkien täällä liikkuvien tiedossa.
Vaikka sosialidemokraatit ovat olleet meillä suuri puolue aina, ei kuitenkaan vielä koskaan riittävän suuri voidakseen johtaa maata yksin, kuten Ruotsissa ja myös Iso-Britanniassa, Ranskassa ja monissa muissa länsimaissa usein suurimpana puolueena ollessaan. Meillä demarit ovat aina tarvinneet yhteistyökumppaneita ja ovat olleet johtavana puolueena ollessaankin valmiit yhteistyöhön muiden kanssa. Siihen heitä on aina haluttu myös silloin, kun he eivät ole olleet suurimman puolueen asemassa. Se puhuu kaunista kieltä demareitten yhteistyökyvystä ja myös osoittaa, että Suomea ei voida hallita ilman demareita.
Mutta mikä on ollut yleensä sosialidemokraattien saama palkka arvokkaasta työstänsä? Usein melko huono. Kun he ovat vapauttaneet maansa tai nostaneet sen kukoistukseen, itsekkäämmät voimat ovat kohta sysänneet heidät sivuun. Demokraattisissa maissa tämä on tietysti tapahtunut kansan vaaleissa osoittaman tahdon mukaisesti. Ovatko sosialidemokraatit hoitaneet leiviskänsä niin hyvin, että on tullut kyllin paljon vaurastuneita, jotka kokevat joutuneensa vähempiosaisten lähimmäistensä hyvinvoinnin maksumiehiksi? Näinhän siinä hyvinkin on käynyt, mutta entäs sitten? Tällähän demarit voivat osoittaa onnistuneensa pyrkimyksissään ja eiväthän he ole ikuista valtaa tavoitelleetkaan. Ja kun muut aatteet – yleensä aatteettomuudet – ovat olleet jonkin aikaa vallassa, taas on tarvittu demareita viemään kehityksen soihtua eteenpäin. Siihen meidän tulee nytkin valmistautua.
Monen muun demarin lailla en odottanut tältä hallitukselta paljon enkä toivonut sille pitkää ikää. Mutta nyt voin ihan aidosti helpottuneena todeta, että ei tässä taideta ihan katastrofiin joutua. Alun haparoinnin jälkeen Vanhasen hallitus näkyy etenevän varmemmin askelin, ja mikäpä on edetessä hyvin avattua latua, varsinkin kun tuo ladun avaaja näkyy halunneen asettua kokemattoman seuraajansa tueksi. Hyvä niin. Ja olisihan minun toki pitänyt tietää, että eivät vastuuntuntoiset demarijohtajat menettele siten kuin kepujohtajat 1950-70 luvuilla, eli eivät he kaada hallitusta sisältäpäin, vaikka se olisi heille puoluepoliittisesti edullista. Hallitus siis varmasti jatkaa ja Paavo Lipponen sekä hallituksessa olevat demaripoliitikot pitävät huolen siitä, että edellisten hallitusten saavutuksia ei tärvellä, jottei seuraavalla hallituksella – mikä epäilemättä on taas demarivetoinen – ole kohtuuttoman suuri jälleenrakennusurakka edessään.
Meillä demareilla on syytä ylpeyteen aatteestamme ja sen saavutuksista. Sosialidemokratia on todella aate, toisin kuin monet muut yhteiskunnassamme merkittävästi vaikuttavat ja sinänsä hyväksyttävät ja rakentavatkin voimat, mutta aatteeksi se on siitä merkillinen, että se myös toimii käytännössä ja tuottaa hyviä tuloksia.
Minulla oli pitkäaikainen hyvä ystävä, nyt jo edesmennyt, joka oli kommunisti. Erilaisista yhteiskunnallisista näkemyksistämme huolimatta olimme todella hyviä ystäviä. Vuosikymmenten ajan kävimme intensiivisiä keskusteluja aatteittemme merkityksestä ja saavutuksista. Hän perusteli aatettaan Neuvostoliitolla, mitä hän ihannoi, vaikka myönsikin sen monia puutteita ja sen tekemiä pahoja virheitä, kuten Tsekkoslovakian kansannousun tukahduttamisen (Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen syksyllä 1939 ei hänen mielestään ollut Neuvostoliiton vaan Suomen politiikan syytä!). Neuvostoliiton romahtaminen oli hänelle kova paikka. Senkin jälkeen hän oli sitä mieltä, että kommunismi on kyllä aatteista jaloin, mutta sitä ei vain osattu toteuttaa oikein Neuvostoliitossa eikä osata missään muuallakaan. En tietenkään voinut olla sanomatta, että mitä virkaa on aatteella, mikä on niin hieno, että ihmiset eivät pysty sitä toteuttamaan. Häneltä pääsi melkein itku, sillä hän oli jo sairauden heikentämä ikämies.
On hienoa, että meillä sosialidemokraateilla ei ole tarvetta aatteemme puolusteluun – sen saavutukset puhuvat puolestaan – eikä syytä huoleen ja suruun sen kohtalosta: sosialidemokratian tulevaisuus on oleva myös meillä vielä sen menneisyyttäkin loistokkaampi!
(Tulipa melkoinen pamfletti! Täydestä sydämestä kaikki, sen vakuutan. Laitan tämän demarien, kepun ja kokoomuksen palstoille, kiittäköön, ken haluaa ja kiistäköön, joka sen pystyy tekemään!)
Brandt myötävaikutti suuresti mm. Portugalin ”neilikkavallankumouksen” kääntymiseen demokraattisille raiteille diktatuurin kukistuessa, kun sosialisti Mario Soares pystyi kukistamaan voimakkaampina pidetyt kommunistit ja muodostamaan hallituksen. Samoin Brandt vaikutti Pyreneitten toisen diktatuurin, Espanjan, kukistuttua sosialistien valtaannousuun siellä Felipe Gonzalesin johdolla. Myös Ranskan sosialistien johtaja ja myöhempi presidentti Francois Mitterrand sai olla kiitollinen Brandtille häneltä saamastaan tuesta.
Myös omassa maassaan Brandt oli kauan palvottu sankari, mutta joutui lopulta eroamaan liittokanslerin tehtävästä kesken kautensa syistä, jotka ohjelmasta kerrottiin ja me vanhemmat nuo tapahtumat vielä hyvin omakohtaisestikin muistamme. Ja Puolan Lech Walesan kohdalla Brandtilla oli samanlainen musta paikka kuin Mauno Koivistolla Viron ja Baltian maiden suhteen. Hänkään ei siis osannut mitenkään ennakoida Neuvostoliiton ja kommunismin mahdin loppua, minkä hänkin ehti vielä nähdä ennen 1992 tapahtunutta kuolemaansa.
Tuon ohjelman jälkeen rupesin pohtimaan, mitä on olla oikeasti sosialidemokraatti. Oikealla sosialidemokraatilla on oltava kylmä järki päässä ja lämmin sydän paikallaan. Sosialidemokraattisen poliitikon ja johtajan on todella ”elettävä ajan hermolla ja pyrittävä tekemään hyvää”, sitä mitä kulloisessakin ajassa tarvitaan silmämääränä koko yhteiskunnan – ja laajemminkin, koko ihmiskunnan – paras, mutta erityisesti huolenpito jatkuvasta kehityksestä ja edistyksestä pitäen samalla huolta siitä, että heikompiosaisia ei unohdeta.
Näinhän sosialidemokratia on kaikkialla aina toiminut parhaiden poikiensa ja tytärtensä johdolla. Ei mikään muu aate ole muovannut meidänkään yhteiskuntaa samalla tavalla. Kun muistetaan, millainen Suomi oli itsenäistyessään ja huomataan, millainen se on tänään, voidaan todeta, että on toteutunut kaikki se, mitä sosialidemokraatit 85 vuotta sitten ilmoittivat tavoitteikseen ja mitä kaikki muut puolueet vastustivat. Ilmankos Kalevi Sorsa jo lähes 20 vuotta sitten totesi, että ”ei sosialismi tämän kummempaa ole”. Mutta kehityksen on edelleen jatkuttava ja eteenpäin on mentävä, sillä "liike on tärkeintä", sanoi jo Eduard Bernstein aikanaan.
Ja myös koko läntinen maailma on nyt paljolti sitä, mitä sosialidemokraatit aikoinaan tavoitteikseen asettivat. Nuo tavoitteet on saavutettu usein pelkästään sosialidemokraattien johdolla – kuten Ruotsissa lähes yhtäjaksoisesti 70-80 vuotta – ja ainakin sosialidemokraattien vahvalla panoksella, kuten Suomessa ja kaikissa länsimaissa ja myös Yhdysvalloissa, vaikka siellä ei sen nimistä puoluetta olekaan.
Sosialidemokraattiset aatteet ovat siis suistaneet diktaattoreita jalustoiltaan ja nostaneet niiden jälkeiset konkurssikypsät maansa jaloilleen ja saattaneet ne kasvuun sekä aineellisesti että henkisesti. Sosialidemokraatit ovat myös usein pystyneet estämään maittensa syöksymisen diktatuurin valtaan, kuten meillä itsenäisyytemme alussa ja vielä 1940-luvun lopun vaaran vuosina. Sosialidemokraatit kantoivat huolta demokratiastamme myös Kekkosen puolidiktatuurin aikana ja myös vapauttivat meidät siitä lopullisesti. Sosialidemokraattien panos yhteiskuntamme kehityksessä ja maamme saattamisessa muiden vertaistensa joukkoon Kekkosen liian pitkän ja monessa mielessä epäterveen kauden jälkeen on kai kaikkien täällä liikkuvien tiedossa.
Vaikka sosialidemokraatit ovat olleet meillä suuri puolue aina, ei kuitenkaan vielä koskaan riittävän suuri voidakseen johtaa maata yksin, kuten Ruotsissa ja myös Iso-Britanniassa, Ranskassa ja monissa muissa länsimaissa usein suurimpana puolueena ollessaan. Meillä demarit ovat aina tarvinneet yhteistyökumppaneita ja ovat olleet johtavana puolueena ollessaankin valmiit yhteistyöhön muiden kanssa. Siihen heitä on aina haluttu myös silloin, kun he eivät ole olleet suurimman puolueen asemassa. Se puhuu kaunista kieltä demareitten yhteistyökyvystä ja myös osoittaa, että Suomea ei voida hallita ilman demareita.
Mutta mikä on ollut yleensä sosialidemokraattien saama palkka arvokkaasta työstänsä? Usein melko huono. Kun he ovat vapauttaneet maansa tai nostaneet sen kukoistukseen, itsekkäämmät voimat ovat kohta sysänneet heidät sivuun. Demokraattisissa maissa tämä on tietysti tapahtunut kansan vaaleissa osoittaman tahdon mukaisesti. Ovatko sosialidemokraatit hoitaneet leiviskänsä niin hyvin, että on tullut kyllin paljon vaurastuneita, jotka kokevat joutuneensa vähempiosaisten lähimmäistensä hyvinvoinnin maksumiehiksi? Näinhän siinä hyvinkin on käynyt, mutta entäs sitten? Tällähän demarit voivat osoittaa onnistuneensa pyrkimyksissään ja eiväthän he ole ikuista valtaa tavoitelleetkaan. Ja kun muut aatteet – yleensä aatteettomuudet – ovat olleet jonkin aikaa vallassa, taas on tarvittu demareita viemään kehityksen soihtua eteenpäin. Siihen meidän tulee nytkin valmistautua.
Monen muun demarin lailla en odottanut tältä hallitukselta paljon enkä toivonut sille pitkää ikää. Mutta nyt voin ihan aidosti helpottuneena todeta, että ei tässä taideta ihan katastrofiin joutua. Alun haparoinnin jälkeen Vanhasen hallitus näkyy etenevän varmemmin askelin, ja mikäpä on edetessä hyvin avattua latua, varsinkin kun tuo ladun avaaja näkyy halunneen asettua kokemattoman seuraajansa tueksi. Hyvä niin. Ja olisihan minun toki pitänyt tietää, että eivät vastuuntuntoiset demarijohtajat menettele siten kuin kepujohtajat 1950-70 luvuilla, eli eivät he kaada hallitusta sisältäpäin, vaikka se olisi heille puoluepoliittisesti edullista. Hallitus siis varmasti jatkaa ja Paavo Lipponen sekä hallituksessa olevat demaripoliitikot pitävät huolen siitä, että edellisten hallitusten saavutuksia ei tärvellä, jottei seuraavalla hallituksella – mikä epäilemättä on taas demarivetoinen – ole kohtuuttoman suuri jälleenrakennusurakka edessään.
Meillä demareilla on syytä ylpeyteen aatteestamme ja sen saavutuksista. Sosialidemokratia on todella aate, toisin kuin monet muut yhteiskunnassamme merkittävästi vaikuttavat ja sinänsä hyväksyttävät ja rakentavatkin voimat, mutta aatteeksi se on siitä merkillinen, että se myös toimii käytännössä ja tuottaa hyviä tuloksia.
Minulla oli pitkäaikainen hyvä ystävä, nyt jo edesmennyt, joka oli kommunisti. Erilaisista yhteiskunnallisista näkemyksistämme huolimatta olimme todella hyviä ystäviä. Vuosikymmenten ajan kävimme intensiivisiä keskusteluja aatteittemme merkityksestä ja saavutuksista. Hän perusteli aatettaan Neuvostoliitolla, mitä hän ihannoi, vaikka myönsikin sen monia puutteita ja sen tekemiä pahoja virheitä, kuten Tsekkoslovakian kansannousun tukahduttamisen (Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen syksyllä 1939 ei hänen mielestään ollut Neuvostoliiton vaan Suomen politiikan syytä!). Neuvostoliiton romahtaminen oli hänelle kova paikka. Senkin jälkeen hän oli sitä mieltä, että kommunismi on kyllä aatteista jaloin, mutta sitä ei vain osattu toteuttaa oikein Neuvostoliitossa eikä osata missään muuallakaan. En tietenkään voinut olla sanomatta, että mitä virkaa on aatteella, mikä on niin hieno, että ihmiset eivät pysty sitä toteuttamaan. Häneltä pääsi melkein itku, sillä hän oli jo sairauden heikentämä ikämies.
On hienoa, että meillä sosialidemokraateilla ei ole tarvetta aatteemme puolusteluun – sen saavutukset puhuvat puolestaan – eikä syytä huoleen ja suruun sen kohtalosta: sosialidemokratian tulevaisuus on oleva myös meillä vielä sen menneisyyttäkin loistokkaampi!
(Tulipa melkoinen pamfletti! Täydestä sydämestä kaikki, sen vakuutan. Laitan tämän demarien, kepun ja kokoomuksen palstoille, kiittäköön, ken haluaa ja kiistäköön, joka sen pystyy tekemään!)
Vastaukset 27
Vanhimmat
En kiistä ainakaan sitä, etteikö Willy Brand ollut mies paikallaan.
Ei voi verratakaan näihin suomalaisiin uus-tannerilaisiin takinkääntäjäpaskiaisiin.
Kuten eräs poliittinen historijoitsijakin jo totesi muutama vuosi sitten, poliittisen aatteen on Suomessa syrjäyttänyt raha. Poliitikot ajavat omaa- ja tukijoidensa etuja.
Tätä eivät tietenkään allekirjoita ne tämänkin palstan lukijat, jotka elävät pumpulimaailmassa ja kiistävät esim. Jäätteenmäen syyllistyneen rikokseen tahi tehneen jotain väärää.
Tämän maan ainoa pelastus olisi virkamieshallitus joka vihdoinkin ohjaisi maamme oikeille urille, tätä menoa koko maa on kohta konkurssissa ja tänne jääneet kansalaiset voivat muistella kuinka joskus aikoinaan Virossa oli asiat huonommin kuin meillä Suomessa.
Ei kepu sen huonompi ole kuin muutkaan valtapuolueet, kaikki ovat ihan yhtä huonoja.
Aivan liian monen kansanedustajan tärkein tehtävä on oman uudelleenvalintansa varmistaminen.
Kun näin on, niin asiakysymykset asettuvat tuolla perusteella tärkeysjärjestykseen, niin sitten vaaditaan palvelujen parantamista, seksin oston kieltämistä, koululaisten iltapäivähoitoa ja kaikkea kivaa, kun se, että pantaisi ensin maan talous kuntoon, jotta kaikki kiva voitaisi toteuttaa, on liian "kovaa", mistä se oman vaalipiirin vastaehdokas pääsisi sanomaan, että talousasioista puhuville tärkeintä on vain raha: "Köyhät kyykkyyn ja rikkaille lisää".
Virkamieshallituksesta en osaa sanoa mitään, koska valta kuitenkin on eduskunnalla, eli suurimmilla puolueilla. Pitäisi vaan toivoa, että kuhunkin puolueeseen saataisi kansanedustajiksi ja puolueiden johtoon sellaisia henkilöitä, joille oma uudelleenvalinta eduskuntaan on tehtävien tärkeysjärjestyksessä alemmalla kuin 5. sijalla.
"On hienoa, että meillä sosialidemokraateilla ei ole tarvetta aatteemme puolusteluun – sen saavutukset puhuvat puolestaan – eikä syytä huoleen ja suruun sen kohtalosta: sosialidemokratian tulevaisuus on oleva myös meillä vielä sen menneisyyttäkin loistokkaampi!"
Miksi asevelisosialisti aatettaan tällä palstalla sitten jatkuvasti ylistää, jos tarvetta aatteen puolusteluun ei ole? Arveleeko hän kenties, että tarpeeksi usein toistettuna propaganda muuttuu totuudeksi, että oksennuksen hajuun ikään kuin tottuu?
Vasemmistolla on tapana valtaan päästyään kirjoittaa historia(nsa) uusiksi, sosialidemokraateilla tämä historian muuntelu on kiivaimmillaan, kun Lipponen ylistää Tanneria Suomen suurimmaksi valtiomieheksi(itsensä jälkeen) ja Lehtinen haikailee Fagerholmin perään. Säälittävää.
>Arveleeko hän kenties, että tarpeeksi usein toistettuna propaganda muuttuu totuudeksi, että oksennuksen hajuun ikään kuin tottuu?<
En arvele näin. Eilen viimeksi syytin samasta Oiva Härköstä, joka varmaan jo satoja kertoja on jankuttanut samat valheensa (vai lienevätkö jostakin sairaudesta johtuvia harhoja) "Anneli ei valehdellut, Lipponen halusi viedä Suomen sotakoalitioon jne..") näin:
>Etkö tiedä, Oiva Härkönen, että on jo aikapäiviä sitten osoitettu virheelliseksi se käsitys, että valhekin tulee uskottavaksi, kun se toistetaan tarpeeksi usein? Se toimi vielä Leninillä, Stalinilla, Hitlerillä, ja jossain määrin vielä Kekkosellakin, mutta se kului epäuskottavaksi, kun kansa valistui ja tajusi sen halvaksi hämäysyritykseksi. Oletko Sinä ajastasi noin paljon jäljessä vai luuletko meidän sitä olevan? Tiedät hyvin puhuvasi puhdasta puppua. Itsekunnioituksesi tähden: lakkaa jo olemasta noin naurettava!<
Minä olen varsin vähän ylistänyt aatetta ja puoluetta sen todella ylistyksen arvoisiin tekoihin nähden, kun taas teidän puppugeneraattorinne työntää samaa jokaisen täyspäisen valheelliseksi tajuamaa sontaa jatkuvasti.
>Vasemmistolla on tapana valtaan päästyään kirjoittaa historia(nsa) uusiksi, sosialidemokraateilla tämä historian muuntelu on kiivaimmillaan, kun Lipponen ylistää Tanneria Suomen suurimmaksi valtiomieheksi(itsensä jälkeen) ja Lehtinen haikailee Fagerholmin perään. Säälittävää.<
Sosialidemokraateilla ja nimenomaan heillä ei ole ollut koskaan tarvetta kirjoittaa historiaansa uusiksi, sen hyvin tiedät, jos olet historiaan yleensä perehtynyt. Tämä tarve on ymmärrettävästi ollut kommunisteilla ja aika monessa asiassa myös keskustalla, ainakin tarkoitushakuisesti poimien kulloinkin sopivia osatotuuksia ja vaieta sopimattomista vaiheista ja teoista.
Ja eikö Tanner muka ole yksi Suomen kaikkien aikojen suurimmista valtiomiehistä? Sen kai sentään jokainen vähänkin historiaan perehtynyt kepulainenkin on valmis tunnustamaan. Olen näilläkin palstoilla sekä tällä nimimerkillä ja eräällä toisella kertonut hänen tekemisistään ja merkityksestään maallemme melkoisesti, joten tässä ei tila ja aika anna mahdollisuutta puhua enempää, vaan sanon: tutustu hieman historiaan, niin et heittele tuollaisia tyhjiä heittoja.
Ei Lehtinen haikaile Fagerholmin perään, vaikka hän väitöskirjassaan osoittikin, että jos Fagerholm olisi voittanut presidentinvaalit 1956, Suomi olisi kehittynyt nopeasti aivan toisenlaiseksi kuin Kekkosen johdolla ja välttynyt monelta pahalta. Lehtistä paremmaksi pani Aarno Laitinen referoidessaan Lehtisen väitöskirjaa, mikä muuten on paiti ansiokas, niin väitöskirjaksi myös poikkeuksellisen luettava, paikoin suorastaan riemastuttavan hauska. Suosittelen tuota lähes 800-sivuista lukupakettia Sinullekin. Se, että Juhani Suomi teilasi väitöskirjan, puhuu parhaiten sen puolesta!
Niin, olet otsikoinut juttusi "käänteinen totuus". Tarkoittanet sillä kepulaista totuutta, mikä todella on usein käänteinen muiden totuuskäsitykselle.
Otsikko "Käänteinen totuus" oli tarkoitettu sanaleikiksi: käännekohdassa (käänteessä) totuudella on tapana muuttua kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Olisi ehkä pitänyt painottaa tätä näkökohtaa enemmän.
Demarien kannatus Saksassa on romahtanut 40% -25%
No, mutta eikös tuo 25 %:n kannatus sosialidemokraateilla Saksassa pitkän hallituskauden jälkeen ole vielä varsin hyvä? Eihän demarien kannatus meillä taas suurimmaksi puolueeksi kohottuammekaan ole vielä toistaiseksi aivan noinkaan korkea, joten tavoitetta riittää! Toisaalta kepu ei meillä pitkän oppositiokautensakaan jälkeen hetkellisesti suurimmaksi puolueeksemme noustuaan päässyt lähellekään tuota lukua, ja nyt toiseksi suurimmaksi pudottuaan se alkaa vajota jo alle 20 %:n kannatuksen ja tulevissa vaaleissa kenties vielä kolmanneksi suurimpana puolueenamme sen kannatus tuolla politiikalla on varmasti lähempänä viittätoista kuin kahtakymmentä prosenttia.
Tuolla politiikalla tarkoitan kepun perinteistä politiikkaa, missä luvataan yhtä ja tehdään toista, kuten nyt nähdään mm. verotuskaavailuissa ja työllisyyden hoidossa (luvattu 75 %:n työllisten määrä työikäisistä on hallituskauden aikana pudonnut 66 %:sta alle 65 %:n ja suunta jatkuu) ja luvataan parantaa ihmisten asemaa asutuskeskuksissa kun aloitetaan oikein vyörytys heidän kurjistamisekseen suunnittelemalla entistä suurempia rahojen ja työpaikkojen siirtoja sinne, missä niiden tuottavuus on mahdollisimman huono. Kepun kannatuksen kuplaa osaltaan puhkaisee myös sen pelkurimainen ja Suomelle kohtalokas epäröinti ja saamattomuus EU-politiikassa ja ylipäätään ulkopolitiikan fokusointi aivan vääriin suuntiin ja kohteisiin.
Saksan sosialidemokraatit tulevat kyllä taas aikanaan nousemaan maassaan suurimmaksi voimaksi kuten aateveljensä Suomessa jo ennen heitä. Sitä paitsi lähinnä meidän kokoomukseemme vertautuvat Saksan kristillisdemokraatit ovat kuitenkin aatepohjaltaan ja käytännön toiminnaltaankin paljon lähempänä meidän sosialidemokraattejamme kuin kepua, jonka verrokki löytyy tälläkin hetkellä – kuten ennenkin – lähempää. Tuo itäisen naapurin ”ohjattu demokratia” on sitä, mitä kepu kaihoaa historiastaan ja varmaan edelleen sen haluaisi toteuttaa, jos voisi, mutta onneksi ei voi. Siellähän Putin nyt taas pisti hallituksen viralta aivan kuin Kekkonen aikanaan teki meillä monta kertaa, ja siellä ei ”oikiaa tietoa” ole sotkemassa ”Erkon media”, kun tiedotusvälineet ovat vain yhden aatteen asialla aivan kuten Repo-radio meillä Kekkosen aikana. On se niin väärin, niin väärin, kun meillä ei ole samoin, ajattelee kunnon kepulainen…
Sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen saavutukset ovat mittavat Suomessa, muissa Pohjoismaissa sekä ainakin osassa läntistä Eurooppaa.
Demarit ovat ja ovat olleet revisionistisen ja reformistisen politiikan harjoittajia. Työväestön ja huonosti toimeentulevien ihmisten etujen ja oikeuksien parantaminen on otettu poliittiseksi tavoitteksi. Mahdollisimman moniulotteinen tasa-arvoisuus on ollut se majakka, jota kohti on taivallettu askel kerrallaan. Ja siinä on onnistuttu paremmin kuin hyvin. Tasa-arvon lisääntyminen on eheyttänyt kansaa. Tyytymättömyydelle ei ole pohjaa, kun kurjistuminen on estetty. Ei ihme, että kommunismille sosiaalidemokraatit ovat olleet punainen vaate ja päävastustaja. Demarit ovat politiikallaan estäneet vallankumouksellisten tilanteiden syntymistä ja sotien jälkeen suoraan vastustaneet kommunismia.
Tähän revisionistiseen työväenaatteeseen on aina liittynyt myös pasifistisia tavoitteita. Liike on kansainvälisyyteen pyrkivä ja se on omalta osaltaan puoltanut Euroopan yhdentymiskehitystä. Taloudellisen funktion ohella sotien torjuminen ennakolta on ollut tämän liikehdinnan pontimena.
On kuitenkin hyvä, että demarivaltaisuudelle löytyy myös vastavoimia. Jokainen liike näivettyy ja byrokratisoituu, ellei näin olisi. On sanottu, että yletön samankaltaisuuden vaatimus johtaa myös epäoikeudenmukaisuuteen ja tehottomuuteen. Tämä on totta ja siksi lopputuloksen tulee perustua eri vaatimusten kompromisselle. Demarit ovat siten vain osa demokraattista prosessia ja siinä liikkeen voima on ollut ja on edelleen. Demariliike on esim. Suomessa tehnyt ennen niin mahdottomasta mahdollisen. Porvaripuolue Kokoomus ja demarit ovat voineet hyvin yhteistyökykyisinä istua samassa hallituksessa ilman, että sitä olisi pidetty luonnottamana vaihtoehtona. 20- ja 30-luvuilla tällainen olisi ollut sen ajan ilmapiirissä sula mahdottomuus.
Ihmisillä on taipumus tarkastella poliittisia aatteita kovin lyhyen kantaman asioina. Ennen vaaleja annetaan ajankohtaisia vaalilupauksia, johon koukkuun osa äänestäjistä sitten menee. Osa taas äänestää tavan ja perinteen vuoksi aina samaa puoluetta. Mielestäni ideaali olisi se, että huomioitaisiin sekä eri puolueiden politiikan pitkän aikavälin saavutukset ja politiikan johdonmukaisuus sekä ajankohtaisteemoihin suhtautuminen ynnä tulevaisuuden visiot. Valitettavasti meillä demokratia on ajatumassa tällaisista aate- ja asiakeskeisistä kysymyksistä henkilökeskeisiksi. Osaltaan se kertoo ehkä ongelmattomasta yhteiskunnasta, mutta samalla se antaa tilaa kabinettipolitikointiin ja harvainvaltaisuuteen.
Tottahan toki on hienoa olla demari, mutta ajattelepa, että olisi voinut käydä toisinkin! Se on snadista kiinni tämä ihmisen elämä!
Olen joskus funtsinut, että jos minäkin olisin syntynyt landelle, niin saattaisin olla nyt vaikka kepulainen! Kauheaa! Mutta eiväthän kaikki landelaisetkaan ole kepulaisia, on siellä ihan tavallisiakin ihmisiä, jopa hyviä. Lohduttavaa ajatella.
Ja olisinhan saattanut aikuistuttuani muuttaa kaupunkiin, vaikkapa tänne stadiin, ja olisin sitten valistunut ja sivistynyt kenties kokoomuslaiseksi tai jopa demariksi – kuten nytkin. Saattaisin olla myös vasemmistoliittolainen – se ei olisi mukavaa – mutta vihreä minä en sillä taustalla kuitenkaan olisi, ja se olisi hyvä.
Kepulainen minä en tietenkään enää täällä stadissa enkä missään muuallakaan ihmisten ilmoilla olisi. Pääkaupunkiseudun äänioikeutetuista yli puolet on tullut landelta, alueilta, joissa kai lähes puolet on kepulaisia, joten täällä pitäisi olla niitä nyt 25 %, mutta on vain 6 – 7 %. Siis valtaosa tänne tulleista on pian oppinut tavoille, ja tietenkin minä kuuluisin tuohon joukkoon, sillä olenhan sentään keskivertofiksu kundi.
Mutta entäpä jos olisin syntynyt landella ja jäänyt sinne? Olisin kenties nainut jonkun talontytön ja viljelisin nyt maata tai kasvattaisin karjaa ja äänestäisin kepua. Millähän minä silloin tyynnyttelisin omatuntoani? Voi kauheaa!
Tämmöisiä minä joskus funtsin ja kylmä hiki kohoaa niskaani. Mutta sitten minä aina herään ja relaan helpottuneena. Mutta toisinkin voisi siis olla. Snadista se on kiinni tämä ihmisen elämä.
Oletko tavannut kaupunkilaisen keskustalaisen? Vai pelkääätkö vain mörköjä pimeässä? Kannattaa pitää valot öisin päällä.
Kun toi stadin kundi näkyy lupauksistaan huolimatta täällä vielä hengailevan, niin (v)ilahdutetaan (m)oraalisilla säkeillä poikaa.
Kautta iltapäivän!
Ihminen on totisesti hukassa,
paitsi niitä, jotka uskovat, tekevät hyviä töitä ja kehoittavat toisiaan totuuteen ja kärsivällisyyteen.
Samalla tämä on tietokilpailu. Siis kenen säe?
Voi, Terttu, tietokilpailukysymyksesi on helppo stadin kundille. Kyseessähän on itsensä Allahin puhetta profeetta Muhammadille, eli Koraanin 103 suura (iltapäivän suura, alkukielellä suratu-l asri, Jussi Aron, Armas Salosen ja Knut Tallqvistin suomennoksen mukaan. Jaakko Hämeen-Anttilan suomentamassa uudemmassa Koraanissa se kuuluu hieman toisin, mutta sitä kirjaa ei ole hyllyssäni.
Tuo Aron ym suomentama Koraani minulla kyllä on, hyllyssä, jossa on paljon itämaista - niin islamilaista, juutalaista, zarathustralaista kuin buddhalaista ja lamalaistakin viisautta. Ja tietenkin myös kristillistä, Raamattukin mukaan luettuna, sillä itämaista peruahan sekin on.
Lähihyllyssä on myös Omar Khaijamin "Teltantekijä" ja "Viisaan viini", joiden nelisäkeitä olen joskus näilläkin saiteilla - ja nimenomaisesti Sinullekin, Terttu-ystäväni - siteeraillut. Laajennanpa jatkossa repertoariani myös Koraaniin, joka näkyy Sinuakin kiinnostavan!
Tässäpä esimerkiksi 107.suura, almun suura, joka sopisi Annelinkin muistaa:
"Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen!
Mitä arvelet hänestä, joka pitää tuomiota valheena?
Hän on se, joka hylkää orvon
eikä kehoita ruokkimaan vaivaisia.
Voi rukoilijoita,
jotka eivät välitä rukouksesta
vaan hurskastelevat ja pidättävät almun!"
Oma suosikkini on Hiehon suura, jossa opetetaan miehille kuinka naisia on kohdeltava (alistettava). Ei ole toivoa islamin varjossa elävillä naisilla tasa-arvosta vielä aikoihin
"Vaimonne ovat teidän peltonne; käykää siis pelloillenne niinkuin tahdotte..."
Mullahit kohtelevat naisiaan samoin kuin kaupunkilaisdemarit agraariväestöä.
Ymmärrän tuon tunnustukseksesi ja palkkioksi tietokilpailuvoitostani, Terttu!
Niin, Koraania on luettava aikansa taustaa vasten, kuten Raamattuakin. Koraanista löytää kyllä myös paljon hyvää ja ikuisesti pätevää opetusta, vaikka Koraanin kieli ei oikein tahdo avautua länsimaalaiselle. Ei Koraani eettisenä elämänohjeistajana mielestäni kuitenkaan vedä vertoja Uudelle testamentille, etenkään Jeesuksen vuorisaarnalle, josta pahalla tahdollakaan ei löydä mitään sellaista, mikä olisi tuomittavaa tänä päivänäkään. Paavali on minun suosikkini apostoleista. Hän oli aikansa kosmopoliitti, kreikkalaisen sivistyksen saanut Rooman kansalainen ja tietenkin myös juutalaisoppinut, mutta silti hänen monien viisaiden ja ikuisesti pätevien opetustensa joukossa on myös sellaisia sanontoja kuin "nainen vaietkoon seurakunnassa" ja monet muut vastaavat. Paavalia ei voida tänä päivänä tuomita niiden perusteella, sillä eivät nuo näkemykset mitenkään sotineet sen ajan yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä vastaan.
No nythän tuli puhutuksi aivan muusta kuin politiikasta ja runoudesta, joita enimmäkseen olen koettanut tällä areenalla yhdistellä. Toivottavasti tuo ei tuntunut häiritsevältä. Palaan asiaan:
Niin, olisit Sinä voinut liittää kiitokseksi tietokilpailuvoitostani lisäksi vaikkapa pusun – näin sähköisesti vain – tai suudelmaa kai pitäisi pyytää hienon naisen kyseessä ollen, sillä olethan Sinä satunnaisesta rääväsuisuudestasi huolimatta kuitenkin lady, kun harrastat muutakin kuin tuota tylsää politikointia. Ja vielä kepun kyltin alla; sitä en voi ymmärtää!
Rohkenenkohan mennä kuvitelmissani liian pitkälle esittäessäni kiitokseksi toivomastani lisäpalkkiostani seuraavan Omar Khaijamin nelisäkeen:
”Vain runokirja, viiniä ja leivänpuolikas
ja lampaanreittä kappale – ja kaksin kerallas
kedolla, tuttu tuttavin, tulppaaniposkinen!
Ken valtikkaansa vaihtaisi ei siihen kuningas?”
Luotan huumorintajuusi, jota olet osoittanut kepulaiseksi poikkeuksellisen paljon!
että sillee,,,
..kohtaa kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Sosialidemokratia ja ammattiyhditysliike ovat tehneet paljon hyvää isämaalle ja kansainvälisesti.
Tämän päivän näkökulmasta vaan näyttää olevan niin, että ennenkaikkea ammattiyhdistysliike on on patavanhoillisuuden linnake: "koskaan et muuttua saa" laulettiin 60-luvun lopun iskelmässä.
Isossa-Britanniassa demaripuolue älysi irrota ammattiyhdistyken liekanarusta. Tulokset näkyvät.
Olen paljolti samaa mieltä kanssasi noista mmattiyhdistysliikkeen piiristä ajoittain - kuten tälläkin hetkellä - tulevista viesteistä, vaikka vakaumuksellisena demarina pidän ammattiyhdistysliikkeen roolia yhteiskunnassamme edelleen tärkeänä, puhumattakaan sen historiallisesta merkityksestä mitä arvostan suuresti.
Olen itse asiassa ollut julkisestikin - en kai näillä saiteilla - Sinua kärkevämpikin ammattiyhdistysliikettä arvostellessani. Toistan tuon joskus esittämäni pääpointtini: ammattiyhdistysliike joustamattomuudellaan (taipumattomuudellaan palkkajoustoihin työnantajan huonossa tilanteessa jne..) on tehnyt ja tekee paljon työttömiä, jotka saattavat sen jäsenet vaikeuksiin ja tuovat likkeelle itselleenkin ja koko yhteiskunnalle tarpeettomia rasituksia.
Siis minunkin mielestäni ammattiyhdistysliike ei elä "ajan hermolla ja pyri hyvään" sillä tavalla, mitä Willy Brandtkin tarkoitti ja mikä pitäisi aina olla sosialidemokraattisen liikkeen ohjenuorana, vaan on liikaa jämähtänyt vanhoihin, aikanaan ihan oikeisiin ja silloin todella tarvittuihin periaatteisiin ja käytäntöihin. Tähän pitäisi tulla muutosta. Mutta ammattiyhdistysliike sinänsä on edelleen ehdottomasti tarpeellinen ja oikein toimivana myös koko yhteiskuntaa hyödyttävä voimatekijä.
...on loistava alku muutokseen.
Kalevi Sorsa vainaa älysi tämän 70 luvulla. Ja haki ratkaisun sen ajan ongelmiin. Aika on nyt tietysti toinen. Ja ratkaisujenkin pitää olla sen mukaisia.
Vilpittömästi toivon, että ammattiyhdistysliike tajuaa tämän ja SosDem puolueen johtoon tulee ihmisiä, jotka eivät ole niin perkeleen orjallisesti SAK:n ja STTK:n liekanarussa.
Tämänpäivän haasteisiin vastaamiseen tarvitaa tuoretta otetta. Valitettavasti minusta tuntuu, että Vanhanen, Tuomioja, Kalliomäki, Mönkäre, Pekkarinen ja kumppanit ovat kehityksen älyämisessä menneen talven tähtiä. Itälä ei ole tähti ollutkaan...
Toivottavasti politiikkaan ja ammattiyhdistysliikkeeseen sekä työnantajapuolelle saadaa jatkossa johtajia, joilla on tuore ote yhteiskunnan kehittämisen haasteisiin. Ja yhteistyökykyä. Halu ei riitä. Vältän käyttämästä sanaa visio... nykysuomen sanakirja antaa sille suomennoksen: Harhakuva. Elämme maailmassa, jossa ei ole muuta varmaa kuin muutos. Ja kiihtyvä muutos.
Isänmaan ja sen nuorison takia toivon, että uutta voimaa löytyy.
Demarien pitäisi vihdoinkin tunnustaa, että Esko Ahon aikoinaan esittelemä Keskustan työreformiohjelma oli hieno ajatus. Sen hylkääminen on SDP:n suurimpia mokia viime vuosikymmeninä. Sen toteuttaminen mahdollisimman nopeasti olisi oiva keino saada Suomi nousuun.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi kaikesta oleellisesta edellä sanomastasi. Noin minäkin asian näen.
Haluan kuitenkin vielä täsmentää tarkoitustani tuossa, mitä sanoin edellisessä puheenvuorossani ammattiyhdistysliikkeestä: Missään nimessä en pidä sitä tarpeettomana enkä vähättele sen merkitystä hyvässäkään, mutta uudistua sen todella pitäisi tavoitteissaan ja toimintatavoissaan. Nykyisillä tavoillaan se nimittäin osaltaan on lisäämässä työttömyyttä, ja se ei voi olla ammattiyhdistysliikkeen eikä sen jäsenten enempää kuin koko yhteiskunnankaan etu.
Ammattiyhdistysliikkeenkin tulisi pitää tärkeämpänä sitä, että sen jäsenistöllä on työtä, kuin että pyritään ulosmittaamaan työnantajalta mahdollisimman paljon, vaikka se sitten johtaisi työnantajan kaatumiseen ja työpaikkojen menetyksiin. Siis tärkeämpää työntekijälle on se, että niitä euroja ylipäänsä tulee, kuin tuleeko niitä muutama enemmän tai vähemmän.
Hieman haluan laajentaa keskustelun alaa: Yhteiskunnan velvollisuus, jota mielestäni myös ammattiyhdistysliikkeen tulee tukea, on että työttömäksi joutuneen toimeentulo on turvattava, mutta ensisijaisesti hänet on saatava työllistymään. Mielestäni työhaluisille on järjestettävä työtä vaikka valtion ja kuntien tukitoimin, kuten ennen vaikeina aikoina tehtiin - se on parasta työllisyyspolitiikkaa niin yhteiskunnan kuin yksilönkin kannalta. Näin ajattelevana olen varmaan vanhanaikainen ja ehkä kerettiläinenkin demariksi, mutta näin minä asian näen, enkä ymmärrä, mitä pahaa siinä voisi olla. Tietenkin myös muita elvytystoimia tarvitaan työpaikkojen lisäämiseksi. On mieletöntä tuhlausta pitää viidennes työvoimasta poissa töistä; se tulee meille kaikille aivan liian kalliiksi.
Vastikkeettomilla työttömyyskorvauksilla ei yhteiskuntaan rakenneta mitään uutta, ja jatkuessaan ne hämärtävät niiden saajan käsityksen työn merkityksestä ja kasvattavat työhaluttomuutta, josta johtuen työmarkkinoilta poistuu yhä enemmän työkykyisiä ihmisiä. Asioita on hoidettu väärin, kun yhdessä suurtyöttömyyden kanssa monilla aloilla on työvoimapula, joka jo nähtävissä olevista syistä tulee pahenemaan. Ellei sen torjumiseksi tehdä oikeita ratkaisuja, siitä tulee kansantaloudellemme vielä suurempi ongelma kuin nykyisestä työttömyydestä.
Mutta että ei jäisi käsitystä, että syyttäisin työttömyydestä vain ammattiyhdistysliikettä, haluan esittää myös näkemykseni työnatajapuolesta:
Nykyisin jos yrityksellä alkaa mennä huonosti, aina ensimmäisenä toimenpiteenä vähennetään henkilöstöä. Niinpä sitten ”yhden konstin timpermanneista” eli kovimmista saneeraajista tulee maineikkaimpia ja suuripalkkaisimpia yritysjohtajia. Tehokkaimmat työttömyyden lisääjät siis palkitaan. Ennen patruunat pitivät kunnia-asianaan säilyttää alaistensa työpaikat yrityksensä vaikeuksissakin, ja siksi alaiset kunnioittivat heitä aivan toisin kuin nykyisiä palkkajohtajiaan. Tehdessään työttömiä yhteiskunnan taakaksi monet nykyjohtajat samanaikaisesti rikastuvat nostaessaan optioitaan. Sen verran sosialisti olen, että pidän sellaista täysin tuomittavana. Vaikka yhtiöiden omistajat maksavat optiot ja yhteiskunta hyötyy niistä verotuloina, järjestelmä nakertaa yhteiskuntamoraalia ja myös noiden yritysten perusteita, sillä varmin menestystekijä niillekin pitemmällä tähtäyksellä olisi työntekijöiden oikeudenmukaiseksi kokema kohtelu.
No, taisi tulla jo liikaa tekstiä yhteen ruutuun. Ja tuskin tällä maailma yhtään parani, mutta aina on mukavaa saada esittää ajatuksiaan, jos on järkeväksi huomaamani vastapeluri, joka on kuitenkin sopivasti hieman eri linjoilla. Tällainen dialogi näkyi hyvin toimivan ja tuottavan tuloksia kahdeksan vuotta myös hallituksessa kokoomuksen ja demarien kesken, nyt kepun kanssa ei taida tuloksia syntyä.
En minä eivätkä läheskään kaikki muutkaan demarit Ahon työreformia periaatteessa huonona ja tuomittavana ajatuksena pitäneet, vaan siitä tietyin muokkauksin olisi saatu aivan toimiva ja tarpeellinen työkalu työllisyyden ja muiden työelämään liittyvien tarpeiden hoitamiseksi. Tietysti ammattiyhdistysliike vastusti sitä, siksikin, että toteutuessaan se olisi kaventanut sen valtaa ja ehkä vielä enemmän siksi, että se tuli väärältä taholta.
Mutta miksi kepu siitä niin helposti luopui, jopa näyttävästi irtisanoutui? Vain saadakseen kiihkeästi haluamansa vaalivoiton asiaa ymmärtämättömien lisä-äänillä. Kuvaavaa kepun opportunistiselle pääperiaattelle, mikä on periaatteettomuus oman aseman turvaamiseksi.
Työreformi tai ainakin siinä esitetyt parhaat ajatukset olisivat voineet hyvin tulla vielä esille ja käsittelyyn, jos demarit olisivat voittaneet vaalit, sillä kolmannelle kaudelle pääministeriksi päässyt Lipponen olisi ollut silloin kyllin vahvoilla panemaan ammattiyhdistysliikkeen tarvittavalla tavalla ruotuun. Mutta kun ei, niin ei. Odotellaan seuraavia vaaleja...
..että työttömyys johtuisi ammattiyhdistysliikkeestä. Se johtuu muuttuvasta globaalista taloudesta mutta sitä voisi Suomessa pienentää jos työllistämisen kynnystä alennettaisi. Ja tukien vastikkeetonta jakoa vähennettäisi. Tuet maksetaan muuten työssäkäyvien veroeuroista. Kaikkien hokema vanha glisee on, että työ tekeminen pitäisi olla kannattavampaa kuin kotona makaaminen. Ammattiyhdistysliike on omista lähtökohdistaan tätä vastaan.
Syyllistät myös yrityksiä työttömyydestä. Kannatta muistaa, että vain kannattava yritys voi työllistää. Kannatta muistaa myös se että yrityksen pääasialinen tehtävä ei ole työllistäminen..
Siinä, että yrityksiä ei nykymenossa arvioida enää sen tekemän tuloksen perusteella, on minusta menty metsään. Erilaiset pörssianalyytikot arvioivat yrityksiä ihan muilla perusteilla. Mutta ota huomioon, että kritisoimasi ammattijohtajat on palkattu pitämään pörssikurssit korkealla. Konsteja jo luettelitkin. Pojat tekevät työtään ja siinä duunissa häviää suomalaisiakin työpaikkoja. Tuomittavaa??? Riippuu näkökulmasta. Moraalittomalta minusta vaikuttaa semmoinen meno.
Tämä kuitenkin koskee vain isoja pörssinoteerattuja yhtiöitä. Työpaikkoja luovat isänmaahan kuitenkin pienet yritykset. Niiden mahdollisuuksia työllistää Ihalainen esikuntineen estää. Miksiköhän Suomen Yrittäjiä ei huolita TES-kammareihin???(TT on muuten samaa mieltä...) Miksiköhän esim SAK haraa vastaan työpaikkakohtaista sopimista???
Olisi aika kuulla kellojen ääntä. Elämme muutoksen keskellä eikä semmoisessa tilanteessa saa jäädä juoksuhautoihin makaamaan.
...tuon armoitetun saksalaisen sosialidemokraatin, joka onnistui huijaamaan kokonaista kansakuntaa, pukemalla sosialidemokratia kansallissosialismin kaapuun.
Ja hyvin olet itsekin sisäistänyt Hitlerin aikaiseen sosialidemkratiaan oleellisesti kuuluvan "rotuopin", jonka mukaan vain arjalaiset (lue sosialidemokraatit) ovat kelvollisia elämään tässä maailmassa. Kirjoituksistasi oikein henkii syvä viha ja suvaitsemattomuus toisinajattelijoita kohtaan. Varmaan olisit valmis ainakin kaikki kepulaiset sulkemaan johonkin tuhoamisleiriin, jos se vain nykyoloissa olisi mahdollista.
Luoja varjelkoon Suomea enemmälti kaltaisiltasi "sosialidemokraateilta"!
Sellaisen kanssa, jolla on noin surkean olemattomat tiedot historiasta, ei kannata antautua keskusteluun. Jos et koskaan aikaisemmin ole kuullut, että sosialidemokraatit joutuivat ensiksi pannaan Hitlerin Saksassa - kuten myös Leninin ja Stalinin Neuvostoliitossa - olisi se pitänyt käydä selville avauksestanikin, jossa todettiin jotakin sosialidemokraatti Willy Brandtin maanpakolaisuudesta. Ei kepulainenkaan voine olla noin vilpillisen tarkoitushakuinen olematta myös täysin lukematon ja hyvin tyhmä.
...on kummallinen taipumus kirjoittaa historiaa aina uusiksi sen mukaan, kuin kulloinenkin tilanne näin vaatii.
Sen verran on kehitystä tapahtunut, että tyydytte näköjään tänä päivänä leimaamaan toisinajattelijat vain tyhmiksi ja lukemattomiksi.
Tämän havainnon olen tehnyt, paitsi tätä palstaa lukiessa, myös esim. Lasse, haluatko miljonääriksi, Lehtisen "väitöskirjaan" tutustuessani.
...Sinua. Kun keskustelijan kyvyt loppuu niin tilalle tulee muiden aktiivinen mollaaminen vedoten uskomattomiin kuvitelmiin.
Toivottavasti et oolut tosissasi - vaikka pahaa pelkään.