Jeesus, milloin

Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. (Matt.24:4) Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (Matt.24:6) Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. (Matt.24:9) Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. (Matt.24:10) Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt.24:14) Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - (Matt.24:15) Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. (Matt.24:21) Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. (Matt.24:27) Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. (Matt.24:29) Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt.24:30) Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. (Matt.24:31) Siinä oli Jeesuksen vastaus häntä odottaville.
731882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Pelkän Matteus 24 varassa on mahdotonta rakentaa kronologista kalenteria kuntoon. Raamatussa on muitakin eskatologisia tekstejä, kuten ilmestyskirja ja Danielin kirja. Niitä lukemalla osaat rakentaa kronologisen lopunajan kalenterin. Matteus 24 pitää osata jakaa oikein eli tapahtuneisiin ja ei tapahtuneisiin asioihin. Matt 24:15 jakeesta eteenpäin olevat asiat eivät ole vielä tapahtuneet. Kaikki muut Jeesuksen kertomat asiat ovat jo tapahtuneet. ”Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon (Matt.24:15)” Huomaa, että Jeesus kehottaa erityisesti tarkkaamaan tämän jakeen kohdalla, koska tästä jakeesta eteenpäin asiat voivat tapahtua vain kerran; ne eivät ole vielä tapahtunut. Danielin kirjassa on kerrottu, mikä on hävityksen kauhistus ja kerrottu milloin se asetetaan; Jeesuksen mielestä Danielin kirja on tärkeä, ainakin hän piti itsestään selvyytenä, että opetuslapset tuntevat Danielin kirjan. Muita eskatologisia tekstejä siis kannattaa tutkia.

Äänestä
  • Hoosean kirjassa 5.luvun lopussa ja 6. alussa on merkittävä sana, joka viittaa Herran paluun ajankohtaan suuntaa-antavasti. "Kaksi päivää" tuo ajankohdan juuri tähän meidän aikaamme vuosituhannen vaihteen tienoille. Kukaanhan ei voi tietää aivan tarkkaa päivää ja hetkeä eikä edes vuottakaan, mutta voisi olettaa, että ainakin sadan vuoden markinaalilla olemme nyt niissä päivissä menossa. "Kolmas päivä" muuten tarkoittaa tulevaa Messiaanista rauhanvaltakuntaa. Uusikäännös on muuttanut tämänkin kyseisen Hoosean tekstin epäselvemmäksi, mutta vanhempi käännös kertoo asian paremmin.

    Äänestä

  • ennenkun Jeesus tulee takaisin. Esim. tämän tapahtuu, ennenkuin Jeesus tulee takaisin: " Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. " Ja tämä: "aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät" Jeesus ei omien sanojen mukaan tule takaisin, ennenkun nuo kaksi asiaa on tapahtunut. Järjestyksillä ei ole niin suurta väliä, kuin sillä, että kaikki pitää tapahtua, niinkun on kirjoitettu.

    Äänestä

  • tulee tapahtumaan kirjoitti:

    ennenkun Jeesus tulee takaisin. Esim. tämän tapahtuu, ennenkuin Jeesus tulee takaisin: " Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. " Ja tämä: "aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät" Jeesus ei omien sanojen mukaan tule takaisin, ennenkun nuo kaksi asiaa on tapahtunut. Järjestyksillä ei ole niin suurta väliä, kuin sillä, että kaikki pitää tapahtua, niinkun on kirjoitettu.

    Juuri noin. Toinen tulemus tapahtuu ahdistuksen- ja vihan ajan lopulla. Tempaus tapahtuu 7 vuotta aikaisemmin.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    salaisesta tempauksesta. Raamattu ei kerro mitään 'toisesta tulemuksesta' Jeesus kertoi selvästi takaisintulostaan: Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. (Matt.24:4) Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (Matt.24:6) Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. (Matt.24:9) Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. (Matt.24:10) Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt.24:14) Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - (Matt.24:15) Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. (Matt.24:21) Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. (Matt.24:27) Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. (Matt.24:29) Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt.24:30) Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. (Matt.24:31) Siinä oli Jeesuksen vastaus häntä odottaville.

    se on antikristuksen vallan ja vainonajan lopussa. Ei ennen.

    Äänestä

  • kerrota mitään kirjoitti:

    ”Raamatussa ei kerrota mitään salaisesta tempauksesta. ” Aivan oikein; tempauksesta kerrotaan täysin avoimesti. ”Raamattu ei kerro mitään 'toisesta tulemuksesta'” Eikö tämä ahkerasti lainattu Matteus 24 kerro juuri Jeesuksen toisesta tulemuksesta? Toinen tulemus on fyysinen samalla tavalla kuin ensimmäinen. Kohta varmasti joku väittää, että Jeesus ei ole tullut vielä kertaakaan, ainakin judistit ovat sitä mieltä. ”Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - (Matt.24:15)” Tämä jae jakaa asiat jo tapahtuneisiin asioihin ja asioihin, jotka eivät ole vielä tapahtununeet. Kaikki jaetta edeltävät asiat ovat jo tapahtuneet. Se mikä ei ole tapahtunut on antikristuksen (valkoisen hevosen) lähettäminen maailmaan. Tästä jakeesta eteenpäin Jeesus ei puhu enää opetuslapsille vaan hän pyytää lukijoita tarkkaamaan. Jeesus tiesi, että kun tämä tapahtuu, niin opetuslapset eivät ole enää maan päällä. Jos hän olisi puhunut opetus lapsille, hän olisi pyytänyt opetuslapsia höristämään korvia, eikä tarkkaamaan lukemista. Ilmestyskirja on vielä kokonaan toteutumatta. Mitään ilmestyskirjan asioita, lukuun ottamatta ensimmäistä 3 lukua ei ole vielä tapahtunut. 7 Vuotta odottaa vielä käyntiin potkaisua.

    Äänestä

  • pasuunan soidessa kirjoitti:

    se on antikristuksen vallan ja vainonajan lopussa. Ei ennen.

    ”Tempaus tapahtuu viimeisen pasuunan soidessa” Miksi olet päätynyt moiseen lopputulokseen?

    takaisintulosta, eli tempauksesta. Jeesuksen toista tulemusta ei Raamatun mukaan ole olemassakaan. Tempaus: Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. (Matt.24:31)

    Sinetit, pasunat ja maljat, menee helposti sekaisin, jos ei ole tarkkana, niinkuin sinä. Kiitos huomautuksesta ja siunausta.

    on voittoja voittanut jo pidemmän ajan, ja lisää voittaa.

    Äänestä

  • kertoo Jeesuksen kirjoitti:

    takaisintulosta, eli tempauksesta. Jeesuksen toista tulemusta ei Raamatun mukaan ole olemassakaan. Tempaus: Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. (Matt.24:31)

    ”Matt. 24 kertoo Jeesuksen takaisintulosta, eli tempauksesta.” Sekoitat tempauksen ja Jeesuksen toisen tulemuksen keskenään. Tempauksessa Jeesus tulee vastaan seurakuntaa yläilmoihin, mutta toinen tulemus eli Herran päivä tarkoittaa sitä että Jeesus ja seurakunta tulee takaisin fyysisesti maan kamaralle. Tempauksen ja toisen tulemuksen välinen ero on 7 vuotta. Lähde: Raamattu

    Äänestä

  • pasuunan soidessa kirjoitti:

    se on antikristuksen vallan ja vainonajan lopussa. Ei ennen.

    ”Tempaus tapahtuu viimeisen pasuunan soidessa” Mikä on viimeinen pasuuna? Oletko löytänyt ilmestyskirjasta jonkinlaisen viimeisen pasuunan, jos olet, niin kuka siihen puhaltaa?

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Matt. 24 kertoo Jeesuksen takaisintulosta, eli tempauksesta.” Sekoitat tempauksen ja Jeesuksen toisen tulemuksen keskenään. Tempauksessa Jeesus tulee vastaan seurakuntaa yläilmoihin, mutta toinen tulemus eli Herran päivä tarkoittaa sitä että Jeesus ja seurakunta tulee takaisin fyysisesti maan kamaralle. Tempauksen ja toisen tulemuksen välinen ero on 7 vuotta. Lähde: Raamattu

    tapahtuma. Kuten huomaat, että Jeesus ei tule 'Soutaen ja huovaten'. Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille 4: 15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. 16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; 17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    Äänestä

  • Raamatun mukaan kirjoitti:

    ”16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin” Herra tulee alas kolmannesta taivaasta. Jumalan pasuuna ei ole sama kuin ilmestyskirjan seitsemäs enkelipasuuna. Jumalan pasuunaan puhaltaa itse Isä. Käskyhuuto ja ylienkelin ääni täytyy myös raikua. Todennäköisesti meteli on silloin melkoisen kova. Kristuksessa kuolleet nousevat ensin maan kamaralle. Moni näkee silloin edesmenneitä raikkaitaan. Kun Jeesus nousi kuolleista tapahtui samalla tavalla; kuolleet olivat hetken maan kamaralla, ennen kun heidät siirrettiin taivaaseen. Silloin kun tämä tapahtuu, niin tempaus on todella lähellä. Silmänräpäyksen päässä. ”17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” Kuolleet ja elävät temmataan samaan aikaan; kuolleet nousevat ensin meidän tasollemme. Sitten meidät temmataan yhdessä yläilmoihin (ilmakehän ja avaruuden välimaastoon). Pilvi koostuu edesmenneistä Kristuksessa kuolleista seurakuntalaisista ja Aabrahamin helmasta. Paras kohta jakeessa on, että ”me saamme aina olla Herran kanssa” ei siis tule mitään kidutus osioita, jossa Herra sanoisi ”nyt minä jätän teidät oman onnenne ojaan antikristuksen kidutettavaksi muutamaksi vuodeksi” vaan me saamme aina olla Herran kanssa ja lohduttaa toisiamme näillä sanoilla.

    Ilm.20: 4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. 5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. Siinä on Ensimmäinen ylösnousemus. ------------------------- Jos osa porukasta temmattaisiin, niin tuo ei tapahtuisi. Siksipä kaikki kootaan kerralla: Matt.24: 30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. 31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

    Äänestä

  • Ylösnousemus: kirjoitti:

    Sen sijaan, että laitat monta Raamatun kohtaa, niin voisit vain kysyä jotain. En ymmärrä mitä haet näillä Raamatun kohdilla tai mitä haluat todistaa niillä.

    opetuslasten kysymykseen: Jeesus, milloin tulet takaisin? Ja se vastaus on se, mitä Jeesus sanoi, ja kun siihen uskoo, niin ei voi erehtyä. Jeesus ei omien sanojensa mukaan voi tulla, ennekuin tapahtuu tämä: Matt.24: 29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. 30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. 31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

    Äänestä

  • on vastaus kirjoitti:

    Sinä et osaa jakaa Jumalan sanaa oikein. Et tietää keitä Jeesuksen sanat koskevat ja milloin kaikki tapahtuu; missä järjestyksessä kaikki tapahtuu. Sinulle annan yhden Raamatun kohdan. Toivon, että avaat Raamattusi ja luet sen. Kohta on ilm 1:3 Toivon, että sinäkin tulet autuaaksi, tekemällä Jumalan tahdon. Se mikä on Jumalan tahto, selviää sinulle, kun luet antamani Raamatun kohdan.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Matt. 24 kertoo Jeesuksen takaisintulosta, eli tempauksesta.” Sekoitat tempauksen ja Jeesuksen toisen tulemuksen keskenään. Tempauksessa Jeesus tulee vastaan seurakuntaa yläilmoihin, mutta toinen tulemus eli Herran päivä tarkoittaa sitä että Jeesus ja seurakunta tulee takaisin fyysisesti maan kamaralle. Tempauksen ja toisen tulemuksen välinen ero on 7 vuotta. Lähde: Raamattu

    n. Kolme ja puoli vuotta. Vaivan ajan lopusta tulemukseen.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Tempaus tapahtuu viimeisen pasuunan soidessa” Mikä on viimeinen pasuuna? Oletko löytänyt ilmestyskirjasta jonkinlaisen viimeisen pasuunan, jos olet, niin kuka siihen puhaltaa?

    taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti" Ilm. 11: 15. Tempaus on ennen tätä (Ilm. 11: jae 12)

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Matt. 24 kertoo Jeesuksen takaisintulosta, eli tempauksesta.” Sekoitat tempauksen ja Jeesuksen toisen tulemuksen keskenään. Tempauksessa Jeesus tulee vastaan seurakuntaa yläilmoihin, mutta toinen tulemus eli Herran päivä tarkoittaa sitä että Jeesus ja seurakunta tulee takaisin fyysisesti maan kamaralle. Tempauksen ja toisen tulemuksen välinen ero on 7 vuotta. Lähde: Raamattu

    sanotaan, että "välinen ero on 7 vuota" Ei varmasti missään.

    Äänestä

  • Ylösnousemus: kirjoitti:

    Ilm.20: 4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. 5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. Siinä on Ensimmäinen ylösnousemus. ------------------------- Jos osa porukasta temmattaisiin, niin tuo ei tapahtuisi. Siksipä kaikki kootaan kerralla: Matt.24: 30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. 31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

    Jae 4: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä" Jae 9: "Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden." Jae 10: "ja silloin monet lankeavat pois, ja antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. 11. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he EKSYTTÄVÄT MONTA. Jae 22. "Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään. Älkää harhauttako. Kertokaa totuus.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    Sinä et osaa jakaa Jumalan sanaa oikein. Et tietää keitä Jeesuksen sanat koskevat ja milloin kaikki tapahtuu; missä järjestyksessä kaikki tapahtuu. Sinulle annan yhden Raamatun kohdan. Toivon, että avaat Raamattusi ja luet sen. Kohta on ilm 1:3 Toivon, että sinäkin tulet autuaaksi, tekemällä Jumalan tahdon. Se mikä on Jumalan tahto, selviää sinulle, kun luet antamani Raamatun kohdan.

    "Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian kirjan sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä sihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä. Varoitus: ( Ilm. 22: 18-19) Minä todista jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee; jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin” Herra tulee alas kolmannesta taivaasta. Jumalan pasuuna ei ole sama kuin ilmestyskirjan seitsemäs enkelipasuuna. Jumalan pasuunaan puhaltaa itse Isä. Käskyhuuto ja ylienkelin ääni täytyy myös raikua. Todennäköisesti meteli on silloin melkoisen kova. Kristuksessa kuolleet nousevat ensin maan kamaralle. Moni näkee silloin edesmenneitä raikkaitaan. Kun Jeesus nousi kuolleista tapahtui samalla tavalla; kuolleet olivat hetken maan kamaralla, ennen kun heidät siirrettiin taivaaseen. Silloin kun tämä tapahtuu, niin tempaus on todella lähellä. Silmänräpäyksen päässä. ”17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” Kuolleet ja elävät temmataan samaan aikaan; kuolleet nousevat ensin meidän tasollemme. Sitten meidät temmataan yhdessä yläilmoihin (ilmakehän ja avaruuden välimaastoon). Pilvi koostuu edesmenneistä Kristuksessa kuolleista seurakuntalaisista ja Aabrahamin helmasta. Paras kohta jakeessa on, että ”me saamme aina olla Herran kanssa” ei siis tule mitään kidutus osioita, jossa Herra sanoisi ”nyt minä jätän teidät oman onnenne ojaan antikristuksen kidutettavaksi muutamaksi vuodeksi” vaan me saamme aina olla Herran kanssa ja lohduttaa toisiamme näillä sanoilla.

    Raamatusta vain vähän.

    Äänestä

Siinä on se oikea oppi, jota saatana yrittää nakertaa harhaopilla seurakunnan tuhoksi. Oppi salaseta ylösotoseta alkoi 1830 luvulla sairaan 16 vuotiaan tytön profetiasta, kotikokoukseaa. John Darby siitä muotoili opin jota levitti omanaan Ameriikkaan ja sieltä levisi Suomeenkin, lähinnä Leo Mellerin syöttämänä.

Äänestä
  • Leo Melleri tahallaan hassuttaa teitä noilla ennustuksilla?

    Äänestä

  • kautta??! En tierä, mutta luulen tietäväni ett asiall on ollut muitakin, niinkuin kyll kerroitkin, pahoja poikia ja tyttöjä kuin pikkumies Meller, eli lahkoriivatut kautta linjan!!!. Siis jo ennen sitä(häntä) ja sen jälekeen.

    Äänestä

On kerrottu tuon harhaopin historia. Kannattaa lukea luotettavaa tekstiä siitä ennenkuin sen nielaisee.

Äänestä

valittujen tähden. ketkä on valitut matt24:22,31 jailm17:14

Äänestä
  • Valitut ovat Ilm 17 mukaisesti kutsuttuja, valittuja ja uskollisia. Tässä ovat siis kaikki valitut, jotka ovat: Aabrahamin helma, seurakunta, 144000 juutalaista ja marttyyrit. Päiviä lyhennetään ahdistuksen- ja vihan ajassa elävien ihmisten tähden, jos ei lyhennetäisi, niin tuhatvuotisessa valtakunnassa ei olisi kuin kutsuttuja, uskollisia ja valittuja. Matteus 24 valitut, jotka kootaan taivasten ääristä, ovat valittuja, joiden kanssa Kristus on tulossa alas taivaasta perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa maan päälle. Mat 24: 31 ei ole tempaus. Taivaita on kolme kappaletta. Ilmakehä, avaruus ja kolmas taivas, jossa Jeesus tällä hetkellä istuu valtaistuimellaan. Kolmas taivas on pohjimmaisessa pohjoisessa eli jos katsot suoraan ylös taivaaseen, niin ilmakehän ja avaruuden loputtua (avaruuden päällä) on Jumalan taivas. Arvio: 155 miljoonaa valovuotta. Taivaan ääret ovat maapallosta katsoen kaukaisia paikkoja. Ne voisivat olla 155 miljoonan valovuoden päässä. Maan ääret (maan neljä kulmaa) ovat myös Raamatun ilmaisema määritelmä paikoille, jotka sijaitsevat maapallon pinnalla ja maapallon ilmakehän sisäpuolella. Goog joutuu ilm 20:8 mukaisesti maan ääriin tuhanneksi vuodeksi, josta se hyökkää tuhannen vuoden kuluttua yli maan äärien (taivaan avaruudesta käsin) uuden Jerusalemin kimppuun sekä piirittää pyhien (tuhatvuotisessa valtakunnassa syntyneiden) leirin maan päällä.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    Valitut ovat Ilm 17 mukaisesti kutsuttuja, valittuja ja uskollisia. Tässä ovat siis kaikki valitut, jotka ovat: Aabrahamin helma, seurakunta, 144000 juutalaista ja marttyyrit. Päiviä lyhennetään ahdistuksen- ja vihan ajassa elävien ihmisten tähden, jos ei lyhennetäisi, niin tuhatvuotisessa valtakunnassa ei olisi kuin kutsuttuja, uskollisia ja valittuja. Matteus 24 valitut, jotka kootaan taivasten ääristä, ovat valittuja, joiden kanssa Kristus on tulossa alas taivaasta perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa maan päälle. Mat 24: 31 ei ole tempaus. Taivaita on kolme kappaletta. Ilmakehä, avaruus ja kolmas taivas, jossa Jeesus tällä hetkellä istuu valtaistuimellaan. Kolmas taivas on pohjimmaisessa pohjoisessa eli jos katsot suoraan ylös taivaaseen, niin ilmakehän ja avaruuden loputtua (avaruuden päällä) on Jumalan taivas. Arvio: 155 miljoonaa valovuotta. Taivaan ääret ovat maapallosta katsoen kaukaisia paikkoja. Ne voisivat olla 155 miljoonan valovuoden päässä. Maan ääret (maan neljä kulmaa) ovat myös Raamatun ilmaisema määritelmä paikoille, jotka sijaitsevat maapallon pinnalla ja maapallon ilmakehän sisäpuolella. Goog joutuu ilm 20:8 mukaisesti maan ääriin tuhanneksi vuodeksi, josta se hyökkää tuhannen vuoden kuluttua yli maan äärien (taivaan avaruudesta käsin) uuden Jerusalemin kimppuun sekä piirittää pyhien (tuhatvuotisessa valtakunnassa syntyneiden) leirin maan päällä.

    sanoit että matt24:31 että valitut tulevat taivaasta mutta valitut ovat tässä maan päällä opetat väärin

    Äänestä

  • väärin.. kirjoitti:

    sanoit että matt24:31 että valitut tulevat taivaasta mutta valitut ovat tässä maan päällä opetat väärin

    ”sanoit että matt24:31 että valitut tulevat taivaasta mutta valitut ovat tässä maan päällä opetat väärin” Valitut tulevat taivasten ääristä, jotka eivät sijaitse maapallolla. Huomaa myös monikko muoto ”taivasten ääret”. Taivasten valtakunta on myös monikko muoto. Taivasten ääristä ja taivasten valtakunnasta puhuttaessa Raamattu käyttää monikko muotoa. Taivaita on useita. On niitä, jotka katoavat, ja niitä jotka eivät katoa. Taivasten ääri on sama kuin kolmas taivas. Kolmas taivas on sama, kun Siionin vuori, jossa on Karitsan valtaistuin. Valitut tulevat alas ilm 19 luvussa. Sama alas tulo on kuvattu Dan 2:34-35 Suuri vuori Danielin kirjassa on tuhatvuotinen valtakunta.

    Äänestä

  • Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirja sivu 503 sanoo: "UT tuntee vain yhden valitsemuksen, valinnan KRistuksessa, ja se riippuu yksinomaan Jumalan tahdosta, Room. 9: 16; Ef. 1: 4: 2: Tess. 2: 13; 1. Kor 1:27; Jaak. 2:5. Se tekee Kristityt muukalaisiksi maailmassa, 1. Piet. 1:1; Joh. 15:19. Valitsemus on tehtävä lujaksi, 2. Pirt. 1:10; Kol. 3:12." EF. 1:4." niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edesseään, rakkaudessa.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirja sivu 503 sanoo: "UT tuntee vain yhden valitsemuksen, valinnan KRistuksessa, ja se riippuu yksinomaan Jumalan tahdosta, Room. 9: 16; Ef. 1: 4: 2: Tess. 2: 13; 1. Kor 1:27; Jaak. 2:5. Se tekee Kristityt muukalaisiksi maailmassa, 1. Piet. 1:1; Joh. 15:19. Valitsemus on tehtävä lujaksi, 2. Pirt. 1:10; Kol. 3:12." EF. 1:4." niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edesseään, rakkaudessa.

    Onneksi en ymmärrä tästä mitään. Tuskin kukaan muukaan ymmärtää, mitä tarkoitat. Ongelma on, että teet yksinkertaisesta asiasta niin moninmutkaisen, ettei kukaan voi sitä ymmärtää. Tuskin edes itse ymmärrät itseäsi.

    Nuo mainitut jakeet huolellisesti, ei hosuen.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirja sivu 503 sanoo: "UT tuntee vain yhden valitsemuksen, valinnan KRistuksessa, ja se riippuu yksinomaan Jumalan tahdosta, Room. 9: 16; Ef. 1: 4: 2: Tess. 2: 13; 1. Kor 1:27; Jaak. 2:5. Se tekee Kristityt muukalaisiksi maailmassa, 1. Piet. 1:1; Joh. 15:19. Valitsemus on tehtävä lujaksi, 2. Pirt. 1:10; Kol. 3:12." EF. 1:4." niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edesseään, rakkaudessa.

    ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maanpäällä. (Ilm 5: 9-10) 1. Piet. 2: 9) "Mutta te olette "VALITTU suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja" joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.

    Valtaistuimen edessä."Suuri joukko jota kukaan ei voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat! Ilm. 7: 9 ja 14

    Äänestä

  • Temmatuna kirjoitti:

    Valtaistuimen edessä."Suuri joukko jota kukaan ei voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat! Ilm. 7: 9 ja 14

    Juuri ennen Jumalan vihan alkua. Joten seurakunta on ahdituksenajassa n. kolme ja puoli vuotta (Dan 7: 25) Korkeimman pyhät on seurakunta.

    Äänestä

  • sukukunnista kirjoitti:

    ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maanpäällä. (Ilm 5: 9-10) 1. Piet. 2: 9) "Mutta te olette "VALITTU suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja" joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.

    ”Valitut ovat verellä ostetut kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maanpäällä.” Seurakunta ei tule hallitsemaan maan päällä. Seurakunta on uudessa Jerusalemissa koko tuhannen vuoden ajan. Tuhatvuotisen valtakunnan ajan maapalloa hallitsee kuningas David ja apostolit. Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen seurakunta asuttaa uusia taivaita, mutta ei maata. Maa jää Israelin sukukunnille.

    Raamatun jakeiden todistamana.

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Raamatun jakeiden todistamana.

    Täysin raamatunvastaiselle väitteelle

    Sinä kumoat raamatun totuuksia, selkein sanoin. Voisiko joku mennä enemmän harhaan.

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Raamatun jakeiden todistamana.

    ”Mielenkiintoista ja uutta kerroppa Raamatun jakeiden todistamana.” Kuningas Daavid on Israelin kuningas iankaikkisesti. Jumala asettaa Daavidin hallitsemaan Israelia tuhatvuotisen valtakunnan ajan. Lukuisat Raamatun kohdat kertovat asiasta esim. Hes 37:25 ”Ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti”. Seurakunta on siellä, missä Karitsa on eli uudessa Jerusalemissa. Jeesus ei tule hiippailemaan maan päällä tuhatvuotisen valtakunnan aikana, vaan kuningas Daavid toimii välimiehenä. Uudet taivaat luodaan, jossa vanhurskaus eli syyttömyys asuu. Meille annetaan jokaiselle ainakin yksi planeetta ilm 2:28 ”Ja minä annan hänelle kointähden”. Kointähti on Venus eli planeetta. Joka voittaa saa planeetan. Jos olet erimieltä, niin voisit vastaavasti perustella Raamatulla näkemyksesi.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Valitut ovat verellä ostetut kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maanpäällä.” Seurakunta ei tule hallitsemaan maan päällä. Seurakunta on uudessa Jerusalemissa koko tuhannen vuoden ajan. Tuhatvuotisen valtakunnan ajan maapalloa hallitsee kuningas David ja apostolit. Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen seurakunta asuttaa uusia taivaita, mutta ei maata. Maa jää Israelin sukukunnille.

    Ainakin haiskahtaa yhtä oudolta.

    Äänestä

  • sukukunnista kirjoitti:

    ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maanpäällä. (Ilm 5: 9-10) 1. Piet. 2: 9) "Mutta te olette "VALITTU suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja" joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.

    Ilm. 5;9-10? Sinulla kun on niin erikoiset seliykset, niin mielenkiintoista olisi tietää selityksesi, näistä jakeista.

    Äänestä

  • Tarkoittavan kirjoitti:

    Ilm. 5;9-10? Sinulla kun on niin erikoiset seliykset, niin mielenkiintoista olisi tietää selityksesi, näistä jakeista.

    "Ilm. 5;9-10? Sinulla kun on niin erikoiset seliykset, niin mielenkiintoista olisi tietää selityksesi, näistä jakeista." Jae 9 Uusivirsi veisataan, silloin kun seurakunnan täysiluku on tullut sisälle. Tässä vaiheessa seurakunta ei ole vielä taivaassa vaan seurakunta on prosessoitavana Kristuksen tuomio istuimella. Seurakunta veisaa uutta virttä sen jälkeen, kun se siirretään taivaaseen ja silloin kun Karitsa istuu valtaistuimelle Kirja tai kirjakäärö on rulla, jossa on 7 sinettiä. 7 sinetti pitää sisällään 7 pasuunaa ja 7 vihan maljaa. Aina kun kirjakääröstä murretaan sinetti, niin se rullautuu pidemmäksi. Kun rulla on rullattu kokonaan auki, on aikaa kulunut 7 vuotta. Danielin kirjan mukaan yksi vuosiviikko on 7 vuotta. 70 vuosiviikkoa säädettiin, joista viimeinen 70 viikko odottaa vielä alkamistaan. Kuten huomaat luku 7 on erittäin Raamatullinen. Jae 10 Israelin maa alue on annettu iankaikkisesti Aabrahamille ja Aabrahamin jälkeläisille. Pakanaseurakunta ei tule asuttamaan Israelia (uutta Jerusalemia lukuun ottamatta) eikä hallitsemaan sitä. Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen maaplaneettaa palautetaan sellaiseksi millainen se oli ennen syntiin lankeemusta. Maata ei silloin ole, kuin yhdessä kohtaa. Tämä maa kuuluu Israelin sukukunnille. Seurakunta ja Jeesus viettävät häitä tuhat vuotta uudessa Jerusalemissa, joka on laskettu maan ilmakehään. Häät eivät ole mikään pikavisiitti vaan ne kestävät tuhat vuotta. Sinä aikana apostolit ja David hallinnoivat maata. Sairauksia ja kuolemaa ei ole tuhanteen vuoteen. Ihmisiä syntyy ja heidän elin ikänsä on yhtä pitkä kuin vanhanliiton aikana eli lähes 1000 vuotta. Silloin kukaan ei murhaa tai varasta jne. Silloin ei käydä sotia. Salakavalaa aikaa. Seurakuntaa varten Jumala luo uudet taivaat, joissa vanhurskaus asuu. Jumala ei luo mitään tyhjäksi ja autioksi. Uudet taivaat luodaan ihmisiä varten. Taivaat jäivät autioiksi, koska enkeli maailma lankesi. Jumala palauttaa maan ja taivaat tilaan, jossa ne olivat ennen lankeemusta. Jumala luo uudet taivaat ja maan, joissa ei ole enää pisaraakaan jäljellä kirousta langenneiden enkeleiden ja Adamin jäljiltä. Sanotaan nyt sitten kaikki mitä sydämellä on: Jumala tekee vielä paremmat taivaat ja vielä paremman maan. Samoin kun me saamme kirkastetun ruumiin, jollaista ei Adamilla ollut ennen syntiin lankeemusta, niin uudet taivaat luodaan sellaisiksi, että ne eivät kulu. Ne pysyvät iankaikkisesti. Mitään kirousta ei ole silloin enää oleva. Ei edes mitään mahdollisuutta että olisi tai tulisi. Kaikki on peruuttamattomasti ikuisesti ikuisia. Jumalan suunnitelma on silloin täysin täyttynyt kaiken luodun kohdalla.

    Noin opettaa? Voiko siihen tutustua lähemmin?

    Äänestä

  • Mikä SRK kirjoitti:

    Noin opettaa? Voiko siihen tutustua lähemmin?

    ”Vielä yksi kysymys: Mikä SRK Noin opettaa? Voiko siihen tutustua lähemmin?” Eskatologiaa opetetaan vain harvoissa seurakunnissa. 15 vuotta sitten kävin muutaman kerran kuuntelemassa Leo Melleriä. En tiedä vieläkö hän opettaa; kannattaa etsiä netistä tietoa asiasta. Raamattu on paras opettaja. On vain niin, että Raamattu pitää osata avata avaimilla, jotka se antaa avaamista varten. Erityisen huolellinen täytyy olla teksteissä, jotka ovat suunnattu juutalaisille, seurakunnalle ja marttyyreille. Pitää tietää, mitä ihmisryhmää teksti milloinkin tarkoittaa, ettei ota esim. sellaista tekstiä omakseen, mikä koskee vain juutalaisia. Ilmestyskirja on siitä helppo avattava, että vain kolme ensimäistä lukua koskee seurakuntaa. Loput luvut koskevat juutalaisia ja marttyyreitä. Israel on viimeisen vuosiviikon näyttämö. Ja kun pakanoiden ajat (seurakunnan aika) loppuu, niin maailman näyttämö siirtyy takaisin Israeliin.

    Vai kunka?

    Äänestä

  • suuntainen oppi kirjoitti:

    Vai kunka?

    En tiedä, en ole koskaan ollut heidän kanssaan tekemisissä. Hyvä kuitenkin, jos joku opettaa viimeisten aikojen tapahtumista. Toivottavasti pääsen joskus kuuntelemaan adventisteja.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    Valitut ovat Ilm 17 mukaisesti kutsuttuja, valittuja ja uskollisia. Tässä ovat siis kaikki valitut, jotka ovat: Aabrahamin helma, seurakunta, 144000 juutalaista ja marttyyrit. Päiviä lyhennetään ahdistuksen- ja vihan ajassa elävien ihmisten tähden, jos ei lyhennetäisi, niin tuhatvuotisessa valtakunnassa ei olisi kuin kutsuttuja, uskollisia ja valittuja. Matteus 24 valitut, jotka kootaan taivasten ääristä, ovat valittuja, joiden kanssa Kristus on tulossa alas taivaasta perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa maan päälle. Mat 24: 31 ei ole tempaus. Taivaita on kolme kappaletta. Ilmakehä, avaruus ja kolmas taivas, jossa Jeesus tällä hetkellä istuu valtaistuimellaan. Kolmas taivas on pohjimmaisessa pohjoisessa eli jos katsot suoraan ylös taivaaseen, niin ilmakehän ja avaruuden loputtua (avaruuden päällä) on Jumalan taivas. Arvio: 155 miljoonaa valovuotta. Taivaan ääret ovat maapallosta katsoen kaukaisia paikkoja. Ne voisivat olla 155 miljoonan valovuoden päässä. Maan ääret (maan neljä kulmaa) ovat myös Raamatun ilmaisema määritelmä paikoille, jotka sijaitsevat maapallon pinnalla ja maapallon ilmakehän sisäpuolella. Goog joutuu ilm 20:8 mukaisesti maan ääriin tuhanneksi vuodeksi, josta se hyökkää tuhannen vuoden kuluttua yli maan äärien (taivaan avaruudesta käsin) uuden Jerusalemin kimppuun sekä piirittää pyhien (tuhatvuotisessa valtakunnassa syntyneiden) leirin maan päällä.

    ja pane luuta silmillesi.

    Äänestä

paradoksaalista onkin. Jeesuksen neuvot: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä!" Ja niin he eksyvät jo alkaen kommentoimaan aivan sivumerkityksiä aiheesta. Eksytys on niin sisään rakennettu ominaisuus, että ei ole edes luovaa hiljaisuutta tai taukoa, kun jo alkee eksytyksen henki vaikuttamaan. Niinkuin on kirjoitettu!

Äänestä

ja aikoja, sen tietää Isä yksin. Tärkeintä on, että olemme valmiina lähtöön aina ja meillä on lyhyet tilivälit Jeesuksen kanssa.

Äänestä

Kun ei eroiteta antikristuksen vaivan aikaa, Jumalan vihan ajasta. Ei missään kohtaa raamattua sanota että, Jumalan viha olisi setsemän vuotta. Antikristuksen sopimuksen raskaaksi tekeminen on seitsemän vuotta. Mutta sehän on eriasia. Ilm kuudennen luvun sinetit ovat kuudenteen sinettiin saakka antikristuksen vaivan aikaa, sotineen ja pedon merkkeineen, aina kuudenteen sinettiin saakka jossa alkaa varsinainen Jumalan vihan aika, jota ennen, viidennessä sinetissä (jae 11) on tempaus.

Äänestä
  • ”Ei missään kohtaa raamattua sanota että, Jumalan viha olisi setsemän vuotta”. Viimeinen vuosiviikko on ahdistuksen- ja vihan aikaa. Tämä aika kestää yhteensä 7 vuotta. 7 vuotta on yksi Herran päivä. Herran päivä alkaa, kun seurakunta otetaan tuuliin ja pilviin. ”Antikristuksen sopimuksen raskaaksi tekeminen on seitsemän vuotta. Mutta sehän on eriasia.” Antikristus tekee sopimuksen raskaaksi puoleksi vuosiviikoksi eli 3,5 vuodeksi. Jälkimmäinen 3,5 vuotta on varsinaista Jumalan vihan aikaa, joka huipentuu kuurnan polkemiseen. ”viidennessä sinetissä (jae 11) on tempaus.” Tempaus tapahtuu, ennen Herran päivää. Seurakunta tulee takaisin Herran päivänä.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Ei missään kohtaa raamattua sanota että, Jumalan viha olisi setsemän vuotta”. Viimeinen vuosiviikko on ahdistuksen- ja vihan aikaa. Tämä aika kestää yhteensä 7 vuotta. 7 vuotta on yksi Herran päivä. Herran päivä alkaa, kun seurakunta otetaan tuuliin ja pilviin. ”Antikristuksen sopimuksen raskaaksi tekeminen on seitsemän vuotta. Mutta sehän on eriasia.” Antikristus tekee sopimuksen raskaaksi puoleksi vuosiviikoksi eli 3,5 vuodeksi. Jälkimmäinen 3,5 vuotta on varsinaista Jumalan vihan aikaa, joka huipentuu kuurnan polkemiseen. ”viidennessä sinetissä (jae 11) on tempaus.” Tempaus tapahtuu, ennen Herran päivää. Seurakunta tulee takaisin Herran päivänä.

    SEURAKUNTA OTETAAN TUULIIN JA PILVIIN" aivan, mutta vasta ahdistuksenajan jälkeen. Näin raamatun mukaan.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    SEURAKUNTA OTETAAN TUULIIN JA PILVIIN" aivan, mutta vasta ahdistuksenajan jälkeen. Näin raamatun mukaan.

    ”HERRAN PÄIVÄ ALKAA KUN SEURAKUNTA OTETAAN TUULIIN JA PILVIIN" aivan, mutta vasta ahdistuksenajan jälkeen. Näin raamatun mukaan.” En tiedä uskotko Raamattuun, mutta tässä kuitenkin kohta, jolloin Herran päivä alkaa. Ilm 1:10 ” Ja minä olin Hengessä Herran päivänä” Ilmestyskirjassa yksi päivä on Herran päivä, joka on pituudeltaan 7 vuotta. Johannes oli hengessä yhden Herran päivän, ja hänelle näytettiin Herran päivän sisältö eli se mitä Herran päivänä tapahtuu. Danielin kirja ilmoitta Herran päivän seuraavasti Dan 9:27 ”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi” Yksi vuosiviikko on 7 vuotta, joka on sama kuin yksi Herran päivä ilmestyskirjassa. Tämän yhden vuosiviikon (yhden Herran päivän) Daniel vielä puolittaa kahteen 3,5 vuotta kestävään jaksoon. Seurakunta ei ole maan päällä Herran päivänä. Seurakunta menee tuuliin ja pilviin pakanoiden aikana ja tulee alas taivaasta Herran päivänä.

    Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirja sivu 149 sanoo siitä näin: "Ilm 1:10: ssä tarkoittaa H.p. varmasti sunnuntaita, sitä viikon päivää jolloin Jeesus nousi kuolleista. Muuten on viimeksi mainitun nimityksenä UT:ssä viikon ensimmäinen päivä Joh. 20:19; Ap.t.20:7; 1. Kor 16:2, ja näistä kohdista ilmeneemyös, että sitä apostolien aikana pidettiin muita päiviä arvokkaampana.

    Siitä on ankara kielto. Ei saa lisätä myöskään seurakunnan tempauksia tai kutsuja ylös. Seurakunta on jokatapauksessa antikristuksen vaivan ajassa. Josta, suuresta ahdistuksesta heidät on temmattu valtaistuimen eteen. (Ilm. 7: 14) Vai löydätkö jonkun toisen joukon, joka otettu ennen suurta ahdistusta. Kyllä minä uskon raamattuun, nimnomaan koko raamattuun.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirja sivu 149 sanoo siitä näin: "Ilm 1:10: ssä tarkoittaa H.p. varmasti sunnuntaita, sitä viikon päivää jolloin Jeesus nousi kuolleista. Muuten on viimeksi mainitun nimityksenä UT:ssä viikon ensimmäinen päivä Joh. 20:19; Ap.t.20:7; 1. Kor 16:2, ja näistä kohdista ilmeneemyös, että sitä apostolien aikana pidettiin muita päiviä arvokkaampana.

    ”Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirja sivu 149 sanoo siitä näin: lm 1:10: ssä tarkoittaa H.p. varmasti sunnuntaita” Kuten huomaat, joudut kokoajan muuttamaan eri Raamatun kohtien merkitystä. Kun sille tielle lähtee, niin siitä ei tule loppua. Ilm 1:10 ”Ja minä olin hengessä Herran päivänä ja kuulin takanani suuren äänen, ikään kuin pasuunan äänen, joka sanoi :kirjoita kirjaan, mitä näet. Kirjoita siis mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva” Johannes siis oli hengessä Herran päivänä koko ilmestyksen ajan. Mennyt oleva ja tuleva aika muoto ovat yksi Herran päivä eli 7 vuotta. Johannes oli hengessä myös taivaassa, josta käsin hän näki, ja kirjoitti sen mitä näki. Johannes kirjoitti kaikki tapahtumat, jotka tapahtuvat Herran päivänä, mukaan lukien Herran päivä, jolloin Jeesus ja seurakunta tulevat alas taivaasta Harmagedonille.

    Äänestä

Kun ilmestyskirjan selityksiin on lisätty hatusta temmattua, sellaista, mikä ei siihen kuulu. Vastoin ilmestyskirjan ankaraa kieltoa.

Äänestä
  • ”Tuhoisin harhan aiheuttaja on, kun ilmestyskirjan selityksiin on lisätty hatusta temmattua, sellaista, mikä ei siihen kuulu. Vastoin ilmestyskirjan ankaraa kieltoa” Meidän opillinen ero on siinä, että sinä odotat antikristusta ja minä Kristusta. Se että seurakunnan pitäisi odottaa antikristusta, on täysin Raamatun vastainen oppi. Aivan sama mikä Raamatun kirja on kyseessä. Antikristuksen odotusoppisi on yksi Helvetillisimmistä harhoista; toivottavasti kukaan ei usko sinua. ”Ei hätää mitään, Jeesus ei tule vielä pitkään aikaan; meidän täytyy valmistautua antikristusta varten” Saatana puhuu juuri noin. Saatana luonnollisesti haluaa, että häntä odotetaan ja että häntä pidetään niin suurena, että hän pystyy repimään Kristuksen seurakuntaruumiista jäsenet irti. Pystyy varastamaan ja eksyttämään lampaat. Tämän kaltaista on opetuksesi seurakunnan asemasta antikristuksen vallan ajassa. Pahinta tosiaan on, jos joku uskoo sinua.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Tuhoisin harhan aiheuttaja on, kun ilmestyskirjan selityksiin on lisätty hatusta temmattua, sellaista, mikä ei siihen kuulu. Vastoin ilmestyskirjan ankaraa kieltoa” Meidän opillinen ero on siinä, että sinä odotat antikristusta ja minä Kristusta. Se että seurakunnan pitäisi odottaa antikristusta, on täysin Raamatun vastainen oppi. Aivan sama mikä Raamatun kirja on kyseessä. Antikristuksen odotusoppisi on yksi Helvetillisimmistä harhoista; toivottavasti kukaan ei usko sinua. ”Ei hätää mitään, Jeesus ei tule vielä pitkään aikaan; meidän täytyy valmistautua antikristusta varten” Saatana puhuu juuri noin. Saatana luonnollisesti haluaa, että häntä odotetaan ja että häntä pidetään niin suurena, että hän pystyy repimään Kristuksen seurakuntaruumiista jäsenet irti. Pystyy varastamaan ja eksyttämään lampaat. Tämän kaltaista on opetuksesi seurakunnan asemasta antikristuksen vallan ajassa. Pahinta tosiaan on, jos joku uskoo sinua.

    Joka kasvattaa seurakuntaa helppoon lähtöön, ilman ahdistusta, Vaikka Jeesus opetti: "Silloin on oleva suuri ahdistus. Kumpaako nyt pitäisi uskoa, sinua vai jeesusta?

    Äänestä

  • Sinun harhaopillesi kirjoitti:

    Joka kasvattaa seurakuntaa helppoon lähtöön, ilman ahdistusta, Vaikka Jeesus opetti: "Silloin on oleva suuri ahdistus. Kumpaako nyt pitäisi uskoa, sinua vai jeesusta?

    ""Silloin on oleva suuri ahdistus. Kumpaako nyt pitäisi uskoa, sinua vai jeesusta? "" Usko Jeesuta, jos pystyt. Silloin on oleva ahdistus, milloin? Silloin kun Israel pakenee Petraan. Kannattaa lukea asiayhteys, johon Jeesuksen mainitsema ahdistus liittyy. Saat odottaa antikristusta niin hartaasti kun haluat, mutta älä kehota muita kristittyjä tekemään samoin. Minusta voisit mennä Saatanan palvojien saitille kirjoittamaan; hekin odottavat antikristusta yhtä hartaasti kun sinä.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Tuhoisin harhan aiheuttaja on, kun ilmestyskirjan selityksiin on lisätty hatusta temmattua, sellaista, mikä ei siihen kuulu. Vastoin ilmestyskirjan ankaraa kieltoa” Meidän opillinen ero on siinä, että sinä odotat antikristusta ja minä Kristusta. Se että seurakunnan pitäisi odottaa antikristusta, on täysin Raamatun vastainen oppi. Aivan sama mikä Raamatun kirja on kyseessä. Antikristuksen odotusoppisi on yksi Helvetillisimmistä harhoista; toivottavasti kukaan ei usko sinua. ”Ei hätää mitään, Jeesus ei tule vielä pitkään aikaan; meidän täytyy valmistautua antikristusta varten” Saatana puhuu juuri noin. Saatana luonnollisesti haluaa, että häntä odotetaan ja että häntä pidetään niin suurena, että hän pystyy repimään Kristuksen seurakuntaruumiista jäsenet irti. Pystyy varastamaan ja eksyttämään lampaat. Tämän kaltaista on opetuksesi seurakunnan asemasta antikristuksen vallan ajassa. Pahinta tosiaan on, jos joku uskoo sinua.

    ainoastaan raamattuun, en kenenkään hatusta temmattuihin satuihin. Hauskin harhasi oli, "Kuningas Daavid tulee hallitsemaan vielä maan päällä. No onhan Jeesus Daavidin sukua, ja tulee hallitsemaan rautaisella valtikalla, Ja hänen valtakuntansa on ikuinen valtakunta, eikä vain tuhannen vuota.

    Äänestä

Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle selkeästä ja hyvästä opistaan. Pyhä Henki sen meille valaiskoon. Ei siihen mitään tarvitse lisätä eikä mitään pois ottaa. Amen.

Äänestä

Kiva on lukea välillä totuutta, kiitos sinulle: Herra Jeesus sinua siunakoon,AAMEN

Äänestä

Luin joitakin mielipiteitä vs vastaan toinen, ja 1. odottaa Jeesuksen tulemista väittäen toisen odottavan antikristuksen ilmestymistä. Itse huokaan mielessäni että "Tule Herra Jeesus!", ja samalla tiedän, että ennen Herran tuloa käyvät ilmestyskirjan vitsaukset toteen Matteus 24. luvun mukaisesti kuten aloittaja kirjoitti. Eli Jeesuksen odottamisen kylkiäisenä kyllä tiedän sen laittomuuden lapsen myös tulevan tekemään, mitä Herra Jumala hänen sallii tekevän. Eli rakas Jeesuksemme tulee amen, sitä ennen meidän pitää kärsimän hetken aikaa. Olkaamme siis kärsivällisiä ja sitkeitä, kun tämä aika koittaa. Kärsikää minua, kärsikäämme toisiamme!, silloin Herra yhdistää meidät ruumiiksensa ja. Ei mutaa, siunausta!

Äänestä
  • Mistähän tämä kärsimysoppi on peräisin? Yllättävän moni uskoo valtavien kärsimysten olevan tulossa.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    Mistähän tämä kärsimysoppi on peräisin? Yllättävän moni uskoo valtavien kärsimysten olevan tulossa.

    käynyt kristikunnan tie..., lauletaan jossain hengellisessä laulussa. Eikö koko kristikunnan historian ajan uskovat ole saaneet kärsiä? Tälläkin hetkellä monissa maissa uskovat maksavat kovaa hintaa uskostaan! Meillä täällä nyt on lepsut oltavat, ainakin vielä, mutta mistä tietää, mitä vielä on tulossa. Lihaa ja verta kärsimys tietysti kauhistuttaa, kukapa sitä nyt tahtoisi kärsiä? Eikä Raamattukaan opeta, että välttyisimme kärsimyksiltä.Kärsimystä on monessa muodossa. On henkistä- ja ruumiillista kärsimystä. Jos esim. tulee sota ennen Jeesuksen tulemusta, niin eikö siinäkin ole kärsimystä? Kuika paljon esim. tänäpäivänä on ihmisiä sodan jaloissa? Kyllä siellä on uskovaisiakin. Katsotaan totuutta silmiin, ja Jeesus on antava voiman jokaiselle päivälle!

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    Mistähän tämä kärsimysoppi on peräisin? Yllättävän moni uskoo valtavien kärsimysten olevan tulossa.

    Sehän on sanottu suoraan siellä. Kun uskovia riisutaan valmiiksi Jeesuksen tuloon, sitä ennen kaikki ylimääräinen karsitaan lihastamme pois: "En enää minä, vaan Kristus minussa". Ja tämä sattuu, tietenkin. On asennekysymys, osaako ottaa sen Jumalan tahtona omaa ristiä kantaen ilossa Herrassa, vai kokeeko sen kärsimyksenä. Itse koen molempia-menee näköjään aina tilanteen mukaan: jotkut jutut tuntuvat helpoilta, mutta esim suvusta perityt "rasitteet" tuntuvat usein vaikeimmilta l. kärsimykseltä. Tai sitten joskus ei:) Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että kristitty joka väittää vaeltavansa ilman kärsimystä- tai sanotaan ilman ahdistuksia, ei opi todellisesta kristillisyyden syvintä olemusta, eikä sisäistä sitä. Herra itse sanoo että "Monien ahdistusten kautta meidän tulee käymän Jumalan valtakuntaan". Luokittelen ahdistus-sanan hyvin lähelle kärsimystä siis. Lähelle menevää synonyymiluetteloa voisi jatkaa pitkään: tuskaa, kipua, pelkoa, tms. Eipä mutaa.

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    ”Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että kristitty joka väittää vaeltavansa ilman kärsimystä- tai sanotaan ilman ahdistuksia, ei opi todellisesta kristillisyyden syvintä olemusta” Kristillisyyden syvin olemus on odottaa Jumalalta hyvää. Jumala ei ole se henkilö, joka tuottaa kristityn elämään kärsimystä. Tämä alue on eritäin vaarallinen, koska harva kärsii Raamatun edellyttämällä tavalla eli Kristuksen tähden tai hukkuvien lähimmäisten tähden. Minäkin kärsin silloin, jos asiat eivät mene niin kuin minä haluan. Osaan kuitenkin erottaa tämän kaltaisen kärsimyksen Kristillisyydestä. Toisin sanoen kärsimykseni ei ole minkään arvoista. On turha odottaa, että Jumala tulee lieventämään tuskiani. Mitä suurta siinä on, jos kärsin samoista asioista, kun jumalattomat kärsivät? Joka haluaa prassailla kärsimystensä takia, niin kärsiköön Kristuksen tai hukkuvien lähimmäisten takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulet takaisin? kirjoitti:

Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. (Matt.24:4) Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (Matt.24:6) Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. (Matt.24:9) Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. (Matt.24:10) Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt.24:14) Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - (Matt.24:15) Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. (Matt.24:21) Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. (Matt.24:27) Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. (Matt.24:29) Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. (Matt.24:30) Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. (Matt.24:31) Siinä oli Jeesuksen vastaus häntä odottaville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu