Ei niin kauan sitten tepasteli

kölliäinen kirjoitti:

verkkaiseen tapaansa aamujunalle, töihin piti kölliäisenkin. Havahtui äänekkääseen kuorma-autojonoon. Kas, sirkushan siinä lähtee kaupungista, tuumi kölliäinen, ja tulvahti mieleensä, miltä näyttäisi sirkuksen lähtö kaupungista Fellinin tai Tatin elokuvassa. Vaan hävisivät nämä sekalaisine perävaunuineen aseman sillan alle, unohduksiin. Kölliäisen tapa elää koki hetken ravistuksen, kun hän mietti, kuinka vapaata, ilman solmiota, olisi olla sirkuslainen. Lukuisat tv-sarjat, elokuvat, romaanit, kaikki kölliäisen elämän aikana lukemat ja kokemat sirkukseen liittyvät teemat pyörivät karusellin lailla mielessä. Mutta sitten kölliäinen ryhdistäytyi ja keksi lukuisan määrän epämääräisyyksiä, joita täytyi liittyä alan työehtosopimuksiin ja työaikoihin. Ja rauhoittuneena astui odottavaan junaan, etsi vakiopaikkansa vaunusta, riisui kenkänsä, asetti takkinsa naulaan, istui alas ja nosti jalkansa vastapäiselle penkille. Tuskin huomasi hän vaunun nytkähdystä. Oli aamunokosten aika. Tyttö havahtui jännittävästä unestaan ääneen. Rouva kölliäinen oli tullut huoneeseen ja avasi verhoja päästääkseen aamun huoneeseen. "Tule katsomaan, täällä on jotain kivaa". Tyttö kömpimään sängystä tönkköisin jäsenin, yksitoistapistepirkkona ikkunaan katsomaan. "Katso, siellä menee sirkusautoja" Tyttö muisti, kuinka oli ollut innoissaan sirkuksesta. Kunnes kölliäiset olivat sanoneet, että hän on vielä liian pieni istumaan kahta tuntia hiljaa. Jospa kuitenkin. Mutta ei, nyt sirkus oli siinä kadulla lähdössä pois. Ikkunanpuitteeseen ilmestyi tippa, sitten toinen. Ja edelleen isovarpaaseen. Mutta sitä ei tyttö tuntenut, hän näki vain hämärästi sini-puna-keltaiset autot, jotka hävisivät. "Aamupalalle"

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä