Tämä palsta

Tämän palstan tarpeellisuudesta on esitelty erilaisia, hetkittäin väheksyviäkin näkemyksiä. Laajemmin asiaa ajatellessa kirkastuu hetkessä palstan tarpeellisuus, jopa kansallisella tasolla. Ellei tätä palstaa olisi, entiset ja nykyiset taistolaiset ja heidän myötäjuoksijansa saattaisivat esittää mielipiteitään julkisemmilla foorumeilla. Siitä seuraava naurunalaisuus ja inho olisivat paljon voimakkaampia kuin tämän palstan heille suoma terapeuttinen tunne. Lisäksi päinvastainen. Ellei Eu voi tukea tätä palstaa, pitäisi laajempaa avustusta hakea itäpuolelta, sieltä sitä jo saattaa tullakin.
4211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ystävämme on palannut omille jäljilleen ja yrittää kaupitella hiema eri muodossa kuvitelmiaan siitä, kuinka venäläisalueiden liittämisvaatimuksia vastustavat ovat viime aikoina paljastuneet ties miksi ilmestyskirjan pedoiksi.

Äänestä
  • Väitätkö että naapurimaamme infotoimiston väki Tehtaankadulla on ilmestyskirjan petoja?

    Äänestä

  • petoja? kirjoitti:

    Väitätkö että naapurimaamme infotoimiston väki Tehtaankadulla on ilmestyskirjan petoja?

    Ei, se oli ystävämme edellinen ja yhtä epäonnistunut keskustelunlopetuskeino. Ystävämmehän ei osaa perustella kantojaan, eivätkä asiatiedotkaan ole hänellä hallussa. Tästä syystä keskustelu on hänelle sarja hupsuja yrityksiä huutaa, kuinka hänen kanssaan eri mieltä olevat ovat Stalinin veritekojen puolustajia, desantti Batmaneita tai Tehtaankadun agentteja. Debattitaidot ovat siis varhaisteinien luokkaa.

    Äänestä

  • Markus Putkipuu kirjoitti:

    Millä tavalla kohdallasi ilmenee loppuun saakka harkittu älykäs ja kultivoitunut mielipide menneistä/tapahtuneista erimielisyyksistä Suomen ja Neuvostoliiton kesken

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on erittäin tärkeä! kirjoitti:

Tämän palstan tarpeellisuudesta on esitelty erilaisia, hetkittäin väheksyviäkin näkemyksiä. Laajemmin asiaa ajatellessa kirkastuu hetkessä palstan tarpeellisuus, jopa kansallisella tasolla. Ellei tätä palstaa olisi, entiset ja nykyiset taistolaiset ja heidän myötäjuoksijansa saattaisivat esittää mielipiteitään julkisemmilla foorumeilla. Siitä seuraava naurunalaisuus ja inho olisivat paljon voimakkaampia kuin tämän palstan heille suoma terapeuttinen tunne. Lisäksi päinvastainen. Ellei Eu voi tukea tätä palstaa, pitäisi laajempaa avustusta hakea itäpuolelta, sieltä sitä jo saattaa tullakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu