Itse en ole uskonnon uhri!Mutta kirjoitan nyt ystäväni puolesta, hän on lestadiolaisesta perheestä!Olen jo vuosien ajan seurannut hänen tuskaansa, tuskaa joka sattuu myös minuun.Itseasiassa hän on ex:ni!Hän haluaisi kovasti kieltää uskon ja elää normaalia elämää mutta ei uskalla sitä tehdä.Olemme käyneet useita keskusteluja asiasta. Hän pelkää sitä että perhe, ystävät ja tutut hylkäävät hänet jos hän kieltää, ja niin varmaan tulisi käymäänkin. Tosin perhe varmaan ajan kanssa tulisi hyväksymään asian, heidät tuntien. Olen usein ollut hänen tukenaan kun mies suree kohtaloaan, pelkään että jonain päivänä hän ei enää jaksa! Mikä siis avuksi, jos vain tietäisin keinon jolla auttaa hänet pois tästä kaikesta.Entä sitten jos mies kieltää mutta suku, seurakunta jne alkavat vainota. Silloin siinä ei auta muu kuin lähteä maanpakoon,onko meillä siis tulevaisuutta?Onko jollain kokemuksia?Ja miten niistä olet selvinnyt?Jätetäänkö jossain vaiheessa rauhaan vai vainotaanko ja vihataan ikuisesti?
kuinka saan ymmärtämään
ystävä
3527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos todella ex:säsi on halukas poistumaan kyseisestä seurakunnasta, on se hänen itsensä valinta, ei sinun, ei Hentun Lissun, eikä meidän muiden.Se mitä sinä voit tehdä, on tuen antaminen tämän päätöksen jälkeiselle ajalle, et voi siis houkutella ja paasata "auttaa" tuota ihmistä, esim.mollaamalla tuota kyseistä uskontoa,jotta päätös olisi helpompi, se ei ole oikein. Sama pätee koko uskonnotojen tuki toimintaan, tarkoitus on antaa uskonnon jälkeistä apua,jotta traumoista ja muusta selvitään."Uskontojen paljastajat ry" on sitten erikseen,se tuo uskonnoista faktaa,kylmän viileästi, ei omia henkilökohtaisia tunteita mukaan tuoden, vaan faktoja käyttäen esiin. Eli jos tarkoitat miten saisit houkuteltua ihmisen pois tuosta uskonnosta,kehumalla maalisempaa elämäntapaa,haukkumalla uskonnollista tapaa,kai ymmärrät ettei ajatteleva ihminen mene tuohon koukkuun.Tuen voit "sisko" hänelle antaa ja sanoa, ettet jätä häntä yksin, vaan olet hänen rinnallan(vaikka vielä vanha lempikin leimahtais)?
ja pitää muistaa, että uskonnoissa on kysymys (ainakin mukana olijoiden mielestä) elämää suuremmista asioista. Mikäli ko. henkilö ei enää usko seurakuntansa opetuksiin saattaa lähtö olla jo helpompi.
Seurakunnan ja ystävien hylkäämäksi tuleminen saattaa olla suuri kynnys. Suomessa on varmasti paljon ihmisiä jotka roikkuvat suvun uskossa, juuri tuon syyn takia. Tilanetta voi kuvata jopa kiristyksesksi.
Yleensä sanotaan, että aikaa kanattaa antaa. Välttää turhaa painostamista, pysyä yhteydessä ja keskustella näistä asioista. Toisaalta ei ole olemassa mitään yleisohjetta, tilanteesta riippuen jopa äkkinykäisy voisi tulla kysymykseen. Se on kuitenkin uhrin ei sinun päätettävissäsi.
mitä mihin uskoo ja miten. Täysin en ymmärrä omaa ajatteleluasi vainosta. Kokemuksesta voi kertoa, etteivät he vainoa, kun ratkaisunsa on tehnyt. He kyllä puhuvat ja puhuttelevat, muistuttavat uskon tärkeydestä, mutta eivät vainoa. Minä ainakin olen saanut olla aivan omassa rauhassa lähtöni jälkeen =). Ystävillä ymmärrän niin, että he ovat ihmisiä jotka aidosti välittävät minusta. He ovat 'samalla aaltopituudella'. Uskovaiset ovat entisiä tuttujani, 'hyvän päivän' ystäviä. Ei meillä ole niin paljon yhteistä, että 'seurustelu' olisi luonnollista ja antoisaa molemminpuolin. Olen löytänyt uusia ystäviä, joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksia ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä. Tuohon perheen hyväksymiseen en osaa sanoa mitään, sillä kotini ei ollut uskovainen. Sisarukseni (ei uskovaisia) ovat suhtautuneet asiaan rauhallisesti ja ymmärtäen. Itselleni uskominen vain kävi ylivoimaiseksi. Tunsin oloni todella ahdistuneeksi, sillä en voinut ymmärtää kaikkea sitä ihmiselämään kuuluvaksi mitä seuroissa ja seurakunnassa opetettiin. Hyvää jatkoa sinulle ja miehellesi!