Rahojen kavaltaja Kotkan Kaupungin

Medioissa ja varsinkin paikallislehdessämme on usein ihmetelty kyseisen kaupunginjohtajan tyyliä hallita kotkalaisten yhteisiä verorahoja. Hän esitti mm.viime kesänä, että hoitomenoista tullaan säästämään puolitoista miljoonaa euroa ja kuitenkin samanaikaisesti oli valmis tukemaan samalla summalla Kulttuurisatamaa. Näitä saman tapaisia uutisia on tullut senkin jälkeen jatkuvasti esille. Kysyttiin Lemconin korvauksista Vellamon rakennuskustannusten ylityksissä, niin ei suostunut kommentoimaan, kunnes nyt sitten pamahti otsikoihin, että Lemcon vaatii miljoonakorvauksia. Ketkä tai kuka vaati Vellamon lisätöitä ja nopeampaa aikataulua viime kesänä ennen avajaisia ? Tämän kevään maaliskuussa kyseinen rahojen väärinkäyttäjä kehui Kotkan ylijäämiä ja että menoja ei ole syytä jarrutella, Kotkalla menee hyvin. Kunnes muutaamaa viikkoa myöhemmin sama henkilö sanoi, että rahatilanne on huono ja joudumme ilman lautakuntien ehdotuksia karsiman myös hoitomenoista. Se siitä yhteistyöstä säästöjen esityksistä. Hoitopuolen työvoimapula tiedetään hyvin selkeästi ja että kuinka henkilökuntaa tarvitaan lisää töihin, mutta tätä tilannetta ei tulla edistämään lisäbudjetilla vaan kaikki ylinmääräinen raha menee kyseisen rahojen väärinkäyttäjän omiin visioihin hinnoista piittaamatta. Taidetta pitää saada, maksoi mitä maksoi. Laajakoskenkauppa tiedettiin jo aikoja sitten, että myyjistä ei ole tietoa, mutta kaupunginjohtaja tiedotti aivan muuta lehdissä ja syyllistyi jälleen valheellisiin tietoihin. Tälläistäkö kaupunkimme yhteisiä rahoja väärin käyttävää kaupunginjohtaako meidän tulee katsella ilman rikostutkintaa tai muuta selvitystä ? Uskovatko kotkalaiset ja suurin osa virkamiehiä, että kyseinen henkilö on pätevä toimissaan ja onko hän ollut halukas yhteistyöhön avoimesti muiden asiantuntijoiden kanssa Kotkaan liittyvissä päätöksissä ? Eikö hän tee suurimmaksi osaksi päätökisä salaa ja vain pieneltä sisäpiiriltä tukea kysyen?
10611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Senaattori pitäisi saada kotkaan joka pööllyttää Lindelöfin pihalle "Kervis keissin tavoin",:) ja samalla hajoittaisi 8 koplan hyväveli toiminnan. Siirtäen Kotkan uudelle vuosituhannelle rikkoen "kommunismin" piirteet, ja pisteenä I'n päälle että kuuluisa "punainen" patsas lahjoitettaisiin Lindelöfille tai takaisin sinne mistä se on aikoinaan tullutkin.

Äänestä
  • valtuuston aloitteella ja äänestyksellä, jos todetaan kyseisten tahojen tai kunnanjohtajan epäpätevyyttä tai suoranaisia räikeitä virheitä kaupungin asioiden ja verorahojen väärinkäytöksistä. Miksi Kotkan valtuusto katsoo jatkuvasti läpi sormien tätä menoa, vaikka ylivoimainen kotkalaisten enemmistö kritisoi näitä kaupunginjohtajan suunitelmia ? Olisi helpompi ymmärtää hänen suunitelmat, jos niillä olisi loogista päättelykykyä, mutta ei tunnu olevan. Kotka on tuhlannut rahojaan useita otteeseen nimen omaan kaupunginjohtajan ja hänen pienen sisäpiirin toimesta, joten hoitomenoja ei voida laittaa pääsyntipukiksi Kotkan jättimäisiin menoeriin. Mutta juuri hoito- ja terveysmenoja Kotkan kaupunginjohtaja osoittaa syyttävällä sormella, ei toki itseään. Ei ole peiliä hänen eteisessään.

    Äänestä

  • Pyhtäältä hänen epäpätevyytensä takia. Kun Pyhtään valtuusto käsitteli aloitteita ja teki päätöksiä, niin Polvi muutti kokousten jälkeen nämä päätökset omien mieltymysten mukaisesti. Sitten kunnanjohtaja eroitettiin muistaakseni Pieksämäelle, josta sai myös häädön. Lopulta joutui mielentilatutkimukseen, kun oli useammassa kunnassa sekoillut ja toiminnut aivan yksin.

    Äänestä

  • voidaan eroittaa kirjoitti:

    valtuuston aloitteella ja äänestyksellä, jos todetaan kyseisten tahojen tai kunnanjohtajan epäpätevyyttä tai suoranaisia räikeitä virheitä kaupungin asioiden ja verorahojen väärinkäytöksistä. Miksi Kotkan valtuusto katsoo jatkuvasti läpi sormien tätä menoa, vaikka ylivoimainen kotkalaisten enemmistö kritisoi näitä kaupunginjohtajan suunitelmia ? Olisi helpompi ymmärtää hänen suunitelmat, jos niillä olisi loogista päättelykykyä, mutta ei tunnu olevan. Kotka on tuhlannut rahojaan useita otteeseen nimen omaan kaupunginjohtajan ja hänen pienen sisäpiirin toimesta, joten hoitomenoja ei voida laittaa pääsyntipukiksi Kotkan jättimäisiin menoeriin. Mutta juuri hoito- ja terveysmenoja Kotkan kaupunginjohtaja osoittaa syyttävällä sormella, ei toki itseään. Ei ole peiliä hänen eteisessään.

    Eipä tule mieleen aikaisempia suunitelmia, joissa Lindelöf olisi ollut kovin halukas rakentavaan yhteistyöhön muiden puolueiden tai tietyn tahon asintuntijoiden kanssa.

    Äänestä

  • voidaan eroittaa kirjoitti:

    valtuuston aloitteella ja äänestyksellä, jos todetaan kyseisten tahojen tai kunnanjohtajan epäpätevyyttä tai suoranaisia räikeitä virheitä kaupungin asioiden ja verorahojen väärinkäytöksistä. Miksi Kotkan valtuusto katsoo jatkuvasti läpi sormien tätä menoa, vaikka ylivoimainen kotkalaisten enemmistö kritisoi näitä kaupunginjohtajan suunitelmia ? Olisi helpompi ymmärtää hänen suunitelmat, jos niillä olisi loogista päättelykykyä, mutta ei tunnu olevan. Kotka on tuhlannut rahojaan useita otteeseen nimen omaan kaupunginjohtajan ja hänen pienen sisäpiirin toimesta, joten hoitomenoja ei voida laittaa pääsyntipukiksi Kotkan jättimäisiin menoeriin. Mutta juuri hoito- ja terveysmenoja Kotkan kaupunginjohtaja osoittaa syyttävällä sormella, ei toki itseään. Ei ole peiliä hänen eteisessään.

    Taipale kyllä tekee aloitteen jos saa sille lukijan, sen miehen tuntien sillä on pokkaa kyllä siihen.

    Äänestä

  • jeejee... kirjoitti:

    Taipale kyllä tekee aloitteen jos saa sille lukijan, sen miehen tuntien sillä on pokkaa kyllä siihen.

    on pokkaa esittää asiat suoraan. Kervisen papreit joskus ärsyttää, mutten voi olla ihailematta Taipaleen sitkeyttä. Vain ani harva uskaltaa asettua virkamiehiä vastaan ja aihetta olisi ollut lukeamattomia kertoja siihen. Media-agentille tiedoksi, että Taipale ei ole ainut, myös tältä puolen Kotkaa löytyy sanoja säästelemätön kotkalainen. Media-agenntti jatkakoon rauhassa kirjoituksiaan, niin minäkin.

    Äänestä

  • Kotkasta, joilla kirjoitti:

    On ollut mielessä kyllä ;)

    Äänestä

Kyllä tuo Lindelöf ja Telaranta parivaljakko on voittamaton tyrijä! He eivät yksinkertaisesti osaa yhtään mitään! En tiedä mikä osuus asiassa on heidän demaritaustallaan, mutta olen kuullut, että Miehikkälässä on ryhdytty jo toimenpiteisiin vastaavien tapausten varalle! MIEHIKKÄLÄSSÄ ON ANNETTU TÄYSKIELTO SYNNYTTÄÄ DEMAREITA!

Äänestä
  • vielä omaa lääkettään. ikuisuuksia ei heidän peli voi kestää. Karman laki pätee kaikkiin ihmisiin myös sinuun, minuun ja kaikkiin. Kun teemme jotain tahallista vääryyttä, niin se tulee kostautumaan kyllä itselleen jossain vaiheessa. Kukaan ei jää ilman tuomioita.

    Äänestä

vastaa. Hänhän aikoinaan kehui TV-haastattelussa, että ei hän ymmärrä raha-asioita vaan on palkattu vain visioimaan. Niin Lindelöf itse sanoi TV-kameroille. Viisas mies, tyhmä pää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

johdossa kirjoitti:

Medioissa ja varsinkin paikallislehdessämme on usein ihmetelty kyseisen kaupunginjohtajan tyyliä hallita kotkalaisten yhteisiä verorahoja. Hän esitti mm.viime kesänä, että hoitomenoista tullaan säästämään puolitoista miljoonaa euroa ja kuitenkin samanaikaisesti oli valmis tukemaan samalla summalla Kulttuurisatamaa. Näitä saman tapaisia uutisia on tullut senkin jälkeen jatkuvasti esille. Kysyttiin Lemconin korvauksista Vellamon rakennuskustannusten ylityksissä, niin ei suostunut kommentoimaan, kunnes nyt sitten pamahti otsikoihin, että Lemcon vaatii miljoonakorvauksia. Ketkä tai kuka vaati Vellamon lisätöitä ja nopeampaa aikataulua viime kesänä ennen avajaisia ? Tämän kevään maaliskuussa kyseinen rahojen väärinkäyttäjä kehui Kotkan ylijäämiä ja että menoja ei ole syytä jarrutella, Kotkalla menee hyvin. Kunnes muutaamaa viikkoa myöhemmin sama henkilö sanoi, että rahatilanne on huono ja joudumme ilman lautakuntien ehdotuksia karsiman myös hoitomenoista. Se siitä yhteistyöstä säästöjen esityksistä. Hoitopuolen työvoimapula tiedetään hyvin selkeästi ja että kuinka henkilökuntaa tarvitaan lisää töihin, mutta tätä tilannetta ei tulla edistämään lisäbudjetilla vaan kaikki ylinmääräinen raha menee kyseisen rahojen väärinkäyttäjän omiin visioihin hinnoista piittaamatta. Taidetta pitää saada, maksoi mitä maksoi. Laajakoskenkauppa tiedettiin jo aikoja sitten, että myyjistä ei ole tietoa, mutta kaupunginjohtaja tiedotti aivan muuta lehdissä ja syyllistyi jälleen valheellisiin tietoihin. Tälläistäkö kaupunkimme yhteisiä rahoja väärin käyttävää kaupunginjohtaako meidän tulee katsella ilman rikostutkintaa tai muuta selvitystä ? Uskovatko kotkalaiset ja suurin osa virkamiehiä, että kyseinen henkilö on pätevä toimissaan ja onko hän ollut halukas yhteistyöhön avoimesti muiden asiantuntijoiden kanssa Kotkaan liittyvissä päätöksissä ? Eikö hän tee suurimmaksi osaksi päätökisä salaa ja vain pieneltä sisäpiiriltä tukea kysyen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu